Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ihmiset eivät hyväksy sitä, että olen katkaissut välini alkoholistivanhempaani?
31.01.2018 |
Ihmiset vaan sössöttävät anteeksiannosta, vaikka tuo persoonallisuushäiriöinen narsisti-juoppo on tehnyt minulle hirveitä asioista lapsuudessani ja nuoruudessani. Kärsin edelleen kolmikymppisenä traumataustojeni vuoksi ja ne kuormittavat elämääni. En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä yli kymmeneen vuoteen, koska olisin varmaan joutunut psykiatriseen hoitoon. Siispä hyväksyin sen, että tämä ihminen on itsekeskeinen mulkku, joka ei välitä kuin itsestään. Se ei vaan kelpaa kaikille ihmisille ja joskus tulee fiilis, että heidän mielestään se olen minä, joka on se julma osapuolena, kun ei ole missään tekemisissä. Siispä olen opetellut pitämään turpani kiinni ja pidän kaiken sisälläni, niin ei tarvitse kuunnella ikäviä vihjailuja. Ei tämä kyllä reilulta tunnu..
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Kyseessä ei siis ole mikään tuuri- vaan rapajuoppo, jonka ansiosta lastensuojelukin tuli aikanaan tutuksi.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi. Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella.
En siis ole puhunut näistä asioista, mutta tulee tilanteita, joissa kysytään että mitäs sinun vanhemmillesi kuuluu. Ne ovat kiusallisia, mutta olen sanonut suoraan että välit on poikki koska alkoholiongelma on niin paha. Sitten seuraa kiusaantunut hiljaisuus tai kiusallisia kysymyksiä, joiden lopuksi minulle jää tunne, että minua pidetään kylmänä ihmisenä. Siksi pyrin nykyään vainiharhaisesti välttämään aihetta ja aina kun se siihen meinaa mennä, ohjaan keskustelun toisaalle. En todellakaan puhu lapsuustraumoistani julkisesti, koska en kaipaa sääliä tai leimaa päähäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa että miksi, mutta minulla on samanlainen tausta ap kuin sinulla, ja olen myös joutunut katkaisemaan välit (sitä ennen yritin vuosia ymmärtää ja auttaa). Ihmiset ei ymmärrä vaan syyllistävät minua itsekkyydestä ja kylmyydestä, ja kaikki sanovat, että "sinulla on vain yksi isä/äiti, kyllä sinua kaduttaa tuo sitten kun hän on kuollut" .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi. Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella.
En siis ole puhunut näistä asioista, mutta tulee tilanteita, joissa kysytään että mitäs sinun vanhemmillesi kuuluu. Ne ovat kiusallisia, mutta olen sanonut suoraan että välit on poikki koska alkoholiongelma on niin paha. Sitten seuraa kiusaantunut hiljaisuus tai kiusallisia kysymyksiä, joiden lopuksi minulle jää tunne, että minua pidetään kylmänä ihmisenä. Siksi pyrin nykyään vainiharhaisesti välttämään aihetta ja aina kun se siihen meinaa mennä, ohjaan keskustelun toisaalle. En todellakaan puhu lapsuustraumoistani julkisesti, koska en kaipaa sääliä tai leimaa päähäni.
Luulen, että ongelma on osittain noissa tilannetajuttomissa ja empatiakyvyttömissä kyselijöissä, ja osittain sinussa itsessäsi siinä mielessä, että olet todennäköisesti luonteeltasi kiltti ja vastuuntuntoinen ihminen, ja siksi tulkitset nuo tilanteet kritiikkinä itseäsi kohtaan, vaikka kyselijät eivät suoraan ns. tuomitsisikaan välien katkaisemistasi. Tsemppiä sinulle, pidä kiinni omista rajoistasi ja hyvinvoinnistasi, ap!
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa että miksi, mutta minulla on samanlainen tausta ap kuin sinulla, ja olen myös joutunut katkaisemaan välit (sitä ennen yritin vuosia ymmärtää ja auttaa). Ihmiset ei ymmärrä vaan syyllistävät minua itsekkyydestä ja kylmyydestä, ja kaikki sanovat, että "sinulla on vain yksi isä/äiti, kyllä sinua kaduttaa tuo sitten kun hän on kuollut" .
Koska taskumatti taskussa alkaa poltella ikävästi, ja pelkäävät, että omat lapset tekee saman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa että miksi, mutta minulla on samanlainen tausta ap kuin sinulla, ja olen myös joutunut katkaisemaan välit (sitä ennen yritin vuosia ymmärtää ja auttaa). Ihmiset ei ymmärrä vaan syyllistävät minua itsekkyydestä ja kylmyydestä, ja kaikki sanovat, että "sinulla on vain yksi isä/äiti, kyllä sinua kaduttaa tuo sitten kun hän on kuollut" .
Minusta tuntuu, että sinä päivänä, jona hän kuolee, minulta tippuu harteiltani henkinen painolasti. Ikävä kyllä näin se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi. Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella.
En siis ole puhunut näistä asioista, mutta tulee tilanteita, joissa kysytään että mitäs sinun vanhemmillesi kuuluu. Ne ovat kiusallisia, mutta olen sanonut suoraan että välit on poikki koska alkoholiongelma on niin paha. Sitten seuraa kiusaantunut hiljaisuus tai kiusallisia kysymyksiä, joiden lopuksi minulle jää tunne, että minua pidetään kylmänä ihmisenä. Siksi pyrin nykyään vainiharhaisesti välttämään aihetta ja aina kun se siihen meinaa mennä, ohjaan keskustelun toisaalle. En todellakaan puhu lapsuustraumoistani julkisesti, koska en kaipaa sääliä tai leimaa päähäni.
Luulen, että ongelma on osittain noissa tilannetajuttomissa ja empatiakyvyttömissä kyselijöissä, ja osittain sinussa itsessäsi siinä mielessä, että olet todennäköisesti luonteeltasi kiltti ja vastuuntuntoinen ihminen, ja siksi tulkitset nuo tilanteet kritiikkinä itseäsi kohtaan, vaikka kyselijät eivät suoraan ns. tuomitsisikaan välien katkaisemistasi. Tsemppiä sinulle, pidä kiinni omista rajoistasi ja hyvinvoinnistasi, ap!
Kiitos ystävällisistä sanoista.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät vain ymmärrä, koska eivät ole itse kokeneet narsistivanhempaa. Tiedän täsmälleen, mistä puhut.
Ihan sama kokemus, mutten mä ole asioista kelleen kertonut. Hei se on kasvanut, se on muuttunut... No, ei ole! Kyse ei ole pelkistä lapsuudentraumoista, vaan ihan viimeisen kymmenen vuoden sisällä sattuneista jutuista.
Mä olen poistanut äitini elämästäni. Ihmiset jatkuvasti kyselee ja ihmettelee. "mulla on syyni" - ei riitä, vaikka kyseiset ihmiset ovat nähneet äitini ja aina hämmästelevät, miten se onkin niin hankala..
Mun ei tarvitse mun kantoja selitellä, olen tehnyt ratkaisuni ja mä voin nykyään hengittää.
N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät he todennäköisesti tarkoita pahaa.
Minulla on yksi ystävä, joka on myös katkaissut välinsä samasta syystä. Syyllistyin itsekin juuri tuohon, mistä kerroit. Olen itse "normaalista" perheestä ja välini on todella hyvät vanhempiini. On todella outoa edes ajatella, miltä tuntuisi, jos yhtäkkkä välini katkeisivat vanhempiini. En (eivätkä muutkaan, joilla ei ole samaa tilannetta) pysty käsittämään, miltä se tuntuu, kun ei ole vanhempien kanssa tekemisissä. Ihminen jatkuvasti vertaa muita omaan tilanteeseensa: koska minulla on hyvät suhteet vanhempiini, eikö sinunkin kannattaisi sopia?
Siitä se kumpuaa. Mutta ystäväni ansiosta ymmärrän, että ehkä on oikeasti parempi antaa välien poikki...
(vaikka minun tekisikin taas mieli kirjoittaa, että eikö kannattaisi yrittää sopia, koska tässä on vain yksi elämä yms....)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi. Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella.
En siis ole puhunut näistä asioista, mutta tulee tilanteita, joissa kysytään että mitäs sinun vanhemmillesi kuuluu. Ne ovat kiusallisia, mutta olen sanonut suoraan että välit on poikki koska alkoholiongelma on niin paha. Sitten seuraa kiusaantunut hiljaisuus tai kiusallisia kysymyksiä, joiden lopuksi minulle jää tunne, että minua pidetään kylmänä ihmisenä. Siksi pyrin nykyään vainiharhaisesti välttämään aihetta ja aina kun se siihen meinaa mennä, ohjaan keskustelun toisaalle. En todellakaan puhu lapsuustraumoistani julkisesti, koska en kaipaa sääliä tai leimaa päähäni.
Voisitko kuvitella kuittaavasi tuollaiset kyselyt epämääräisesti "siellä pohjoisessa he asuvat, aika harvoin nähdään". Kyllähän se vaikuttaa kevyen keskustelun dynamiikkaan, jos edes vihjaisee traumoista, alkoholismista jne. Siitä on helppo kääntää keskustelu muihin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi. Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella.
Minulla ainakin uskoon tullut täti itki ja kärtti että ottaisin Jessen sydämeeni ja antaisin anteeksi vanhemmilleni. Sitä ei tule tapahtumaan.
Ne ei tajua, että kyse ei ole siitä että antaako anteeksi vanhemmilleen vai ei. Vaan siitä, että oman mielenterveyden takia on aivan pakko pitää etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat tuhonneet sinun mielenterveyttä ja tuhoavat sitä joka kerta kun heidän kanssaan on tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tuntuu että kun vanhempani kuolee, tajuan että olisi pitänyt laittaa välit poikki jo aiemmin.
Minulla on alkoholisti-isä, rähisevä, rehvasteleva, syyttelevä. Olen laittanut välit poikki ja saan kyllä kuulla sukulaisilta( kuolleen äitini puolelta, isän omat sukulaiset ovat välit myös katkaisseet) että miten se reppana voi, yritä nyt auttaa ettei sitten kaduta, vie lapset ukin luo...Ilmeisesti oman vanhemman hylkääminen on jotain käsittämätöntä, aivan tabu.
Munkin isä on rapajuoppo, olen nähnyt sitä muutaman kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mun isä ei ole mitenkään narsistinen vaan ihan vaan reppana joka on pohjimmiltaan hyväsydäminen, se vaan pilasi mun lapsuuden sillä viinanhimollaan. Olen kans kolmikymppinen ja edelleen se ahdistaa, varsinkin kun tiedän että isä vanhenee ja on yksinäinen. Syyllistän itse itseäni varmaan eniten kun en pysty olemaan tekemisissä. Ennen syytti isän puolen sukulaiset, mutta eivät enää. En vaan pysty katsomaan kuinka toinen tuhoaa itseään. Se on niin raastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Eivät vain ymmärrä, koska eivät ole itse kokeneet narsistivanhempaa. Tiedän täsmälleen, mistä puhut.
Mitä narsistia tuollaisessa vanhemmassa on, josta pääsee eroon? Ei se ole mikään narsisti.
Miten voi "sopia" sellaisen kanssa jota viina vie ja käytös on sen mukaista. Anteeksikin voi antaa mutta jos juoppo riehuu ja räyhää ja loukkaa entiseen malliin niin ei sitä tarvitse kenenkään sietää.
Minulla ei ole alkoholistivanhempia mutta pystyn täysin ymmärtämään ettei kuormittavaa suhdetta haluta ylläpitää. Miksi sen hyvin käyttäytyvän pitäisi tuntea syyllisyyttä toisen kuolinvuoteella? Eiköhän sen alkoholisti, joka on yrittänyt tuhota lastensakin elämän, pitäisi katua.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi. Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella.