Lue keskustelun säännöt.
Paska äiti tässä!
09.02.2018 |
Mä en enää pärjää mun uhmaikäisen pienen kanssa. Millä ihmeen konstilla te muut jaksatte ja saatte pidettyä aikataulut ja ylipäänsä pääsette työpaikalle. Mä jäin tänään kotiin, mieli on täysin maassa. Ei ole tukijoukkoja.
Kommentit (6)
Mä luulen, että ongelma on just tuossa, että olet yksin. Ei ole ketään, kenen kanssa vaikka naureskella sille uhmalle. Voinhan mä yrittää antaa jotain neuvoja uhmaikäisen kanssa toimimiseen, mutta en tiedä, onko siitä apua - isoin ongelma taitaa olla se, että olet henkisesti väsynyt, mikä taas vaikeuttaa lapsen kanssa jaksamista.
Ensimmäinen sääntö on se, että pitää muistaa uhmaiän olevan normaali kehitysvaihe. Uhmaaminen on vähän niin kuin refleksi. Lapsi on huomannut, että hei, mulla on tää oma tahto, ja käyttää sitä sitten joka tilanteessa kokeeksi.
Toinen sääntö on se, että uhmaikäisen kiukkuiluun ei kannata mennä mukaan. Ei ole aina niin helppoa. Antaa lapsen huutaa ja on itse vähän niin kuin ei huomaisikaan. Jos lapsi antautuu lohdutettavaksi, voi yrittää lohduttaa ja sanoa, että sinua nyt harmittaa, kun. Jos ei, niin ei. Kuulosuojaimista on apua tässä, pysyy itse rauhallisempana.
Joitakin tilanteita voi ennakoida. Jos tietää, että lapsi tekee tässä kohdassa näin, voi yrittää keksiä jonkin keinon harhauttamiseen. Voi vaikka antaa lapsen päättää parista vaihtoehdosta itse.
Mutta mitenhän tuota sun jaksamista saisi parannettua? Jos ei ole tukiverkkoja, pystyisitköhän saada tukiperheen? Mitä jos ottaisit neuvolaan yhteyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se piti vielä sanoa, ettet ole paska äiti tai paska ihminen siksi, ettet jaksa.
#2
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että ongelma on just tuossa, että olet yksin. Ei ole ketään, kenen kanssa vaikka naureskella sille uhmalle. Voinhan mä yrittää antaa jotain neuvoja uhmaikäisen kanssa toimimiseen, mutta en tiedä, onko siitä apua - isoin ongelma taitaa olla se, että olet henkisesti väsynyt, mikä taas vaikeuttaa lapsen kanssa jaksamista.
Ensimmäinen sääntö on se, että pitää muistaa uhmaiän olevan normaali kehitysvaihe. Uhmaaminen on vähän niin kuin refleksi. Lapsi on huomannut, että hei, mulla on tää oma tahto, ja käyttää sitä sitten joka tilanteessa kokeeksi.
Toinen sääntö on se, että uhmaikäisen kiukkuiluun ei kannata mennä mukaan. Ei ole aina niin helppoa. Antaa lapsen huutaa ja on itse vähän niin kuin ei huomaisikaan. Jos lapsi antautuu lohdutettavaksi, voi yrittää lohduttaa ja sanoa, että sinua nyt harmittaa, kun. Jos ei, niin ei. Kuulosuojaimista on apua tässä, pysyy itse rauhallisempana.
Joitakin tilanteita voi ennakoida. Jos tietää, että lapsi tekee tässä kohdassa näin, voi yrittää keksiä jonkin keinon harhauttamiseen. Voi vaikka antaa lapsen päättää parista vaihtoehdosta itse.
Mutta mitenhän tuota sun jaksamista saisi parannettua? Jos ei ole tukiverkkoja, pystyisitköhän saada tukiperheen? Mitä jos ottaisit neuvolaan yhteyttä?
Iso kiitos tästä! Täyttä asiaa. Mun täytyy koittaa järjestää jollain konstein irtiotto tästä ja aloittaa sitten puhtaalta pöydältä uusin voimin. Otan yhteyttä neuvolaan.
Kolmen teinipojan paskakusipää-isä kuittaa täältä! On lyöty, potkittu, solvattu, syljetty...
Meilläkin uhmaa jälleen yks lapsi!
Monta lasta, pienellä ikäerolla niin kokonaisuus on vuodesta toiseen yhtä kiukkua ja vastaanhangoittelua mutta jokainen lapsi sitä on vaan ollut omassa vaiheessa..
Kannattaa pyytää apua neuvolasta ja ottaa omaa aikaa, älä huku äitiyteen tai suorita tätä.
ok