Perjantaina 2. helmikuuta kello 11–13 palkansaajat osoittavat mieltä aktiivimallia vastaan Helsingin Senaatintorilla.
Pro osallistuu mielenilmaukseen Helsingissä 2. helmikuuta ja kannustaa jäseniään osallistumaan. – Pron hallitus on huolissaan maan hallituksen työllisyyspolitiikan suunnasta. Maan hallituksesta on jo annettu lausuntoja, että seuraavana agendalla ovat työehtosopimusten yleissitovuus ja palkkojen joustaminen alaspäin. Tätä politiikkaa olemme mukana vastustamassa Senaatintorilla, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen linjaa.
Pron hallituksen mukaan aktiivimalli on esimerkki epäonnistuneesta kopiosta. Aktiivimallissa on jäljennetty Tanskassa käytössä olevasta mallista vain osia ymmärtämättä kokonaisuutta.
– Tanskan malliin vertaaminen on täysin turhaa, ellei Suomessa nosteta työttömyysturvaa ja lisätä työllistämispalveluiden määrärahoja Tanskaan rinnastettavalle tasolle. Hallitus on ottanut Tanskasta mukaansa vain kepin, porkkanat ovat ilmeisesti tippuneet matkalla Itämereen, puheenjohtaja Malinen ihmettelee.
– Aktiivimalli yhdistettynä seuraavana odottavaan pakkohakulaki luo aika selvän kuvan siitä, millaista työllisyyspolitiikkaa maan hallitus haluaa tehdä, Malinen jatkaa.
– Aktiivimallin ja pakkohakulain myötä työnantajat tulevat ilmoittamaan entistä pienemmän osan avoimista työpaikoista julkiseen hakuun välttyäkseen hakemusten tulvalta, mikä on täysin rationaalista. Lopputuloksena meidän työmarkkinat jakautuvat entistä pahemmin kahtia, Malinen huokaisee.
Ammattiliitto Pro katsoo, että työllistämispolitiikassa pitäisi muiden Pohjoismaiden linjan mukaisesti panostaa työllistämispalveluihin, työttömien tukitoimiin ja palkkatukeen. Pron hallituksen mukaan parasta työllistämispolitiikkaa myös jatkossa on panostaminen osaamiseen niin koulutuksen kuin työurien aikaisen oppimisen osalta.
https://www.proliitto.fi/uutiset/tyomarkkinat/pro-mukana-mielenilmaukse…
Kommentit (27)
Matin ämpärit mukaan. Niihin voi vaikka kakkia.
Juha, Juha, nyt meille tulee nuha.
Koska ne ovat kusetusta, bisnestä. Eu ruoka-avustukset ovat erikseen.
Suomesta pitäisi saada köyhyys pois. Se tehdään poliittisilla keinoilla, ei tukemalla tuloerojen kasvua. :-)