Hulluna miniäkokelaaseen
Miesystäväni ei ollut juuri innokas viettämään aikaa täysi-ikäisten poikiensa kanssa pari kolme vuotta sitten. Ennemmin pyysi mökille matkaansa tai lomille kavereitansa, jotka olivat poikiensa ikäisiä. Jatkuvasti kehoitin häntä viettämään aikaa omien poikiensa kera. Vastaus oli aina sama: en viitsi tungetella, vaan haluan antaa heidän elää omaa elämäänsä.
Kaikki muuttui kun pojille tuli tyttöystävät mukaan kuvioihin. Suhteessamme oli ollut ennenkin henkistä väkivaltaa miehen taholta, kuten ulkonäköni jatkuvaa kritisoimista, mutta näiden tyttöystävien myötä tilanne paheni entisestään. Mies muunmuassa totesi, että minulla EI ole mitään oikeutta kokea itseäni viehättäväksi. Mutta poikiensa tyttöystävät taas olivat täydellisiä, virheettömiä jne.
Mies jopa huusi minulle, että poikiensa tyttöystävät kelpaisivat hänelle , mutta minä en kelpaa. On myös kuvaillut (luonut fantasioita) siitä miten tyttöystävillä on pienet pyöreät tissit ja pystypyllyt ja miten he antavat pojilleen piparia aina kun sitä haluavat ja miten he kiehnäävät jatkuvasti ja sitten miehenikin alkaa tekemään mieli kiehnätä jne.
Kamppailin syövän kanssa aikani, eikä mies halunnut huolta kantaa tai asiasta juuri keskustella. Esitti asian niin, että hän haluaa olla se "syöpävapaa" ihminen elämässäni, jonka kanssa ei tarvitse asiasta keskustella. Koki tekevänsä oikein palveluksen. Mutta kun miniäkokelas laihdutti huomattavasti, kuka olikaan ensimmäisenä huolta kantamassa? Miesystäväni tietysti.
Esitin jossain vaiheessa kun olimme vielä suhteessa, että keskittyisi nyt edelleenkin touhuamaan niiden poikiensa kanssa ja pysyisi erossa näistä tyttöystävistä kun asenne selkeästi on vähätellen erittäin outo. Ei käy.
Nyt suhde on päättynyt ja kovasti hän vakuuttaa muuttuneensa ja haluaisi aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Sanoin että vähimmäisvaatimus nyt on sitten siihen, että edes yrittäisin, että viettää aikaa poikansa kera esim.urheilemalla ja leffassa käyden ilman tätä tyttöystävää edes vuoden ajan. Ei missään nimessä.
Miesystävä kokee , että hänen on ehdottomasti oltava osallinen tämän tyttöystävänkin elämää.
Miksi? Minulla ei ole aikomustakaan palata tällaiseen touhuun mukaan, mutta auttakaa nyt ymmärtämään miksi 55 vuotiaan miehen on niin tärkeä olla osa poikansa tyttöystävän elämää? Eivät siis ole edes kihloissa saati naimisissa tämä poika ja tyttö.
Kommentit (99)
joko olet kertonut niille miniöille mimmonen appi heillä on..
Yök mikä runkkari. Fantasioi poikiensa seksielämästä.
Monet miehet himoitsevat nuoria tyttöjä...oikeasti hullu kertoo fantasioistaan..soitat heti tytölle ja kerrot mitä äijä on kertonut. Muutoin se hullu vielä raiskaa sen...
No et vit ussa ota sitä kakkiläjää takasin!!
vähimmäisvaatimus ei ollut apmn kirjoituksessa poikiensa kanssa oleilu vaan erossa pysyminen niistä tyttöystävistä. kannattaa lukee koko ketju. eihän se ap ees haluu olla sen äijän kanssa. suhde oli loppunu kun nää äijän ajatukset tuli julki. sairas himokas ukko ja mikään ihme et aplla alkanu varmaa viiraa päässä viimestää tossa suhteessa.
Ap, nyt menee asian vierestä mutta minäkin olen ollut näkemässä omin silmin kun oma aviomieheni tuskin pysyy housuissaan tavatessaan nuoria nättejä 18-22 v tyttöjä jotka ovat hänen poikiensa kavereita, tunkee kaikilla tekosyillä tyttöjä halailemaan, kehuu itseään estoitta ja minulle mainostaa poikiensa kovaa ‘kuntoa’ jälkikäteen
Se on niin ällöttävää mutta samalla myös säälittävää, jopa koomista. Ukkorasu.
Joo, sitä kuvittelee valitsevansa viisaasti, kun ottaa itselleen vanhemman ukon. Että tämä on ikäänkuin viisastunut, elämän koulima, ja osaa arvostaa nuorempaa kumppania. Katinkontit. Saman virheen tein, onneksi ei jäänyt pitkäaikaiseksi. Tyyppi on vanha möhömaha, ja yrittää i-han jo-kais-ta naista johon törmää, erityisesti itseään 30 v nuorempia. Kusipää, joka on niin saita, että sille olis pitänyt tarjota ravintolassa. Suurin kehu mitä hän keksii sanoa, on että joku saa HÄNET toimimaan jollain tavalla - siis vähintään epätavallisen egosentrinen.
Että siskot, älkää koskaan ottako vanhaa ukkoa siinä kuvitelmassa että tällä on jotain avuja mitä nuoremmalla ei vielä olisi. Parhaassa tapauksessa näistä on tullu vielä ap:n kuvaamia irstaita setämiehiä.
noonaroosa kirjoitti:
Ihan fakta juttu. Ja kyllä, sika on siis jo jätetty. Mielenkiinnosta vaan kyselen, josko joku ymmärtäisi miksi hänen läsnäolo tämän tyttöystäväkokelaan elämässä on niin valtavan tärkeä juttu? Ja ei, en ole palaamassa sikalaan enää :)
Himoitsee tyttöraukkaa.
Mieheni setä koki ensitapaamisella asiakseen kommentoida rintojani.
Että kyllä niitä löytyy.
Minä kertoisin niille pojille, että tiedättekö mitä isänne ajattelee tyttöystävistänne, miten hän fantasioi heistä ja pohtii heidän ulkonäköään alasti ja antavatko piparia jne.
Tästä tulee mieleeni kumppanin isä. Muistan, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Minulla oli päällä toppi ja se olikin viimeinen kerta, kun pidin toppia hänen läsnäollessa. Rintakehäni vahtaaminen oli epähienoa.
Sama toistui myös kumppanin nuoremman veljen tyttöystävän kohdalla. Mutta tyttö taisi nauttia huomiosta koska pukeutui tosi provokatiivisesti. Tosin se taisi johtua mun miehestä, kun ei tuo omena ollut pudonnut kovin kaus puusta. Ei olla siis enää yhdessä, onneksi.
Tuo isä oli avannut esim. instan josta seurasi tytön kuvia! :D vähän ajan päästä vaimo avasi myös, kai tarkkaillakseen miestään. Se oli kyllä hullu perhe. Raha ja status numero ykkösenä, mutta onni kaukana. Kävi jotenkin sääli sitä vaimoa, kun miehen pää kääntyi aina nuorten naisten kohdalla todella näyttävästi.
Tuommoinen käytös ei ole kyllä mitään uutta, jo edesmennyt ex- appiukkonikin oli minusta kiinnostuneempi kuin poikansa välillä. Kertoili myös hyvin mielellään ettei pojassaan ole tarpeeksi miestä minun kaltaiseni naisen pitelijäksi vaan tarvittaisiin määrätietoinen vanhempi mies. Oikeassa hän oli paitsi tuon "vanhempi"-sanan kohdalla, eivät kaikki nuoret miehet automaattisesti lällyjä ole.
Vähänkös välillä oksetti, kun viimein erosin tästä suhteesta appiukko otti eron raskaammin kuin poikansa, osasi kyllä olla soittelematta perään, olisi saanut opettaa sen asian pojalleenkin.
Ei ole vaimonakaan kiva seurata kuinka omasta aviomiehestä tulee setämies 🙄. Esim viimeksi sukujuhlissa parkkeerasi huomiota herättävästi istumaan hyvännäköisen serkuntyttönsä viereen, tällä ikää jotain 20 vuotta eikä siihen astisen elämänsä aikana ole ollut tämän nuoren mimmin kanssa aiemmin missään tekemisissä. Jotenkin ällötti. En pystyisi itseltäni kuvittelemaan vastaavaa käytöstä. Eli muu perhe istuisi muualla juttelemassa sukulaisten kanssa ja minä menisin istumaan jonkun 20-vuotiaan täysin vieraaksi jääneen hyvännäköisen häiskän viereen ja alkaisin jututtaa. Hävetti miehen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Taisi olla keksitty stoori. Ei noin idioottia miestä oikeasti ole
Toiv. Ei niin idioottia naista, joka tuollaista miestä katselee!
Aika inhottava ukko tuo ap: n mies.. Kuulistaa irstaalta vanhalta äijältä, joka kuvittelee liikoja omasta viehätysvoimastaan. Ja että vielä oman lapsensa kumppaniin yrittää tehdä vaikutusta. Ihan sama oli kyseessä appi tai anoppi, lapsen kumppaneita ei vokotella.
Toisekseen minua hämmästyttää tuo puolison hylkääminen silloin kun hän sairastuessaan juuri eniten kaipaisi tukea. Minä tiedän, että oma mieheni ei voisi kuvitellakaan hylkäävänsä minua, jos minulke tulisi syöpä. Niinkuin en minäkään hylkäisi häntä. En hylännyt silloinkaan kun hänen sormensa täytyi amputoida eikä hän pitkään aikaan kyennyt tekemään asioita ilman apua. Kun puoliso sairastuu vakavasti, silloin paljastuu se, että onko toisen kanssa rakkaudesta vai tottumuksesta.
Valitettavasti moni vain tottuu olemaan jonkun kanssa, koska se tuntuu turvallisemmalta kuin hyppy tuntemattomaan sinkkuelämään.
Katkaise kontakti tuollaisen kanssa ap. Kyllä poikasi jossain vaiheessa näkee isänsä lävitse ja totuus hänelle valkeaa.
Ääliö tuskin muuttuu, vaikka voissa paistaisit ja tuskin noudattaa ehtojasi, joten älä edes mieti oikeasti yhteen palaamista! Ansaitset parempaa!
Kerro nyt hemmetissä sille mimmille. Tai edes sen äidille. Ja pysy kaukana siitä äijästä.
Mä luulen, että mä tiedän tämän tapauksen. Tää kuullostaa mun ystävättären poikaystävän isältä.
Se on just sellanen mukamas "ikinuori" ukko, joka yrittää pukeutuu niinku kakskymppiset pojat ja liehittelee sitä mun ystävätärtä koko ajan. Laittelee tekstarii ja kehuu kauniiks ja on aina ihan mielinkielin kuulemma. Haukkuu muijaansa ja on ihan marttyyria kuin hän on niin hyvä mies mutta akka ihan hirviö. Ilmaantuu koko ajan tän ystävättären oven taakse tuomaan milloin mitäkin tai lainaamaan milloin mitäkin ja tarjoamassa milloin mitäkin. Joululahjaks oli ostanut voiteita ja hajuvesiä tälle ystävättärelle, omalle muijalleen ei mitään.
MIKSI EDES MIETIT? Niin kauan kuin haluat miettiä, olet hänessä kiinni. Syiden pohtiminen ei vie sinua eteenpäin.
Mieti enemmin miksi heitit aikaa hukkaan elämästäsi tuollaisen ihmisen kanssa? Keskity ITSEESI ja omaan tulevaisuuteen. Mistä sinä saat hyvän olon?