Voiko hyvätuloisen taloudenhallinta olla huono? Kokemuksia hyvätuloisten toivottomista tilanteista.
Vähän myös vastapainoksi tälle ”köyhyysrajalla elävien huonolle taloudenhallinnalle”.
Minä voin aloittaa:
Äiti 29 v, saa 3000 e bruttona, nykyinen miehensä tienaa yrityksen kautta ihan kivasti. Taloudenhallinta niin päin metsää, ettei ole varaa ostaa lapselle luistimia, suksia tai monoja, kun tulee päiväkodissa näiden aika. Silti yritetään epätoivoisesti mainostaa Facebookissa ja kylillä ”meillä ostetaan vain uusinta uutta ja hienoa ja kallista”. Jossainhan se sitten näkyy ;)
Aikanaan tämä nainen on ottanut ison opintolainan, ostanut sillä uuden auton, hankkinut erotessaan lainalla pienen kämpän ja nyt, vaikka on käynyt AMK:n ja tehnyt useamman vuoden töitä, niin hänellä ei ole säästöjä, ei sijoituksia ei mitään, koska kaikki menee edelleen erilaisten lainojen maksuun.
Kaikki ei siis ole niin kuin voisi kuvitella.
Itse tienasin aikanaan vähemmän kuin tuo nainen. Minulle jäi kuukaudessa 1400 euroa palkasta, olin yhden lapsen yh, ilman autoa ja oli vain enää pieni osa vanhasta kohtuullisesta opintolainasta maksamatta ja silti, silti minulla on aina ollut säästötilillä rahaa, olen säästänyt lapsen tilille ja omalleni, olen pitänyt huolta että kaikki tarvittava on saatavissa kun lapsi sitä tarvitsee. Kuvitelkaa! Ja olen siis elänyt 150 euron päässä köyhyysrajasta.
Elämä on valintoja.
Nykyään tienaan itse tuon 3000 euroa kuukaudessa, asun uuden mieheni kanssa omakotitalossa, on kaksi autoa ja kolme lasta ja lapsilla on säästötilit, osakesalkut ja meillä vanhemmilla myös omamme. Matkustamme 1-2 kertaa vuodessa ulkomaille. Mitään ei puutu ja joka päivä saa olla kiitollinen kaikesta mitä meillä on.
Jep. Kaikki tämä lähtee osaltaan hyvästä taloudenhallinnasta ja järkevistä päätöksistä: kannattaako ottaa liian kallista lainaa autoa tai taloa varten? Kannattaako elää sillä periaatteella, että kaikki pitää ostaa uutena? Kenenkään ei pitäisi miettiä tilanteessa, jossa on persaukinen, että tilaan nyt tuon ”Mini rodinin tai Molon haalarin lapselle osamaksulla”, oli sitten huono- tai hyvätuloinen.
Säästäminen vaatii kärsivällisyyttä ja pian kun on elellyt järkevän säästeliäästi huomaakin miten vähän ihminen tarvitsee liikkeissä ja nettiliikkeissä shoppaamista ja alkaa tehdä tietoisesti uusia valintoja ”saisiko tämän jostain halvemmalla? Kuinka paljon säästän kun teen tämän näin?”.
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa oikeasti että kadehdin ihmisiä, jotka osaavat säästää.
Aloita pienistä jutuista. Laita vaikka kymppi viikossa syrjään, tai vaikka vitonen jos on tiukkaa.
Mutta joo. Meillä kolmihenkisen perheen nettotulot tällä hetkellä 2100/2300€/kk. Mies pienipalkkaisessa työssä, minä hoitovapaalla oleva opiskelija, teen keikkatyötä miehen vapaapäivinä.
Vuokra on 850€/kk, joten siihen uppoaa tietty iso siivu. Mutta ei ole autoa, eikä muita isoja rahareikiä. Hintoja pitää katsella, mutta kyllä tällä pärjää. Olen jopa saanut vähän säästettyäkin hätävararahaa.
Ostan lapselle vaatteet kirppikseltä, mutta vain hyväkuntoisia. Tämä siksi, että saan itse myytyä ne sitten eteenpäin jäätyään pieneksi. Näistä myynneistä tulevat rahat käteissääsäästöön pahan päivän varalle.Samaan aikaan lähisukulaisen perheessä molemmat vanhemmat työssäkäyviä, palkat mediaanitulojen luokkaa. Mutta liian iso asuntolaina, kaksi autoa, jatkuva sisustusvimma, ei säästöjä yms. niin rahat aina tiukilla. Jos jompikumpi jää yllättäen työttömäksi, tulevat olemaan todella pulassa.
Minusta tuntuu, että juuri nämä ”rikkaat”köyhät, eli kenellä on hitokseen tuloja, mutta eivät osaa käyttää rahoja järkevästi ovat pahimipia kadehdijoita ja niitä, jotka ovat viemässä vanhuksilta ja opiskelijoilta kaikki tuet. Koska... niin.
”Rikkaat”köyhät ovat juuri näitä katkerimpia ihmisiä, joita vältän kuin ruttoa.
Ensin kehutaan pihassa omaa hienoa, isolla lainalla ostettua autoa ja verrataan sitä meidän käytettyyn, mutta siistiin autoon. Ja sitten selän takana ihmetellään, miten on mahdollista että meidän nelihenkinen perhe oikein voi matkustaa ja säästää ja mennä minne haluaa, kun heillä ei ole varaa mihinkään, siis mihinkään itsensä tai lasten toteuttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkua ei voi syödä ja säästää. Joko elät nyt mukavasti etkä mieti tulevaisuutta. Tai sitten kituutat tässä ja nyt maailman ihanuuksien mennessä silmiesi edestä, sillä oletat että ”sitten joskus” alat elää.
Höpsistä. Voit syödä puolet kakusta ja laittaa toisen puolen säästöön. Monet ihmiset vastustavat - ainakin tunnetasolla - säästämistä, koska kuvittelevat säästämisen kieltäytymiseksi kaikesta kivasta. Ei säästäminen sitä ole. Säästämistä on sekin, että kun sulla on esim 100 € ylimääräistä rahaa, pistät humputuksiin 50 € ja säästöön 50 €. Ei ole mikään pakko laittaa koko satasta säätöön ja olla kokonaan ilman humputuksia.
Just näin. Mulla jäi tässä kuussa 990 euroa ylimääräistä. Ostin uuden talvitakin alesta ja kävin ravintolassa illallista syömässä, meni yht 140 euroa. Konserttiliput varasin (80 euroa). Loput jää säästöön. Saan palkasta käteen n. 2600 euroa. Normikuluni on pienet, vastike n 770 euroa, asunto pankille velaton (vastike sis. putkiremppavastike) ja loput normielämistä. Velaton pikku mökkikin löytyy. Mies hoitaa muut laskut, saa 1800-2000 näppiin. Ollaan keskusteltu sijoitusasunnon ostamisesta.
Taustat työläisperheestä molemmilla.
Olen kyllä huomannut että moni tuttukin tuntee tarvetta elää elämää, johon varat ei oikeasti riitä. Yllättävästi on kyselty että miten teillä on varaa...
Ikää meillä 45 ja 47 v. 2 teiniä.
Yep, saavat kadehtia rauhassa. Kohta tulee mahku nostaa ekat 10 000 euroa, joka aikanaan oli vain 100 euroa :D Kelepaa minulle!
Mitäköhän sillä tekisinkään?
No, sijoitan ainakin pari tonnia uudelleen ja nostan luultavasti sen 30 000 - 40 000 eurona ulos, kiitos ison hypen ja osakekuplan :D Nämä ovat kuulkaa oikeita sijoittajan aikoja, kun tietää vaan mihin sijoittaa ;)
Suosittelen kaikille, pusspuss!
Saanko kysyä, että mihin sijoittaa, jos noin nousee? Eikö Bitcoin menny jo? Onko ne näitä lääkekannabisyhtiöitä??!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa oikeasti että kadehdin ihmisiä, jotka osaavat säästää.
Aloita pienistä jutuista. Laita vaikka kymppi viikossa syrjään, tai vaikka vitonen jos on tiukkaa.
Mutta joo. Meillä kolmihenkisen perheen nettotulot tällä hetkellä 2100/2300€/kk. Mies pienipalkkaisessa työssä, minä hoitovapaalla oleva opiskelija, teen keikkatyötä miehen vapaapäivinä.
Vuokra on 850€/kk, joten siihen uppoaa tietty iso siivu. Mutta ei ole autoa, eikä muita isoja rahareikiä. Hintoja pitää katsella, mutta kyllä tällä pärjää. Olen jopa saanut vähän säästettyäkin hätävararahaa.
Ostan lapselle vaatteet kirppikseltä, mutta vain hyväkuntoisia. Tämä siksi, että saan itse myytyä ne sitten eteenpäin jäätyään pieneksi. Näistä myynneistä tulevat rahat käteissääsäästöön pahan päivän varalle.Samaan aikaan lähisukulaisen perheessä molemmat vanhemmat työssäkäyviä, palkat mediaanitulojen luokkaa. Mutta liian iso asuntolaina, kaksi autoa, jatkuva sisustusvimma, ei säästöjä yms. niin rahat aina tiukilla. Jos jompikumpi jää yllättäen työttömäksi, tulevat olemaan todella pulassa.
Minusta tuntuu, että juuri nämä ”rikkaat”köyhät, eli kenellä on hitokseen tuloja, mutta eivät osaa käyttää rahoja järkevästi ovat pahimipia kadehdijoita ja niitä, jotka ovat viemässä vanhuksilta ja opiskelijoilta kaikki tuet. Koska... niin.
Tämä lähisukulaiseni piikittelee toisinaan siitä, että lapseni on kotihoidossa. Hänen lapsensa kun "joutui" menemään päivähoitoon heti vanhempainvapaan jälkeen alle vuoden ikäisenä, kun ei puheiden mukaan ollut varaa jäädä hoitovapaalle.
Samaan aikaan kuitenkin jaksetaan kertoa, miten asuinalueemme (kaupungin kerrostalolähiö) on niin kamala, asuntomme hirveän pieni yms..
Niin, se elämä on valintoja...
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä, että mihin sijoittaa, jos noin nousee? Eikö Bitcoin menny jo? Onko ne näitä lääkekannabisyhtiöitä??!
Täällä on näitä sijoittajaguruja _paljon_.
Huonot rahankäyttötaidot on kaiken persaukisuuden alku ja juuri. Oli ne tulot pienet tai suuret, jos käytät jokaisen pennisi johonkin, olet aina persaukinen. Kulutus vaan kasvaa kun tulot nousee.
Olemme mieheni kanssa aika elävä esimerkki siitä, miten saatiin itsemme massiivisiin talousongelmiin ihan silkalla paskalla rahankäyttötaidolla. Mitä tätä kiertelemään - käytettiin rahaa enemmän kuin saatiin, lumipalloefekti lähti pyörimään ja lopputuloksena yli 30 000€ ulosottovelkaa. Emme joutuneet tilanteeseen koska tulomme eivät riittäneet peruselämiseen, vaan koska emme osanneet käyttää rahaa. Enkä tarkoita nyt mitään uhkapelaamista tms, vaan ihan tätä perus ostetaan kalliita merkkivaatteita, osamaksupuhelimia yms pidetään yllä elämäntasoa mihin ei ole varaa.
Onni onnettomuudessa; velkavankeus pakotti opettelemaan rahankäyttöä. Osamaksuja ei saanut enää, ja rahat ei riittänyt 5€ erikoiskahveihin. Kummasti sitä vaan tuli pienelläkin rahalla toimeen kun oli pakko. Tori.fi:stä löytyi oikeastaan kaikki mitä ostaa piti. Katto pysyi pään päällä, puhelinlaskut tuli maksettua ja kaupastakin sai ruokaa.
Nyt kun velat on maksettu pois ja tulotasokin noussut, voisimme nyt oikeasti elää tätä merkkivaate-noutokahvi elämäämme. Mutta ei tulisi enää mieleenkään. Eletään edelleen päivittäistä elämäämme aika säästeliäästi. Emme osta 7€ smoothieita päivittäin ja viedään oman eväät töihin. En osta osarilla turhia vaatteita ja katson edelleen aina löytyisikö sama tavarana käytettynä jostain halvemmalla. Nyt rahat menee harkittuihin hankintoihin, säästämiseen ja matkusteluun.
Ostamme edelleen kivoja asioita ja perjantaina ostin 5,20€ maksaneen kahvin. Niitä kivoja asioita vaan ostetaan nykyään harkiten ja rahalla mikä on budjetoitu siihen. Ja 5,20€ maksanut kahvi oli kyllä ihan hyvää, joskin tulin silti siihen tulokseen et olipa rahanhukkaa - joten katsotaan sit vaikka kesällä uusiksi.
Lääkekannabisyhtiöt. Itse olen ottanut Auroran osakkeiden voitot ulos. Ostin voitoilla pienen osan Harvestia ja myös ICC Labsia isomman erän ja se lähtikin kivasti juuri ostoni jälkeen nousemaan. Ostin siis noin 0,90 euroa / osake. Jostain luin että se tulisi ainakin nousemaan pian tuplasti ellei ylikin ja siitä sitten taas vähän voittoa kotiin jajaja.
Suosittelen siis minäkin. Mahdollisuus tehdä ihan kivat voitot. Kaikki mukaan.
Itse sijoitan Nordnetin kautta, koska se nyt aikanaan vaan jäi omaksi paikaksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi et-tä, nyt ap:lle lisää sädekehän kiillotusainetta!
Toivottavasti en tunne ketään kaltaistasi, kirjoituksesi oli paitsi leuhka, myös äärimmäisen pahansuopa. Katselet todella inhottavalla tavalla nokkaasi pitkin toisen elämää.
Ja ei, minulla ei ole talousvaikeuksia.
Kato, kato, osuipa arkaan paikkaan :) !
Hyvätuloiset voi olla ihan onnettomia rahankäyttäjiä, rikkaat samoin. Mutta yleensä rikkaat ovat joko luoneet itse rahansa tai sitten perineet ja silloin on usein jotain järjestelmiä varmistamassa ettei yksi huono sukupolvi voi törsätä omaisuuden olipa kuinka kädetön ja tyhmä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi et-tä, nyt ap:lle lisää sädekehän kiillotusainetta!
Toivottavasti en tunne ketään kaltaistasi, kirjoituksesi oli paitsi leuhka, myös äärimmäisen pahansuopa. Katselet todella inhottavalla tavalla nokkaasi pitkin toisen elämää.
Ja ei, minulla ei ole talousvaikeuksia.
Kato, kato, osuipa arkaan paikkaan :) !
Itseasiassa tämä nainen, josta kerroin on alunperin haukkunut minut köyhäksi yh:ksi, jolla ”ei ole edes autoa”, joten...
Ja miten asiat on nykypäivänä! Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat sanoja, jota eivät kaikki ymmärrä. Itse olen ainakin hemmetin onnellinen, etten ole ottanut kalliita lainoja.
Oma esimerkkikini oli myös kertomus siitä, että ok tuloinenkin voi olla oikeasti KÖYHÄ ja luulla muita köyhiksi.. ehkä se ulosotto on sitten ainut heräte.
T. Ap.
Siinä iso ero onko yksin asuva vai ei,,,,jos kaksin asuu niin säästäminen helppoa kun kulut melkein puolittuu.
Täälläkin kirjoittavista jokaisella tuntuu olevan kotona se toinen maksaja myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi et-tä, nyt ap:lle lisää sädekehän kiillotusainetta!
Toivottavasti en tunne ketään kaltaistasi, kirjoituksesi oli paitsi leuhka, myös äärimmäisen pahansuopa. Katselet todella inhottavalla tavalla nokkaasi pitkin toisen elämää.
Ja ei, minulla ei ole talousvaikeuksia.
Kato, kato, osuipa arkaan paikkaan :) !
Itseasiassa tämä nainen, josta kerroin on alunperin haukkunut minut köyhäksi yh:ksi, jolla ”ei ole edes autoa”, joten...
Ja miten asiat on nykypäivänä! Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat sanoja, jota eivät kaikki ymmärrä. Itse olen ainakin hemmetin onnellinen, etten ole ottanut kalliita lainoja.
Oma esimerkkikini oli myös kertomus siitä, että ok tuloinenkin voi olla oikeasti KÖYHÄ ja luulla muita köyhiksi.. ehkä se ulosotto on sitten ainut heräte.T. Ap.
”I saw that - Karma”. Kyllä, karma on!
Täytyy kyllä itsekin alkaa pohtimaan tuota sijoittamista, jos 100 euroa sijoittamalla tienaa 10 000 euroa!
Vierailija kirjoitti:
Täytyy kyllä itsekin alkaa pohtimaan tuota sijoittamista, jos 100 euroa sijoittamalla tienaa 10 000 euroa!
Ja sijoittaminen on kaikenlisäksi erittäin kiinnostavaa ja jännittävää seurattavaa. Suosittelen :)
Esimerkki:
Ostin nyt yhtä osaketta 300 kappaletta alle eurolla ja tämän on arvioitu nousevan 7 euroon. 300 x 7 = 2100 e. Boom, Boom, Boow! Ja 300 eurosta tuli näin 2100 euroa. Tosin, kannattaa miettiä aina sitä myymistä ensin. Osake kun voi nousta tuostakin vielä lisää ja lisäksi, jos myyt yli 1000 eurolla, niin siitähän sitten lähtee vielä verot päälle.
On se kyllä hyvä harrastus!

The Wolf Of Wallstreet seurassamme?

Siis tavoitehan on päästä heittelemään omia seteleitä luksusveneeltäni, niinkuin se Dicaprio ;)
Aloita pienistä jutuista. Laita vaikka kymppi viikossa syrjään, tai vaikka vitonen jos on tiukkaa.
Mutta joo. Meillä kolmihenkisen perheen nettotulot tällä hetkellä 2100/2300€/kk. Mies pienipalkkaisessa työssä, minä hoitovapaalla oleva opiskelija, teen keikkatyötä miehen vapaapäivinä.
Vuokra on 850€/kk, joten siihen uppoaa tietty iso siivu. Mutta ei ole autoa, eikä muita isoja rahareikiä. Hintoja pitää katsella, mutta kyllä tällä pärjää. Olen jopa saanut vähän säästettyäkin hätävararahaa.
Ostan lapselle vaatteet kirppikseltä, mutta vain hyväkuntoisia. Tämä siksi, että saan itse myytyä ne sitten eteenpäin jäätyään pieneksi. Näistä myynneistä tulevat rahat käteissääsäästöön pahan päivän varalle.
Samaan aikaan lähisukulaisen perheessä molemmat vanhemmat työssäkäyviä, palkat mediaanitulojen luokkaa. Mutta liian iso asuntolaina, kaksi autoa, jatkuva sisustusvimma, ei säästöjä yms. niin rahat aina tiukilla. Jos jompikumpi jää yllättäen työttömäksi, tulevat olemaan todella pulassa.