Työkaverin sairasloma burnoutin takia - tuloksena kaikki muut on burnoutin partaalla
Mitä tässä voisi oikein tehdä? Työkaveri on kohta kaksi kuukautta ollut sairaslomalla burnoutin takia (virallisesti varmaan masennusdiagnoosi). Aluksi olin todella ymmärtäväinen, sillä hän oli stressaantunut ja kireä. Ansaitsi kyllä pienen hermoloman. Mutta nyt tätä saikkua on jatkunut jo toista kuukautta. Työkaveri saikuttaa aina viime tipassa taas viikon eteenpäin, joten sijaista ei oikein pysty palkkaamaan kun emme tiedä kauanko työkaveri on poissa tarkalleen.
Sen seurauksena me muut (pieni alle viiden hengen työporukka pienessä yrityksessä) joudumme jakamaan tän tyypin työtehtävät keskenämme. Olen tehnyt ihan valtavan määrän ylityötunteja ja työkaverit ovat tulleet sairaina ja puolikuntoisina töihin, sillä toimimme ihan äärilleen vedetyllä kapasiteetilla ja toinen saikku olisi katastrofi. Kaikki ovat todella väsyneitä tähän tilanteeseen, pomo kaikista eniten. Yrityksellä ei mene mitenkään hirveän valoisasti joten pomo tekee kaikkein eniten ylitöitä yrittäessään paikata tän yhden saikuttelua.
Kieltämättä ketuttaa katsoa Facebookista kun tää työkaveri käy matkoilla, keikoilla, julkaisee baarikuvia jne. Tiedetään kaikki vaikkei ääneen olla sanottu, että saikutusta jatkuu luultavasti siihen asti, kunnes kaveri joutuisi jäämään sairauspäivärahalle ja tulot tippuisivat. Ennen tätä saikkua hän on aina puhunut siitä, kuinka pomomme käyttää meitä hyväksi ja kuinka pomo on niin norsunluutornissaan jne jne. Todellisuudessa pomo maksaa meille todella kohtuullista palkkaa TESiin nähden, nostaa itse vähemmän palkkaa kuin mitä me saamme, kustantaa meille todella kattavan työterveyshuollon, on todella mukava ja joustava, välittää meistä ja jaksamisestamme eikä todellakaan ole mikään rahanahne kiskuri.
Ei kai tälle voi mitään tehdä, ärsyttää vaan ihan älyttömästi että me kaikki muut kärsimme sillä välin kun työkaveri viettää lomaa toista kuukautta meidän kustannuksella.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Hommatkaa pomo joka tajuaa tilanteen. Miten tiukilla te siellä ennen olette olleet kun yhden ihmisen poissaolo suistaa kaikki burnoutiin?
Mitenpä hommaat pomon, jos pomoja on yksi kappale, joka omistaa firman? Neuvoja, miten hommataan uusi pomo tilalle? En ole ap, mutta olen firmassa, jossa pomo omistaa firman ja vaimonsa, joka toimii ihan eri alalla, jonkinlaisen osuuden. Esimiehiä on tasan tuo yksi. Ap:nkin tapauksessa lienee kyseessä pieni firma.
Vierailija kirjoitti:
No, eiköhän kollega ole burn out- "lomansa" ihan ansainnut, jos hänen poissaolonsa on ajanut KOKO muun työyhteisön burn outtiin. Kuullostaa siltä että ko. ihminen on enemmän kuin oman kortensa kantanut tuohon kekoon jo. Ja ap:lle tiedoksi, työterveyshuolto ei enää nykyään anna noita lomia summassa vaan monta kuukautta putkeen, vaan työkunto tarkastellaan tosiaan viikon, korkeintaan kahden välein. Ja siksi sitä saikkuakin saa vaan sen pätkän kerrallaan. Eli SEKÄÄN ei ole kollegasi vika. Hauku pomo, kun on hommannut teille paskan työterveyshuollon, joka tosin toimii täysin asetusten mukaan, mutta kun nyt joku päästävä haukkumaan, niin se on sentään oikeampi osoite.
Itse olin masennuksen takia pitkällä sairauslomalla ja sitä myönnettiin pätkittäin, muistaakseni kuukausi, kaksi kerrallaan juuri voinnin seuraamisen takia. Tosin meillä minä en ollut korvaamaton työntekijä.
Ap:n työpaikka kuulostaa aika erikoiselta kun teillä on resut vedetty noin tiukille. Sitäpaitsi sairauslomista ei tarvitse kertoa työtovereille. Esimiehelle on kerrottava sairausloman pituus ja lähetettävä sairauslomatodistus, mutta sen tarkemmin ei tarvitse kertoa. Eikä esimiehen kuulu keskustella alaistensa kanssa yhden alaisen sairauslomien syistä.
Tiedän kyllä miltä aloittajasta tuntuu. Meillä on ollut sama homma. Kun työntekijä ottaa saikkua vain kaksi viikkoa kerrallaan ja lupaa sen jälkeen ehdottomasti tulla töihin, ei sijaista kannata hommata. Jo sen takia, ettei ketään perehdytetä tekemään yhtään mitään alle kahdessa kuukaudessa.
Meillä nimenomaan työntekijä ei huolinut lääkäriltä pitkää sairauslomaa vaan oli koko ajan tulossa töihin. Mutta sitten taas jatkui ja taas jatkui. Se oli ihan helvettiä meille töissä olijoille. Oltiin illat ja viikonloput töissä - me itkettiin välillä puhelimeen kun joku jotain lisähommaa pyysi tekemään ja välillä istuttiin lattialla tekemässä töitä kun oli pakko asentoa vaihtaa.
Ei se ihmisen saikku meitä harmittanut mutta se, ettei hän suostunut ottamaan kunnon sairauslomaa, niin meillä olisi ollut joku mahdollisuus hankkia sijainen ja saada helpotusta töihin. Sanomatta selvää, ettei me töissäolijat selvitty tuosta puhtain paperein vaan sairastuttiin mutta töistä ei oltu päivääkään poissa. Edelleen on sydämentykytyksiä.
Meillä on myös pomo joka ajaa ihmiset burnoutiin. Töitä ei ole edes liikaa, mutta ne on järjestetty todella sekavasti ja tempoilevasti. Kaikkia pomo mielistelee edessä ja haukkuu takana. Hän on juuri sellainen joka puhuu yhden alaisen luottamukselliset sairausasiat selän takana kaikille muille. Valehtelee jos se palvelee hänen etua. Haukkuu kaikki alaiset ylemmille että näyttäisi itse paremmalta. Kumma että yhtä täydellistä asiantuntijaa ympäröi pelkästään kyvyttömiä.
Kannattaa ap:nkin pitää varansa tuollaisessa firmassa, ja lähteä kun vielä pystyy. Kun itsetunto on murskattu ei pysty enää edes lähtemään. Joku päivä vuorossa on ap.
Raivostuttaa tuollaiset ku51pååt kuin ap.
Millään pienellä levolla ei tuollaiset jutut parane. Parissa viikossa ei toivuta jatkuvasta pitkään jatkuneesta ylikuormittumisesta.
Vaikuttaa että töissänne on tosi huono ilmapiiri. Ja on tyhmää,että ensimmäinen loppuun palanut on sitten syypää kaikkeen.
Joo kyllä minuakin ihmetyttää jos yhden ihmisen työt noin monelle jaettuna kaataa kaikki muut saikulle.
SITTENHÄN HÄN ON TODELLA TODELLA TODELLA ANSAINNUT LOMANSA!!!
EIKÄ MITÄÄN 2 VIIKKOA.