Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä mieltä? Ystävä hylkäsi
09.02.2018 |
Olen jotenkin hämmentyneenä miettinyt, mikä voisi olla syynä ystävän käytökseen.
Sain yli kymmenen vuoden lapsettomuuden ja odotuksen jälkeen vihdoin (adoptio)lapsen. Ymmärrettävästi kyse on siis elämäni isoimmasta asiasta, ja olen muutenkin uuden äärellä, koska asiat tapahtuivat loppuvaiheessa melko nopeasti. Kaikki on mennyt kuitenkin tosi hyvin, ja olemme puolisoni kanssa olleet onnellisia.
Minulla on paljon ystäviä, mutta yksi ihan erityinen, niin sanottu bestis, jonka kanssa on tunnettu lapsesta saakka. Ollaan oltu tosi tiiviisti osa toistemme elämää, vietetty joulujakin yhdessä, matkustettu jne. Olen tukenut häntä todella paljon elämän vaikeissa tilanteissa. Asetelma onkin ollut ehkä enemmän se, että minä tuen ja autan, mahdollistan. Toisaalta ystäväni on halutessaan valloittava persoona, joka otetaan moneen paikkaan avosylein vastaan. Minun luokseni hän on aina tullut, kun elämä on oikein murjonut.
Koska ystävä ei itse halua lapsia eikä ole kovin kiinnostunut niistä, olen pitänyt itselleni tärkeän lapsiaiheen vain yhtenä keskustelunaiheena, joka ei ole missään vaiheessa hallinnut ystävyyttämme. Ystävä tietää kuitenkin syvimmät toiveeni ja pelkoni. Kun perheeseemme vihdoin tuli lapsi, hän vaikutti olevan iloinen puolestamme. Soittelimme paljonkin, ja sanoin, että ymmärtäväni, jos hän ei ole kovin kiinnostunut lapsijutuistani. Hän vakuutti, että olen käsittänyt väärin - hänhän pitää lapsista kovasti. Puheluista suurimman osan ajasta olen tavalliseen tapaan kuunnellut hänen huoliaan ja tsempannut, jättänyt omat asiani vähemmälle, etten vaan vaikuttaisi siltä, ”etten voi puhua muusta kuin lapsesta”.
Niin. Kolmeen kuukauteen hän ei kuitenkaan ole löytänyt sopivaa hetkeä käydä tapaamassa meitä ja lasta. Pari kertaa hän on jo luvannut tulla, mutta perunut sitten aivan ihmeellisistä syistä. Puhelujen perusteella aikaa tavata muita ystäviä on ollut. Välimatkaa on 30 minuuttia.
Mitä mieltä olette? Onko kohtuutonta olettaa, että paras ystävä käy kolmen kuukauden sisään katsomassa meidän pitkään odotettua uutta perheenjäsentä? Mitä syitä tällaiselle voisi olla?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka koettaisi pitää jonkin itselleen tosi tärkeän asian vain yhtenä puheenaiheena muiden joukossa, voi sitä huomaamattaan yliannostella pahastikin, koska itse sille on sokea. Etenkin, jos kyseessä on juuri tuollainen aihe, johon toisella ei ole kosketuspintaa ja siten sellaista syvempää kiinnostusta. Pahimmillaan se on vähän kuin toinen puhuisi mielikuvitusystäväyksisarvisestaan Ernosta koko ajan.
Ja kyllä minusta tuntuisi vaikealta mennä katsomaan ystävän lasta, olipa oma tahi adoptoitu, koska itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta pienistä lapsista. Tuntuisi, että en varmasti osaa olla oikein ja että ystäväni suuttuu minulle, kun olen jotenkin väärin. Ja minulla saattaisi olla todella omituiset kuvitelmat ja ennakkoluulot siitä, mitä lapsiarki pitää sisällään.
Mene ja tiedä. Anna ystävällesi aikaa, älä ainakaan syyllistä häntä. Pidä yhteyttä ja ole ystävä sen verran kuin hän sallii, jospa hänellä on nyt vain alkujärkytys meneillään.
Epäilenpä, ettei tässä nyt ole syy aloittajassa. Eiköhän se käynyt selväksi, että hän ei puhu lapsestaan liikaa. Vaan ystävä tajusi, ettei tule enää voimaan saada huomiota, ja liukenee muualle. Ei haluakaan ottaa sitä huomiota lapselta, tietää, että siitä tulisi lunta tupaan hänelle.
Eikä ole itse ihminen, jolta saa huomiota. Minäkin olen sellainen, siksi tiedän. Minulta ei saa huomiota, paitsi omiin ongelmiin, koska se on mulle tuttu elämänalue, mikään onnistuminen ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka koettaisi pitää jonkin itselleen tosi tärkeän asian vain yhtenä puheenaiheena muiden joukossa, voi sitä huomaamattaan yliannostella pahastikin, koska itse sille on sokea. Etenkin, jos kyseessä on juuri tuollainen aihe, johon toisella ei ole kosketuspintaa ja siten sellaista syvempää kiinnostusta. Pahimmillaan se on vähän kuin toinen puhuisi mielikuvitusystäväyksisarvisestaan Ernosta koko ajan.
Ja kyllä minusta tuntuisi vaikealta mennä katsomaan ystävän lasta, olipa oma tahi adoptoitu, koska itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta pienistä lapsista. Tuntuisi, että en varmasti osaa olla oikein ja että ystäväni suuttuu minulle, kun olen jotenkin väärin. Ja minulla saattaisi olla todella omituiset kuvitelmat ja ennakkoluulot siitä, mitä lapsiarki pitää sisällään.
Mene ja tiedä. Anna ystävällesi aikaa, älä ainakaan syyllistä häntä. Pidä yhteyttä ja ole ystävä sen verran kuin hän sallii, jospa hänellä on nyt vain alkujärkytys meneillään.
Kummallisia tekosyitä ja selityksiä. Jos on jonkun ihmisen aito ja hyvä kaveri, ei voi olla noin vaikeaa mennä katsomaan toisen lasta! Jotain vikaa tuollaisessa asenteessa. Miksi sinun pitäisi tietää yhtään mitään lapsiarjesta tai pienistä lapsista? Itsekäs asenne on juuri tuollainen, että ei kiinnosta koska asia ei ole itselle läheinen. Ystävällesi lapsen saaminen kaikkein tärkein aika elämässä, juuri tästä syystä monet ystävyyssuhteet kaatuvat, koska joko ollaan kateellisia uudesta elämäntilanteesta, tai ei "osata olla". Lapsellista. Mutta yllättävän yleistä, että juuri näin käy. Se on uudelle äidille todellinen pettymys, että ystävät ovat tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka koettaisi pitää jonkin itselleen tosi tärkeän asian vain yhtenä puheenaiheena muiden joukossa, voi sitä huomaamattaan yliannostella pahastikin, koska itse sille on sokea. Etenkin, jos kyseessä on juuri tuollainen aihe, johon toisella ei ole kosketuspintaa ja siten sellaista syvempää kiinnostusta. Pahimmillaan se on vähän kuin toinen puhuisi mielikuvitusystäväyksisarvisestaan Ernosta koko ajan.
Ja kyllä minusta tuntuisi vaikealta mennä katsomaan ystävän lasta, olipa oma tahi adoptoitu, koska itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta pienistä lapsista. Tuntuisi, että en varmasti osaa olla oikein ja että ystäväni suuttuu minulle, kun olen jotenkin väärin. Ja minulla saattaisi olla todella omituiset kuvitelmat ja ennakkoluulot siitä, mitä lapsiarki pitää sisällään.
Mene ja tiedä. Anna ystävällesi aikaa, älä ainakaan syyllistä häntä. Pidä yhteyttä ja ole ystävä sen verran kuin hän sallii, jospa hänellä on nyt vain alkujärkytys meneillään.
Olipas ankea kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka koettaisi pitää jonkin itselleen tosi tärkeän asian vain yhtenä puheenaiheena muiden joukossa, voi sitä huomaamattaan yliannostella pahastikin, koska itse sille on sokea. Etenkin, jos kyseessä on juuri tuollainen aihe, johon toisella ei ole kosketuspintaa ja siten sellaista syvempää kiinnostusta. Pahimmillaan se on vähän kuin toinen puhuisi mielikuvitusystäväyksisarvisestaan Ernosta koko ajan.
Ja kyllä minusta tuntuisi vaikealta mennä katsomaan ystävän lasta, olipa oma tahi adoptoitu, koska itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta pienistä lapsista. Tuntuisi, että en varmasti osaa olla oikein ja että ystäväni suuttuu minulle, kun olen jotenkin väärin. Ja minulla saattaisi olla todella omituiset kuvitelmat ja ennakkoluulot siitä, mitä lapsiarki pitää sisällään.
Mene ja tiedä. Anna ystävällesi aikaa, älä ainakaan syyllistä häntä. Pidä yhteyttä ja ole ystävä sen verran kuin hän sallii, jospa hänellä on nyt vain alkujärkytys meneillään.
Kummallisia tekosyitä ja selityksiä. Jos on jonkun ihmisen aito ja hyvä kaveri, ei voi olla noin vaikeaa mennä katsomaan toisen lasta! Jotain vikaa tuollaisessa asenteessa. Miksi sinun pitäisi tietää yhtään mitään lapsiarjesta tai pienistä lapsista? Itsekäs asenne on juuri tuollainen, että ei kiinnosta koska asia ei ole itselle läheinen. Ystävällesi lapsen saaminen kaikkein tärkein aika elämässä, juuri tästä syystä monet ystävyyssuhteet kaatuvat, koska joko ollaan kateellisia uudesta elämäntilanteesta, tai ei "osata olla". Lapsellista. Mutta yllättävän yleistä, että juuri näin käy. Se on uudelle äidille todellinen pettymys, että ystävät ovat tuollaisia.
Haha.
Tylsä ystävä, tai itse asiassa ei aito ystävä laisinkaan. Aito ystävä tukee elämän iloissa ja suruissa, ei vain silloin kun itseään huvittaa.
Alue: Aihe vapaa
Vaikka kuinka koettaisi pitää jonkin itselleen tosi tärkeän asian vain yhtenä puheenaiheena muiden joukossa, voi sitä huomaamattaan yliannostella pahastikin, koska itse sille on sokea. Etenkin, jos kyseessä on juuri tuollainen aihe, johon toisella ei ole kosketuspintaa ja siten sellaista syvempää kiinnostusta. Pahimmillaan se on vähän kuin toinen puhuisi mielikuvitusystäväyksisarvisestaan Ernosta koko ajan.
Ja kyllä minusta tuntuisi vaikealta mennä katsomaan ystävän lasta, olipa oma tahi adoptoitu, koska itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta pienistä lapsista. Tuntuisi, että en varmasti osaa olla oikein ja että ystäväni suuttuu minulle, kun olen jotenkin väärin. Ja minulla saattaisi olla todella omituiset kuvitelmat ja ennakkoluulot siitä, mitä lapsiarki pitää sisällään.
Mene ja tiedä. Anna ystävällesi aikaa, älä ainakaan syyllistä häntä. Pidä yhteyttä ja ole ystävä sen verran kuin hän sallii, jospa hänellä on nyt vain alkujärkytys meneillään.