Minkä ikäisenä ujouden ja sosiaalisten tilanteiden pelkojen pitäisi helpottaa?

Oma sosiaalisten tilanteiden pelkoni johtuu sössöttövästä puheesta ja rumasta ulkonäöstä, joista on aina tehty pilkkaa. Lähdepäs noita ominaisuuksia muuttamaan.. Jee. Pitäisikö sitä mennä narun jatkoksi?

Ei välttämättä helpota, mutta opettaa.. Opettaa enemmän kuin niille, jotka syntyy kultalusikka perseessä.. 

Et välttämättä pääse samalle aaltopituudelle CalvinKlein/Victoria`s secred mallin kanssa.. ne suhteet ei  tosin muutoinkaan kestäisi ;D.. Ainakaan paria vuotta enempää.. ja  ehkä kaltaisesi etsii luotettavaa koko-elämänkumppania.. Rakkautta!  

Eihän tää kysymyksesi välttämättä liity mihinkään kumppaniin mitenkään!... Kunhan tulkitsin..

Heikkoudet yleensä kääntyy vahvuuksiksi..! Kunhan vaan haluat olla sinä! Ole sinä!,  Sitä, nimenomaan joku sinussa rakastaa!.. Muulla ei ole väliä. Kauniita/Komeita  ja muka kiinnostavia, muka "jotain muuta" ihmisiä on mailma täynnä!... En tie kysyitkö sitä.. Mutta noin pitkän ajan jälkeen älä lähde siitä, että yrität luonnettasi muuttaa, vaan siitä, että on ihmisiä, jotka pitää susta juusi siksi, että et ole jotain muuta.. 

Itselläni meni kauan, ennen kuin tajusin, et en halua olla kukaan muu kuin minä!, En kelpaa monellekkaan, joiden olettamukset minusta on jotain.. millä ei ole painoarvoa itselleni..

Ja vasta sitten löysin ihmisen joka haluaa vain just mut.. Ja vasta siksi olen mailman onnekkain! :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki mies. Sitten hänen kanssaan käyt ulkona ja totuttelet muihin.

Tämä oli varmasti vitsi? Miten minä mitään miestä hankkisin? En mitenkään. Ujostelen ja pelkään miehiä vielä enemmän kuin naisia.

t. ap

Ei ollut vitsi. Olet vain paikoissa joissa on miehiä niin kyllä ennemmin tai myöhemmin joku ottaa kontaktia. Kunhan et vain ole esim. järjettömän ylipainoinen tai luotaantyöntävä, niin pitäisi miehen löytäminen onnistua.

Olen aina joutunut olemaan paljon miesten kanssa tekemisissä. Monissa kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoissa, harrastuksissa jne. olen ollut ainoa nainen. Niissäkin, missä on ollut lisäkseni muita naisia, on miehiä kuitenkin ollut vähintään 80 % ihmisistä. En ole järjettömän ylipainoinen. Luotaantyöntävyys on tietenkin mielipideasia, mutta omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen.

Pari kertaa elämäni aikana on mies/poika ottanut minuun kontaktia siinä mielessä. Kumpikin juttu kaatui heti ihan alkutekijöissä ujouteeni ja sosiaalisten tilanteiden pelkooni. Vastasin miesten kysymyksiin korkeintaan parilla sanalla. En katsonut ollenkaan silmiin, vaan tuijotin kokoajan kengänkärkiäni. Miten sinä kuvittelet minun hankkivan miehen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki mies. Sitten hänen kanssaan käyt ulkona ja totuttelet muihin.

Tämä oli varmasti vitsi? Miten minä mitään miestä hankkisin? En mitenkään. Ujostelen ja pelkään miehiä vielä enemmän kuin naisia.

t. ap

Ei ollut vitsi. Olet vain paikoissa joissa on miehiä niin kyllä ennemmin tai myöhemmin joku ottaa kontaktia. Kunhan et vain ole esim. järjettömän ylipainoinen tai luotaantyöntävä, niin pitäisi miehen löytäminen onnistua.

Olen aina joutunut olemaan paljon miesten kanssa tekemisissä. Monissa kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoissa, harrastuksissa jne. olen ollut ainoa nainen. Niissäkin, missä on ollut lisäkseni muita naisia, on miehiä kuitenkin ollut vähintään 80 % ihmisistä. En ole järjettömän ylipainoinen. Luotaantyöntävyys on tietenkin mielipideasia, mutta omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen.

Pari kertaa elämäni aikana on mies/poika ottanut minuun kontaktia siinä mielessä. Kumpikin juttu kaatui heti ihan alkutekijöissä ujouteeni ja sosiaalisten tilanteiden pelkooni. Vastasin miesten kysymyksiin korkeintaan parilla sanalla. En katsonut ollenkaan silmiin, vaan tuijotin kokoajan kengänkärkiäni. Miten sinä kuvittelet minun hankkivan miehen?

Tämä viesti oli siis minun. Unohdin allekirjoituksen.

t. ap

Minulla helpotti sen jälkeen, kun sain vammaisen lapsen. Muutti täysin elämänarvot. Sen jälkeen ei ole jäänyt voimavaroja sos.pelkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et varmasti halua kuulla tätä, mutta sosiaalisten tilanteiden(kin) pelkoon auttaa parhaiten sen kohtaaminen.

Itselläni oli opiskeluaikana tosi paha sosiaalisten tilanteiden pelko, jonka vuoksi mm. jouduin keskeyttämään kursseja (en kestänyt ajatusta ryhmätöistä) ja välttelin kaikkia tilanteita joissa olisin joutunut tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa. Valmistumisen jälkeen aloitin työt asiakaspalvelussa. Ensimmäiset pari kuukautta olivat täyttä helvettiä, vähitellen alkoi helpottaa, ja nyt pari vuotta myöhemmin pelosta ei ole jälkeäkään.

Mielestäni olen joutunut kohtaamaan pelkojani. Jouduin lapsena käymään koulua, tekemään pari- ja ryhmätöitä, esiintymään kaikissa joulu- ja kevätjuhlissa jne. Se kaikki on ollut nöyryyttävää ja mielestäni vain lisännyt sosiaalisten tilanteiden pelkoani.

t. ap

Näin kävi myös minulla. Lapsena minut pakotettiin esiintymään koulun juhlissa ja kaiken maailman kissanristiäisissä. Silloin vielä juuri ja juuri uskalsin esiintyä, mutta pelko ja inho sosiaalisia tilanteita ja esiintymisiä kohtaan vain kasvoi. Nykyään en uskalla edes lääkäriaikaa soittaa. Onneksi on netti. - 16

Vierailija kirjoitti:

Minulla helpotti sen jälkeen, kun sain vammaisen lapsen. Muutti täysin elämänarvot. Sen jälkeen ei ole jäänyt voimavaroja sos.pelkoihin.

Sinä kuitenkin onnistuit saamaan seksiä, et ollut niin pelokas. Minulle seksin hankkiminen olisi täysi mahdottomuus.

t. ap

Ei taida ikä auttaa tommosiin. Harjoittelua ja toistoja, sillä pääset liikkeelle. Ei tarvita mitään kovin suuria ponnistuksia, mutta koitat aina mennä sellaisiin tilanteisiin, jotka tuntuu vähäsen itselle epämukavilta. Toistoa, kunnes vastaavat tilanteet tuntuu luontevammilta. Vaatii sitkeyttä, mutta samaan tapaan pystyt kehittämään mitä tahansa kykyjä.

Ei ne helpota. Ainakaan itsekseen. t . 38v

Mulla tuli noin puoli vuotta sitten. Ennen monet uudet ihmiset vaikuttivat epäilyttäviltä ja pinnallisilta, en tiedä miksi. Soittaminen ja yhteydenotto tuntemattomiin ihmisiin ahdisti. Sitten lakkasi vain kiinnostamasta mitä muut ajattelee sosiaalisista taidoistani (se minua taisi eniten jännittää ja jäädyttää), koska heidän mielipiteellään minusta ei ole mitään merkitystä mihinkään.  Tuntuu, että elämä ylipäätään sujuu paremmin kun avaa suunsa ja hoitaa vain sen asian, mitä varten täytyy olla sosiaalinen. Työpaikalla kuitenkin arvostetaan sitä, että osaat itse viestiä tarvittavat tiedot eteenpäin, joten miksi jännittää muille kommunikointia, kun asiat eivät etene ilman sitä. Small talkia en harrasta, koska se kiusaannuttaa minua ja muita. Olen 25-vuotias. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki mies. Sitten hänen kanssaan käyt ulkona ja totuttelet muihin.

Tämä oli varmasti vitsi? Miten minä mitään miestä hankkisin? En mitenkään. Ujostelen ja pelkään miehiä vielä enemmän kuin naisia.

t. ap

Ei ollut vitsi. Olet vain paikoissa joissa on miehiä niin kyllä ennemmin tai myöhemmin joku ottaa kontaktia. Kunhan et vain ole esim. järjettömän ylipainoinen tai luotaantyöntävä, niin pitäisi miehen löytäminen onnistua.

Olen aina joutunut olemaan paljon miesten kanssa tekemisissä. Monissa kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoissa, harrastuksissa jne. olen ollut ainoa nainen. Niissäkin, missä on ollut lisäkseni muita naisia, on miehiä kuitenkin ollut vähintään 80 % ihmisistä. En ole järjettömän ylipainoinen. Luotaantyöntävyys on tietenkin mielipideasia, mutta omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen.

Pari kertaa elämäni aikana on mies/poika ottanut minuun kontaktia siinä mielessä. Kumpikin juttu kaatui heti ihan alkutekijöissä ujouteeni ja sosiaalisten tilanteiden pelkooni. Vastasin miesten kysymyksiin korkeintaan parilla sanalla. En katsonut ollenkaan silmiin, vaan tuijotin kokoajan kengänkärkiäni. Miten sinä kuvittelet minun hankkivan miehen?

Aloita miesten kanssa käyttäytymään opettelu pienin askelin. Aluksi esim. keskustelet miesten kanssa jotka ovat "turvallisia" keskustelukumppaneita kuten palvelutyötä tekevät. Esim. myyjät ja kaupan muu henkilökunta, miespuoliset sukulaiset jne. Sitten totut ja et enää niin paljoa pelkää. Tai vaikka ihan viestittelet täällä näin! Nytkin puhut ihan hyvin miehen kanssa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki mies. Sitten hänen kanssaan käyt ulkona ja totuttelet muihin.

Tämä oli varmasti vitsi? Miten minä mitään miestä hankkisin? En mitenkään. Ujostelen ja pelkään miehiä vielä enemmän kuin naisia.

t. ap

Ei ollut vitsi. Olet vain paikoissa joissa on miehiä niin kyllä ennemmin tai myöhemmin joku ottaa kontaktia. Kunhan et vain ole esim. järjettömän ylipainoinen tai luotaantyöntävä, niin pitäisi miehen löytäminen onnistua.

Olen aina joutunut olemaan paljon miesten kanssa tekemisissä. Monissa kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoissa, harrastuksissa jne. olen ollut ainoa nainen. Niissäkin, missä on ollut lisäkseni muita naisia, on miehiä kuitenkin ollut vähintään 80 % ihmisistä. En ole järjettömän ylipainoinen. Luotaantyöntävyys on tietenkin mielipideasia, mutta omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen.

Pari kertaa elämäni aikana on mies/poika ottanut minuun kontaktia siinä mielessä. Kumpikin juttu kaatui heti ihan alkutekijöissä ujouteeni ja sosiaalisten tilanteiden pelkooni. Vastasin miesten kysymyksiin korkeintaan parilla sanalla. En katsonut ollenkaan silmiin, vaan tuijotin kokoajan kengänkärkiäni. Miten sinä kuvittelet minun hankkivan miehen?

Aloita miesten kanssa käyttäytymään opettelu pienin askelin. Aluksi esim. keskustelet miesten kanssa jotka ovat "turvallisia" keskustelukumppaneita kuten palvelutyötä tekevät. Esim. myyjät ja kaupan muu henkilökunta, miespuoliset sukulaiset jne. Sitten totut ja et enää niin paljoa pelkää. Tai vaikka ihan viestittelet täällä näin! Nytkin puhut ihan hyvin miehen kanssa :)

Minulla ei ole minkäänlaisia keskustelutaitoja. En osaa keskustella naistenkaan kanssa. Jos joku kysyy jotain, voin vastata sanalla tai parilla. En yksinkertaisesti tiedä, mitä pitäisi puhua. Ei minulla ole koskaan ollut edes samaa sukupuolta olevia kavereita, joiden kanssa olisin voinut oppia sosiaalisia taitoja. Miespuoliset sukulaiset ovat minulle vähintään yhtä pelottavia kuin vieraat miehet. Oikeastaan pelkään tuttuja ihmisiä vielä enemmän kuin vieraita.

t. ap

Olen 32 ja ei ole helpottanut. Sen verran on helpottanut, että jollain tavalla olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Olen hyväksynyt, että tulen aina olemaan tällainen. Jos en kelpaa joillekin tällaisena, en tarvitse heidän seuraa. Olen oppinut löytämään ujoudesta voimavarojakin.

Ikä ja vanheneminen tuovat varmuutta ja myös asioita, joita haluat ajaa ja jopa korottaa äänesi joukossa. Itse olin   päälle 50 vuotta, kun pikkuhiljaa harjoittelin mielipiteitteni esiintuomista. Nyt niitä on helppo esittää. Ehkä syy on se, että nyt vasta minulla on asioita, joita haluan edistää. 

Ujous on temperamenttityyppi. Ujo ei koskaan nauti esillä olosta siinä missä joku ekstrovertimpi. Silti hän ei ole huonompi ihminen, päin vastoin. Tiimissämme on yksi ujo ihminen, ja häneen viime kädessä luotamme eniten. Hän myös huomaa sellaisia asioita, mitä muut höyrypäät eivät näe.

Jos ujous tolkuttomasti rajoittaa elämääsi, lue aihetta käsittelevieä krijoja ja mene jonnekin pieneen ryhmään, jossa esiinnytään. Näytelmäkerhoissa on helpompi tulla esiin, kun on ikään kuin roolissa. Itse kun esiinnyn, vedän esiintyjän roolin päälle. Ikään kuin näyttelen.

Ujoa ei saa rohekammaksi pakottamalla häntä esiinstymään. Lapsi voi vastaavassa tilanteessa saada pahoja pelkoja.

Tässä mun tarinani, lukekoon ken tahtoo.

Lukion kahlasin läpi puhumatta ja onneksi opeja ei kiinnostanut niin päästi mut läpi vaikka en pitänyt mitään esitelmiä tai osallistunut ryhmätöihin. Säälittävää, kyllä, mutta puhuin niin epäselvästi että kukaan ei olisi saanut muutenkaan selvää. Vihasin asioiden hoitamista ja sitä "anteeksi, nyt en saanut selvää? ... anteeksi mutta en vieläkään kuullut..." toistoa uudelleen ja uudelleen. :(

Amk:n lopetin kun siellä tuli hylsy jos ei osallistunut. No, siellä kyllä pidin yhden puhetehtävän luokan edessä kädet täristen meinaten pyörtyä, en tiedä menikö enimmät puheeni ohi, todennäköisesti.

Palasin koulun penkille amikseen 25 vuotiaana, siellä olin hieman parempi, mutta opettajien kysymyksiin oli jo pakko vastata, ei voinut enää istua hiljaa kuten yläasteella. Muut ryhmän edessä puhumiset pystyin välttämään kuin ihmeen kaupalla mutta 27veenä pidin opinnäytetyön esityksen luokan edessä, se oli älytön saavutus! Uskoisin että jotain selvääkin sai puheesta. Nyt viis vuotta myöhemmin olen avautunut aika paljon, mutta puheeni on yhä enemmän tai vähemmän epäselvää, mutta työssä pärjään kun ei tartte paljon puhua.

Ja asioita pystyn hoitamaan mutta vihaan sitä yhä, yritän vaan välttää sanomasta tietynlaisia sanoja ja kirjainyhdistelmiä joissa kuulostan eniten vammaselta.

Ekan seurustelukumppanin, nykyisen puolisoni, tapaaminen 22vuotiaana oli se eka sysäys eteenpäin, koska sille oli jo pakko puhua, ja se oppi ymmärtämään sönkötystäni.

Mutta tällainen tulen olemaan varmaan lopun ikäni, mutta on tää jo ihan ok. :)

Auttaako tähän mikään lääkitys? Beetasalpaaja tms jos jännittää

Elämänkokemus auttaa siinä mielessä että on nähnyt jo sen ettei muutkaan ihmiset ole erityisen taitavia tai älykkäitä, kaikki sanovat joskus jotain hassua tai eivät tajua kaikkia asioita ja se on normaalia. Mulla on ollut se että ajattelen etten ole yhtä hyvä kun muut mutta lopulta olen huomannut että olen ihan kun muutkin. Osaan jotain ja jotain en. Ne "itsevarmat päällepäsmärit" ovat yhtä hyviä kun minä, tuovat vaan asiat itsevarmwmmin esille. Minusta on tyylikkäämpää olla hiljaa ja tehdä työnsä hyvin kun retostella suureen ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Ikä ja vanheneminen tuovat varmuutta ja myös asioita, joita haluat ajaa ja jopa korottaa äänesi joukossa. Itse olin   päälle 50 vuotta, kun pikkuhiljaa harjoittelin mielipiteitteni esiintuomista. Nyt niitä on helppo esittää. Ehkä syy on se, että nyt vasta minulla on asioita, joita haluan edistää. 

Ujous on temperamenttityyppi. Ujo ei koskaan nauti esillä olosta siinä missä joku ekstrovertimpi. Silti hän ei ole huonompi ihminen, päin vastoin. Tiimissämme on yksi ujo ihminen, ja häneen viime kädessä luotamme eniten. Hän myös huomaa sellaisia asioita, mitä muut höyrypäät eivät näe.

Jos ujous tolkuttomasti rajoittaa elämääsi, lue aihetta käsittelevieä krijoja ja mene jonnekin pieneen ryhmään, jossa esiinnytään. Näytelmäkerhoissa on helpompi tulla esiin, kun on ikään kuin roolissa. Itse kun esiinnyn, vedän esiintyjän roolin päälle. Ikään kuin näyttelen.

Ujoa ei saa rohekammaksi pakottamalla häntä esiinstymään. Lapsi voi vastaavassa tilanteessa saada pahoja pelkoja.

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä tämän asian takia, joten kyllähän sen voi sanoa rajoittavan elämääni. Olen joskus lukenut aihetta käsitteleviä kirjoja, mutta ei niistä tunnu löytyvän apua. Tuntuu, että ne on tarkoitettu minua normaalimmille ihmisille. Viimeksi luin kirjaa, jossa sanottiin "Ei haittaa, jos yksi sadasta ei tykkää sinusta." Minusta tykkää korkeintaan yksi sadasta, jos sekään.

Mikään esiintyminen tai näytelmäkerho ei minulta onnistu. Kyllä ne ala-asteen joulunäytelmät olivat riittävän tuskallisia. Sekä katsojille, muille näyttelijöille että minulle itselleni. Nyt aikuisena en pystyisi esiintymään mitenkään.

t. ap

Joskus nelikymppisenä en enää niin paljon jaksanut välittää. Lapset ja työelämä ovat pakottaneet kaikenlaisiin tilanteisiin. Monissa tilanteissa olen yhä tosi ujo, enkä saa suutani auki kun paikalla on useampi ihminen.

No siis terapian paikkahan se on tuossa tilanteessa, sos pelot on kenties vain oire jostain muusta. Vaikka sairaalloisen huonosta itsetunnosta. Käytkö terapiassa?