Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa! Voimakas ahdistus, itkettää ja haluaisin vain edes vähän tuntea onnea...
08.02.2018 |
Rakastin niin täysillä, kunnes märkä rätti heitettiin naamaan, ei tunteita. Nyt katson sivusta kun tunteita haetaan muista ihmisistä. Olen ahdistunut tilanteesta, en pysty nukkumaan, en jaksa elää... Koitan nähdä ystäviä, koitan liikkua, koitan elää lasteni arkea, illalla pimeän tullen ahdistus valtaa täysin...en tunne iloa, on vaan hirveän paha olla.
Klisee juu, aika auttaa, mutta millä löydän ilon elämään?
Kommentit (23)
Ikävää. Auttaako yhtään ajatus, että meitä on monta samankaltaisia tilanteita jo läpikäyneitä tai niissä nyt eläviä? Tuetaan toisiamme, minkä pystymme. Onneksi päivä pitenee, valo lisääntyy. Kerää voimaa, elämä voi tarjota vielä yllättäviä hienouksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun pitää vaan surra eikä yrittää ohittaa sitä eron jälkeistä menetystä?
yritän nimenomaan surra, yritän velloa siinä pahassa olossa mitä tämä aiheuttaa, puhun ja puhun ja puhun. Mutta ei auringonpilkahdustakaan tulevaisuudessa, suren vain sitä kun kuvittelen, että toinen koskettaa sitä ketä niin rakastin... Ja onhan näitä läpikäyty, miten tämä on nyt näin vaikeaa...
ap
Nro 3, tämä ei suostu viestiä kopioimaan, mutta tottakai auttaa, ja TIEDÄN niin hyvin etten ole todellakaan yksin, ja mulla on ystäviäkin.
Silti tuntuu ihan maailmanlopulta ja siltä etten nyt millään selviä. Onhan tämä säälittävää. Tälle exälleni en tätä tunnetta näytä, se vissi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Pameja nassuun.
Niin, mietin tätä, mutta koen että pitäisi surra...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pameja nassuun.
Niin, mietin tätä, mutta koen että pitäisi surra...
Niin siis koen että asiassa eteenpäin päästäkseni mun pitäisi vaan läpikäydä kaikki paskatkin tunteet. Se on vaan tällä hetkellä jotenkin tosi vaikeaa :´(
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pameja nassuun.
Niin, mietin tätä, mutta koen että pitäisi surra...
Niin siis koen että asiassa eteenpäin päästäkseni mun pitäisi vaan läpikäydä kaikki paskatkin tunteet. Se on vaan tällä hetkellä jotenkin tosi vaikeaa :´(
ap
Voi siitä pahimmasta ahdistuksesta aina joskus hetken hengähtää. Jaksaa taas paremmin rypeä paskassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa muutama tärkeä asia surun keskellä: 1. Menetyksen käsittelyssä kuluu aikaa. 2. Henkilö on ehkä muuta, kuin minkä mielikuvan olit hänestä saanut /luonut. Pohdi tapahtumia, luonnetta, arvomaailmaansa ja persoonaa. 3. Aivokemia vaikuttaa, ensin rakastuu, sitten yhtäkkinen loppu - menee aikaa tasoittua. 4. Voit tuntea rakkautta vielä, se menee kyllä itsestään ohi aikanaan, ei väkisin vääntää offille. Hyväksyä tunteesi. 5. Voit keskittyä muuhun (joksikin ajaksi, jossain vaiheessa), jatkaa suremista sitten sen jälkeen. Muista levätä tarpeeksi. 6. Et menetä mitään luultavasti, loppujen lopuksi - kun näet muutkin kuin hänen hyvät puolet. 7. Elä itsesi kautta ja keksi omia juttuja, älä ajattele hänen persoonansa kautta kuten rakastuessa voi käydä. 8. Itsetuntosi paranee jossain vaiheessa, vaikka hän häipyi nyt. 9. Komea mies ja kiva persoona on muuallakin, hän ei ole maapallon viimeinen mies, vaikka rakastuneesta tietysti on "viimeinen ainoa oikea". 10. Sinkkuna on kivaa /hyvä jossain vaiheessa, kun alkushokista pääsee, voit luoda omanlaisen elämän. 11. Voit ehkä matkustaa, mies ei vaadi mitään. 12. Ahdistuksen ollessa paha voit soittaa kriisipuhelimeen (kun lapset eivät läsnä) tai ajatella mitä oikein tapahtui miehen mielessä ja omat tuntemukset. Onko lapselle toista hoitajaa, jos ottaisit lomaa? 13. Aurinko paistaa jossain vaiheessa, vaikka kuluisi aikaa, kriisi herättää näkemään mitä muuta hyvää maailmasta voi löytää, mistä ei vielä tiedä.
Ehkä tämä ei lohduttanut, mutta toi esiin muutaman seikan. Lohduttavia asioita tulee vielä elämääsi, ajan myötä
No, jos yhtään auttaa, niin saman koin yli 5v kestäneen suhteen jälkeen. Minut vaihdettiin lennosta uuteen juuri kesäloman kynnyksellä. Oli maksettu matka, kutsuvieraana pyydetty grillijuhliin, ja mikä pahinta, täydellinen luotto mieheen. Tulin jätetyksi tekstiviestillä. Samaan aikaan kun itse surin ja velloin tuskissani, tuli some-päivityksiä niin rakastuneesta parista ja naisen hehkutusta, kuinka ei aiemmin ole näin rakastunut ollut ja ihanaa, kun ei tarvitse enää salata suhdetta. (olivat sitten yhdessä juhlissa ja matkoilla, joista olin osuuteni maksanut)
Tuo somen lukeminenkin oli osa surutyötäni. Eniten auttoi, kun puhuin kaikille tutuille, vanhemmille ja siskoilleni. He olivat niin mukana, että vihasivat tuota miestä myös. Nyt jälkikäteen hassua, mutta silloin todellista.
Kävin sitten yksin matkalla, yövyin hotellissa, päivällistin yksin. Katsoin maisemia yksin. Noin kuukausi meni märehtiessä, mutta sitten päätin jaksaa.
Aloin viettää aikaa rakkaitteni kanssa, nauraa pikku jutuille, kuunnella muita, lukea ja katsoa leffoja.
Niin se vaan elämä piti otteessaan ja tänään en enää tunne ikäviä tunteita tuota paria kohtaan. Jos tulevat vastaan, voin jopa jutella. Yksi tarina päättyi.
Ehkä joskus koittaa jotain uutta, en tiedä. Nyt elän tätä hetkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, voimia! Komppaan muita, että älä pyri paniikinomaisesti pois pahasta olosta ja yritä väkisin tuntea iloa. Mutta en tiedä kannattaako pahassa olossa suorastaan velloa. Ennemmin hyväksy se, että et pysty nyt tuntemaan iloa ja tee jotain pieniä asioista jotka tuottaa edes vähän mielihyvää.
Piti myös sanoa että suruaika on kaikilla eri pituinen ja kauanko käsittelee tapahtumia. Ei voi koskaan vähätellä toisen tunteita. Ajatuksia voi keskittää muuallekin, sitten kun voi, jolloin ajatuskuvio muuttuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli jälleen kerran tämmöinen "masentunut" ihminen. Masennuksen syy? Ero miehestä. Hoh hoijaa. Kun ei vaan osata olla yksin...
Vierailija kirjoitti:
Eli jälleen kerran tämmöinen "masentunut" ihminen. Masennuksen syy? Ero miehestä. Hoh hoijaa. Kun ei vaan osata olla yksin...
Osaan olla yksin. Rakastan vaan toista vielä niin paljon, että se sattuu.... Vaikea päästä elämässä eteenpäin kun sattuu niin paljon...siksi kirjoitin tänne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muutama asia kirjoitti:
Huomaa muutama tärkeä asia surun keskellä: 1. Menetyksen käsittelyssä kuluu aikaa. 2. Henkilö on ehkä muuta, kuin minkä mielikuvan olit hänestä saanut /luonut. Pohdi tapahtumia, luonnetta, arvomaailmaansa ja persoonaa. 3. Aivokemia vaikuttaa, ensin rakastuu, sitten yhtäkkinen loppu - menee aikaa tasoittua. 4. Voit tuntea rakkautta vielä, se menee kyllä itsestään ohi aikanaan, ei väkisin vääntää offille. Hyväksyä tunteesi. 5. Voit keskittyä muuhun (joksikin ajaksi, jossain vaiheessa), jatkaa suremista sitten sen jälkeen. Muista levätä tarpeeksi. 6. Et menetä mitään luultavasti, loppujen lopuksi - kun näet muutkin kuin hänen hyvät puolet. 7. Elä itsesi kautta ja keksi omia juttuja, älä ajattele hänen persoonansa kautta kuten rakastuessa voi käydä. 8. Itsetuntosi paranee jossain vaiheessa, vaikka hän häipyi nyt. 9. Komea mies ja kiva persoona on muuallakin, hän ei ole maapallon viimeinen mies, vaikka rakastuneesta tietysti on "viimeinen ainoa oikea". 10. Sinkkuna on kivaa /hyvä jossain vaiheessa, kun alkushokista pääsee, voit luoda omanlaisen elämän. 11. Voit ehkä matkustaa, mies ei vaadi mitään. 12. Ahdistuksen ollessa paha voit soittaa kriisipuhelimeen (kun lapset eivät läsnä) tai ajatella mitä oikein tapahtui miehen mielessä ja omat tuntemukset. Onko lapselle toista hoitajaa, jos ottaisit lomaa? 13. Aurinko paistaa jossain vaiheessa, vaikka kuluisi aikaa, kriisi herättää näkemään mitä muuta hyvää maailmasta voi löytää, mistä ei vielä tiedä.
Ehkä tämä ei lohduttanut, mutta toi esiin muutaman seikan. Lohduttavia asioita tulee vielä elämääsi, ajan myötä
Kiitos kovasti <3 Kyllä se lohduttaa kun joku jaksaa edes miettiä mikä voisi toisen oloa parantaa :)
ap
Vierailija kirjoitti:
No, jos yhtään auttaa, niin saman koin yli 5v kestäneen suhteen jälkeen. Minut vaihdettiin lennosta uuteen juuri kesäloman kynnyksellä. Oli maksettu matka, kutsuvieraana pyydetty grillijuhliin, ja mikä pahinta, täydellinen luotto mieheen. Tulin jätetyksi tekstiviestillä. Samaan aikaan kun itse surin ja velloin tuskissani, tuli some-päivityksiä niin rakastuneesta parista ja naisen hehkutusta, kuinka ei aiemmin ole näin rakastunut ollut ja ihanaa, kun ei tarvitse enää salata suhdetta. (olivat sitten yhdessä juhlissa ja matkoilla, joista olin osuuteni maksanut)
Tuo somen lukeminenkin oli osa surutyötäni. Eniten auttoi, kun puhuin kaikille tutuille, vanhemmille ja siskoilleni. He olivat niin mukana, että vihasivat tuota miestä myös. Nyt jälkikäteen hassua, mutta silloin todellista.
Kävin sitten yksin matkalla, yövyin hotellissa, päivällistin yksin. Katsoin maisemia yksin. Noin kuukausi meni märehtiessä, mutta sitten päätin jaksaa.
Aloin viettää aikaa rakkaitteni kanssa, nauraa pikku jutuille, kuunnella muita, lukea ja katsoa leffoja.
Niin se vaan elämä piti otteessaan ja tänään en enää tunne ikäviä tunteita tuota paria kohtaan. Jos tulevat vastaan, voin jopa jutella. Yksi tarina päättyi.
Ehkä joskus koittaa jotain uutta, en tiedä. Nyt elän tätä hetkeä.
Voi että, kiitos <3. Samoin mun osa surutyötä on asioiden vatvominen, toisen elämän seuraaminen...tyhmää ehkä mut kai mun pitää jotenkin sisäistää, että tämä todella on ohi! Toivottavasti täälläkin pikku hiljaa auringon pilkahduksia ja UNTA, kaikkea hyvää sulle! ap
Seuraavalla kerralla sitten vähemmän nalkutusta ja enemmän suihinottoja. Todennäköisyys sille, että joku toinen tulee tilalle on ainakin huomattavasti pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, voimia! Komppaan muita, että älä pyri paniikinomaisesti pois pahasta olosta ja yritä väkisin tuntea iloa. Mutta en tiedä kannattaako pahassa olossa suorastaan velloa. Ennemmin hyväksy se, että et pysty nyt tuntemaan iloa ja tee jotain pieniä asioista jotka tuottaa edes vähän mielihyvää.
Kiitos. Sehän siinä on, kun olo on ahdistava, haluisi vain että kaikki olis ohi ja elämä hymyilis taas. Tiedän, että sekin aika tulee, mutta just nyt tuntuu karmeelta. Ja sitä vaan niin toivois että sais sen hyvän olon. Eipä tätä prosessia voi nopeuttaa, tajuan senkin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Seuraavalla kerralla sitten vähemmän nalkutusta ja enemmän suihinottoja. Todennäköisyys sille, että joku toinen tulee tilalle on ainakin huomattavasti pienempi.
Toi oli turha....
"Pitää" surra, mutta ehkei täysin siihen suruun heittäytymällä ja vellomalla? Jos annat itsesi olla läsnä tunteillesi ja elämällesi, ei niitä mahdollisuuksia velloa 24/7 olekaan - mikä on hyvä asia! Psyykesi pitää huolta siitä, ettet huku siihen suruun. Sanoisin, että sure, kun siltä tuntuu, mutta kuuntele myös sitä, kun alkaa tuntua, ettet enää jaksa - että sen hetken osalta sureminen on ohi, ja menet vaikka keittämään kupin kaakaota tms. josta sulle tulee hyvä mieli :) Jatkat suremista sitten, kun se nousee pintaan, tai kun alkaa liikaa ahdistaa, mikä usein on tunteiden pidättelyä.
Jos tuntuu, että todella oot hukkumassa siihen suruun etkä kertakaikkiaan pääse sieltä pois, ala vaikka laittaa puhelimeen muistutuksia, että teet säännöllisesti jotain, josta sulle tulee hyvä mieli. Jotain, josta olet aina nauttinut! Jos mikään ei tunnu miltään, pakota itsesi silti tekemään jotain, joka katkaisee sen suremisen ja asian miettimisen edes hetkeksi, mee vaikka kävelylle tai pidä treenisessio, näe ystäviä tms. Kyllä sä selviät tästä :) Halaus!
Ehkä sun pitää vaan surra eikä yrittää ohittaa sitä eron jälkeistä menetystä?