Pelkään saavani kehitysvammadiagnoosin

Ei oppimisvaikeus ole välttämättä kehitysvammaisuuden merkki. Mulla on Asperger, ja olen maailman huonoin matikassa, mutta sitten taas joissain asioissa hyvä, lähinnä itseäni kiinnostavissa asioissa. Pelkäsin myös ap:n ikäisenä olevani kehitysvammainen, koska monet asiat koulussa ja sosiaalisessa elämässä tuntuivat mahdottoman vaikeilta. Sain diagnoosin vasta aikuisena, koska en halunnut asiaa tutkittavan teininä juuri siinä pelossa, että minut todettaisi jotenkin vammaiseksi.

Minua itseänikin pelottaa, että saan kehitysvammaisen paperit selvittyäni juuri äsken koulupsykologilta. Diagnoosina on ennestään dysfasia sekä matematiikan oppimisveikaudet. Ei olisi yllättävää, jos tyhmän paperit saan, koska testejä tehdessä kädet vapisi ajan takia ja tuli myös tilanteita, joissa mietin hiljaa, että onkohan tämä sitä mitä ajattelen, mutta sitten en sanokaan sitä ääneen.

Yläkoulusta selvisin 7,5:en keskiarvolla. Matematiikka ja myöhemmin yläkoulussa fysiikka olivat mukautettuja aineita, joista sain seiskan arsanaksi. Yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja historia olivat lempiaineitani, ja kahdesta edellä mainitusta selvisin kasilla ja kolmannesta seiskalla.

Tavallisen ammattikoulun kävin, ja nyt opiskelen toista tutkintoa. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tuli ilmi puutteet verbaalisuudessa ja sosiaaliset taitoni askarrutti opettajaa. Kyllä, opiskelen alaa, jossa vaaditaan sosiaalisuutta. Tämä ei tullut yllätyksenä, ja neljä vuotta mietiskelen, että haenko vai jätänkö hakematta. Erityisnuorisotyöstä olen kiinnostunut, ja opettajakin oli sitä mieltä, että siihen hommaan voisin sopia. Minulla on viasta huolimatta muita avuja, tarmokkuus ja tunnollisuus.

Sosiaalisista taidoistani kuvailin rehellisesti ammatilliselle erityisopettajalle, että osaan keskustella videopeleistä, ikärajoista, politiikasta ja ideologioista, mutten pinnallisista asioista tai mitään mututuntumalta. Kykenen ajattelemaan itse ja poliittiset suuntaukseni olen valinnut itse. Kyllä, olen "erityisyydestäni" huolimatta yllättävän arvokonservatiivi ja roturealisti. En todellakaan pysty allekirjoittamaan, että kissa on koira tai mies voi synnyttää. Tuohan on ihan mutulla vedettyä tietoa.

Silti pelottaa, että olenkohan oikeasti kehitysvammainen. Pessimisti ja laiska olen ollut peruskoululaisena. En edes aina yrittänyt, vaan ajattelin sen olevan turhaa. Tosin mielenkiintoisten asioiden parissa työskentely oli helpompaa ja työelämässä viihdyn parhaiten. Täysi-ikäisyyden myötä olen alkanut lukea politiikasta ja eri ideologioista, joiden kautta olen sitten muodostanut omat näkemykseni.

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvammaisuus ei ole este mihinkään jos vaan jaksaa työskennellä tavoitteidensa eteen. Eli älä huoli, että et voisi tulevaisuudessa tehdä sitä mitä haluat :) tietysti edes "älykkäät" eivät aina pääse sinne minne hakusanat, esim lääkikseen

Ei ole mitään syytä häpeillä :)

Ettet vain sekoittanut lukihäiriöön, hahmotushäiriöön tai adhd:hen, jotka ovat lähinnä hidaste riippuen toki henkilön toimintakyvystä. Lukihäiriöisiä, dysfaattisia, aspergereita ja adhd-diagnosoituja tiedän ammattikoulun käyneistä yliopistossa lukeneisiin.

Voi miten surulliseksi tulenkaan tästä aloituksesta, minä nimittäin oikeasti tunnistan tämän omakseni parin vuoden takaa.

Pakko todeta, että sain sitten ihan vain hahmotushäiriödiagnoosin ja päälle masennusdiagnoosin.

Olen normaalisti lukiossa nykyään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minua itseänikin pelottaa, että saan kehitysvammaisen paperit selvittyäni juuri äsken koulupsykologilta. Diagnoosina on ennestään dysfasia sekä matematiikan oppimisveikaudet. Ei olisi yllättävää, jos tyhmän paperit saan, koska testejä tehdessä kädet vapisi ajan takia ja tuli myös tilanteita, joissa mietin hiljaa, että onkohan tämä sitä mitä ajattelen, mutta sitten en sanokaan sitä ääneen.

Yläkoulusta selvisin 7,5:en keskiarvolla. Matematiikka ja myöhemmin yläkoulussa fysiikka olivat mukautettuja aineita, joista sain seiskan arsanaksi. Yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja historia olivat lempiaineitani, ja kahdesta edellä mainitusta selvisin kasilla ja kolmannesta seiskalla.

Tavallisen ammattikoulun kävin, ja nyt opiskelen toista tutkintoa. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tuli ilmi puutteet verbaalisuudessa ja sosiaaliset taitoni askarrutti opettajaa. Kyllä, opiskelen alaa, jossa vaaditaan sosiaalisuutta. Tämä ei tullut yllätyksenä, ja neljä vuotta mietiskelen, että haenko vai jätänkö hakematta. Erityisnuorisotyöstä olen kiinnostunut, ja opettajakin oli sitä mieltä, että siihen hommaan voisin sopia. Minulla on viasta huolimatta muita avuja, tarmokkuus ja tunnollisuus.

Sosiaalisista taidoistani kuvailin rehellisesti ammatilliselle erityisopettajalle, että osaan keskustella videopeleistä, ikärajoista, politiikasta ja ideologioista, mutten pinnallisista asioista tai mitään mututuntumalta. Kykenen ajattelemaan itse ja poliittiset suuntaukseni olen valinnut itse. Kyllä, olen "erityisyydestäni" huolimatta yllättävän arvokonservatiivi ja roturealisti. En todellakaan pysty allekirjoittamaan, että kissa on koira tai mies voi synnyttää. Tuohan on ihan mutulla vedettyä tietoa.

Silti pelottaa, että olenkohan oikeasti kehitysvammainen. Pessimisti ja laiska olen ollut peruskoululaisena. En edes aina yrittänyt, vaan ajattelin sen olevan turhaa. Tosin mielenkiintoisten asioiden parissa työskentely oli helpompaa ja työelämässä viihdyn parhaiten. Täysi-ikäisyyden myötä olen alkanut lukea politiikasta ja eri ideologioista, joiden kautta olen sitten muodostanut omat näkemykseni.

Vaikutat lähinnä heikkolahjaiselta ja autistiselta, tuskin olet kehitysvammainen.

Vierailija kirjoitti:

Minua itseänikin pelottaa, että saan kehitysvammaisen paperit selvittyäni juuri äsken koulupsykologilta. Diagnoosina on ennestään dysfasia sekä matematiikan oppimisveikaudet. Ei olisi yllättävää, jos tyhmän paperit saan, koska testejä tehdessä kädet vapisi ajan takia ja tuli myös tilanteita, joissa mietin hiljaa, että onkohan tämä sitä mitä ajattelen, mutta sitten en sanokaan sitä ääneen.

Yläkoulusta selvisin 7,5:en keskiarvolla. Matematiikka ja myöhemmin yläkoulussa fysiikka olivat mukautettuja aineita, joista sain seiskan arsanaksi. Yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja historia olivat lempiaineitani, ja kahdesta edellä mainitusta selvisin kasilla ja kolmannesta seiskalla.

Tavallisen ammattikoulun kävin, ja nyt opiskelen toista tutkintoa. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tuli ilmi puutteet verbaalisuudessa ja sosiaaliset taitoni askarrutti opettajaa. Kyllä, opiskelen alaa, jossa vaaditaan sosiaalisuutta. Tämä ei tullut yllätyksenä, ja neljä vuotta mietiskelen, että haenko vai jätänkö hakematta. Erityisnuorisotyöstä olen kiinnostunut, ja opettajakin oli sitä mieltä, että siihen hommaan voisin sopia. Minulla on viasta huolimatta muita avuja, tarmokkuus ja tunnollisuus.

Sosiaalisista taidoistani kuvailin rehellisesti ammatilliselle erityisopettajalle, että osaan keskustella videopeleistä, ikärajoista, politiikasta ja ideologioista, mutten pinnallisista asioista tai mitään mututuntumalta. Kykenen ajattelemaan itse ja poliittiset suuntaukseni olen valinnut itse. Kyllä, olen "erityisyydestäni" huolimatta yllättävän arvokonservatiivi ja roturealisti. En todellakaan pysty allekirjoittamaan, että kissa on koira tai mies voi synnyttää. Tuohan on ihan mutulla vedettyä tietoa.

Silti pelottaa, että olenkohan oikeasti kehitysvammainen. Pessimisti ja laiska olen ollut peruskoululaisena. En edes aina yrittänyt, vaan ajattelin sen olevan turhaa. Tosin mielenkiintoisten asioiden parissa työskentely oli helpompaa ja työelämässä viihdyn parhaiten. Täysi-ikäisyyden myötä olen alkanut lukea politiikasta ja eri ideologioista, joiden kautta olen sitten muodostanut omat näkemykseni.

Voi hyvää päivää! "Roturealistilla" tai transfoobikolla ei kyllä pitäisi olla yhtään mitään asiaa erityisnuorisotyöhön! Monet niistä nuorista, joita sinun pitäisi auttaa, ovat muita kuin valkoisia kantasuomalaisia ja monet myös pohtivat omaa sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan. Jos siinä sitten törmää nuorisotyöntekijään, jolla on tuollainen asenne, niin huhhuh.

Nuorille ylipäänsä ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus ovat todella tärkeitä asioita. Tämän tiedän yläkoulun opettajana.

Kai herranjumala alalla on jotkut testit, joilla kaltaisesi saadaan karsittua?

Vierailija kirjoitti:

Voi miten surulliseksi tulenkaan tästä aloituksesta, minä nimittäin oikeasti tunnistan tämän omakseni parin vuoden takaa.

Pakko todeta, että sain sitten ihan vain hahmotushäiriödiagnoosin ja päälle masennusdiagnoosin.

Olen normaalisti lukiossa nykyään.

Ap

Kiva kuulla, ap! Itsellänikin oli nuorena kova pelko, että olen kehitysvammainen enkä pärjää. Oli vielä samaan aikaan kova ulospäin näyttämisen halu, eli en missään nimessä halunnut ihmisten edessä paljastua vammaiseksi tai miksikään muuksikaan häiriöiseksi.

Kovalla sisulla ja valtavalla työllä selvisin lukiosta ja yliopistostakin, vaikka suoraan sanoen ole mikään välkky. Työelämässä on ollut kyllä vaikeaa aina, mutta selviän siitäkin tekemällä päivässä 6-8 tuntia salaa ilmaista ylityötä kompensoidakseni puutteitani. Luulen että minulla on ainakin asperger ja hahmotushäiriö, mutta turha sitä enää aikuisena lähteä tutkimaan kun asioille ei mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua itseänikin pelottaa, että saan kehitysvammaisen paperit selvittyäni juuri äsken koulupsykologilta. Diagnoosina on ennestään dysfasia sekä matematiikan oppimisveikaudet. Ei olisi yllättävää, jos tyhmän paperit saan, koska testejä tehdessä kädet vapisi ajan takia ja tuli myös tilanteita, joissa mietin hiljaa, että onkohan tämä sitä mitä ajattelen, mutta sitten en sanokaan sitä ääneen.

Yläkoulusta selvisin 7,5:en keskiarvolla. Matematiikka ja myöhemmin yläkoulussa fysiikka olivat mukautettuja aineita, joista sain seiskan arsanaksi. Yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja historia olivat lempiaineitani, ja kahdesta edellä mainitusta selvisin kasilla ja kolmannesta seiskalla.

Tavallisen ammattikoulun kävin, ja nyt opiskelen toista tutkintoa. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tuli ilmi puutteet verbaalisuudessa ja sosiaaliset taitoni askarrutti opettajaa. Kyllä, opiskelen alaa, jossa vaaditaan sosiaalisuutta. Tämä ei tullut yllätyksenä, ja neljä vuotta mietiskelen, että haenko vai jätänkö hakematta. Erityisnuorisotyöstä olen kiinnostunut, ja opettajakin oli sitä mieltä, että siihen hommaan voisin sopia. Minulla on viasta huolimatta muita avuja, tarmokkuus ja tunnollisuus.

Sosiaalisista taidoistani kuvailin rehellisesti ammatilliselle erityisopettajalle, että osaan keskustella videopeleistä, ikärajoista, politiikasta ja ideologioista, mutten pinnallisista asioista tai mitään mututuntumalta. Kykenen ajattelemaan itse ja poliittiset suuntaukseni olen valinnut itse. Kyllä, olen "erityisyydestäni" huolimatta yllättävän arvokonservatiivi ja roturealisti. En todellakaan pysty allekirjoittamaan, että kissa on koira tai mies voi synnyttää. Tuohan on ihan mutulla vedettyä tietoa.

Silti pelottaa, että olenkohan oikeasti kehitysvammainen. Pessimisti ja laiska olen ollut peruskoululaisena. En edes aina yrittänyt, vaan ajattelin sen olevan turhaa. Tosin mielenkiintoisten asioiden parissa työskentely oli helpompaa ja työelämässä viihdyn parhaiten. Täysi-ikäisyyden myötä olen alkanut lukea politiikasta ja eri ideologioista, joiden kautta olen sitten muodostanut omat näkemykseni.

Vaikutat lähinnä heikkolahjaiselta ja autistiselta, tuskin olet kehitysvammainen.[/quote

Epätasaisen suoritusprofiilin tunnistan itsestäni. Heikot kohtani tunnistan matematiikan lisäksi biologiassa ja maantiedossa lukuun ottamatta perustietoa ja jotain tiedän eri maiden kulttuureista, uskonnoista ja etenkin biologian kannalta tunnen rotujen älykkyyseroavaisuudet, jota ei saa tietysti sanoa ääneen, koska kaikkihan on samanlaisia. Tuollainen humanistihömppä ei minuun helposti uppoan.

Osaan huolehtia kyllä itsestäni taloudellisesti ja koululaisena ollessa halusin mielelläni tehdä yksilötehtäviä. Vaikken paras ollut nuissa mainitsemissani aineissa, tein kyllä tehtävät pyynnöstä ilman, että piti vierässä katsoa, että pärjääkö se. Ymmärrys riitti siihen, että mitä piti tehdä. Töissäkään ei ole tarvinnut tehdä hommia kädestä pitäen ja saan saman verran palkkaa.

Kelan ja liiton tukiviidakon olen käynyt läpi ja monet kerrat kiroillut hylätyt saatuani. Kuitenkin sitten olen päättänyt ottaa asioista selvää ja lopulta nekin lähti rullaamaan parempaan suuntaan. Ihan täysivaltainen nainen kuitenkin olen, mitä tulee tukien hakemiseen, asumiseen ja töissä käyntiin. Tokihan se virkakieli on lähes jokaiselle vaikeaa, joten en ole ainoa maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua itseänikin pelottaa, että saan kehitysvammaisen paperit selvittyäni juuri äsken koulupsykologilta. Diagnoosina on ennestään dysfasia sekä matematiikan oppimisveikaudet. Ei olisi yllättävää, jos tyhmän paperit saan, koska testejä tehdessä kädet vapisi ajan takia ja tuli myös tilanteita, joissa mietin hiljaa, että onkohan tämä sitä mitä ajattelen, mutta sitten en sanokaan sitä ääneen.

Yläkoulusta selvisin 7,5:en keskiarvolla. Matematiikka ja myöhemmin yläkoulussa fysiikka olivat mukautettuja aineita, joista sain seiskan arsanaksi. Yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja historia olivat lempiaineitani, ja kahdesta edellä mainitusta selvisin kasilla ja kolmannesta seiskalla.

Tavallisen ammattikoulun kävin, ja nyt opiskelen toista tutkintoa. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tuli ilmi puutteet verbaalisuudessa ja sosiaaliset taitoni askarrutti opettajaa. Kyllä, opiskelen alaa, jossa vaaditaan sosiaalisuutta. Tämä ei tullut yllätyksenä, ja neljä vuotta mietiskelen, että haenko vai jätänkö hakematta. Erityisnuorisotyöstä olen kiinnostunut, ja opettajakin oli sitä mieltä, että siihen hommaan voisin sopia. Minulla on viasta huolimatta muita avuja, tarmokkuus ja tunnollisuus.

Sosiaalisista taidoistani kuvailin rehellisesti ammatilliselle erityisopettajalle, että osaan keskustella videopeleistä, ikärajoista, politiikasta ja ideologioista, mutten pinnallisista asioista tai mitään mututuntumalta. Kykenen ajattelemaan itse ja poliittiset suuntaukseni olen valinnut itse. Kyllä, olen "erityisyydestäni" huolimatta yllättävän arvokonservatiivi ja roturealisti. En todellakaan pysty allekirjoittamaan, että kissa on koira tai mies voi synnyttää. Tuohan on ihan mutulla vedettyä tietoa.

Silti pelottaa, että olenkohan oikeasti kehitysvammainen. Pessimisti ja laiska olen ollut peruskoululaisena. En edes aina yrittänyt, vaan ajattelin sen olevan turhaa. Tosin mielenkiintoisten asioiden parissa työskentely oli helpompaa ja työelämässä viihdyn parhaiten. Täysi-ikäisyyden myötä olen alkanut lukea politiikasta ja eri ideologioista, joiden kautta olen sitten muodostanut omat näkemykseni.

Voi hyvää päivää! "Roturealistilla" tai transfoobikolla ei kyllä pitäisi olla yhtään mitään asiaa erityisnuorisotyöhön! Monet niistä nuorista, joita sinun pitäisi auttaa, ovat muita kuin valkoisia kantasuomalaisia ja monet myös pohtivat omaa sukupuoltaan ja seksuaalisuuttaan. Jos siinä sitten törmää nuorisotyöntekijään, jolla on tuollainen asenne, niin huhhuh.

Nuorille ylipäänsä ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus ovat todella tärkeitä asioita. Tämän tiedän yläkoulun opettajana.

Kai herranjumala alalla on jotkut testit, joilla kaltaisesi saadaan karsittua?

Ihmiset ovat nykyään vieraantuneita luonnosta. Kromosomit määrittää sukupuolen ja niitä on kaksi. Synnyt joko mieheksi tai naiseksi, se ei ole tunne. Itselläni sukupuoli merkitsee enemmän sitä, että jotkut sairaudet voi esiintyä vain miehillä/naisilla tai sama sairaus kuten vaikkapa adhd esiintyy naisilla eri tavoin kuin miehillä, minkä takia naiset eivät ole yliedustettuja diagnoosissa. En kiellä, etteikö maailmaan synny lapsia, joiden sukupuolta ei voi tunnistaa, jolloin jokin meni vikaan. Tai etteikö ole transsukupuolisia.

Kunnioitan jokaisen yksilöllisyyttä ja annan tytön tykätä autoista tai pojan pukea pinkkiä, mutten nyt todellakaan ala vihjailemaan, että sinähän voisit olla vastakkaista sukupuolta. Tällainen vain sekoittaa nuorten minäkuvaa, ja tuossa iässä vielä etsitään itseään. Olen käynyt samoja tuntemuksia läpi sukupuolesta, mutta onneksi vanhemmat eivät alkaneet kannustamaan, että minähän voisin olla vastakkaista sukupuolta.

Jostain syystä on paheksuttavaa olla realisti. Varmaan ajattelet, ettei vammainen tai muulla lailla erilainen voi ajatella eri lailla kuten oletetaan. Tiedän homoja ja transihmisiä, jotka kannattaa konservatiivisia arvoja. Minulle koko liberalismi on nykyään pelkkää vähemmistöpolitiikkaa, jolla vain halutaan usuttaa tietty vähemmistö enemmistön kimppuun. Sen takia en ole tästä porukasta kiinnostunut. Toki töissä tulen toisten kanssa toimeen ja kerron puolueettomasti vaikkapa uskovaisten näkemyksistä luomiseen, vaikka olenkin ateisti. En ole siis vaatimassa, että sinun tulee ajatella näin kuten minäkin teen.

Tällä "roturealistilla" ei ole juuri varaa arvostella muita, jos itsekin kärsii älyllisistä rajoitteista ja kirjoittaminenkin vähän niin ja näin, burgeri ja opiskelee vielä amiskassa. Tsemppiä kuitenkin sinne "realistin" pilvilinnoihin! :D

Tämä "roturealisti" on huvittava, ei ole oikein varaa arvostella jos on itselläkin älyllisiä rajoitteita, puutteellinen kielellisen ilmaisukyky ja vielä burgeripiirteitä.

Kaiken kukkuraksi opiskelee amiksessa tai korkeintaan amkissa ja vieläpä _nuorisotyötä_. Huikeat älynlahjat alalle vaaditaan... :) Huutista

Vierailija kirjoitti:

Voi miten surulliseksi tulenkaan tästä aloituksesta, minä nimittäin oikeasti tunnistan tämän omakseni parin vuoden takaa.

Pakko todeta, että sain sitten ihan vain hahmotushäiriödiagnoosin ja päälle masennusdiagnoosin.

Olen normaalisti lukiossa nykyään.

Ap

Masennus vääristää ihmisen käsitystä niin itsestä kuin maailmasta, joten sillä on varmaan ollut suuri osuus siihen, että suhtauduit omaan osaamiseesi ja mahdollisuuksiisi niin synkästi. Hyvä että olosi on kohentunut.

Miten tuollainen ihminen ajatteli pärjätä työssä nuorten kanssa, jotka ei suinkaan ole kaikki kantasuomalaisia? Työnantaja ei kauan varmaan katsele rasistia niissä hommissa.

Vierailija kirjoitti:

Tällä "roturealistilla" ei ole juuri varaa arvostella muita, jos itsekin kärsii älyllisistä rajoitteista ja kirjoittaminenkin vähän niin ja näin, burgeri ja opiskelee vielä amiskassa. Tsemppiä kuitenkin sinne "realistin" pilvilinnoihin! :D

Sinun olettamus on, että konservatiivisia arvoja kannattavien tulee olla heteroseksuaalisia, kristittyjä, terveitä, valkoisia, kauniita ja älykkäitä. Minä olen eri mieltä, en mahdu "normaalin" muottiin enkä ole kaikessa perinteisen naisellinen, mutta silti konservatismi ja etenkin isänmaallisuus ovat minulle hienoja ja jopa rakkaita asioita, joista en luovu. Kummallista, että minut on hyväksytty osaksi porukkaa erimielisyyksistä huolimatta. Samaa en sanoisi vihervasemmistolaisista.

En kaipaa tänne rappiokulttuuria (tämä koskee niin heteroita kuin homojakin, kaikki julkinen siveettömyys kuvottava minua) saati väestönvaihdosta. Haluan tulevaisuudessakin elää tasa-arvoisessa maassa, jossa voin vaikuttaa, tehdä töitä ja opiskella.

Vierailija kirjoitti:

Minua itseänikin pelottaa, että saan kehitysvammaisen paperit selvittyäni juuri äsken koulupsykologilta. Diagnoosina on ennestään dysfasia sekä matematiikan oppimisveikaudet. Ei olisi yllättävää, jos tyhmän paperit saan, koska testejä tehdessä kädet vapisi ajan takia ja tuli myös tilanteita, joissa mietin hiljaa, että onkohan tämä sitä mitä ajattelen, mutta sitten en sanokaan sitä ääneen.

Yläkoulusta selvisin 7,5:en keskiarvolla. Matematiikka ja myöhemmin yläkoulussa fysiikka olivat mukautettuja aineita, joista sain seiskan arsanaksi. Yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja historia olivat lempiaineitani, ja kahdesta edellä mainitusta selvisin kasilla ja kolmannesta seiskalla.

Tavallisen ammattikoulun kävin, ja nyt opiskelen toista tutkintoa. Ensimmäisen harjoittelun jälkeen tuli ilmi puutteet verbaalisuudessa ja sosiaaliset taitoni askarrutti opettajaa. Kyllä, opiskelen alaa, jossa vaaditaan sosiaalisuutta. Tämä ei tullut yllätyksenä, ja neljä vuotta mietiskelen, että haenko vai jätänkö hakematta. Erityisnuorisotyöstä olen kiinnostunut, ja opettajakin oli sitä mieltä, että siihen hommaan voisin sopia. Minulla on viasta huolimatta muita avuja, tarmokkuus ja tunnollisuus.

Sosiaalisista taidoistani kuvailin rehellisesti ammatilliselle erityisopettajalle, että osaan keskustella videopeleistä, ikärajoista, politiikasta ja ideologioista, mutten pinnallisista asioista tai mitään mututuntumalta. Kykenen ajattelemaan itse ja poliittiset suuntaukseni olen valinnut itse. Kyllä, olen "erityisyydestäni" huolimatta yllättävän arvokonservatiivi ja roturealisti. En todellakaan pysty allekirjoittamaan, että kissa on koira tai mies voi synnyttää. Tuohan on ihan mutulla vedettyä tietoa.

Silti pelottaa, että olenkohan oikeasti kehitysvammainen. Pessimisti ja laiska olen ollut peruskoululaisena. En edes aina yrittänyt, vaan ajattelin sen olevan turhaa. Tosin mielenkiintoisten asioiden parissa työskentely oli helpompaa ja työelämässä viihdyn parhaiten. Täysi-ikäisyyden myötä olen alkanut lukea politiikasta ja eri ideologioista, joiden kautta olen sitten muodostanut omat näkemykseni.

Tästä ainakin paistaa oppimisvaikeudet läpi, kun ei ymmärrä edes omaa tilannettaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuollainen ihminen ajatteli pärjätä työssä nuorten kanssa, jotka ei suinkaan ole kaikki kantasuomalaisia? Työnantaja ei kauan varmaan katsele rasistia niissä hommissa.

Rasismia ei ole se, että ulkomaalaisia kehoitetaan vieraassa maassa ollessaan kunnioittamaan maan tapoja ja lakeja eli täällä ei voi mennä naimisiin alaikäisen kanssa tai täällä nainen saa päättää alkoholin käytöstä ja koulutuksesta. Jos ei miellytä, niin sitten kannattaa miettiä maata, jossa nuo asiat toteutuu, ja muuttaa sinne. Eikä ole rasismia puhua rotujen eroista.

Tämän "rasistin" lähipiirissä on eteläeurooppalaista alkuperää oleva mies, ja arvatkaa, tämäkään ei ole kovin innostunut kunniakansalaisista eikä hän kiukuttele, millaisia rasisteja suomalaiset ovat ja suomalainen ruoka on paskaa. Tuo rasisti-kortti on pelkkää uhriutumista, jolla koitetaan saada tahtonsa läpi. En minäkään ole nostamassa mitään korttia, jos jokin ei miellytä itseäni.

Ymmärrän, että koulusta on tullut huonoa palautetta. Haloo, nuorisotyössä on pakko olla tekemisissä eri kulttuureista tulevien kanssa ja erilaisten nuorten. Myös kaikki työkaverit ei ole kantasuomalaisia. Jos asenteet on tuollaisia, se työ ei onnistu.

Miksi olet hakeutunut alalle, jossa olet tekemisissä ihmisten kanssa joita halveksit?

Kommenttini taisi mennä sensuuriin.

Ap siis täällä, teen itsekin sattumalta vapaaehtoistyötä nuorten parissa ja olen kyllä järkyttynyt tämän yhden kirjoittajan ajatuksista.

Olen vapaaehtoistyössä kohdannut paljon maahanmu*ttajataustaisia lapsia ja nuoria ja viime viikolla keskustelin kahden ala-asteikäisen tytön kanssa rasismista ja ulkonäköpaineista.

Tämä oli sydäntäsärkevä kokemus ja veti kyllä hiljaiseksi, miten jo niin pienet tytöt ajattelivat olevansa viallisia ja teini-ikäiset nuoret olivat ahdistuneita viime päivien uutisoinnista, enkä lainkaan ihmettele miksi.

Nämä nuoret tarvitsevat empaattisia ja ymmärtäväisiä kuuntelijoita, eivät tuomitsijoita.

He hakevat nuorisotyöntekijöiltä tukea ja turvaa.

Hieman ohi aiheen jo, mutta tämä vapaaehtoistyö antaa todella paljon itsetunnolle tukea ja on auttanut toipumaan masennuksesta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että koulusta on tullut huonoa palautetta. Haloo, nuorisotyössä on pakko olla tekemisissä eri kulttuureista tulevien kanssa ja erilaisten nuorten. Myös kaikki työkaverit ei ole kantasuomalaisia. Jos asenteet on tuollaisia, se työ ei onnistu.

Miksi olet hakeutunut alalle, jossa olet tekemisissä ihmisten kanssa joita halveksit?

Olen harjoitteluissa ollut puolueeton ja kertonut neutraaliin sävyyn vähemmistöistä tai ideologioista. Jopa miesten päivästä ja miesten epätasa-arvoa koskevassa keskustelussa en sekoittanut politiikkaa mukaan, vaan keskustelu sijoittui miesten epätasa-arvokohtiin kuten parisuhdeväkivaltaan. Itse koin kertoa tietoa asiasta, mutten kehoittanut, että sinun tulee antifeministi kuten minäkin olen. Ihan kuten kasvissyönnistä puhuessa olen tuonut esiin, että mitä tulee huomioida kasvissyöjänä ja mitä kasvissyönti on ilman, että hieroin sitä toisten naamaan näyttäen, kuinka sitä nyt ollaan niin parempia ihmisiä.

:D