Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ensi viikolla pitäisi kertoa että haluan lapseni sijaisperheeseen :(
02.02.2018 |
Silloin on palaveri, johon tulee sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä ja entinen mieheni. Ajattelin sanoa sen siellä ääneen, pakkohan se on. En voi pantata asiaa enää pitempään omassa päässäni.
Tuntuu vaan kauhealta sanoa se ääneen, kun sosiaalityöntekijä on paikalla. Mutta toisaalta pelkään, että mitä jos jätänkin sen sanomatta ja en uskallakaan.
Haluan kuitenkin tosissaan pohtia lapsen asumista muualla.
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun täytyy hakea apua itsellesi.
Ihan terapiaa ainakin.
Sulla on ollut elämässä monta altistavaa tekijää, joista kaksi kriisiä:
- lapsettomuus
- lapsen syntymä
- avioero
- tukiverkottomuusNämä kaikki altistavat masennukselle. Moni ei tunnista masennusta. Se voi oireilla aluksi "vain fyysisesti" esim. unettomuutena, heräilynä tai liiallisena nukkumisena ja yleisenä väsymyksenä, jne.
Sinun kirjoituksistasi huokuu merkitsettömyyden kokemus. Kenties elämä ei mennyt niinkuin ajattelit: ensin lapsettomuushoidot, sitten ero. Koetko että et ole ansainnut äitiyttä? Ei sitä ansaitse kukaan, se on lahja. Ja siitä lahjasta pidetään huolta.
En voi sinua diagnosoida enkä väitä että näin asiat olisi sinun elämässäsi mitä tuossa edellä mainitsin.. mutta tällaisen mielikuvan minä sain. Sulla on ollut todella rankkaa.
Taustalla voi olla myös jokin menetyksen pelko ja siksi et ole kiintynyt lapseesi. Perhettömyys, miehen lähteminen, keskenmenon pelko...
Millainen olo sinulla on? Oletko onnellinen? Tuntuuko mikään (harrastukset, tavoitteet) yhtään miltään ylipäätään enää nykyisin? Vai onko olo turta? Miten kuvailisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kamalaa pientä vauvaa kohtaan että oma äiti ei tunne mitään kiintymystä lapseensa eikä halua olla oman lapsen äiti. Aivan itku tulee vauvasi puolesta kun mietin miten paljon omia lapsiani rakastan!
Oi, oi tätä empatian määrää!
Minä kysyin sossulta pari viikkoa sitten voisiko lapsen sijoittaa (varhaisteini), ja luvattiin ottaa heti yhteyttä seuraavalla viikolla. Asia jäi heidän puoleltaan siihen. Lapsi asuu äidillään, ei juurikaan käy koulua, terrorisoi koulussa ja kotona. mitä mun pitäs tehdä? Lapsi ei halua olla mun kans tekemisissä eikä ole missään valvonnassa äidillään. Äiti ei välitä, yhteiskunta ei välitä, lapsi tekee mitä haluaa ja mut syrjäytetään koska lapsi ei halua olla mun kanssa tekemisissä koska vaadin jotain sääntöjä noudatettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua olla lapsen äiti ja lapsi on noin pieni, niin anna adoptoitavaksi.
Lapsi saa heti turvaa ja pysyvyyttä, ja hänen uudet vanhempansa sitoutuvat häneen heti kuin omaansa.
Tiedän parin jossa heidän tyttärensä oli sijoitettuna melkein 10 vuotta ennen adoptiopäätöstä, sillä biologinen äiti el osannut tehdä lopullista irtautumista.
.Sijoituksissahan nimenomaan kannustetaan biologisia vanhempia olemaan tiiviisti yhteyksissä, ei yhteyden katkaiseminen lapseen ole millään lailla toivottavaa. Yleensä sitä paremmin lapsi voi mitä enemmän sijoitusperhe ja biovanhemmat ovat tekemisissä toistensa kanssa.
Sekä bioäiti että hänen lapsensa voivat sitä paremmin mitä tiiviimpi yhteys heillä on.
SOSSUT ON VALHEITA TÄYNNÄ JAVIHAA SIJAISPERHEET KANSSA!!harvat ovat asiallisia.eivätkä estä yhteydenpitoa ilkeyttään. Mieti ennenkuin tuhoat lapses.elämän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasva naiseksi ja kanna vastuusi, jos et olisi halunnut lasta olisit käyttänyt kondomia.
Miten lapsettomuushoidoissa käytetään kumia? Ap
Se rullataan miehen siittimen päälle niinkuin Porvoossa on tapana.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsi muuttaa Sun vanhemmille tai Sun sisaruksilla?
Hyi miten teennäistä kirjoittaa sun ja vielä isolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko provosoi.
Todennäköisesti on synnytyksen jälkeinen masennus. Itse ei halua sitä myöntää. Lapsettomuushoidoista jälkeen se on yleisempää. Arki ja vauvanhoito ei ole sellaista kuin haaveissa. Ei usko omiin kykyihinsä äitinä. Varmasti on rankkaa hoitaa yksin pientä vauvaa ilman tukiverkkoja. Varhaisen vuorovaikutukseen erityisesti perehtynyt psykoterapeutti voisi olla hyvä käsittelemään asiaa äidin kanssa siinäkin tapauksessa että äiti haluaa antaa vauvan pois.
No minkä diagnoosin annat sille isälle, joka myöskään ei halua tätä lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voisin miettiä adoptiotakin.
Raskaus ei ollut vahinko, vaan pitkään toivoimme. Siksi en osannut edes miettiä aborttia, minulla oli kova keskenmenon pelko. Liekö olisin aborttia lapsettomuus potilaana saanutkaan.
Sitten oma elämäntilanne muuttui, tuli ero yms. ja vähitellen menetin kaikki tunteet lapseen.
Seuraavaa kertaa "sikiämisen" suhteen ei tule, koska raskaaksi tulo on muutenkin aika mahdotonta enkä ole nyt edes siis enää suhteessa. Ap
Et ole tosissasi?!? Molemmat toivoivat lasta pitkään ja nyt kumpikaan ei lasta halua pitää?
Kyllä. Mies halusi yllättäen erota vaikka tulin pitkän yrityksen jälkeen raskaaksi eikä ollut raskaudesta ollut ollenkaan kiinnostunut tai lapsesta. Itse taas vähitellen menetin tunteeni lasta kohtaan. Ap
Tämä kuulostaa vahvasti siltä, että ap käyttää tietoisesti tai tiedostamattaan omaa lastaan pelinappulana. Lapsi on nyt jonkinlainen kosto tai valtapeli miestä kohtaan. Ap:llä saattaa olla masennus mutta myös voi olla, että kyseessä on jokin persoonallisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et saa miestäsi ikinä takaisin, vaikka uhkaisit tehdä mitä tai vaikka tekisit mitä. Hyväksy se. Hyväksy, että se satuttaa sinua. Haluat purkaa vihaa ja katkeruutta eteenpäin. Sinä kuitenkin onnistuit siinä, että sait 2 lasta, 2 sinun omaa lastasi, sinun. Kaikki eivät onnistu ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voisin miettiä adoptiotakin.
Raskaus ei ollut vahinko, vaan pitkään toivoimme. Siksi en osannut edes miettiä aborttia, minulla oli kova keskenmenon pelko. Liekö olisin aborttia lapsettomuus potilaana saanutkaan.
Sitten oma elämäntilanne muuttui, tuli ero yms. ja vähitellen menetin kaikki tunteet lapseen.
Seuraavaa kertaa "sikiämisen" suhteen ei tule, koska raskaaksi tulo on muutenkin aika mahdotonta enkä ole nyt edes siis enää suhteessa. Ap
Et ole tosissasi?!? Molemmat toivoivat lasta pitkään ja nyt kumpikaan ei lasta halua pitää?
Kyllä. Mies halusi yllättäen erota vaikka tulin pitkän yrityksen jälkeen raskaaksi eikä ollut raskaudesta ollut ollenkaan kiinnostunut tai lapsesta. Itse taas vähitellen menetin tunteeni lasta kohtaan. Ap
Tämä kuulostaa vahvasti siltä, että ap käyttää tietoisesti tai tiedostamattaan omaa lastaan pelinappulana. Lapsi on nyt jonkinlainen kosto tai valtapeli miestä kohtaan. Ap:llä saattaa olla masennus mutta myös voi olla, että kyseessä on jokin persoonallisuushäiriö.
Olen se toinen kirjoittaja joka samastui Ap:n fiiliksiin. Meidän tapauksessa suhteeseen ja miehen käytökseen petyin minä. Olin toivonut aivan muuta. En näe kuinka mieltäisin lapsen pelinappulaksi, koko ajatus on outo. Ehkä kun tilanne on riittävän raskas niin toivoo vain että voisi kääntää aikaa taaksepäin ja palata entiseen elämään (ilman miestä). Lapsi sitoo ja tuo hankaluuksia. Ap vaikuttaa myös toivovan että lasta ei olisi olemassa. Ei se silloin pelinappula ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua olla lapsen äiti ja lapsi on noin pieni, niin anna adoptoitavaksi.
Lapsi saa heti turvaa ja pysyvyyttä, ja hänen uudet vanhempansa sitoutuvat häneen heti kuin omaansa.
Tiedän parin jossa heidän tyttärensä oli sijoitettuna melkein 10 vuotta ennen adoptiopäätöstä, sillä biologinen äiti el osannut tehdä lopullista irtautumista.
Se on itsekästä ja julmaa, tämäkin perhe eli jatkuvassa epävarmuudessa, joka aivan varmasti heijastuu omaan vanhemmuuteen ja lapsen hyvinvointiin.
Nohnoh. Itse olet itsekäs ja julma syyllistävällä kommentillasi. Ei kukaan ole velvollinen antamaan adoptoitavaksi, vaikka sijaisperhettä tarvitsisikin. Nyt on kyse tästä elämäntilanteesta eikä esim. tulevista vuosista. Sijaisperheet tietävät, että mikäån ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua olla lapsen äiti ja lapsi on noin pieni, niin anna adoptoitavaksi.
Lapsi saa heti turvaa ja pysyvyyttä, ja hänen uudet vanhempansa sitoutuvat häneen heti kuin omaansa.
Tiedän parin jossa heidän tyttärensä oli sijoitettuna melkein 10 vuotta ennen adoptiopäätöstä, sillä biologinen äiti el osannut tehdä lopullista irtautumista.
.Sijoituksissahan nimenomaan kannustetaan biologisia vanhempia olemaan tiiviisti yhteyksissä, ei yhteyden katkaiseminen lapseen ole millään lailla toivottavaa. Yleensä sitä paremmin lapsi voi mitä enemmän sijoitusperhe ja biovanhemmat ovat tekemisissä toistensa kanssa.
30-luvulla taas kiellettiin vanhempia käymästä lastenkodissa katsomassa lapsiaan. Ei varmaan haluttu, että lapsi jää ikävöimään.
Mikä sitten mihinkin ajankohtaan hyväksi katsotaan.
Kyllä siinä sen sijaisperheessä elämä ja yhdessäolo lapsen kanssa kärsii, jos lapsi koko ajan kaipaa oikeita vanhempiaan. Sijaisvanhemmat ei sitten ehkä kiknny kunnolla lapseen, joka koko ajan kitisee omien oikeiden vanhempien perään. Ja kun sijaisvanhemmat ei kiknny, se on lapselle vahingoksi. Parempi, jos kiintyisivät kuin omaansa.
30-luku onkin tosiaan uusi 2010-luku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kamalaa pientä vauvaa kohtaan että oma äiti ei tunne mitään kiintymystä lapseensa eikä halua olla oman lapsen äiti. Aivan itku tulee vauvasi puolesta kun mietin miten paljon omia lapsiani rakastan!
Hyvä että huomasit että tässä keskustelussa oli nimenomaan kysymys sinusta ja sinun ylivertaisen hienosta äitiydestäsi! Pojot sulle!
Ei vaan voi vittu tällaisia ihmisiä. Kuvittelette vielä olevanne empaattisia, vaikka oikeasti hierotte suolaa ihmisen haavoihin oikein kaksin käsin. Mikä vittu teitä vaivaa? Ap. ehkä tarvitsisi tukea tässä tilanteessa, ei teidän oman kruunun kiillotusta. Varsinkin kun ette tunnu sitä edes itse tajuavan miten törkeitä olette.
Mitä varten lapsensa hylkäävää ihmistä kohtaan pitäisi tuntea empatiaa? Täysin vapaaehtoisesti hankkiutunut hoidoilla raskaaksi, mutta nyt ei halua kantaa vastuuta vanhempana kun "ei vaan tunnu siltä". Nykyään kaikkia hyypiöitä murhaajista ja raskaajista lapsenhylkääjiin pitäisi vaan loputtomasti ymmärtää ettei vaan kenellekään tule paha mieli. Mitä luulet, tuleeko sille hylätylle lapselle pahamieli?
Ja joo, tiedän että tämä viesti poistuu heti. Koska onhan tämä nyt täysin asiatonta. Kyllä pitää ihmisellä olla oikeus potkaista pikkuvauva kotoa pellolle ilman että kukaan tulee paheksumaan.
Jep, asiatonta on. Siksi, koska sun ajatusmaailmasi ei toimi. Jos tilanne on kusinen, se ei muutu sillä, että hokee, että niin mutta enhän mä näin voi tehdä. Sun maailmassa taas tärkeintä on noudattaa etikettejä ja keskittyä siihen, että eihän näin voi tehdä. Että sit mennään vaikka kulisseilla, mutta näin ei tehdä. Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Mikäpä siinäkään on järki? Se, että voi sitten sanoa, että no enpä ainakaan potkaissut ketään pihalle, mutta mitään hyvää en myöskään tarjonnut? Wow.
Toivottavasti ap nämä provohuutelut ei karkota sua. Tule kertomaan, miten tapaaminen meni. Jaksamista kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Jos et halua olla lapsen äiti ja lapsi on noin pieni, niin anna adoptoitavaksi.
Lapsi saa heti turvaa ja pysyvyyttä, ja hänen uudet vanhempansa sitoutuvat häneen heti kuin omaansa.
Tiedän parin jossa heidän tyttärensä oli sijoitettuna melkein 10 vuotta ennen adoptiopäätöstä, sillä biologinen äiti el osannut tehdä lopullista irtautumista.
Se on itsekästä ja julmaa, tämäkin perhe eli jatkuvassa epävarmuudessa, joka aivan varmasti heijastuu omaan vanhemmuuteen ja lapsen hyvinvointiin.
Kommenttisi ja asenteesi taitaa kyllä olla koko ketjun itsekkäin ja julmin. Todella sairas tapa nähdä asia. Taidat olla ketjun aloittajatrolli? Ja kiva, että olet jaksanut peukuttaa omaa kommenttiasi useampi sata kertaa.
On julmaa vaatia biologista äitiä tekemään "lopullinen irtautuminen". Jos ei sitä ole tuohon mennessä pystynyt tekemään, niin tuskin olisi edes halunnut luopua lapsestaan. Etkö kykene mitenkään samaistumaan häneen, löytyykö yhtään empatiakykyä? Sijaisvanhemmaksi ryhtynyt ei voi olettaa saavansa lasta kokonaan "omaksi" missään vaiheessa ja hommaan kuuluu myöskin epävarmuus tulevaisuudesta. Jos ei sitä ymmärrä, ei ole oikea henkilö sijaisvanhemmaksi.
Ärsyttää tuollaiset itsekkäät ja tunnevammaiset ihmiset. Viis muista, kunhan itse saa minkä haluaa, eli lapsen pois joltain biologiselta "huonolta" vanhemmalta. Varmaan tosi voittaja-olo tuollaisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ap nämä provohuutelut ei karkota sua. Tule kertomaan, miten tapaaminen meni. Jaksamista kaikkeen.
Provohan tuo on, vähänkin kauemmin palstaa seurannut kyllä tunnistaa ko. adoptiojankkaajan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko provosoi.
Todennäköisesti on synnytyksen jälkeinen masennus. Itse ei halua sitä myöntää. Lapsettomuushoidoista jälkeen se on yleisempää. Arki ja vauvanhoito ei ole sellaista kuin haaveissa. Ei usko omiin kykyihinsä äitinä. Varmasti on rankkaa hoitaa yksin pientä vauvaa ilman tukiverkkoja. Varhaisen vuorovaikutukseen erityisesti perehtynyt psykoterapeutti voisi olla hyvä käsittelemään asiaa äidin kanssa siinäkin tapauksessa että äiti haluaa antaa vauvan pois.
No minkä diagnoosin annat sille isälle, joka myöskään ei halua tätä lasta?
Tavismies?
Alue: Aihe vapaa
Kaikki eivät saa lapsia vaikka haluaisivat ja silti maailma on täynnä näitä vanhemmiksi kyvyttömiä. Sylettää.