Olenko itsekäs, kun toivon että ex-ystäväpariskunta tulisi edes joten kuten toimeen keskenään?

Hyvät ystävämme olivat naimisissa keskenään, ja sittemmin erosivat. Olimme sekä pariskuntaystäviä, että keskenämme ystäviä. Eli matkustelimme yhdessä mutta toisaalta minä saatoin käydä pariskunnan miehen kanssa kaljalla, mieheni saattoi käydä pariskunnan vaimon kanssa lenkillä. Vuosia sitten pariskunta erosi. Itse eroon ei liittynyt suurta dramatiikkaa, mutta eron jälkeen pariskunnan välit tulehtuivat eivätkä he ole edelleenkään puheväleissä. Kun he erosivat, juttelimme yhdessä että minä ja mieheni aiomme jatkaa molempien ystävinä emmekä tule valitsemaan mitään puolia. Näin on myös jatkunut, eli olemme ystäviä edelleen. Vielä vuosien jälkeenkään tämä pariskunta ei ole puheväleissä ja se on alkanut harmittamaan minua. Olen koko ajan toivonut, että aikuiset ihmiset saisivat välinsä siihen kuntoon, että he voisivat molemmat tulla vaikkapa minun 40-vuotispäiville koska he molemmat ovat minulle läheisiä, vaikkei heistä koskaan keskenään ylimpiä ystäviä tulisikaan. Nyt joudumme aina mieheni kanssa erikseen viestittelemään molempien kanssa, kyselemään että kumpikohan olisi tulossa johonkin tilaisuuteen, ja sumplimaan asiat heidän puolestaan. Ja kun yritämme olla tasapuolisia vaikka uuden vuoden juhlien kutsujen suhteen (joka toinen vuosi kutsu toiselle), niin silti siitä tulee katkeruutta ja vihaa, että miksi tuo kutsuttiin mutta ei minua. Olen ajatellutkin, että omaa elämääni helpottaakseni alan / alamme tästedes kutsumaan molemmat kaikkeen mitä järjestämme, emmekä ota millään tavoin kantaa siihen kumpi tulee tai on tulematta ja kumpi tulee uuden puolison kanssa tai ei. Ajattelin alkaa olettamaan, että aikuiset ihmiset pystyvät edes sen verran keskustelemaan, että he voivat viestitellä että ”hei Sirpa on näemmä kutsunut meidät molemmat juhannuksen viettoon, mennäänkö molemmat puolisoinemme vai meneekö jompikumpi ja kumpi menee jos”.
Kiinnostaisi kuitenkin tietää mitä mieltä muut on tästä? Olenko hirvittävän itsekäs kun alan vaatimaan heiltä keskinäistä kommunikaatiota, vai onko se kuitenkin edelleen meidän tehtävä sumplia, laskea ja miettiä, että jos viimeksi kutsuimme Sepon kesäkauden aloitukseen mökille, niin seuraavaksi pitää kutsua sitten Ritva huvilakauden päättäjäisiin?
Toisaalta ajattelen asiaa myös niin, että jos tällä tavalla hitusen pakotamme heitä kommunikoimaan, niin ehkä se viha sieltä laantuu? Heillä ei ole lapsia eli ei ole mitään huoltajuuskiistoja, ja olemme niin varmoja kuin nyt koskaan voi olla, ettei suhteeseen tai eroon ole liittynyt väkivaltaa tms. todella kammottavaa. Mutta loppujen lopuksi en tiedä. Ehkä olen vain itsekäs kun ajattelen näin? Kertokaa te miten toimisitte itse tässä tilanteessa.