Lue keskustelun säännöt.
Ylipainoiset ja lihavat ja entiset isot! Saanko kysyä jotain?
29.01.2018 |
Nämä ovat kysymyksiä henkisestä voinnistanne. Mua kiinnostaa muuten vain, koska itse olen päässyt normaalipainoon pari vuotta sitten (ja sittemmin ihannepainoon, jota ylläpidän) ja mietin, miten muut ajattelevat. Vastatkaa mihin haluatte tai kirjoittakaa vapaasti ihan muusta asiaan liittyvästä. Vastasin itsekin kysymyksiini.
Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon? Miten? Itselläni se vaikutti paljon. Kun en voinut liikkua enää niin vapaasti, en tykännyt ulkonäöstäni ja ihmiset mielestäni suhtautui haljummin. En saanut kommentteja, mutta mua kohdellaan paremmin normaalipainoisena. Halusin vaan piiloutua. Pahinta oli oma halveksuntani itseäni kohtaan.
Onko paino-ongelma fyysinen vai psyykkinen? Oletko aina ollut ylipainoinen? Miksi? Vai lihoitko aikuisena? Mulla oli psyykkinen. Söin pahaan oloon. Lihoin aikuisena. Olin alipainoinen lapsena.
Mitä laihtuminen vaati/vaatisi? Itse muutin koko ruokavalion erilaiseksi ja syvennyin kunnolla suhteeseeni koko ruokaan ja herkutteluun yms. Olin muodostanut sairaan suhteen ruokaan. Elämässä ei ollut muita nautintoja. Pakenin ruokaan.
Häpeätkö itseäsi? Pidätkö itsestäsi? Rakastatko kehoasi? Millainen suhde sulla on kehoosi? Itse häpesin paljon. En tosin enää. En ennen pitänyt kehostani tai arvostanut sitä. Nykyisin pidän siitä huolta kuin hienosta autosta. En ole hyvän näköinen, mutta arvostan fyysistä suorituskykyä. Ehkä korvasin ruokariippuvuuden jollain fyysisen voiman tavoittelulla, mutta koen sen parempana.
Altistaako nykyinen ruokakulttuuri lihomiselle? Itsestäni tuntuu siltä. Sosiaalista syömistä olisi paljon. Mopo lähtee helposti käsistä kuten kenellä tahansa riippuvaisella, kun jossain on tarjolla järjettömät määrät ruokaa ja herkkuja. Tai kun saan vain vähän jotain, mistä jää järjetön himo.
Miten voit nyt? Mä voin hyvin.
Voimia ja tsemppiä kaikille!
Kommentit (37)
Olen aina ollut hoikka ilman mitään suurempia ponnisteluja. Sitten sattui useita ikäviä asioita putkeen ja ilmeisesti masennuin näiden seurauksena. Vähät välitin mitä söin, kuinka paljon, ratkesin ryyppäämään ja lopetin liikkumisen kokonaan. Lihoin parissa vuodessa parikymmentä kiloa. Eräänä aamuna ymmärsin etten halua tätä enää ja puolessa vuodessa laihdutin takaisin entisiin mittoihini ja niissä olen pysynyt. Pystyn tiukkaan itsekuriin niin halutessani. Ihmisten kohtelussa en huomannut eroa, lihavimmillani olin kuitenkin vain lievästi ylipainoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan parempaa kohtelua hoikkana. Se saa minut inhoamaan ihmisiä entistä enemmän.
Mullekin on käynyt vähän näin. Mietin usein, miten mulle ei oltaisi niin ystävällisiä, jos en näyttäisi tältä kuin nykyään näytän. Jos olisinkin taas ylipainoinen, tai mitä vaan. Pelottavaa. Pelkkä pukeutuminenkin vaikuttaa paljon.
ap
Olen itse huomannut saman olemalla epämiellyttävän näköinen mies. En ole ylipainoinen, mutta saan aina huonoa palvelua. Olemme jopa testanneet tätä toisen henkilön kanssa.
Mäkin olen mies. Nykyisin olen ihan normipainoinen ja kaikki on ok, mutta olen tosiaan kokenut tuon, että ulkonäkö vaikuttaa. Samoin sukupuoli. Siskoni kanssa me saadaan yhdessä liikkuessa erilaista kohtelua eri paikoissa. Jos sisko haluaa uuden loisteputken vaikka tai jotain muuta vastaavaa, niin myyjä puhuu vain mulle tosi usein. Vastaa siskon kysymyksiinkin ihan kuin mä olisin puhunut. Lemmikkitarvikeliikkeessä mä taas olen kuin ilmaa.
Lisäksi kun olen vähän epämaskuliinisen oloinen ihan vaan pienen koon ja muiden fyysisten piirteiden takia, niin ei aina oteta niin tosissaan. Resuinen ulkonäkökin saa ihmiset jotenkin varpailleen.
Eihän tätä uskoisi, jos ei itse olisi omin silmin nähnyt ja itse kokenut.
Olen 55-vuotias nainen ja laihdutin viime vuonna 25 kiloa. Olen nyt normaalipainoinen. Työkavereista kukaan ei ole huomannut tai halunnut kommentoida painoani - hyvä niin. Mies kehuu tosi paljon, se tuntuu kivalta. En ole muuten huomannut ihmisten suhtautumisessa mitään erilaista entiseen verrattuna. Olen aina ollut ystävällinen ja puhelias vieraiden seurassa. Olen jo niin vanha, että saan olen saanut olla rauhassa muutenkin.
Suurin osa vaatteistani on ylipainon aikaisia, parit housut olen joutunut uusimaan kun ei pysyneet enää jalassa. Tunnen olevani terveempi, energisempi, nukun paremmin ja jaksan liikkua paljon enemmän kuin ennen. Toisaalta kyllä stressaan (vielä) sitä, että paino ei lähde takaisin nousuun, eli tarkkailen syömisiäni jatkuvasti. Siihenkin tottuu.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuuko ylipaino vaikuttavan mielenterveyteen ja itsetuntoon? Miten?
Itsetuntoni naisena on todella huono. Tiedän olevani hyvä työssäni ja opinnoissani, olen myös hyvä työkaveri ja hyvä ystävä ja läheinen tärkeille ihmisille ympärilläni. Mutta naisena olen näkymätön. Tosin yli viisikymppisenä olisin sitä luultavasti joka tapauksessa. Parisuhteessa olen, mieheni on myös ylipainoinen.
Onko paino-ongelma fyysinen vai psyykkinen? Oletko aina ollut ylipainoinen? Miksi?
Lihoin 30 kg alle kahdessa vuodessa ollessani noin 45-vuotias. Tein siihen aikaan ylipitkiä työpäiviä ja työmatkoihin meni kolmisen tuntia päivässä. Kun pääsin kotiin 22:30 aikoihin niin mätin hiilareita kaksin käsin kunnes nukahdin ja aamulla heräsin taas 5:50. Viikonloppuina jaksoin vain nukkua. Syöminen oli myös lohtua yksinäisyyteen.
Mitä laihtuminen vaati/vaatisi?
Motivaatiota. Tietoa minulla on, mutta ei motivaatiota. Tähän liittyvät muut elämääni tällä hetkellä vaikuttavat asiat, joista en tässä yhteydessä halua avautua.
Häpeätkö itseäsi? Pidätkö itsestäsi? Rakastatko kehoasi? Millainen suhde sulla on kehoosi?
Ks. itsetunto. Välttelen peilejä, vihaan vaateostoksilla käymistä. Harrastan yhtä sellaista liikuntalajia, jossa painoni on ongelma. Ei se muissakaan mikään etu ole, olkoonkin että vesiliikunta ja kuntosali eivät ole yhtä pahoja nivelille kuin se pallopeli, jota myös harrastan.
Altistaako nykyinen ruokakulttuuri lihomiselle?
Erittäin todennäköisesti.
Miten voit nyt? Mä voin hyvin.
Jos terveyden kannalta katsotaan niin hyvin. Minulla on hyvät verenpaine-, kolesteroli- ym. arvot. Syön terveellisesti. Yllätyksekseni terveydenhuollon näkökulmastakin olen vain "lievästi obeesi" vaikka painoindeksini on yli 30 (ja tuokin merkintä tuli eräästä sellaisesta käynnistä, joka ei liittynyt mitenkään ylipainoon vaan tapaturmaan). Henkisesti olen stressaantunut niistä em. asioista, joista en tässä yhteydessä halua avautua.
Tuo on totta, että tietoa on lähes kaikilla. Tämähän on oikeastaan tietoyhteiskunta. Motivaatiota vaan ei monella ole, koska ollaan inhimillisiä ja elämä on mutkikasta ja usein vaikeaa. Ylipainoiset itse tietävät laihdutuksesta yleensä hyvinkin paljon, lähes jokainen toetää. Ei se ole tiedosta kiinni.
Keho ja mieli on usein yhteyksissä. Keho seuraa mieltä siinä, että kun henkinen hyvinvointi paranee, niin kehokin voi paremmin.
Toivotan sulle jaksamisia ja toivotaan, että tilanteesi paranee ja henkinen hyvinvointi pääsisi tuosta kasvamaan. Anna armoa itsellesi sopivissa paikoissa. Kuulostat siltä, että olet käynyt läpi aika paljon.
ap
Kiitos paljon vastauksista. Tämä on tässä palstassa parasta, että täällä on näinkin aitoja ihmisiä aina paikalla. Samaistun oikeastaan jokaiseen kertomukseen ja paljon. Kiitos rehellisyydestänne! Toivon, että nämä viestit ehkä myös auttavat jotakuta näkemään asian hieman eri tavalla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei nämä asiat ole ongelma jos on itsekuria. Jos ei sokeria kohtaan pysty sanomaan ei niin on aika heikkomielinen.
Sinussa tuo heikkomielisyys välittyy jopa kirjoittamasi tekstin välityksellä. Luulen, että noin 20 vuoden terapia ja sähköshokkihoito voisiat sinua auttaa. Toisaalta, voit kuulua myös heihin, joista ei ihmistä tule tekemälläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Ai ai..nyt kun vielä tulee alkoholiongelma..niin et voi tavata ihmisiä edes baarissa
ENNEMMIN ILOINEN DOKAAVA LÄSKI ..kuin laiha yksinäinen raitis
Täh? :D en kyllä käy baareissa muutenkaan kuin tosi harvoin, ystäväporukkani ei ole sellaista väkeä. Totta kai mä käyn välillä syömässä ystävieni kanssa, mutta en enää joka viikko niin kuin aikaisemmin. Ja silloin ne syömiset on ”laadukkaampia”, nyt ollaan kerran tämän 3 viikon aikana käyty intialaisessa, kun taas aiemmin ne ruokailut on ollut jotain hesen tyyppistä Usein käyn kyllä lounaalla esimerkiksi salaatilla ystävieni kanssa ja mielestäni se on paljon parempi tapa kuin se että käytäisiin hesessä joka ilta :D ystävien kanssa voi myös viettää aikaa muutenkin kuin syöden :)
:):):) VALEPUKKI :):):):):D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa seksuaaliseen itsetuntoon kielteisesti, vaikea uskoa olevansa haluttava. Lihoin myös aikuisena, nuorena alipainoinen...
Keho toimii ja olen terve ja liikun paljon, kuten aina. Ruokavalinnat kaipaavat muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Ai ai..nyt kun vielä tulee alkoholiongelma..niin et voi tavata ihmisiä edes baarissa
ENNEMMIN ILOINEN DOKAAVA LÄSKI ..kuin laiha yksinäinen raitis
mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään :D nimimerkki iloinen läski
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
13 lisää, että mä pidän painoani kurissa olemalla syömättä. Ainoa keino mikä toimii. Olen ollut dieeteillä, mulle tehty terveellisiä ruokavalioita, olen ollut laihduttamatta jne. Aina, ihan aina takaraivossa ollut ajatus, että milloin pääsen herkuttelemaan. Se ei ole koskaan mennyt pois, vaikka olisin kuinka kauan syönyt terveellisesti ja nälättömästi.
Mistä te löydätte kivoja vaatteita?
Ostan kierrätyskeskuksesta kaftaaneja:D, afrikkalainen rakastajani pitää niistä
Itse olen ollut suhteellisen ylipainoinen läpi elämäni, joten minulla ei ole verrattavissa tuota "normaalipainoisia kohdellaan paremmin" elämää. Olen siis tottunut siihen mitä on ja se on normi. Ymmärrän kyllä ihmisvihan tuossa suhteessa ja varmasti laihana en luottaisi ihmisiin, jos niitä yhtäkkiä tulvahtaisi ympärille. Itsetunto-ongelmia ei ole näin iän myötä (27) ja seurustelukumppanin löytäminenkin on sitä poistanut. Koen olevani kaunis/normaali, kun esim. ulos lähtiessä laittaudun/ pukeudun läskejäni imartelevasti. :D Suhdaudun ihrakerrokseen ennemminkin tragikoomisella otteella ja olen löytänyt itselleni armollisen elämänasenteen siltä osin. Enemmän esimerkiksi häpeän/murehdin uraani liittyviä epäonnistumisia ja mitä siitä ihmiset ajattelevat. En häpeä läskejäni, koska jos joku niitä ylenkatsoo nii itsehän vaan säästyn sellaisen ihmisen seuralta. Laihduttamiseen tietenkin tähtään terveyssyiden ja pitkäniän toivossa, jonka toivon viettäväni puolison kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
97kg/166cm. Minun tapauksessani en sanoisi että ylipaino itsessään vaikuttaa mielialaani ja itsevarmuuteeni, vaan liikkumattomuus ja yleensäkin elämäntavat. Ja aina ollut näin. Kun en liiku niin tuntuu maailman rumimmalta ja itsetunto on ihan nollassa, mutta kun liikun ja syön terveellisesti yms. niin heti tuntuu ihan erilaiselta vaikka paino ei pienenisikään.
En ole aina ollut ylipainoinen, olen nyt 19-vuotias ja lihominen alkoi lukion alussa. Varmasti stressi yms vaikuttanut jonka johdosta herkkuja on tullut syötyä aivan liikaa. Aiemmin olen aina ollut normaalipainoinen ja jossain vaiheessa jopa alipainoinen.
En vihaa mun kehoa, mutta on osia joista en pidä. Tavallaan kuitenkin tykkään mun koko kehosta, koska se on just mun keho, mun oma. Vaikea selittää tätä mutta vaikka mua inhottaisikin miltä näytän niin en silti haluisi olla kukaan muu :D
Olen siis tällä hetkellä 3 viikkoa koettanut pudottaa painoa, liikun 5 kertaa viikossa ja syön terveellisesti ja kasvispainotteisesti (kasvissyöjä ollut 2 vuotta). Silti jostain syystä tuo paino ei putoa, mutta senttejä kyllä lähtee. Tiedä sitten mistä ihmeestä tuo johtuu. Nyt siis tosi itsevarma olo ja tykkään itsestäni hirmuisesti! Varsinkin kunnon kohoamisen huomaaminen on aivan mahtavaa.
Ja sanoisin että kyllä, tuo ruokakulttuuri on mulle altistava tekijä. Helposti pystyn itse syömään terveellisesti enkä käy ulkona syömässä, mutta mulla kaikki kaverit on semmosia että jos meen heidän kanssaan keskustaan ihan vain vaikka kävelemään, niin heti he haluavat johonkin syömään. Yleensä tästä kieltäydyn esim vedoten rahan säästämiseen, mutta he omaavat painostamisen taidon vallan hyvin. En kuitenkaan heitä syytä lihomisestani, ihan itse minä sinne syömään menen. Mutta nyt 3 viikon aikana olen oppinutkin sanomaan ei tämmösille kutsuille :)
Sulle tulee lihasta niin siksi senttejä lähtee vaikka paino ei putoa :)
Itse olen kanssa 19v ja olen ollut pienestä pitäen pullea. Kun menin lukion ekalle niin laihduin valtavasti ja olin tyytyväinen painooni. Noh äitini sitten kuoli ja söin suruuni kaikkea herkkua ym. Koska se tuntu helpottavan oloa edes vähän. Olen siis tuon takia lihonnut muutamia kiloja :/ tunnen itseni hirveän lihavaksi ja rumaksi vaikka monet sanovat että näytän hoikalta ja et ei mun tarvitse laihduttaa mutta mua ärsyttää kun ihmiset sanoo noin. Vaatteilla saa ihmeitä aikaan, sillä muut eivät nää todellista vartaloani niiden alta.
Olen nyt alkanut liikkumaan enemmän ja tulee hyvä fiilis siitä :) olen yrittänyt jättää herkkuja vähemmälle mutta se on vähän vaikeaa kun houkutuksia on liikaa. On välillä vaikea kieltäytyä mutta olen kumminkin onnistunut siinä :D
Minulla on eräs fyysinen ominaisuus, joka on osittain peitettävissä mutta joka silti pistää toisinaan silmään ja herättää ihmisissä ihmetystä. Kun tämä ominaisuus ei ole erityisen pahana ja näytän suht normaalilta, saan selvästi parempaa kohtelua. Pystyn siis samaistumaan teihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eräs fyysinen ominaisuus, joka on osittain peitettävissä mutta joka silti pistää toisinaan silmään ja herättää ihmisissä ihmetystä. Kun tämä ominaisuus ei ole erityisen pahana ja näytän suht normaalilta, saan selvästi parempaa kohtelua. Pystyn siis samaistumaan teihin.
Lihavat ovat normaaleja ihmisiä.piste
sinä et
Ylipaino ei vaikuta itsetuntoon tai mielenterveyteen mitenkään. Syön terveellisesti, liikun ja herkuttelen harvoin. Kehoni vaan on hidas. Voisin siis olla pidempään syömättä kuolematta nälkään. En stressaa sitä mitä se on, en käy vaa'alla. Pyrin nauttimaan elämästä ja elämään. Kukaan ei koskaan sano että oletpa sinä läski. Kannan itseni hyvin ja olen vahva. Varmasti se olisi kivaa jos vaaka näyttäisi 55kg, mutta se olisi hetkellistä. En kärsi huonosta itsetunnosta. Rakastan itseäni juuri tällaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eräs fyysinen ominaisuus, joka on osittain peitettävissä mutta joka silti pistää toisinaan silmään ja herättää ihmisissä ihmetystä. Kun tämä ominaisuus ei ole erityisen pahana ja näytän suht normaalilta, saan selvästi parempaa kohtelua. Pystyn siis samaistumaan teihin.
Lihavat ovat normaaleja ihmisiä.piste
sinä et
No mitäs tähän sanoisi... Öö, kiitos?
- 34
Onpa hyvää keskustelua ja pohdintaa!
Itse olen 165cm / 95 kg. Olen ollut koko elämäni, ihan päiväkoti-ikäisestä asti pyöreä, mutta varsinkin kolmannnen ja neljännen luokan välissä kiloja tuli tosi paljon lisää yhtäkkiä, sen huomaa ihan vanhoja valokuviakin katsellessa.
Ensimmäinen mieleen tuleva vastaus on, että ei, itsetunnossani ei ole mitään vikaa ja ei, en häpeä itseäni. Olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, varmaan useissa tilanteissa hyvin itsevarman vaikutelman antava. Silti ja kuitenkin pohjimmiltani saan itseni kiinni esimerkiksi sellaisesta ajatuksesta, että lähtisin tällä hetkellä epätyydyttävästä suhteestani, jos olisi laihempi ja jos tietäisin, että löydän jonkun toisen / paremman! Tai että olisin kyllä vieläkin sosiaalisempi ja puheliaampi vieraiden ihmisten seurassa, jos olisi hoikempi.
Tuntuu tosi tyhmältä sanoa tämä ääneen näin koulutettuna naisena ja feministinä, mutta mulle kilojen ympärillä pyörivät ajatukset liittyvät paljon miehiin ja miesten katseeseen. Mietin, että olisinko hoikkana päätynyt toisenlaiseen parisuhteeseen tai miltä tuntuisi olla sen näköinen, hoikka nainen, jota miehet lähestyvät esimerkiksi baarissa tai pyytävät spontaanisti kadulla treffeille? Lihavalle naiselle näin ei käy, vaikka näyttäisi muuten ihan kivalta.