Vanhemman mt-ongelmat

Näihin kommentteihin törmää usein netissä ja lehdissä, kuinka jonkun lapsuus ja nuoruus on mennyt pilalle vanhemman mt-ongelmien takia.

Minulla on ollut mt-ongelmia ja olen ollut osastollakin. Kuitenkin olen saanut pitää lapset, koska puoliso on terve mieleltään.
Tunnen lähes päivittäin syyllisyyttä siitä, että pilaan ja olen jo pilannut lasten elämän. Voimieni mukaan hoidan asioita, huolehdin lapsista ja tuen heitä.

En pääse kai koskaan eroon tästä syyllisyyden taakasta. Olen epäonnistunut pahasti enkä voi sitä korjata. Olen sydän syrjälläni lastemme puolesta. Odotan ja pelkään sitä hetkeä, kun katkaisevat välit minuun ja sanovat, että niinhän se oli, pilasit elämämme ja mahdollisuutemme.
Miten tästä tunteesta voi päästä eroon? Tekeminen ja touhottaminen auttaa hetkellisesti, mutta sitten taas iskee päälle, synkkyys ja itseviha.

Sairauksillehan ei mitään voi, mutta on se vastuutonta perustaa perhe, jos vähänkään osaa epäillä että on riskejä mielenterveyden suhteen. Minä en halunnut nähdä niitä, vaikka ehkä alitajuisesti näinkin. Olin muutenkin sokea virheilleni. Moni läheinen kai näki, mutta ei osannut/voinut puuttua asiaan. Onkohan ketään muuta, joka tuntee tästä näin suurta tuskaa. Oman elämänsähän saa sössiä, muttei muiden, eikä varsinkaan lasten jotka ovat täysin syyttömiä tilanteeseen.