Lue keskustelun säännöt.
Kenen tahansa elämä voi romahtaa odottamatta
29.01.2018 |
Lueskelen usein ikävissäni av-palstaa ja ties mitä kommenttiosioita, ja minusta on ollut oikeasti hälyttävää huomata, miten vieraantuneita monet ihmiset tuntuvat olevan siitä todellisuudesta, että elämässä voi oikeasti tulla eteen todella vakaviakin asioita, joihin ei vain voi vaikuttaa itse.
Oma elämäni on ollut aika malliesimerkki siitä, miten vaikka sairastelu voi tiputtaa pohjalle. Sairastuin ensimmäisen kerran vaikeasti teini-ikäisenä, eikä mikään ole parantunut vaikka ikää alkaa olla 30v. Minulla on ainoastaan ylioppilastutkinto, kävin kyllä korkeakoulua pari vuotta, mutta jouduin uuden sairauden puhjettua jättämään kaiken kesken, eli sekin on yhtä tyhjän kanssa.
En ole sen jälkeen kyennyt opiskelemaan saati töihin, vaan olen elänyt nyt jo useamman vuoden kuntoutustuella. Kävin ensin läpi erilaisia tuloksettomia lääkehoitoja ja viimeisenä ratkaisuna sitten isoissa leikkauksissa. Minulta on poistettu sisäelimiä, mistä on sitten seurannut omat ongelmansa ja pysyviä, elämää rajoittavia haittoja, enkä ole sen jälkeen parempaan kuntoon toipunut.
Sairaushistoriaani en erittele, jotta voin säilyttää edes jotain anonymiteettiä, mutta vikaa on lyhyesti ollut ainakin keuhkoissa, suolistossa, maksassa, nivelissä, ihossa ja sittemmin ihan diagnosoidusti korvien välissäkin.
En ole koskaan polttanut tai juonut, elämäntavat ovat olleet ihan ok ja painonkin kanssa on ollut ongelmia vain alaspäin. Olen vain kerännyt tuurilla suurimman osan kahden suvun kaikista periytyvistä vioista ja pääkin on sitten hajonnut, kun ruumis alkanut mennä alta vaikka olisi pitänyt vasta nuoruutta viettää.
Olen skipannut nuoruusvuodet hengaamisineen ja opiskelijabileineen, sen sijaan olen istunut sairaalassa tiputuksessa ja yrittänyt keksiä mitä voisin syödä oksentamatta. Ehkä pahinta on ollut katsoa vierestä kuinka samanikäiset kaverit ja sukulaiset kaikki valmistuvat, menevät töihin ja naimisiin, ostavat asuntoja ja alkavat pykätä lapsia, kun itse olen keskittynyt lähinnä hengissä pysymiseen ja normaalit tavoitteet tuntuvat utopistisilta. Välillä tunnen olevani jonkinlaisessa ikuisessa limbossa, välillä taas ihan kuin olisin harpannut elämäni ohi suoraan varhaisteinistä vanhukseksi :(
En pysty uskomaan, että tästä enää nousen mihinkään. Vaikka jotenkin maagisesti kykenisin tervehtymään sen verran, että saisin jonkin tutkinnon tehtyä, kuka ikinä palkkaisi kaltaiseni puolikuolleen osatyökykyisen, jolla on viidentoista vuoden vakava sairaushistoria eikä työkokemusta sitten sen, kun vielä kykenin jotain kesätöitä tekemään? Miksikään yrittäjäksikään ei noin vain ruveta, kun ei ole mitään taitoja eikä mitään myytävää saati liikeideaa.
Ihan rehellisesti voin sanoa, että olisin jo aikaa sitten mennyt eutanasiapiikille jos se olisi mahdollista, läheisten takia kuitenkin kituuttelen eteenpäin ja yritän elää hetken kerrallaan. Välillä onkin ihan hyviäkin aikoja, mutta joskus häpeän vain niin paljon, että olen pelkkä taakka kaikille. Ainoa ilo yhteiskunnankin kannalta on etten voi saada lapsia - täyspaskat geenini eivät tule siirtymään eteenpäin.
Monesti vaikuttaa, etteivät nuoret saati keski-ikäisetkään tahdo kohdata todellisuutta, että kuka tahansa voi joutua omaa syytään tilanteeseen, joka romuttaa koko elämän, iskee sitten vaikka syöpä, saa potkut työstään, tai jää auton alle ja saa aivovaurion. Tuntuu kamalalta, kun mediassakin avoimesti käydyissä keskusteluissa ja poliitikkojen puheissa jotkut ovatkin pelkkiä menoeriä. On aika karu kokemus kuulua näihin "turhiin ihmisiin", joiden toivotaan rivienväleissä vain katoavan, etenkin kun sitä alkaa toivoa itsekin.
Kommentit (18)
Mullekin tuli mieleen että voisit kirjoittaa kokemuksistasi jonnekin. Se olisi terapeuttista ja vaikka sitä ei julkaistaisi se olisi sinun tarinasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon sinulle kaikesta huolimatta parempaa tulevaisuutta, onnea. Kuulostaa kohtuuttomalta.
Kuulostat olevan tärkeä läheisillesi, se on jo aika paljon se! Itse en ole tärkeä kuin miehelleni, ja vaikka sairashistoriai ei ole noin vaikuttava kuin sinula, niin olen samaa pohjakastia menoeränä kuitenkin. Hyvä piirteeni on tsemppaavuus, ja se että osaan katsoa ihmisen ihmisenä, sekä pidän ihmisarvoa jokaiselle kuuluvana asiana.
Voisit tosiaan kirjoittaa. Tai sitten ruveta kokemusasiantuntijaksi. Olet esimerkki siitä että jokainen elämä on tärkeä, sinulla on varmasti annettavaa muille ihmisille.
Sun elämä on aika samanlaista kuin mun äitini. Äidillä jäi nuorena koulut käymättä, ei tosin sairauden takia, vaan minun syntymäni takia. Kun sittn olin kououikäinen, äitikin meni uudedtaan kouluun ja ehti juuri hankkia ammatin. Sen jälkeen hän sairastui. Ei niin pahasti, että saisi eläkettä , mutta niin ettei saa palkkatöitä (juuri siksi että kuka nyt palkkaa jokun, jolla on takana reilusti osoituksia siitä, että sairaslomia tulee jatkossakin), paitsi ihan pätkätöitä.
No, äidillä on kuitenkin oma yritys perustetttuna, jolla tekee välillä pientä keikkaa juuri sen verran kuin jaksaa (stressi ja väsyminen pahentavat sairautta). Ja niitä pätkätöitä saa välillä, sit kun on oikeutettu palkkatukeen ja kun ne on lyhyitä, työnantajat ei niin pelkää sairaslomia. Ja se selviää, ei erityisen leveästi, mutta ihan hyvää elämää elää. Välillä käy jopa ulkomailla (reppureissaajatyyliin se ei maksa enempää kuin kotimaassakaan eläminen).
Hyvä puoli on siinä, että äitiäni ei pätkääkään kiinnosta, onko hän yhteiskunnalle kuluerä. Aika pieni kulu yksittäinen ihminen joka tapauksessa on, verrattuna kokonaisuuksiin. Toisaalta pointti on sekä aapeen että äitini kohdalla siinä, että molemmilla on ”hyvälsyttävä” syy siihen, että ovat kulueriä, he tekevät parhaansa siihen nähden, mitä heidän sairautensa antaa. En usko, etteivät Suomessa lähes kaikki, hallitus mukaan lukien olisi sitä mieltä, että sairaita ihmisiä täytyy joitaa, tukea ja tarpeen niin vaatiessa, myös elättää. Se on ne työkykyiset mutta työhaluttomat, jotka useimmille ovat ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan ihmisiä, jotka tekevät merkityksellisiä ja tärkeitä asioita sairauksistaan tai vammoistaan huolimatta - esim. Stephen Hawking tai Kalle Könkkölä.
Sinun vahvuutesi näyttää olevan rehellisyys, selkeä ulosanti ja järki. Niillä saa aikaan paljon enemmän kuin mallivartalolla tai juoksemalla maraton.
Hyvää kevään odotusta!
Hallitus kyllä haluaa viedä sairailta ja vanmaisilta keivän suusta, suunnittelevat sellaista nytkin, mutta muuten on toki täyspäisiä ihmisiä tässäkin maassa. Toivotaan, että saataisiin ensi kerralla parempi hallitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kirjoituksestasi. Kirjoitat tärkeästä asiasta, josta en ole kuullut kovin monta keskustelua käytävän. Samoin kuin muillekin kommentoijille, minullekin tuli mieleen, että voisit (jos vain itse haluat), saada äänesi kuuluviin kirjoittamalla. Kertomalla oman tarinasi, ehkä jatkossa myös muiden kokemuksia ja tuomalla asiaa päättäjien tietoisuuteen.
Joku järjestö voisi olla kiinnostunut sinun kokemastasi - ehkä voisit työllistyäkin esim. jonkin vertaisryhmä- tai vaikuttamistoiminnan kautta? Hurjasti tsemppiä!
Jos on yhtään kiinnostusta ja energiaa, niin kannattaa harjoitella kirjoittamista päivittäin ahkerasti. Sitten kun on hyvä, niin töitä kyllä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille ystävällisistä sanoista. Olen pöytälaatikkorunoilija, joten on lohdullista kuulla, etteivät kirjoitustaitoni ihan kamalaa kuraa ole. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat pysyä positiivisina kamaluuksista huolimatta, en ole itse kovin myönteinen alkujaankaan ja jokainen vastonkäyminen tekee vain vaikeammaksi yrittää uskoa parempiin aikoihin. Yritän kovasti selvitäkseni ja päästäkseni elämässäni vielä johonkin suuntaan, mutta epäilen kuitenkin itseäni ja sitä, teenkö tarpeeksi vai uskottelenko vain itselleni, että teen... Joka tapauksessa minun täytyisi nyt vain hitaasti saada itseäni henkisesti ja fyysisesti enemmän kokoon. Oma pää on pahin vihollinen, kun tunne riittämättömyydestä kasvaa valtaviin mittoihin.
Ihmisten kylmyys ja piittaamattomuus vaivaavat minua paljon, mikä sai tämän ketjun aloittamaankin, toivottavasti sain edes jonkun pohtimaan ennen kuin seuraavan kerran tuomitsee ketään "turhaksi" jonkun yhden asian perusteella. Kaikki tässä yhteiskunnassa voisi olla niin paljon paremmin, jos oltaisiin edes vähän kohteliaita toisillemme ja rehellisiä etenkin itsellemme. En halua ajatella, että kukaan olisi vain numero listassa, mutta olen niin kovin väsynyt ja on vaikea taistella vallitsevaa ihmisarvon hyötyyn rinnastavaa retoriikkaa vastaan.
ap
En jaksa lukee.
Mutta se selvä, että pitää olla massii se 30 000 € että pärjää aluks. Ja sitten lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut Herraamme Jeesusta elämääsi?
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut Herraamme Jeesusta elämääsi?
Miksi kokeilla, kun ei se auta. Itse se on kannettava tuska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pohtinut paljon samoja ajatuksia kuin sinä. Itselläni on myös sairaushistoria takana, eikä opiskelu- tai työkokemusta. Välillä tekee ihan pahaa kuulla, miten rumasti muista ihmisistä puhutaan täällä sekä politiikassakin. Oma olo on jo valmiiksi ihan riittävän kurja ilman muiden ilkeyksiä.
Kuulostaa, että olet kokenut paljon raskaita asioita, eikä matkasi ole ollut helppo. Mutta uskon, että tulet pärjäämään. Kirjoitat hienosti ja osaat sanoittaa tunteesi hyvin. Toivon sinulle paljon hyvää. <3
Kirjoitat todella hyvin, ap. Olen itse viestinnän ammattilainen ja kirjoitan työkseni, joten vaikka monet jo tämän totesivat, halusin toistaa vielä kerran, että sinun todella kannattaisi tarjota tekstejäsi johonkin. Uskon, että sinulla olisi paljon annettavaa ihmisille. Voimia ja jaksamista päivä ja hetki kerrallaan ❤️
Vierailija kirjoitti:
Hallitus kyllä haluaa viedä sairailta ja vanmaisilta keivän suusta, suunnittelevat sellaista nytkin, mutta muuten on toki täyspäisiä ihmisiä tässäkin maassa. Toivotaan, että saataisiin ensi kerralla parempi hallitus.
"Hallitus kyllä haluaa viedä sairailta ja vammaisilta keivän suusta"?
Voitko tarkentaa mitä tällä tarkoitat?
Kaikkea jaksamista sinulle ap.
Minäkin olen huomannut että aika moni elää jossain pumpulissa ja huutelevat sieltä pumpulin keskeltä neuvoja miten minun pitäisi elää elämäni. Olisin halunnut toisenkin lapsen mutta sairastuin parantumattomaan sairauteen joka rappeuttaa toimintakykyäni vähitellen. Luulin (kyllä olin naiivi) että voisin tehdä töitä samassa työpaikassa eläkkeelle asti ja sitten tulikin yt ja työttömyys.
En tietenkään toivo että kukaan sairastuisi vakavasti tai jäisi työttömäksi mutta pahemmat arvostelijat avaisivat silmänsä vasta kun se tapahtuu omalla kohdalla (tai rakkaalle läheiselle).
Voit olla ylpeä itsestäsi ainakin siinä, että kaikesta huolimatta osaat ajatella ja kirjoittaa huomattavasti paremmin kuin keskivertopalstalainen tai useimmat nykyhallituksen ministerit. Ei välitetä heistä, joiden on huudettava omaa tuskaansa muita halveksimalla.