Lue keskustelun säännöt.
Ylipainoiset ja lihavat ja entiset isot! Saanko kysyä jotain?
29.01.2018 |
Nämä ovat kysymyksiä henkisestä voinnistanne. Mua kiinnostaa muuten vain, koska itse olen päässyt normaalipainoon pari vuotta sitten (ja sittemmin ihannepainoon, jota ylläpidän) ja mietin, miten muut ajattelevat. Vastatkaa mihin haluatte tai kirjoittakaa vapaasti ihan muusta asiaan liittyvästä. Vastasin itsekin kysymyksiini.
Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon? Miten? Itselläni se vaikutti paljon. Kun en voinut liikkua enää niin vapaasti, en tykännyt ulkonäöstäni ja ihmiset mielestäni suhtautui haljummin. En saanut kommentteja, mutta mua kohdellaan paremmin normaalipainoisena. Halusin vaan piiloutua. Pahinta oli oma halveksuntani itseäni kohtaan.
Onko paino-ongelma fyysinen vai psyykkinen? Oletko aina ollut ylipainoinen? Miksi? Vai lihoitko aikuisena? Mulla oli psyykkinen. Söin pahaan oloon. Lihoin aikuisena. Olin alipainoinen lapsena.
Mitä laihtuminen vaati/vaatisi? Itse muutin koko ruokavalion erilaiseksi ja syvennyin kunnolla suhteeseeni koko ruokaan ja herkutteluun yms. Olin muodostanut sairaan suhteen ruokaan. Elämässä ei ollut muita nautintoja. Pakenin ruokaan.
Häpeätkö itseäsi? Pidätkö itsestäsi? Rakastatko kehoasi? Millainen suhde sulla on kehoosi? Itse häpesin paljon. En tosin enää. En ennen pitänyt kehostani tai arvostanut sitä. Nykyisin pidän siitä huolta kuin hienosta autosta. En ole hyvän näköinen, mutta arvostan fyysistä suorituskykyä. Ehkä korvasin ruokariippuvuuden jollain fyysisen voiman tavoittelulla, mutta koen sen parempana.
Altistaako nykyinen ruokakulttuuri lihomiselle? Itsestäni tuntuu siltä. Sosiaalista syömistä olisi paljon. Mopo lähtee helposti käsistä kuten kenellä tahansa riippuvaisella, kun jossain on tarjolla järjettömät määrät ruokaa ja herkkuja. Tai kun saan vain vähän jotain, mistä jää järjetön himo.
Miten voit nyt? Mä voin hyvin.
Voimia ja tsemppiä kaikille!
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon?" Ei, vaan mielenterveys ja itsetunto vaikuttivat ylipainoon.
Ei nämä asiat ole ongelma jos on itsekuria. Jos ei sokeria kohtaan pysty sanomaan ei niin on aika heikkomielinen.
Vierailija kirjoitti:
Saan parempaa kohtelua hoikkana. Se saa minut inhoamaan ihmisiä entistä enemmän.
Mullekin on käynyt vähän näin. Mietin usein, miten mulle ei oltaisi niin ystävällisiä, jos en näyttäisi tältä kuin nykyään näytän. Jos olisinkin taas ylipainoinen, tai mitä vaan. Pelottavaa. Pelkkä pukeutuminenkin vaikuttaa paljon.
ap
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon?" Ei, vaan mielenterveys ja itsetunto vaikuttivat ylipainoon.
Tämä on hyvin sanottu. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nämä asiat ole ongelma jos on itsekuria. Jos ei sokeria kohtaan pysty sanomaan ei niin on aika heikkomielinen.
Vahva on ihmisen oltava, jos koskaan elämän varrella ei mikään saa lankeamaan. Ihmiset on heikkoja, mutta samalla kykeneväisiä suuriin asioihin. Ei sillä ole väliä, kuinka monta kertaa kaatuu, vaan sillä, että nousee ylös joka kerta. Houkutuksensa on kullakin.
ap
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin ylipainoinen ikävuodet 9-16 ja sain kamalasti pilkkaa osakseni. Todellakin ylipaino vaikutti mielenterveyteen ja itsetuntoon kun ympäristössä sitä ei hyväksytä.
Teininä en juurikaan poistunut kotoa kun en kehdannut liikkua ihmisten ilmoilla. Nuo ajat jätti jälkensä, suhtaudun hyvin epäluuuloisesti ihmisiin. Nykyään olen hoikka ja harrastan lenkkeilyä ja kesäisin myös pyöräilyä, pian aloitan seinäkiipeilyn. Silti näen välillä itseni läskinä vaikka olen jo 25v. Taidan kärsiä huonosta itsetunnosta lopun elämäni 🙄
Minä rupesin lihomaan opiskelujen alettua 20 vuotiaana. Olin aina ollut urheilullinen ja hoikka - ja saanut syödä ihan mitä ikinä halusin. Opiskelu vuosina (4v) kiloja kertyi hiljalleen ja vajaa 2 vuotta valmistumisen jälkeen olin saanut noin 25kg lisää painoa.
Itsetunto minulla on ollut aina hyvä ja en ole välittänyt muiden mielipiteistä. Mieheni ei myöskään ole rumasti ikinä lihoamisestani sanout, yrittänyt vain kannustaa jatkamaan jääneitä liikuntaharrastuksia.
Pahasti ei ole kukaan muukaan sanonut, mutta huomaan kyllä eron hoikan ja ei niin hoikan kohtelun välillä.
Olen monta kertaa ajatellut laihduttaa ja laittaa elämän uudelleen siltä osin kuntoon tässä vuosien varrella. Nyt joulua enne löin lopullisen pisteen tälle ja päätin, etten ota enää yhtäkään kiloa yli +25kg. Vuoden vaihteessa lopetin napostelun, herkut jätin harvaan ja rupesin syömään säännöllisesti lisäten paljon kasviksia ruokavalioon. Nyt kuukausi kulunut ja -5kg. Voin sanoa, olo on niin upea, etten lopeta ennen kuin tavoitteet on saavutettu!
Olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni enemmän ja vähemmän. Lihavanakin olen melkein tyytyväinen, minulla on ollut tuuria miten läskit on kertynyt - tasaisesti. Haluan kuitenkin olla terve ja tottakai olen mielummin normaalipainoinen ja vartaloinen.
Tsemppiä kaikille, joilla on urakkaa edessä tai suunnitelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut lihava lähes koko elämäni, aivan lapsesta asti. Olen nyt 55.
Mielenterveyteen ei ole vaikuttanut, mutta nuorempana vaikutti tietysti itsetuntoon todella paljon. Koulussa kiusattiin, mutta se tuskin yllättää ketään.
Yliopistossa ja työelämässä ei ole ikinä kukaan kiusannut. Lienen ollut onnekas.
Elämäni aikana olen laihduttanut varmaan satoja kiloja yhteensä, mutta kilot ovat aina tulleet takaisin. Nyt on varmaan viisi vuotta siitä kun viimeksi yritin laihduttaa.
Oudointa on että viimeiset 15 vuotta olen pääsääntöisesti painanut noin 135 kiloa (siis laihdutuskuurien ulkopuolella), muutaman kilon heittoja ylöspäin, mutta paino ei ole noussut enempää vaikka syön aivan samoin kuin ennenkin. Aivan kuin minulla olisi joku ominaispaino johon keho pyrkii ja sitten stoppaa. En voi asiaa muutenkaan käsittää, koska jos noin ei olisi niin eikö minun pitäisi lihoa joka vuosi lisää ja lisää?
Laihtuminen vaatisi kunnon motivaation, ja sitä ei ole, kun elämä on lihavanakin hyvää. Töissä menee todella hyvin, rinnalla on rakastava kumppani, ystäviä on. Nykyään löytyy helposti kauniita vaatteitakin vaikka kuinka isoina kokoina, niin että siitäkään ei ole motivaation tuojaksi.
Vaatisi varmaan jonkun terveysongelman että olisi kimmoke laihtumiseen. Toistaiseksi siitä ei ole merkkejä (käyn joka vuosi terveystarkistuksessa, mm. täydellisessä verenkuvassa).
Vierailija kirjoitti:
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Ai ai..nyt kun vielä tulee alkoholiongelma..niin et voi tavata ihmisiä edes baarissa
ENNEMMIN ILOINEN DOKAAVA LÄSKI ..kuin laiha yksinäinen raitis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut jojo-laihduttaja 20 vuotta. Alussa en edes ollut ylipainoinen.
Nykyään häpeän itseäni ja haluaisin vain möllöttää kotona piilossa. Olen onnellinen laihana, siis oikeasti onnellinen, mutta en tykkää terveellisistä ruuista ja niistä joista tykkään, tulee ongelmia. Kuten vihannekset. Vaikka kuinka kauan niitä paistaisin, vatsa turpoaa ja tulee kipeäksi. Vihreästä salaatista taas menen vesiripulille. Aina.
Painan nyt 75 kiloa eli loppujen lopuksi mulla ei eees ole kammottavisti ylipainoa, mutta tuntuu kuin kaikki ylimääräinen menisi leukaan ja vatsaan, joten se myös näkyy kaikille. Vklp sovitin toppahousuja. 42 ei edes menneet päälle. 44 olivat sellaisia että sain jalkaani.
Inhoan itseäni ja tuntuu, että olisin mieluummin riippuvainen vaikka huumeista. Niitä kun ei ole pakko käyttää eläkkeen, mutta ruokaa on pakko syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan parempaa kohtelua hoikkana. Se saa minut inhoamaan ihmisiä entistä enemmän.
Mullekin on käynyt vähän näin. Mietin usein, miten mulle ei oltaisi niin ystävällisiä, jos en näyttäisi tältä kuin nykyään näytän. Jos olisinkin taas ylipainoinen, tai mitä vaan. Pelottavaa. Pelkkä pukeutuminenkin vaikuttaa paljon.
ap
Olen itse huomannut saman olemalla epämiellyttävän näköinen mies. En ole ylipainoinen, mutta saan aina huonoa palvelua. Olemme jopa testanneet tätä toisen henkilön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Ai ai..nyt kun vielä tulee alkoholiongelma..niin et voi tavata ihmisiä edes baarissa
ENNEMMIN ILOINEN DOKAAVA LÄSKI ..kuin laiha yksinäinen raitis
Täh? :D en kyllä käy baareissa muutenkaan kuin tosi harvoin, ystäväporukkani ei ole sellaista väkeä. Totta kai mä käyn välillä syömässä ystävieni kanssa, mutta en enää joka viikko niin kuin aikaisemmin. Ja silloin ne syömiset on ”laadukkaampia”, nyt ollaan kerran tämän 3 viikon aikana käyty intialaisessa, kun taas aiemmin ne ruokailut on ollut jotain hesen tyyppistä Usein käyn kyllä lounaalla esimerkiksi salaatilla ystävieni kanssa ja mielestäni se on paljon parempi tapa kuin se että käytäisiin hesessä joka ilta :D ystävien kanssa voi myös viettää aikaa muutenkin kuin syöden :)
13 lisää, että mä pidän painoani kurissa olemalla syömättä. Ainoa keino mikä toimii. Olen ollut dieeteillä, mulle tehty terveellisiä ruokavalioita, olen ollut laihduttamatta jne. Aina, ihan aina takaraivossa ollut ajatus, että milloin pääsen herkuttelemaan. Se ei ole koskaan mennyt pois, vaikka olisin kuinka kauan syönyt terveellisesti ja nälättömästi.
Mistä te löydätte kivoja vaatteita?
Vierailija kirjoitti:
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Sulla on tosi hieno asenne! Kolme viikkoa on lyhyt aika. Kun aloittaa liikkumisen, niin lihakset kerää nestettä (ja varmaan jotain mutkikkaampaakin tapahtuu), jolloin paino ei tunnu laskevan ensin ollenkaan. Mullekin kävi niin aluksi. Tuo, että senttejä lähtee, kertoo kuitenkin paljon. Ja kunnon kohoaminen! Se on tosi hieno tunne. Ja siksihän kannattaakin laihduttaa, että keho voi paremmin. Ei se ole pohjimmiltaan ulkonäköjuttu.
Tuo on jännä, että vaikka itsekään en tavallaan tykkää omasta kehostani, niin se on mun keho. Jos sen vaihtaisi, niin se olisi outoa. Ehkä se on myös mielelle terveellisempää, että laihtuu suht hitaasti. Pää pysyy kyydissä mukana. Kuulemma laihdutusleikkauksessa käyneillä on usein jänniä tuntemuksia kehonkuvansa kanssa.
Mä olen puhunut ennenkin tästä ruokakulttuurista, mutta se ei ole ainakaan Suomessa ihan terve. Kukin valitsee itse, mitä syö tietty, mutta sosiaalinen paine on paha. Mä olen nykyisin vegaani. Jonkin aikaa sain olla autuaallisessa rauhassa, mutta eikös ihmiset sitten itsekseen ruvenneet hankkimaan mullekin tarjottavia kielloista huolimatta... Ei vaan voi olla syömättä tai tarjoamatta useinkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut lihava lähes koko elämäni, aivan lapsesta asti. Olen nyt 55.
Mielenterveyteen ei ole vaikuttanut, mutta nuorempana vaikutti tietysti itsetuntoon todella paljon. Koulussa kiusattiin, mutta se tuskin yllättää ketään.
Yliopistossa ja työelämässä ei ole ikinä kukaan kiusannut. Lienen ollut onnekas.
Elämäni aikana olen laihduttanut varmaan satoja kiloja yhteensä, mutta kilot ovat aina tulleet takaisin. Nyt on varmaan viisi vuotta siitä kun viimeksi yritin laihduttaa.
Oudointa on että viimeiset 15 vuotta olen pääsääntöisesti painanut noin 135 kiloa (siis laihdutuskuurien ulkopuolella), muutaman kilon heittoja ylöspäin, mutta paino ei ole noussut enempää vaikka syön aivan samoin kuin ennenkin. Aivan kuin minulla olisi joku ominaispaino johon keho pyrkii ja sitten stoppaa. En voi asiaa muutenkaan käsittää, koska jos noin ei olisi niin eikö minun pitäisi lihoa joka vuosi lisää ja lisää?
Laihtuminen vaatisi kunnon motivaation, ja sitä ei ole, kun elämä on lihavanakin hyvää. Töissä menee todella hyvin, rinnalla on rakastava kumppani, ystäviä on. Nykyään löytyy helposti kauniita vaatteitakin vaikka kuinka isoina kokoina, niin että siitäkään ei ole motivaation tuojaksi.
Vaatisi varmaan jonkun terveysongelman että olisi kimmoke laihtumiseen. Toistaiseksi siitä ei ole merkkejä (käyn joka vuosi terveystarkistuksessa, mm. täydellisessä verenkuvassa).
Mulla aivan sama että ominaispaino on n 120kg eli koko 52. Sen yli ei mene vaikka söisin mitä. Kitudieetillä saan n 96kg eli kokoon 48, sitten tulee kilot aina takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon? Miten?
En oikeastaan osaa sanoa, koska tuntuu, että itsetuntoni vaan paranee vanhemmiten (ja mitä isommaksi samalla tulen).
Onko paino-ongelma fyysinen vai psyykkinen? Oletko aina ollut ylipainoinen? Miksi? Vai lihoitko aikuisena? En ole keksinyt mistä ylipainoni johtuu. Olen kai aina pitänyt itseäni lihavana, vaikka jälkikäteen kuvia katsomalla en todellakaan ole sitä ollut.
Mitä laihtuminen vaati/vaatisi? Sen, että joku ulkopuolinen taho tekisi ja mittaisi annokseni valmiiksi.
Häpeätkö itseäsi? Pidätkö itsestäsi? Rakastatko kehoasi? Millainen suhde sulla on kehoosi?
Toisinaan häpeän. Pidän. En. Kehooni suhde on aika kompleksinen eikä siihen laihtuminen auttaisi, koska minua harmittavat tulipaloarvet.
Altistaako nykyinen ruokakulttuuri lihomiselle? Totta kai. Istumatyö ja iltaisin tv.
Miten voit nyt? Ihan ok nyt, kun kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitys alkaa olla kohdillaan. En vaan nuku öisin kunnolla, joten olen alvariinsa väsynyt.
Voimia ja tsemppiä kaikille! Kiitos
t: 150kg/170cm
Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon? Miten?
Itsetuntoni naisena on todella huono. Tiedän olevani hyvä työssäni ja opinnoissani, olen myös hyvä työkaveri ja hyvä ystävä ja läheinen tärkeille ihmisille ympärilläni. Mutta naisena olen näkymätön. Tosin yli viisikymppisenä olisin sitä luultavasti joka tapauksessa. Parisuhteessa olen, mieheni on myös ylipainoinen.
Onko paino-ongelma fyysinen vai psyykkinen? Oletko aina ollut ylipainoinen? Miksi?
Lihoin 30 kg alle kahdessa vuodessa ollessani noin 45-vuotias. Tein siihen aikaan ylipitkiä työpäiviä ja työmatkoihin meni kolmisen tuntia päivässä. Kun pääsin kotiin 22:30 aikoihin niin mätin hiilareita kaksin käsin kunnes nukahdin ja aamulla heräsin taas 5:50. Viikonloppuina jaksoin vain nukkua. Syöminen oli myös lohtua yksinäisyyteen.
Mitä laihtuminen vaati/vaatisi?
Motivaatiota. Tietoa minulla on, mutta ei motivaatiota. Tähän liittyvät muut elämääni tällä hetkellä vaikuttavat asiat, joista en tässä yhteydessä halua avautua.
Häpeätkö itseäsi? Pidätkö itsestäsi? Rakastatko kehoasi? Millainen suhde sulla on kehoosi?
Ks. itsetunto. Välttelen peilejä, vihaan vaateostoksilla käymistä. Harrastan yhtä sellaista liikuntalajia, jossa painoni on ongelma. Ei se muissakaan mikään etu ole, olkoonkin että vesiliikunta ja kuntosali eivät ole yhtä pahoja nivelille kuin se pallopeli, jota myös harrastan.
Altistaako nykyinen ruokakulttuuri lihomiselle?
Erittäin todennäköisesti.
Miten voit nyt? Mä voin hyvin.
Jos terveyden kannalta katsotaan niin hyvin. Minulla on hyvät verenpaine-, kolesteroli- ym. arvot. Syön terveellisesti. Yllätyksekseni terveydenhuollon näkökulmastakin olen vain "lievästi obeesi" vaikka painoindeksini on yli 30 (ja tuokin merkintä tuli eräästä sellaisesta käynnistä, joka ei liittynyt mitenkään ylipainoon vaan tapaturmaan). Henkisesti olen stressaantunut niistä em. asioista, joista en tässä yhteydessä halua avautua.
Saan parempaa kohtelua hoikkana. Se saa minut inhoamaan ihmisiä entistä enemmän.