Hulluna miniäkokelaaseen
Miesystäväni ei ollut juuri innokas viettämään aikaa täysi-ikäisten poikiensa kanssa pari kolme vuotta sitten. Ennemmin pyysi mökille matkaansa tai lomille kavereitansa, jotka olivat poikiensa ikäisiä. Jatkuvasti kehoitin häntä viettämään aikaa omien poikiensa kera. Vastaus oli aina sama: en viitsi tungetella, vaan haluan antaa heidän elää omaa elämäänsä.
Kaikki muuttui kun pojille tuli tyttöystävät mukaan kuvioihin. Suhteessamme oli ollut ennenkin henkistä väkivaltaa miehen taholta, kuten ulkonäköni jatkuvaa kritisoimista, mutta näiden tyttöystävien myötä tilanne paheni entisestään. Mies muunmuassa totesi, että minulla EI ole mitään oikeutta kokea itseäni viehättäväksi. Mutta poikiensa tyttöystävät taas olivat täydellisiä, virheettömiä jne.
Mies jopa huusi minulle, että poikiensa tyttöystävät kelpaisivat hänelle , mutta minä en kelpaa. On myös kuvaillut (luonut fantasioita) siitä miten tyttöystävillä on pienet pyöreät tissit ja pystypyllyt ja miten he antavat pojilleen piparia aina kun sitä haluavat ja miten he kiehnäävät jatkuvasti ja sitten miehenikin alkaa tekemään mieli kiehnätä jne.
Kamppailin syövän kanssa aikani, eikä mies halunnut huolta kantaa tai asiasta juuri keskustella. Esitti asian niin, että hän haluaa olla se "syöpävapaa" ihminen elämässäni, jonka kanssa ei tarvitse asiasta keskustella. Koki tekevänsä oikein palveluksen. Mutta kun miniäkokelas laihdutti huomattavasti, kuka olikaan ensimmäisenä huolta kantamassa? Miesystäväni tietysti.
Esitin jossain vaiheessa kun olimme vielä suhteessa, että keskittyisi nyt edelleenkin touhuamaan niiden poikiensa kanssa ja pysyisi erossa näistä tyttöystävistä kun asenne selkeästi on vähätellen erittäin outo. Ei käy.
Nyt suhde on päättynyt ja kovasti hän vakuuttaa muuttuneensa ja haluaisi aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Sanoin että vähimmäisvaatimus nyt on sitten siihen, että edes yrittäisin, että viettää aikaa poikansa kera esim.urheilemalla ja leffassa käyden ilman tätä tyttöystävää edes vuoden ajan. Ei missään nimessä.
Miesystävä kokee , että hänen on ehdottomasti oltava osallinen tämän tyttöystävänkin elämää.
Miksi? Minulla ei ole aikomustakaan palata tällaiseen touhuun mukaan, mutta auttakaa nyt ymmärtämään miksi 55 vuotiaan miehen on niin tärkeä olla osa poikansa tyttöystävän elämää? Eivät siis ole edes kihloissa saati naimisissa tämä poika ja tyttö.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä pidät yhteyttä tuollaiseen ihmiseen? Pistä esto puhelimeen tuon numeron kohdalle ja mene Tinderiin.
No sieltä sitä sitten hyviä löytyykin... Oikein naisia arvostavia Super-uroksia! Ehkä nainen voi olla nainen ihan ilman miestäkin. Jos lapset tehty (niinku nyt selvästi on) nii pärjää ilmankin aivan hyvin. Seksi/ystävyys/jokumuuseuraakin ok näköiselle löytyy vaikka ja mistä, ei tarvii Tinderiä siihenkää. Sen kun pitää silmänsä auki, ottaa ja poimii, vapaan tai varatun. Näin tytöt!
Niinpä, sen olen kyllä huomannut, että semmoista rautalankaa ei ole mistä vääntää. Nöyrtymistä en edes odota. Miksi pitäisikään? Ei hän tyhmä kuitenkaan ole, aivoton sika vain. Hyvin tärkeää näyttää ulkopuolisten silmissä ns. täydelliselle. Kyllä hän lukemansa ymmärtää ja saattaa hyvinkin tuntea pelkoa, että kulissit kaatuuvat. Siinä vain olisi se näpäytys.
Jotenkin vain luulen, että samaa maata on poikansa, ei kait omena kauas puusta putoa? Tyttöystäville kertominen tässä tapauksessa tuskin edes hyödyttää, osaahan tämä sika selitellä asiat ja valehdella suut ja silmät täyteen.
Ei, tinderit eivät tosiaan ole minua varten. Enkä tarvitse miestä. Ehkä joku päivä HALUAN jonkun miehen elämääni.
Sun mues on vanheneva sika. Ei kestä sitä ja siksi haukkuu sua. Sä olet kaatopaikka sille. Säälin että oot joutunut olemaan tollasen kanssa. Muista haukkua ennen häätöä, että arvet jää molemmille.
Ap on rupsahtaessaan tullut vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi. Kuvittelee kaikkien nuorempien ja kauniimpien naisten olevan uhka. Oikeasti suhde on luultavasti päättynyt näihin harhoihin, joista ap kirjoittaa.
Ap on reilusti nuorempi, yli vuosikymmenen kuin mies itse. Että se rupsahtamisesta. Ex miestä siis ei "harhat" häiritse kun vielä takaisin vonkaa =)
Noonaroosa kirjoitti:
Ap on reilusti nuorempi, yli vuosikymmenen kuin mies itse. Että se rupsahtamisesta. Ex miestä siis ei "harhat" häiritse kun vielä takaisin vonkaa =)
Haha, ap on joskus mennyt kimppaan jonku seinähullun kurpan kanssa. Mites sitä tavataankaan sanoa...? "Tyhmyydestä sakotetaan". :)
Pojalle taitaisi olla melkoinen yllätys, jos tietäisi, että faija k.rpä kourassa kuolaa hänen tyttöystäväänsä. Kertoisin heti pojalle ja tälle miniäkokelaalle. Ihan tytön turvallisuuden vuoksi. Sairaat äijät on laitettava kuriin. Ja se on nyt sun duuni. Viestintuojaa ei kiitetä, mutta tytön turvallisuus on tärkein!!
Jos toi juttusi pitää paikkansa edes himpun vertaa niin miks ihmeessä tuhraat aikaasi tuollaiseen?
noonaroosa kirjoitti:
Ihan fakta juttu. Ja kyllä, sika on siis jo jätetty. Mielenkiinnosta vaan kyselen, josko joku ymmärtäisi miksi hänen läsnäolo tämän tyttöystäväkokelaan elämässä on niin valtavan tärkeä juttu? Ja ei, en ole palaamassa sikalaan enää :)
Mitä ihmettä vaivaat päätäsi tuollaisilla asioilla!? Ex-miehesi tuntuu luonnehäiriöiseltä eikä sellaisen tekemisiä ymmärrä tai tarvitsekaan ymmärtää. Oudointa on se, että olet antanut nöyryyttää itseäsi noin pitkään ja ukon toimia mielenvikaisen tavoin sinua kohtaan. Kokoa nyt itsesi äläkä sylkäisekään tuon ukon suuntaan.
Ukko haluaisi vain nuorta piparia.
Oksettava vanha sika, parempi että tytöt pysyisi kaukana.
Mitä vittua? Ihan kipee äijä. Pysy kaukana tuollaisesta ja parempi on hänen poikiensakin pysyä. Mitä se sitä paitsi sinulle kuuluu paljonko viettää aikaa lastensa kanssa.
Toooodella outo koko kuvio.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vittua? Ihan kipee äijä. Pysy kaukana tuollaisesta ja parempi on hänen poikiensakin pysyä. Mitä se sitä paitsi sinulle kuuluu paljonko viettää aikaa lastensa kanssa.
Toooodella outo koko kuvio.
Samaa ihmettelen. Miksi ap:lle on niin tärkeää, että tämä pervo ukko viettää mahdollisimman paljon aikaa poikiensa kanssa? Onko tämä törkyläjä siis hyvää seuraa edes näille omille pojilleen? Eikö tuollaisesta persoonasta kannattaisi myös näiden poikien pysyä kaukana? Jos ihminen on noin vinksahtanut, kuin ap väittää, ei hän liene hyvää seuraa kenellekään.
Olipas höpösettiä.
Miten miehellä on poikiensa ikäisiä kavereita?
Miksi olet niin huolissaan, ettei mies vietä aikaa poikiensa kanssa? Ihan vähimmäisvaatimus, että mies viettää aikaa enemmän poikien kanssa ennen kuin palaisit suhteeseen? Ei kuulosta kovin normaalilta.
Miksi olet ollut tuollaisen hirviön kanssa, jos tämä nyt edes totta on?
Ei käy mies ihan täysillä, mutta ei käy myöskään aloittaja.
Puhu asiasta tytön kanssa. On mahdollista, että hän on kamalassa tilanteessa ahdistelevan ukon kanssa, eikä osaa kertoa kenellekään. Asian ottaminen puheeksi voisi olla hänelle helpotus. Voithan sä myös vaan kysyä, miten hän kokee ex-miehesi tai onko jotain häirintää ollut.
"pienet pyöreät tissit ja pystypyllyt" <3
Löytyi se palstalle kirjoitteleva hopeakettu. Hän on tuo ap:n miesystävä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisi olla keksitty stoori. Ei noin idioottia miestä oikeasti ole
Valitettavasti, vaikket haluaisi uskoa, on heitä.
Kuka aikuinen haluaa olla parisuhteessa tuollaisen kuvatuksen kanssa? Aivan sairaspäinen äijä.
Ymmärrän kyllä kaikkia osapuolia. Sellaista se on, elämä.