Onko täällä paljo koiran omistajia? Minkä rotuisia koiria teillä on?
Kommentit (68)
Meillä on yksi oma; neljä vuotias labbis, uros. Maailman lempein toveri, tykkää olla aina menossa mukana, rakastaa junassa matkustamista ja parsakaalia.
Sitten toimitaan väliaikaiskotina; nyt meillä on kaksi sekarotuista kaveria. Toinen on puolivuotias, tuli narkkinaiselta, oli pitänyt koiraa mm. pakkasessa parvekkeella tuntitolkulla, koiraa on selvästi hakattu, oli nälkiintynyt ja kuivunut kun pääsi pois. Nyt sen kanssa opetellaan elämää ja ihmisiin luottamista, katsotaan sitten myöhemmin loppuelämän kotia :)
Toinen on 2vee jackrusselinterrieri. Oli ollut perheelle liikaa. Koiraa on pidetty pienessä häkissä kun perhe on ollut töissä ja koulussa, tästä on sitten muodostunut ihan valtava ahdistus jos jää yksin. Lisäksi koiraa ei ole opetettu sisäsiistiksi ja veikkaan, että sitä on potkittu koska pelkää jalkoja. Tälle on jo yksi koti katsottuna, ensi viikolla tutustutaan.
Lisäksi ollaan oltu nyt kohta vuosi väliaikaiskotina marsuille ja jotenkin sitten päädyttiin pitämään ne :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Paskakoneita ei kukaan kaipaa. Omistajat ei siivoa paskajälkijä. Onneksi Turussa joku oli ottanut oikeuden omiin käsiinsä, lisää näitä!
Ihminenkö ei ole paskakone? Kuvitteppas kuinka paljon joku ihmis ä p ä r ä paskoo vuorokaudessa? Ja onko se koiran syy jos omistaja ei kerää paskoja? EI!
Kumpi hyödyttää yhteiskuntaa, koira vai lapsesta kasvava ihminen? Kumpi on koko elämänsä kuluerä? Kumpi voi tehdä keksintöjä, jotka pelastavat koko ihmiskunnan? Kyllä tää koirien paapominen on mennyt aivan älyttömyyksiin, kun on ihmisiäkin, jotka tarvitsisivat ruokaa ja lääkäreitä!

Onko seKÄÄN koiran vika jos ihmiset eivät voi käyttää kumia vaan ne spermat pitää mällätä paljaaseen pilluun ja hankkia niitä ä p ä r i ä??????????
Ihmisiä tarvitaan, koiria ei.

MIHIN?
Ihmisiä tarvitaan, kenen näkökulmasta? Kyllä koiriakin varmaan koirien mielestä tarvitaan.

Ihana filosofinen aloitus! Niin, jos maapallolla on ihminen hallinnut miljardeja vuosia, olisiko nyt koirien vuoro? Oikeasti, järki käteen, ihmiset!
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia tarvitaan.
t:biologi
Mutta kumpi on ravintoketjussa tärkeämpi, koira vai ihminen? Kuinka kävisi luonnon tasapainon, jos koirat katoaisivat? Entä jos ihmiset katoaisivat? Kumpi jättäisi suuremman vajeen?
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ne sinne kadunposkeen on dumpannut, ei luonto.
Niin, mutta luonto korjaisi omansa pois. Mädättäjät ja lahottajat saisivat pian koiran hajotettua luonnon ikuiseen kiertokulkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on cardigan welsh corgi. Jääräpäinen, hassutteleva ja turhantärkeä matami 😅
Sama täällä! Itsepäinen, mutta hyvin viisas. Lapsirakas ja saa jatkuvasti olla rapsuttelemassa 😁
Meillä kaksi welsh corgi pembrokea 😄 Jääräpäisiä, kiero huumorintaju, varjona perässä joka paikassa ja kaikessa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 6.
Maremma-mummo, reilusti yli 10 v (ei tarkkaa tietoa koska oli kulkukoira joka tuli meille nuorehkona aikuisena 11 vuotta sitten). Hyvin rodunomainen, itsenäinen ja oman arvonsa tietävä. Hidastunut hieman vanhemmiten, mutta edelleen äärettömän aktiivinen. Nirso syöjä, nuorempana oli täysi työ saada neiti pysymään edes siedettävässä lihassa.
Hellyydenkipeä. Ilmoittaa haukulla jos joku tulee pihaan (asumme korvessa), mutta toivottaa lopulta kaikki vieraat häntä heiluen tervetulleeksi. Nuolaisee myös jos silmä välttää.Labbis, 10 v. Ihana halinalle. On ollut pikkupennusta saakka rodulle ehkä epätyypillisen rauhallinen ja helppo tapaus. Makoilisi sohvalla varmaan päiväkausia jos saisi. Kuitenkin rakastaa ihmisten kanssa puuhailua. Syöppö. Hieman "blondi". Ei nouda mitään. Ei minkäänlaista vahtiviettiä. Ihmiset ja muut eläimet ovat kaikki vaan niin ihania.
Rakastui ensisilmäyksellä meidän pienimpään koiruliin (lisää alla), ja nämä kaksi ovatkin aivan erottamaton pari.Bordercollie mix, 9-10 v. Myös löytökoira, tuli meille vuoden-parin ikäisenä koiratarhalta. Kaikkien kaveri ja kuitenkin lauman pomo, joka pitää varsinkin nuoremmat kurissa ja herran nuhteessa. Ikiliikkuja joka rakastaa noutamista, koulutusta ja mitä vaan aktiviteettia.
Ei vahtiviettiä.Seropi (ehkä vinttikoira-spk tai rotikka), 2 v. Löytökoira. Täystuho ikiliikkuja, joka osaa kuitenkin olla niin söpö että saa aina kaiken anteeksi. Ei saa ikinä tarpeekseen rapsutuksista. Syö kaiken minkä irti saa. Tykkää käydä vanhempien koirien hermoille, mutta mikään ei ole yhtä kivaa kuin vetää rallia pikkusiskon kanssa. Vahtiviettiä riittää haukun verran, mutta vieraat ja tutut saavat kuitenkin heti rapsuttaa. Mieluiten tuntikaupalla.
Parsoni, 1 v. Sattumankaupalla meille tullut pikkuvikainen pentu. Emme halunneet pikkukoiraa emmekä varsinkaan terrieriä. Maailman suloisin ja ihmisrakkain olento. Ollut aivan hirveän helppo ja rauhallinen tapaus tähän mennessä. Nirso. Rakastaa isoja ja pieniä koiria, kissoja, kanoja, vuohia, lapsia, vauvoja, taaperoita, teinejä, ikäihmisiä, eli ihan kaikkia. Tykkää liikkua luonnossa mutta kotona on ihaninta nukkua sohvalla ihmisen tai labbiksen kainalossa. Labbis-majakan perävaunu. Fiksuin koira jonka olen ikinä tavannut. Ymmärtää puhetta ihan eri lailla kuin muut - ei siis pelkästään käskyjä.
Ihania tapauksia kaikki. Rakastan hirveästi.
Ehtaa weeteetä. Piskejä on nurkat täynnä ja niistä huolehditaan paremmin kuin ihmisistä.
Kyllä täytyy tämän(kin) ketjun perusteella todeta että ihmiset on prseestä.
Mikään ei ole yhtä weeteetä kuin raivota jossain keskustelupalstalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia tarvitaan.
t:biologi
Mutta kumpi on ravintoketjussa tärkeämpi, koira vai ihminen? Kuinka kävisi luonnon tasapainon, jos koirat katoaisivat? Entä jos ihmiset katoaisivat? Kumpi jättäisi suuremman vajeen?
Hahahaa! Kummat tämän maapallon tuhoavat koirat vai ihmiset? Jos ihmiset nyt katoaisivat niin maapallo kiittäisi. Kyllähän kaikki tämän rietävät leikit tyhmää vain provoilun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 6.
Maremma-mummo, reilusti yli 10 v (ei tarkkaa tietoa koska oli kulkukoira joka tuli meille nuorehkona aikuisena 11 vuotta sitten). Hyvin rodunomainen, itsenäinen ja oman arvonsa tietävä. Hidastunut hieman vanhemmiten, mutta edelleen äärettömän aktiivinen. Nirso syöjä, nuorempana oli täysi työ saada neiti pysymään edes siedettävässä lihassa.
Hellyydenkipeä. Ilmoittaa haukulla jos joku tulee pihaan (asumme korvessa), mutta toivottaa lopulta kaikki vieraat häntä heiluen tervetulleeksi. Nuolaisee myös jos silmä välttää.Labbis, 10 v. Ihana halinalle. On ollut pikkupennusta saakka rodulle ehkä epätyypillisen rauhallinen ja helppo tapaus. Makoilisi sohvalla varmaan päiväkausia jos saisi. Kuitenkin rakastaa ihmisten kanssa puuhailua. Syöppö. Hieman "blondi". Ei nouda mitään. Ei minkäänlaista vahtiviettiä. Ihmiset ja muut eläimet ovat kaikki vaan niin ihania.
Rakastui ensisilmäyksellä meidän pienimpään koiruliin (lisää alla), ja nämä kaksi ovatkin aivan erottamaton pari.Bordercollie mix, 9-10 v. Myös löytökoira, tuli meille vuoden-parin ikäisenä koiratarhalta. Kaikkien kaveri ja kuitenkin lauman pomo, joka pitää varsinkin nuoremmat kurissa ja herran nuhteessa. Ikiliikkuja joka rakastaa noutamista, koulutusta ja mitä vaan aktiviteettia.
Ei vahtiviettiä.Seropi (ehkä vinttikoira-spk tai rotikka), 2 v. Löytökoira. Täystuho ikiliikkuja, joka osaa kuitenkin olla niin söpö että saa aina kaiken anteeksi. Ei saa ikinä tarpeekseen rapsutuksista. Syö kaiken minkä irti saa. Tykkää käydä vanhempien koirien hermoille, mutta mikään ei ole yhtä kivaa kuin vetää rallia pikkusiskon kanssa. Vahtiviettiä riittää haukun verran, mutta vieraat ja tutut saavat kuitenkin heti rapsuttaa. Mieluiten tuntikaupalla.
Parsoni, 1 v. Sattumankaupalla meille tullut pikkuvikainen pentu. Emme halunneet pikkukoiraa emmekä varsinkaan terrieriä. Maailman suloisin ja ihmisrakkain olento. Ollut aivan hirveän helppo ja rauhallinen tapaus tähän mennessä. Nirso. Rakastaa isoja ja pieniä koiria, kissoja, kanoja, vuohia, lapsia, vauvoja, taaperoita, teinejä, ikäihmisiä, eli ihan kaikkia. Tykkää liikkua luonnossa mutta kotona on ihaninta nukkua sohvalla ihmisen tai labbiksen kainalossa. Labbis-majakan perävaunu. Fiksuin koira jonka olen ikinä tavannut. Ymmärtää puhetta ihan eri lailla kuin muut - ei siis pelkästään käskyjä.
Ihania tapauksia kaikki. Rakastan hirveästi.
Ehtaa weeteetä. Piskejä on nurkat täynnä ja niistä huolehditaan paremmin kuin ihmisistä.
And again, miten se on koirien vika? Kyllä minäkin kohtelen rakasta koiraani paremmin kuin ihmisiä. Koirani ei ole koskaan tehnyt mulle mitään pahaa, toista voin sanoa ihmisistä. Paljon paremmin tulen koirani kanssa toimeen kun selkään puukottavien valehtelevien ihmispaskojen. Ja kummanko pelastaisin palavasta talosta? koirani vai ihmis ä p ä r ä n? Ei varmaan tartte kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia tarvitaan.
t:biologi
Mutta kumpi on ravintoketjussa tärkeämpi, koira vai ihminen? Kuinka kävisi luonnon tasapainon, jos koirat katoaisivat? Entä jos ihmiset katoaisivat? Kumpi jättäisi suuremman vajeen?
Maapallolle olisi parempi että ihminen katoaisi. Lähimpänä luontoa olevat koirayksilöt selviytyisivät ja villiintyisivät.
2 Staffia, oikein mukavia herrasmiehiä molemmat. Pojilla ikää 4v. Suosittelen rotua anyday!
Vierailija kirjoitti:
Mopsin retale löytyy. Ikää 10,5 vuotta, on jo harmaantunut ja askelkin jo painaa (paitsi sillon kun on ruoasta kyse). Aina ollut laiska lenkkeilijä, mutta nykyään vanhana ei tahtoisi ulos millään. Kilojakin kertynyt 12 vaikka mopsi "saisi" painaa 6-8 kiloa. Pieni suuri mies. Jos olisi, ihminen, olisi varmasti professori tai filosofi. Itsepäinen pikku retale. Ja niin rakas <3
Eläinrääkkäystä, lihava koira joka ei saa henkeä vedettyä.
Kaksi Espanjasta tuotua Galgoa. Toinen on arviolta 2-3vuotias ja toinen viisi vuotta. Molemmat pelastettu tappotarhalta.
Tommosia persoonallisia hupsuja ja kovia rakastamaan. Nuorempi on arka ja pelkää vielä hieman (etenkin) tuntemattomia miehiä. Molempia on kidutettu ja se tulee varmasti näkymään heidän käytöksessään loppuelämän ajan (kenellä nyt ei näkyisi).
Sitten on vielä meidän seniori. Haettiin neljä vuotta sitten tarhalta vanhin koira, iäksi veikattiin noin kymmentä vuotta. Sekarotuinen harmaahapsi, luultavasti ainakin sakemannia, ehkä jotain noutajaa. Tuossa se edelleen porskuttaa onnellisena. Kunnon turva noille kahdelle, etenkin nuorimmaista suojelee kun aavistelee että toinen pelkää.