Lue keskustelun säännöt.
Suostuisitko asumaan vuoroviikoin eri paikassa esim 10 vuotta?
30.01.2018 |
Paljon on erojen sattuessa tullut näitä viikko-viikko lapsia. Toki lapset siihen tottuvat. Itse näin aikuisena en suostuisi asumaan joka toinen viikko eri paikassa. Se olisi stressaavaa ja uuvuttavaa. Miksi lapset pistetään tämmöiseen tilanteeseen niin usein? Minusta epäreilua. Olenko ainoa ajatukseni kanssa?
Kommentit (106)
Sivusta tuttavaperheen vuorokotiasumista ja eroperhettä seuranneena näen mielenkiintoisia piirteitä, joita tavallisissa tuttavaperheissä ei esiinny:
- sisarusten riippuvuus toisistaan: kaverit yhteisiä, harrastukset yhteisiä, koulumatkat kuljetaan vain yhdessä.
- jos sisarus on tehnyt jotain väärin, myös toinen sisarus kärsii seuraamuksesta.
- sisarus vahtii, että toinen sisarus tekee läksynsä
- kumpikaan vanhemmista ei anna kahden keskistä aikaa lapselleen
- sisarukset eivät kerro asioistaan vanhemmilleen.
- luvattiin kuu taivaalta, kun yhteenmuutto uuden puolison kanssa toteutui. Eli hankittiin uuteen kotiin kaikenlaista mitä lapsi keksi pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivusta tuttavaperheen vuorokotiasumista ja eroperhettä seuranneena näen mielenkiintoisia piirteitä, joita tavallisissa tuttavaperheissä ei esiinny:
- sisarusten riippuvuus toisistaan: kaverit yhteisiä, harrastukset yhteisiä, koulumatkat kuljetaan vain yhdessä.
- jos sisarus on tehnyt jotain väärin, myös toinen sisarus kärsii seuraamuksesta.
- sisarus vahtii, että toinen sisarus tekee läksynsä
- kumpikaan vanhemmista ei anna kahden keskistä aikaa lapselleen
- sisarukset eivät kerro asioistaan vanhemmilleen.
- luvattiin kuu taivaalta, kun yhteenmuutto uuden puolison kanssa toteutui. Eli hankittiin uuteen kotiin kaikenlaista mitä lapsi keksi pyytää.
Neljä ensimmäistä ei toteutunut meillä.
Kohta viisi toteutui pikkuhiljaa, kun isä alkoi suuttumaan kaikesta, mitä äidin luona oli tapahtunut.
Kohta kuusi pitää paikkansa minun kohdallani. Uusperhettä perustettaessa kenenkään olo ei saa huonota, vaan uusperheen pitää tuoda lisäarvoa. Eli oma huone, oma tietokone yms.
Vierailija kirjoitti:
Sivusta tuttavaperheen vuorokotiasumista ja eroperhettä seuranneena näen mielenkiintoisia piirteitä, joita tavallisissa tuttavaperheissä ei esiinny:
- sisarusten riippuvuus toisistaan: kaverit yhteisiä, harrastukset yhteisiä, koulumatkat kuljetaan vain yhdessä.
- jos sisarus on tehnyt jotain väärin, myös toinen sisarus kärsii seuraamuksesta.
- sisarus vahtii, että toinen sisarus tekee läksynsä
- kumpikaan vanhemmista ei anna kahden keskistä aikaa lapselleen
- sisarukset eivät kerro asioistaan vanhemmilleen.
- luvattiin kuu taivaalta, kun yhteenmuutto uuden puolison kanssa toteutui. Eli hankittiin uuteen kotiin kaikenlaista mitä lapsi keksi pyytää.
Kuulostaa kummalliselta. Itse olen vuoroviikkoäiti eikä yksikään noista asioista päde meillä.
Kannattaa muistaa, että vuoroasuminen on vain yksi osa perheen elämää ja yksi tekijä lapsen hyvinvoinnissa. Jos siis joku vuoroasuva lapsi on erityisen onnellinen tai onneton, ei kannata vetää liian nopeita johtopäätöksiä: sille on paljon muitakin selittäviä tekijöitä kuin asumisjärjestely.
Itse vuoroviikkoäitinä koen vuoroasumisen sinänsä varsin neutraalina asiana: se on vain yhdenlainen tapa toteuttaa arki. Paljon enemmän merkkaa se, miten olemme läsnä lapsillemme, miten annamme rakkautta ja rajoja, miten hoidamme suhteet toiseen vanhempaan ja mahdollisiin uusiin kumppaneihin, miten huolehdimme omasta jaksamisestamme ja sitä kautta voimavaroistamme vanhemmuuteen. Missä tahansa perhemuodossa lapsi voi voida hyvin tai huonosti, riippuen monista eri tekijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Olisin, jos vaihtoehtona olisi, että en näkisi rakasta ihmistä pitkään aikaan.
Vertaan parisuhteeseen. Asuimme miehen kanssa melkein 50km päässä toisistamme. Olisinko voinut nähdä miestä kerran kahdessa viikossa vain siksi, että ei tarvitsisi reissata? Että saisin nukkua joka yö samassa sängyssä?! Mielelläni reissasin ja kyllä koin olevani kotona molemmissa paikoissa.
Jää nähtäväksi mitä näistä "viikko-viikkolapsista" tulee. Toisaalta, jos miettii nykyisiä vanhuksia. Vanha omakotitalo, se lapsuuden koti mistä ei ole koskaan muuttanut mihinkään ja missä ei enää pärjää. On kynnyksiä mitä ei pääse kulkemaan, rappusia, lämmitys mitä ei pysty enää käyttämään, ihan liian pieni wc, jne. Mutta muuttaa ei voi, koska tämä on se KOTI. Sitten kaatua talven liukkailla pihalle, odottaa koko yö jäisessä maassa, tai pidempään, kunnes joku löytää.
Koti ei ole tavarat eikä seinät, se on ne ihmiset, jotka sen tekee. Voisiko nämä "nykyajan lapset" sisäistää paremmin tämän?
Isoäitini joutui jättämään kotinsa Karjalassa kaksi kertaa. Sen jälkeen ei ollut enää paluuta.
Sen jälkeen hän asui ensin perheineen eri puolilla Suomea muiden nurkissa. Sitten lasten ollessa pieniä pienellä maalaispaikkakunnalla.
Sieltä hän muutti isompaan kaupunkiin, jossa asui kolmessa eri osoitteessa, eri ajankohtina toki.
Oikein vanhana se viimeisin kerrostalokoti oli hänelle se koti, josta ei halunnut muuttaa pois, vaikka mikä oli. Mutta kyllä sydän ja se oikea koti oli edelleen siellä Karjalassa. Paitsi, ettei sitäkään kotia enää fyysisesti ollut olemassa.
Eli teoriasi siitä, että vain samassa talossa ikänsä asunut vanhus kokisi asiat noin kuin kuvaat, on pielessä
Tämä nyt ei liity mitenkään vuoroviikkoasumiseen, mutta totean vain, että uusperhettä perustettaessa sääntö nro 1 on hommata niin iso kämppä, että kaikilla on oma tila.