Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä ujouden ja sosiaalisten tilanteiden pelkojen pitäisi helpottaa?
25.01.2018 |
Ainahan sitä sanotaan, että ujous ja sosiaaliset pelot helpottavat iän karttuessa. Missä iässä tämän pitäisi tapahtua? Olen ollut ujo ja sosiaalisten tilanteiden pelkoinen syntymästäni asti. Nyt olen kolmekymppinen, eikä muutosta parempaan ole vieläkään tapahtunut. Oikeastaan jopa päinvastoin. Lapsena vastasin, jos minulta kysyttiin jotain. Aikuisena en sano mitään, vaikka joku yrittäisi jotain kysyä.
Kommentit (49)
Asiakaspalvelutyö, ei kuitenkaan pakkotahtinen. Tavallaan sain ahaa-elämyksen, kun seurasin kuinka muut ihmiset käyttäytyvät asiakaspalvelutilanteissa. Ja vähitellen huomasin etten ollut sen kummallisempi ihminen kuin muutkaan. Se vapautti. Puhelimitse asiointi oli vähän pidempään haastavaa, mutta nykyisin hoidan asiat puhelimitse mielelläni. Iän ja elämänkokemuksen myötä pelot helpottavat ja se on kyllä yksilöllistä kuinka siinä asiassa kypsyy.
Ikävä kyllä on mentävä pelkojaan päin, mutta kyllä se sitten palkitsee, kunhan pelko ei ole totaalisen lamauttaa. Silloin tarvitaan myös ulkopuolista apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No siis terapian paikkahan se on tuossa tilanteessa, sos pelot on kenties vain oire jostain muusta. Vaikka sairaalloisen huonosta itsetunnosta. Käytkö terapiassa?
En käy terapiassa. Psykiatri sai kerran hommattua minulle terapeutin, mutta siinä kävi ikävästi. En uskaltanut vastata terapeutin puhelinsoittoon. Tukihenkilöni oli kesälomalla, joten en voinut laittaa häntäkään asialle. Jos terapeutti olisi soittanut vaikka pari viikkoa aikaisemmin, olisin voinut laittaa tukihenkilöni puhelimeen, ja olisin päässyt edes tapaamaan terapeutin, ja kenties jonkinlaisen terapian alkuun.
Psykiatri yritti myöhemminkin saada minulle terapiaa ja kirjoitti lausuntoja Kelalle, mutta Kela ei enää suostunut terapiaan. Samoihin aikoihin jäin eläkkeelle, ja onhan se selvää, ettei Kela halua tuhlata rahaa toivottomiin tapauksiin.
Asia surettaa minua. En oikeastaan osaa kuvitella, että terapiasta olisi ollut minulle apua. Mutta olisi silti ollut mielenkiintoista edes kokeilla.
t. ap
Paradoksisesti, se helpottaa sitten kun lakkaa yrittämästä päästä siitä eroon. Kun asioita lakkaa näkemästä uhkana, niin se taittaa pelolta niskat, ja ongelma poistuu.
Tämä ei toki tarkoita ettei mitään tulisi tehdä. Mindfulness-harjoittelu voi auttaa tai vaikka vertaistukiryhmä (jossa ei vain märehditä asioita vaan haetaan ratkaisuja!). Altistusta käytetään edelleen toimivana hoitona, mutta varsinkin pitkään jatkuneiden ongelmien kanssa siinä voi tarvita alkuun opastusta, ettei hyppää liian nopeasti liian vaikeisiin paikkoihin.
Ei helpota koskaan, mutta ainakin minä opin ajan kanssa paremmin hyväksymään umpimielisen itseni enkä nykyisin enää yritäkään näytellä sosiaalista työpaikalla tai muussa kanssakäymisessä.
Minusta sinun tilanteesi naisena on toki paljon helpompi. Ei sinun tarvitse seuraa saadaksesi esittää olevasi stand-up koomikko, tarinaniskijä tai helppoheikki, vaaan seura hakeutuu luoksesi vaikka miten yrittäisit sitä kartella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki mies. Sitten hänen kanssaan käyt ulkona ja totuttelet muihin.
Tämä oli varmasti vitsi? Miten minä mitään miestä hankkisin? En mitenkään. Ujostelen ja pelkään miehiä vielä enemmän kuin naisia.
t. ap
Ei ollut vitsi. Olet vain paikoissa joissa on miehiä niin kyllä ennemmin tai myöhemmin joku ottaa kontaktia. Kunhan et vain ole esim. järjettömän ylipainoinen tai luotaantyöntävä, niin pitäisi miehen löytäminen onnistua.
Olen aina joutunut olemaan paljon miesten kanssa tekemisissä. Monissa kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoissa, harrastuksissa jne. olen ollut ainoa nainen. Niissäkin, missä on ollut lisäkseni muita naisia, on miehiä kuitenkin ollut vähintään 80 % ihmisistä. En ole järjettömän ylipainoinen. Luotaantyöntävyys on tietenkin mielipideasia, mutta omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen.
Pari kertaa elämäni aikana on mies/poika ottanut minuun kontaktia siinä mielessä. Kumpikin juttu kaatui heti ihan alkutekijöissä ujouteeni ja sosiaalisten tilanteiden pelkooni. Vastasin miesten kysymyksiin korkeintaan parilla sanalla. En katsonut ollenkaan silmiin, vaan tuijotin kokoajan kengänkärkiäni. Miten sinä kuvittelet minun hankkivan miehen?
Aloita miesten kanssa käyttäytymään opettelu pienin askelin. Aluksi esim. keskustelet miesten kanssa jotka ovat "turvallisia" keskustelukumppaneita kuten palvelutyötä tekevät. Esim. myyjät ja kaupan muu henkilökunta, miespuoliset sukulaiset jne. Sitten totut ja et enää niin paljoa pelkää. Tai vaikka ihan viestittelet täällä näin! Nytkin puhut ihan hyvin miehen kanssa :)
Minulla ei ole minkäänlaisia keskustelutaitoja. En osaa keskustella naistenkaan kanssa. Jos joku kysyy jotain, voin vastata sanalla tai parilla. En yksinkertaisesti tiedä, mitä pitäisi puhua. Ei minulla ole koskaan ollut edes samaa sukupuolta olevia kavereita, joiden kanssa olisin voinut oppia sosiaalisia taitoja. Miespuoliset sukulaiset ovat minulle vähintään yhtä pelottavia kuin vieraat miehet. Oikeastaan pelkään tuttuja ihmisiä vielä enemmän kuin vieraita.
t. ap
Mitä muuten haluat tulevaisuudelta tarkemmin ottaen? Parisuhteen, miehen, lapsia? Vai ainoastaan päästä eroon ujoudesta ja peloista? Jos kokeilisit yksinkertaistaa ja tarkentaa tavoitetta itsellesi, voisit vähitellen alkaa purkamaan tilannetta. Psykiatrithan yleensä lähtevät juurikin näistä asioista liikkeelle. Sitten asteittaisella alistumisella pelkoa aiheuttaville asioille pikkuhiljaa tulet rohkeammaksi ja rohkeammaksi, ja omaan tahtiin teet yhä uskaliaampia asioita. Jotkin lääkkeet kuten beetasalpaajatkin toimivat ongelmaasi, mutta niissä taas on ongelmana "voittojen" laittaminen lääkkeen piikkiin. Näin et välttämättä saa sitä oikeaa itsevarmuutta etkä tule oikeasti rohkeaksi tai kehity, vaan alat tukeutumaan enemmän lääkkeisiin ongelman korjaajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei helpota koskaan, mutta ainakin minä opin ajan kanssa paremmin hyväksymään umpimielisen itseni enkä nykyisin enää yritäkään näytellä sosiaalista työpaikalla tai muussa kanssakäymisessä.
Minusta sinun tilanteesi naisena on toki paljon helpompi. Ei sinun tarvitse seuraa saadaksesi esittää olevasi stand-up koomikko, tarinaniskijä tai helppoheikki, vaaan seura hakeutuu luoksesi vaikka miten yrittäisit sitä kartella
No just, ei minun seuraani kyllä hakeuduta vaikka olen peräti nainen.
Terapiaan voi mennä ilman Kelaakin, vaikka kerran kuussa, edes kokeilun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Asiakaspalvelutyö, ei kuitenkaan pakkotahtinen. Tavallaan sain ahaa-elämyksen, kun seurasin kuinka muut ihmiset käyttäytyvät asiakaspalvelutilanteissa. Ja vähitellen huomasin etten ollut sen kummallisempi ihminen kuin muutkaan. Se vapautti. Puhelimitse asiointi oli vähän pidempään haastavaa, mutta nykyisin hoidan asiat puhelimitse mielelläni. Iän ja elämänkokemuksen myötä pelot helpottavat ja se on kyllä yksilöllistä kuinka siinä asiassa kypsyy.
Ikävä kyllä on mentävä pelkojaan päin, mutta kyllä se sitten palkitsee, kunhan pelko ei ole totaalisen lamauttaa. Silloin tarvitaan myös ulkopuolista apua.
Jos on ujouden lisäksi sosiaalisesti kömpelö, niin tämä ei todellakaan auta. Siinä joutuu vaan entistä syvemmälle, kun oman jännityksen lisäksi tulee häpeäkokemukset siitä, kun ei yrittämälläkään osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki mies. Sitten hänen kanssaan käyt ulkona ja totuttelet muihin.
Tämä oli varmasti vitsi? Miten minä mitään miestä hankkisin? En mitenkään. Ujostelen ja pelkään miehiä vielä enemmän kuin naisia.
t. ap
Ei ollut vitsi. Olet vain paikoissa joissa on miehiä niin kyllä ennemmin tai myöhemmin joku ottaa kontaktia. Kunhan et vain ole esim. järjettömän ylipainoinen tai luotaantyöntävä, niin pitäisi miehen löytäminen onnistua.
Olen aina joutunut olemaan paljon miesten kanssa tekemisissä. Monissa kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoissa, harrastuksissa jne. olen ollut ainoa nainen. Niissäkin, missä on ollut lisäkseni muita naisia, on miehiä kuitenkin ollut vähintään 80 % ihmisistä. En ole järjettömän ylipainoinen. Luotaantyöntävyys on tietenkin mielipideasia, mutta omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen.
Pari kertaa elämäni aikana on mies/poika ottanut minuun kontaktia siinä mielessä. Kumpikin juttu kaatui heti ihan alkutekijöissä ujouteeni ja sosiaalisten tilanteiden pelkooni. Vastasin miesten kysymyksiin korkeintaan parilla sanalla. En katsonut ollenkaan silmiin, vaan tuijotin kokoajan kengänkärkiäni. Miten sinä kuvittelet minun hankkivan miehen?
Aloita miesten kanssa käyttäytymään opettelu pienin askelin. Aluksi esim. keskustelet miesten kanssa jotka ovat "turvallisia" keskustelukumppaneita kuten palvelutyötä tekevät. Esim. myyjät ja kaupan muu henkilökunta, miespuoliset sukulaiset jne. Sitten totut ja et enää niin paljoa pelkää. Tai vaikka ihan viestittelet täällä näin! Nytkin puhut ihan hyvin miehen kanssa :)
Minulla ei ole minkäänlaisia keskustelutaitoja. En osaa keskustella naistenkaan kanssa. Jos joku kysyy jotain, voin vastata sanalla tai parilla. En yksinkertaisesti tiedä, mitä pitäisi puhua. Ei minulla ole koskaan ollut edes samaa sukupuolta olevia kavereita, joiden kanssa olisin voinut oppia sosiaalisia taitoja. Miespuoliset sukulaiset ovat minulle vähintään yhtä pelottavia kuin vieraat miehet. Oikeastaan pelkään tuttuja ihmisiä vielä enemmän kuin vieraita.
t. ap
Mitä muuten haluat tulevaisuudelta tarkemmin ottaen? Parisuhteen, miehen, lapsia? Vai ainoastaan päästä eroon ujoudesta ja peloista? Jos kokeilisit yksinkertaistaa ja tarkentaa tavoitetta itsellesi, voisit vähitellen alkaa purkamaan tilannetta. Psykiatrithan yleensä lähtevät juurikin näistä asioista liikkeelle. Sitten asteittaisella alistumisella pelkoa aiheuttaville asioille pikkuhiljaa tulet rohkeammaksi ja rohkeammaksi, ja omaan tahtiin teet yhä uskaliaampia asioita. Jotkin lääkkeet kuten beetasalpaajatkin toimivat ongelmaasi, mutta niissä taas on ongelmana "voittojen" laittaminen lääkkeen piikkiin. Näin et välttämättä saa sitä oikeaa itsevarmuutta etkä tule oikeasti rohkeaksi tai kehity, vaan alat tukeutumaan enemmän lääkkeisiin ongelman korjaajana.
En ole koskaan halunnut parisuhdetta, miestä, lapsia. Haluaisin seksiä ja ystäviä. Ainakaan ystäviä minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada, vaikka kokisin ihmeparantumisen. Tämän ikäiset naiset tuhlaavat vapaa-aikansa miestensä ja lastensa hyysäämiseen. Ystävyyssuhteet kuuluvat lapsuuteen ja nuoruuteen. Se ikävaihe on minulta valitettavasti ohi. Seksiin olisi teoreettinen mahdollisuus, mutta tuskinpa sekään toteutuu. Olen joskus yrittänyt etsiä netistä maksullisia miehiä, mutta en ole löytänyt. Ja olen jostain lukenut useimpien maksullisten miesten ottavan asiakkaakseen vain miehiä. Ja tuskinpa uskaltaisin asiakkaaksi, vaikka jostain löytäisinkin.
En usko altistamisen auttavan. Kuten jo aiemmin tässä ketjussa kerroin, sosiaalisille tilanteille altistaminen on vain traumatisoinut minua entistä enemmän. Ne ovat aiheuttaneet koko ongelman. Alunperin olen varmaankin ollut vain ujo huonoilla sosiaalisilla taidoilla varustettuna. Huonot kokemukset sosiaalisista tilanteista ovat saaneet aikaan fobian.
Beetasalpaajat kai tehoavat sydämentykytykseen? Minulla ei ole sentyyppistä jännittämistä. Pelkoni ja estyneisyyteni on jotain epämääräisempää. Paroksetiinia, risperidonia ja ketiapiinia käytin joskus 14-16-vuotiaana. Ne ehkä auttoivat jonkin verran.
t. ap
up