Pahin vanhempasi aiheuttama trauma?

Vierailija kirjoitti:

Isän poissaolo ja alkoholismi, väkivaltaisuus äitiä ja muita naisia kohtaan, tilanteet missä kerjäsi kännissä ruokarahaa vierailta ihmisiltä kadulla huudellen näille että mä tarvitsen ruokaa, läpällä kännissä puhui kuinka myy mut kaverilleen ja olin 5. Muistan edelleen kun tämä kaveri sanoi että noniin nyt on kaupat tehty ja otti mut autoonsa ja aloin itkemään ja huutamaan ja iskä alkoi nauramaan kaverinsa kanssa ja avasi auton ovet ja sanoi että se oli vitsi vaan höpsö... ei ollut kivaa. Isän lähdettyä kun äiti löysi uuden ”täydellisen” miehen , joka käytti seksuaalisesti hyväkseen mua ikävuosina 6 ,7 ja 11, ja oli todella sairas narsisti jota pakenimme turvakotiin ja sukulaisille, uhkasi tappaa koko perheen ja hommata palkkatappajat tekemään tämän jos ei itse sitä tee.

Kun äiti uhkasi erolla ja kertovansa asiat niin sanoi että kertoo poliiseille että äiti itse käyttänyt lapsiaan seksuaalisesti hyväks ja kun veljeni ja minä ollaan oltu pieniä.

Oli niin sairas että sai äitin vain jäämään suhteeseen useaksi vuodeksi, teki äitin raskaaksi ennenkun paljasti todellisen minänsä, ja kiristi yhteisellä lapsella, kaappasi lapsen ja pahoinpiteli ja haukkui äitiä jolla sai äidin aina palaamaan kun äiti ei enään uskaltanut lähteä. 12 vuotiaana pääsin toiseen perheeseen mutta eipä musta mitään tullut, en ole opiskellut kuin ammattikoulun nipinnapin ja olen vakavista mt-ongelmista kärsivä 26 vuotias kaappijuoppo joka hautoo itsemurhaa kuukausittain.

Todellisuus on satuakin ihmeellisempää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän poissaolo ja alkoholismi, väkivaltaisuus äitiä ja muita naisia kohtaan, tilanteet missä kerjäsi kännissä ruokarahaa vierailta ihmisiltä kadulla huudellen näille että mä tarvitsen ruokaa, läpällä kännissä puhui kuinka myy mut kaverilleen ja olin 5. Muistan edelleen kun tämä kaveri sanoi että noniin nyt on kaupat tehty ja otti mut autoonsa ja aloin itkemään ja huutamaan ja iskä alkoi nauramaan kaverinsa kanssa ja avasi auton ovet ja sanoi että se oli vitsi vaan höpsö... ei ollut kivaa. Isän lähdettyä kun äiti löysi uuden ”täydellisen” miehen , joka käytti seksuaalisesti hyväkseen mua ikävuosina 6 ,7 ja 11, ja oli todella sairas narsisti jota pakenimme turvakotiin ja sukulaisille, uhkasi tappaa koko perheen ja hommata palkkatappajat tekemään tämän jos ei itse sitä tee.

Kun äiti uhkasi erolla ja kertovansa asiat niin sanoi että kertoo poliiseille että äiti itse käyttänyt lapsiaan seksuaalisesti hyväks ja kun veljeni ja minä ollaan oltu pieniä.

Oli niin sairas että sai äitin vain jäämään suhteeseen useaksi vuodeksi, teki äitin raskaaksi ennenkun paljasti todellisen minänsä, ja kiristi yhteisellä lapsella, kaappasi lapsen ja pahoinpiteli ja haukkui äitiä jolla sai äidin aina palaamaan kun äiti ei enään uskaltanut lähteä. 12 vuotiaana pääsin toiseen perheeseen mutta eipä musta mitään tullut, en ole opiskellut kuin ammattikoulun nipinnapin ja olen vakavista mt-ongelmista kärsivä 26 vuotias kaappijuoppo joka hautoo itsemurhaa kuukausittain.

Todellisuus on satuakin ihmeellisempää..

Mitä tarkoitit kommentillasi? Jos sinulle ei ole käynyt rankkoja asioita lapsuudessasi, ei se tarkoita ettei muille olisi.

Kieltämisen ja vaikenemisen kultttuuri. Hirveistäkin asioista sanottiin ”sellaista ei ole tapahtunut” vaikka kaikki sisimmässään tietää että kyllä on.

Se ku isä pieksi äidin sairaala kuntoon meän nenän edessä. Vanhin sisko yritti saada isän lopettaa mut turhaa jote sisko keräs meät pienet kasaan ja lähettii häne kaverin luo.

Latistaminen ja se, että minua ei kannustettu tai kehuttu vaan mollattiin. Olen ajatellut, että sen takia minulla on nyt narsistisia luonteenpiirteitä. Haluan jatkuvasti miesten huomiota, mutta en osaa rakastaa oikeasti ja syvästi ketään. En ole kovinkaan empaattinen myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Tunteettomassa kodissa kasvaminen on tehnyt minusta epävarman, vaikeastilähestyttävän, mihinkään kuulumattoman ihmisen. Vanhempani puhuivat myös toisilleen todella ikävään sävyyn oikeastaan vain toista sättien ja haukkuen. Opin vasta aikuisena sellaisia asioita kuin anteeksi, kiitos, voisitko, mitä sinulle kuuluu jne.. Vanhempiin ei tee mieli pitää yhteyttä ja koen olevani aika yksin tässä maailmassa.

Mulla on myös tämä, paitsi että vanhempani eivät puhuneet toisilleen rumasti. Kaikki oli tavallaan hyvin, mutta meno oli melko tunnekylmää. Tunteita ei näytetty eikä elämässä oikein koskaan ohjattu tai kannustettu.

Muistan myös joitain erikoisia reaktioita. Esimerkiksi saatoin ala-asteella siivota koko keittiön ja laittaa ruokaa yllätyksen töistä palaaville vanhemmille. Äiti ei juuri kiitosta sanonut ja muutaman kerran ”suuttui” asiasta ja tokaisi, että ”mitaliako odotan?!” Tuntui aika lannistavalta. Halusin myös lukion jälkeen yliopistoon Helsinkiin ja kun sanoin tämän toiveen ääneen sukulaisteni ja äidin kuullen, purskahti hän nauruun ja jotenkin nolostui siitä, ”noh katsotaan nyt jos edes joku opiskelupaikka löytyisi, sinne on liian vaikea päästä.” Pääsin haluamaani kouluun.

Olen puskenut aika yksin elämässä läpi ilman tukea ja opetellut juuri ihan perus kohteliaisuuksia ja käytöstapoja. Minulla on paljon ystäviä, mutta koen silti selittämätöntä yksinäisyyttä ja tietynlaista kykenemättömyyttä sitoutua tunnetasolla. En myöskään koe kuuluvani.

Olen tulossa äidiksi ja rakastan lasta jo nyt. Pelottaa silti, että olen samanlainen ja toistan samoja virheitä ja käytösmalleja, mitkä tuntuivat itsestä lapsena pirun pahalta.

En koskaan tuntenut oloani tervetulleeksi kotiin. Olin riesa, tiellä, liikaa. Tähän tosin vaikutti sisaruksetkin. Näkymätön mutta aina vaivaksi. Masennuin 10vuotiaana, koulussa huomattiin muttei ikinä tehty asialle mitään. Tulevaisuuden suunnitelmista taikka koulunkäynnistä ei koskaan keskusteltu kanssani. Tosin ei muistakaan asioista jotka liittyi minuun. Sieltä kun muutin ekaan asuntoon tuntui ekaa kertaa siltä että minulla oli koti, turvapaikka missä sai olla vapaasti itsensä. Luottamuksen luominen ihmisiin tuntuu mahdottomalta vieläkin. En edes usko ihmisten puhuvan minulle muuta kuin säälistä taikka tylsyyttään. Tiedän tosin jo ettei asia ole näin.

Up