Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri Suomessa on niin paljon mielenterveysongelmia, yleistä pahaa oloa, masentuneisuutta ym. jos vertaa muihin?
ihmettelevä vaan
07.02.2018 |
Osaatteko sanoa mikä tämän aiheuttaa?
Minä olen huomannut tämän piirteen; suomalaisissa on se outo piirre muun maalaisiin nähdeen että ryvetään kamalasti siellä menneisyydessä eikä päästetä irti ja katsota tulevaisuuteen. Valitaan väkisin se melankolia, tasapainoisen kivan olon sijasta.
nimim. 10 eri maassa asunut (1/4 suomalaissyntyinen)
PS. Toki en ole asunut Japanissa, mutta kaverit kertoneet että siellä kuulemma vähän saman tyylistä että hakeudutaan ikävän olon pariin ja luovutetaan asioiden suhteen helpolla
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt katsoo niitä tilastoja niin:
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/11/07/a-stunning… depression suhteen Suomi on keskitasoa
ja itsemurhat:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_sovereign_states_by_suicide_rate
Suomi on korkealla (nro 35), mutta esim. ap:n kehuma Japani on reilusti yläpuolella. Eurooppalaisittain Suomessa on kyllä todella paljon itsemurhia.
Sori, ap:han EI kehunut Japania vaan vertasi sitä Suomeen...missä saattaa kyllä olla jotain perää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaapaketju 70-luvun äidit. Kasvatuksesta kaikki johtuu. Minutkin on kasvatettu hakkaamalla, pieksämällä, uhkailulla, alistamisella, ivaten japilkaten. Isän lempipuuha oli vittuilla ja nälviä ja arvostella lapsiaan. Ja aivan mitättömistä syistä hakata lapset.
Sanoisin että tässä syy sille miksi lähes miljoona suomalaistakäyttää psyykenlääkkeitä, unilääkkeitä ja juoksee terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taudit ovat keskipisteenä, kaikki tykkää puhua siitä miten sairaita ovat, miten sairas lapsi on, miten sairas naapuri on, miten sairas työkaveri on ja miten sairas työkaverin naapurin koira on.
Nauroin spontaanisti ääneen, on nimittäin niin osuva havainto. Täällä sairaudet ja niiden aiheuttamat hankaluudet ovat todellakin ihan päivittäistä small talk -kamaa. Useammin tietysti vanhemman väen keskuudessa mutta kyllä nuoremmatkin niistä jauhavat. Eivätkä tosiaan pelkästään omista sairauksistaan vaan myös - ja ehkä jopa vielä mieluummin - naapurin/kaverin/sukulaisen sairauksista.
Mietin, että suomalaisten sairauskeskeisyys on varmasti yhteydessä siihen, että täällä pyritään ylidiagnosoimaan kaikkea. Ikävä ilmiö on lisäksi se, että täällä maallikotkin keksivät toisilleen diagnooseja mitä ihmeellisimmistä syistä. Joku on varautunut ja asiakeskeinen -> autisti. Toinen on iloinen, optimistinen eikä ota elämää liian vakavasti -> varmaan maniavaihe päällä tai sitten ehkä jotain heikkolahjaisuutta taustalla. Maha meni sekaisin tukevan pizza-aterian jälkeen -> ihan varmasti ärtyvän suolen oireyhtymä. Huono työasento laukaisi jännityspäänsäryn -> migreeni. Täällä on ikään kuin oletusasetuksena se, että jos ihminen ei mahdu juuri tiettyjen rajojen sisään aina ja kaikkialla, on hän automaattisesti sairas.
38 jatkaa: Sellaisen eron olen huomannut että aina kun olen Ruotsin toimistolla niin naiset ovat laittautuneet töihin, meikanneet, pukeutuneet kivasti. Siellä on todella mukava olla kun kaikki näyttää hyvältä ja näkee että kaikista myös tuntuu hyvältä. Kaikki pitävät huolen siitä että kaikki tulevat kahvitauolle ja keskustelu on kaikinpuolin positiivista kaikesta mahdollisesta,
Suomen toimistolla, jossa saman ikäistä porukkaa, olen ainoa naisista joka meikkaa ja pukeutuu kivasti koska olen saanut paljon hyviä vinkkejä Ruotsista, ja aika usein minulta kysytään Suomessa että minne olen menossa töiden jälkeen. No en minnekään, kotiin tai ehkä kauppaan. Suomessa porukka lähtee kahvitauolle ja huomaa myöhemmin että ai jaa ei me huomattu pyytää sua tai sua, ja keskustelunaiheet ovat muiden haukkumista tai ihmisten sairaudet joten parempi vaan jättäytyä pois.
Sekin on hassua että tiedän vaikkapa Ruotsin toimiston työkaverin pitävän sinisestä väristä vaatteissa, ja matkustavan mielellään Italiassa josta jakaa meille hyviä ruokareseptejä, mutta tiedän Suomen toimiston työkaverin aikuisen pojan eturauhasongelmista ja hemoglobiiniarvon ja että miehellään on kivuliaita peräpukamia jotka pitäisi leikata ja että kuorsaa öisin, ja vielä senkin että miniänsä ei tule raskaaksi pojalleen että varmasti miniässä vikaa! Kamalaa tuommoinen juoruilu.
Suomessa on erikoinen yksin pärjäämisen vaatimus. Ja sen lisäksi kaikki pitäisi osata täydellisesti. Pitäisi tehdä oikeat valinnat ja elää ns. oikein.
Käytännössä vaatimus tarkoittaa sitä, että kaikki pitää osata itse ja yksin ja vielä ammattilaistasoisesti. Epäonnistumista ei suvaita. Siitä saa kyllä paskaa niskaan, vaikka epäonnistuminen ei olisi omaa syytä. Aivan kuin ihmisen pitäisi olla joku robotti.
Ja jos ei osaa, niin sitäkös paheksutaan hirveästi.
Ei sellaiset vaatimukset ihmiselle sovi. Ei ole mikään ihme jos tulee itsetunto-ongelmia ja mielenterveysongelmia.
Itse olen saanut kokea karvaasti suhtautumisen epäonnistumista kohtaan kun lapseni sairastui pitkäaikaissairauteen. Koulun suhtautuminen on varsin tylyä. Sairaus ei saisi vaikuttaa koulunkäyntiin, ja saan valituksia jatkuvalla syötöllä mm. poissaoloista. Tulee sellainen olo, kuin pitäisivät sitä sairastumista minun syynäni, suurena epännistumisena äitiydessä.
Se on kurjaa. Ihan kuin se lapsen sairastuminen ja jatkuvat sairaalakäynnit eivät olisi yksinään jo riittävän kuormittavia perheelleni. Hirveän stressin kanssa pidän lapselle kotikoulua sairaspedillä, että pysyisi koulun tahdissa mukana. Hyvin on pysynytkin ja pärjää kokeissa keskitasoa paremmin.
Koko elämä tuntuu olevan pelkkää sairastamista ja lapsen koulua. Tuntuu kuin olisimme koulun silmissä joku ongelmaperhe ja sosiaalitapaus, vaikka lapsella ei ole ongelmia koulumenestyksessä eikä käytösongelmia. Hänellä vain sattuu olemaan fyysinen sairaus :(
Tämä kaikki on todella raskasta ja masentavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lukekaapaketju 70-luvun äidit. Kasvatuksesta kaikki johtuu. Minutkin on kasvatettu hakkaamalla, pieksämällä, uhkailulla, alistamisella, ivaten japilkaten. Isän lempipuuha oli vittuilla ja nälviä ja arvostella lapsiaan. Ja aivan mitättömistä syistä hakata lapset.
Sanoisin että tässä syy sille miksi lähes miljoona suomalaistakäyttää psyykenlääkkeitä, unilääkkeitä ja juoksee terapiassa.
Minun vanhemmat ryyppäsi, isä hakkasi minua verille, molemmat sanoivat ettei minusta ole mihinkään ja että olen huono ja että todistuksen 9 ei riittänyt, kaikki piti olla 10 tai en pääse edes töihin tai kouluun tulevaisuudessa. Minua pyydettiin malliksi mutta vanhemmat nauroivat p-skaisesti ja että sinustako malli, joka et näytä edes missiltä.
Tänä päivänä olen 35v, menestyn työssäni, minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja ihana parisuhde, ja ulkonäköni on sellainen kuin haluan. En ole tarvinnut psyykelääkkeitä enkä terapiaa, vaan olen päättänyt olla parempi mitä vanhemmat olivat ja että pahin mitä voin itselleni tehdä on muistella noita asioita ja olla ja elää itsesäälissä. Sain paniikkikohtauksen kun loukkaannuin muutama vuosi sitten ja jouduin sairaalaan, mutta tarvitsin siihen tilaan vain pari rauhoittavaa tablettia ja siinäpä se. Jos en pysty itse tehdä asioita niin kuka muu tekee ne puolestani? Ei auta istua odottamassa että kaikkea hyvää tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
"Kell' onni on, se onnen kätkeköön", "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", "Vahingonilo on paras ilo", "Vaatimattomuus kaunistaa", "Rumat ne vaatteilla koreilee" jne jne jne. Jo meidän sananlaskumme ja sanontammekin kuvastavat epäonnistumisen pelkoa, hyvien asioiden pitämistä omana tietonaan, vähättelyä ja kateutta muita kohtaan. Negatiivisesta asenteesta ei seuraa mitään positiivista. Silti mieluummin valitamme kaikesta ja onnistumisistaan kertovaa pidetään lesoilijana.
joku saisi tappaa nuo sananlaskut!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on erikoinen yksin pärjäämisen vaatimus. Ja sen lisäksi kaikki pitäisi osata täydellisesti. Pitäisi tehdä oikeat valinnat ja elää ns. oikein.
Käytännössä vaatimus tarkoittaa sitä, että kaikki pitää osata itse ja yksin ja vielä ammattilaistasoisesti. Epäonnistumista ei suvaita. Siitä saa kyllä paskaa niskaan, vaikka epäonnistuminen ei olisi omaa syytä. Aivan kuin ihmisen pitäisi olla joku robotti.
Ja jos ei osaa, niin sitäkös paheksutaan hirveästi.
Ei sellaiset vaatimukset ihmiselle sovi. Ei ole mikään ihme jos tulee itsetunto-ongelmia ja mielenterveysongelmia.
Itse olen saanut kokea karvaasti suhtautumisen epäonnistumista kohtaan kun lapseni sairastui pitkäaikaissairauteen. Koulun suhtautuminen on varsin tylyä. Sairaus ei saisi vaikuttaa koulunkäyntiin, ja saan valituksia jatkuvalla syötöllä mm. poissaoloista. Tulee sellainen olo, kuin pitäisivät sitä sairastumista minun syynäni, suurena epännistumisena äitiydessä.
Se on kurjaa. Ihan kuin se lapsen sairastuminen ja jatkuvat sairaalakäynnit eivät olisi yksinään jo riittävän kuormittavia perheelleni. Hirveän stressin kanssa pidän lapselle kotikoulua sairaspedillä, että pysyisi koulun tahdissa mukana. Hyvin on pysynytkin ja pärjää kokeissa keskitasoa paremmin.
Koko elämä tuntuu olevan pelkkää sairastamista ja lapsen koulua. Tuntuu kuin olisimme koulun silmissä joku ongelmaperhe ja sosiaalitapaus, vaikka lapsella ei ole ongelmia koulumenestyksessä eikä käytösongelmia. Hänellä vain sattuu olemaan fyysinen sairaus :(
Tämä kaikki on todella raskasta ja masentavaa.
Katso kohta "kun olet heikoilla niin hyökätään".
Vierailija kirjoitti:
38 jatkaa: Sellaisen eron olen huomannut että aina kun olen Ruotsin toimistolla niin naiset ovat laittautuneet töihin, meikanneet, pukeutuneet kivasti. Siellä on todella mukava olla kun kaikki näyttää hyvältä ja näkee että kaikista myös tuntuu hyvältä. Kaikki pitävät huolen siitä että kaikki tulevat kahvitauolle ja keskustelu on kaikinpuolin positiivista kaikesta mahdollisesta,
Suomen toimistolla, jossa saman ikäistä porukkaa, olen ainoa naisista joka meikkaa ja pukeutuu kivasti koska olen saanut paljon hyviä vinkkejä Ruotsista, ja aika usein minulta kysytään Suomessa että minne olen menossa töiden jälkeen. No en minnekään, kotiin tai ehkä kauppaan. Suomessa porukka lähtee kahvitauolle ja huomaa myöhemmin että ai jaa ei me huomattu pyytää sua tai sua, ja keskustelunaiheet ovat muiden haukkumista tai ihmisten sairaudet joten parempi vaan jättäytyä pois.
Sekin on hassua että tiedän vaikkapa Ruotsin toimiston työkaverin pitävän sinisestä väristä vaatteissa, ja matkustavan mielellään Italiassa josta jakaa meille hyviä ruokareseptejä, mutta tiedän Suomen toimiston työkaverin aikuisen pojan eturauhasongelmista ja hemoglobiiniarvon ja että miehellään on kivuliaita peräpukamia jotka pitäisi leikata ja että kuorsaa öisin, ja vielä senkin että miniänsä ei tule raskaaksi pojalleen että varmasti miniässä vikaa! Kamalaa tuommoinen juoruilu.
Mutta kun Suomessa täytyy varoa puhumasta asioista, joihin kaikilla ei ole varaa/mahdollisuutta. Helposti saa kommentiksi "Hyvähän sun on, kun ....." Siksi puhutaan vain ikävistä asioista, koska voidaan kilpailla sillä, kenellä on vieläkin ikävämpi tilanne :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt katsoo niitä tilastoja niin:
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/11/07/a-stunning… depression suhteen Suomi on keskitasoa
ja itsemurhat:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_sovereign_states_by_suicide_rate
Suomi on korkealla (nro 35), mutta esim. ap:n kehuma Japani on reilusti yläpuolella. Eurooppalaisittain Suomessa on kyllä todella paljon itsemurhia.
Miksiköhän Belgia on noin korkealla itsemurhatilastoissa?
Vierailija kirjoitti:
Lukekaapaketju 70-luvun äidit. Kasvatuksesta kaikki johtuu. Minutkin on kasvatettu hakkaamalla, pieksämällä, uhkailulla, alistamisella, ivaten japilkaten. Isän lempipuuha oli vittuilla ja nälviä ja arvostella lapsiaan. Ja aivan mitättömistä syistä hakata lapset.
Sanoisin että tässä syy sille miksi lähes miljoona suomalaistakäyttää psyykenlääkkeitä, unilääkkeitä ja juoksee terapiassa.
Olen pahoillani kokemuksistasi, mutta kyllähän tällaista (tai lievemmin vahingollista) vanhemmuutta harjoitettiin kaikkialla 70-luvulla, ei vain Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa vuodesta kylmää ja harmaata, synkät kuusimetsät, ei yhteisöllisyyttä, maailman korkeimpiin kuuluvat verot, palkat matalalla, köyhien kyykytys.
Turvallinen maa jossa todella vähän rikollisuutta, vakaat olot, ei sotia II maailmansodan jälkeen, puhdas luonto, huipputasoa olevat julkiset palvelut, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto, pienet varallisuus- ja tuloerot tulonsiirtojen johdosta, korkea elintaso ja huippuhyvä sosiaaliturva joka mahdollistaa katon pään päälle ja ruuan pöytään myös vapaamatkustajille... listaa voisi jatkaa pitkään.
Ja silti menee muka huonosti... oikeesti, mikä tätä kansaa vaivaa?
🇺🇦🇮🇱
...päämäärä ja jos sitä ei saavuta tai ei tiedä miten sen saavuttaisi. Mielialat vaihtelee koska se on elämää mutta päämäärä olisi hyvä olla vaikka olisi minkä ikäinen. Päämäärään tarvitaan oma toive eikä siitä kannata aina kertoa julkisesti koska tehdessä omaa päämäärää kohti on mahdollista tuntea onnellisuutta. Kysyä voi apua vaikeissa kohdissa henkilöltä, joka on jo saman päämäärän saavuttanut koska hän voi asian ymmärtää. Päämääräni on tänään tervehtiä kolmea henkilöä sekä ☆ onnitella syntymäpäiväsankaria ☆ siskoani ♡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh. Onpa tieteellinen lähestymistapa. Totuus on, että Suomessa ei ole länsimaisittain mitenkään erityisen korkeat masennusluvut. Australialaisnaisista 40% on diagnosoitu ahdistus tai masennus. Siellä sentään kai vähän paistaa aurinkokin ja ainakin valoisaa on Suomessakin koko kesä. Pohjoisessa aurinko ei edes laske kuukausiin.
"Todetulle" ilmiölle syyt ovat myös perin koomisia. Kyllä laittaa ihan hymyilyttämään jos Venäjän valtakin nyt kauheasti edelleen masentaa ja jopa niin, ettei pääse sängystä ylös ja tulihan se yksi eduskunta-avustajakin masentuneeksi kun joutui ulkoiluttamaan koiraa. Jopa kuulemma niin, ettei mielestään koskaan pysty tekemään mitään vaan eläkkeelle pitäisi päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kell' onni on, se onnen kätkeköön", "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", "Vahingonilo on paras ilo", "Vaatimattomuus kaunistaa", "Rumat ne vaatteilla koreilee" jne jne jne. Jo meidän sananlaskumme ja sanontammekin kuvastavat epäonnistumisen pelkoa, hyvien asioiden pitämistä omana tietonaan, vähättelyä ja kateutta muita kohtaan. Negatiivisesta asenteesta ei seuraa mitään positiivista. Silti mieluummin valitamme kaikesta ja onnistumisistaan kertovaa pidetään lesoilijana.
joku saisi tappaa nuo sananlaskut!!!
Ei saisi, ne on niin positiivisia- ja kannustavia 😂
mölli kirjoitti:
Juurikin nuo edellämainitut: yhteisöllisyyden puute, harmaat ja synkät kelit, huono itsetunto ynnä monet muut.
Japanissa käyneenä voin sanoa, että vaikka siellä sitä yhteisöllisyyttä onkin ja ihmiset noin yleisesti ottaen tosi paljon paremmin kunnioittavat toisiaan, mutta esim. Tokiossa ihmiset eivät Suomen tavoin huomioi toisia; menevät vähän niin kuin "autopilotilla" kaduilla eteenpäin. Tämä varmaan johtuu suuresta ihmismassasta ja oman tilan puutteesta.
Täällä Suomessa voi onneksi mennä metsään asumaan - niin kuin esi-isät aikanaan - jos rupeaa ahdistamaan kaupunkien väenpaljous.
Tuskin loppujen lopuksi Suomen tilanne (mielenterveysongelmat sun muut) paljon eroaa näistä muista pohjoismaista.
En pitäisi yhteisöllisyyden puutetta syynä. Kuinka moni suomalainen oikeasti haluaisi kuulua mihinkään yhteisöön? Yhteisöllisyyden puute on ongelma vain silloin, jos yksilö kaipaa yhteisöllisyyttä. Suurin osa suomalaisista ei kaipaa. Taloyhtiöiden pihatalkoistakin, joita sentään on vain pari kertaa vuodessa, pyritään laistamaan. Kuka oikeasti haluaisi naapureitaan kahville, hoitaa naapurinsa lapsia, auttaa naapuriaan lumitöissä, käydä naapurilleen kaupassa jne?
Yhteisöllisyyttä tuntuvat kaipaavan eniten ne, joilla olisi yhteisöstä eniten saatavaa. Ei suinkaan ne, joilla olisi yhteisölle eniten annettavaa. Kannattaa yhteisöllisyydestä haaveillessaan muistaa, että yhteisö ei ole kiva asia, joka otetaan kaapista silloin, kun itse tarvitaan, ja laitetaan takaisin kaappiin silloin, kun ei tarvita. Olen kuulunut lähes 60 vuotta tällaiseen joidenkin kaipaamaan yhteisöön ja voin kertoa, että se on jatkuvaa myönnytystä, joustamista, mölyjen mahassa pitämistä ja kompromissia. Vähän kuin parisuhde, mutta ei vain yhden vaan monen kanssa. Monesti olen ajatellut, miten helpolla pääsevät ne, joilla ei ole juuri mitään velvoitteita muita kuin itseään ja korkeintaan omia lapsiaan ja puolisoaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt katsoo niitä tilastoja niin:
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/11/07/a-stunning… depression suhteen Suomi on keskitasoa
ja itsemurhat:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_sovereign_states_by_suicide_rate
Suomi on korkealla (nro 35), mutta esim. ap:n kehuma Japani on reilusti yläpuolella. Eurooppalaisittain Suomessa on kyllä todella paljon itsemurhia.
Sori, ap:han EI kehunut Japania vaan vertasi sitä Suomeen...missä saattaa kyllä olla jotain perää.
Tuon jälkimmäisen listauksen perusteella ketjussa hehkutetut Ruotsi ja Yhdysvallat eivät ole kuin reilun kymmenen pinnaa itsemurhien suhteen Suomea jäljessä. Ei kovin merkittävä ero.
Vierailija kirjoitti:
Onko? Oma kokemus voi olla aina värittynyt. Mun mielestä tilastojen mukaan Suomi ei juuri poikkea muista länsimaista.
Tällainen käsitys minullakin on. Vuosia sitten katsoin jonkin ajankohtaisohjelman, jossa esiteltiin masennus- ja mielialalääketilastoja ympäri länsimaita, ja Suomen tilastot eivät poikenneet muista maista.
Olen ollut yllättynyt kuullessani, että jopa ruotsalaiset pohtivat omaa arkuuttaan ja taipumustaan huonoon itsetuntoon ihan suomalaisten tapaan.
Suhtaudun muutenkin epäilevästi tähän "miksi suomalaiset ovat aina niin..." -ajatteluun. Suomalaisiin mahtuu niin monenlaisia yksilöitä ja porukoita, kuten muunkin maalaisiin.
Kulttuurieroja (esim. arvojen priorisoinnissa) on kyllä olemassa. Suomessa arvostetaan nähdäkseni eteläisiä kulttuureja enemmän yksityisyyttä, ja ns. jurottamista porukassa pidetään normaalimpana ja sallittavampana. Ehkä masennus on meillä vain näkyvämpää kuin monissa muissa maissa, vaikka masentuneiden lukumäärä onkin suunnilleen sama?
Oon myös vähän taipuvainen ajattelemaan, että lähes kaikki modernien maiden kansat uskovat olevansa juuri se kateellisin, masentunein, negatiivisin jne ja muita pidetään kaikessa iloisempina, onnellisempina, tyytyväisempinä. Kyseessä on ihan perinteinen aidan takana olevan ruohon tapaus. Usein mielikuvia vielä vahvistaa se, jos vieraissa maissa käydään vain lomalla, jolloin itse on rentoutunut ja onnellinen joten näkee onnellisuutta ympärilläkin.
Huvittaa kun joku oli kokenut oikein pahuuden huokuvan laskeutuessaan Suomen maankamaralle. Eikö ole aivan selvää, että tuollainen asenne ruokkii itseään. Kannattaa kiinnittää huomiota, miten erilaiselta asiat näyttävät kun on itse hyväntuulinen. Asiat tuntuvat jotenkin luistavan helpommin, asiakaspalvelu on parempaa, kaduilla sattuu positiivisia, hassujakin pieniä kohtaamisia, apua saa helposti jne. Toimii Suomessa ihan samalla tavalla kuin muuallakin.
3 osavaltiota 50:stä ei kerro yhtään mitään Yhdysvaltojen todellisesta tilanteesta. Kyllä, San Fransicossa ja New Yorkissa ja vastaavissa kaupungeissa/muutamissa osavaltioissa (ei toki koko aluella, mutta juuri esim. Piilaakson alue ja vastaavat), terveyskulttuuri kukoistaa ja ruokavaliossa ja liikunnassa on menty jopa sinne toiseen äärilaitaan asti. Mutta se suurin osa Yhdysvaltoja, eli se, jossa turistit eivät käy, mutta jossa valtaosa väestöä kuitenkin asuu, on jotain ihan muuta. Ei jossain Keski-Lännen kaupungeissa, kylissä ja maaseudulla kukaan ole kuullutkaan Whole Foodista saati, että edes harkitisi jonkun muun kuin perinteisen, paikallisen ruokakultturin noudattamista. Eli katsantokantasi on todella suppea ja äärimmäisen vinoutunut.