Pahin vanhempasi aiheuttama trauma?

Traumaattisinta? Vaikea sanoa.

Ehkä katsella kun isä tappaa hetken mielijohteesta rakkaan kotieläimeni? Tai kuristaa humalassa äitiä? Henkisestä väkivallasta en viitsi edes puhua, koska se oli jokahetkistä, koko ajan läsnä. Lopulta jopa silloin kun isä itse ei ollut edes fyysisesti paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoisena vastuunanto yksin minulle- en vieläkään viitsi ottaa vastuuta, jos toiset pääsevät helpommalla.

Moni taas ottaisi vastuun kunniatehtävänä.

”Moni”?

Ehkä sellainen, jota ei väsytetä jatkuvalla ylikuormittumisella ja joka saa jonkinlaista tunnustusta vastuunkantamisestaan?

Uskoisin, että tekemisestä saatu palkinto ja tunnustus usein ratkaisee: kehutaanko, vai lytistetäänkö entisestään vai ohitetaanko olankohautuksella itsestäänselvyytenä?

Joku rajahan sillä vastuullakin pitäisi olla ja kuinka paljon sitä lapselle sälytetään...

Jos sitä vastuuta olisi tapana antaa vain pojille, johan mielipide muuttuisi.

Vähättelyllä tuhottu itsetunto.

Äidin alkoholismi. Nälkä ja se ettei kukaan pitänyt huolta. Äidin ja isän poissaolo, koska äiti oli ryyppäämässä ja isä matkatöissä. En muista että kukaan olisi pitänyt sylissä tai sanonut välittävänsä saati rakastavansa. Myöhemmin äidin ja hänen uuden miehen mielipuoliset tappelut, niin että koko asunto hajotettiin; kaatunut kirjahylly, lasia lattioilla, kaikki hajallaan. Minä ja pieni veljeni siinä kaaoksessa kun taistelupari siirtyi kapakkaan. Yksin ja nälkäisenä, haava jalkapohjassa rikottujen lasien takia :(

Ruumiillisen kurituksen seurauksena olen tahdoton ja itsetunnoton kynnysmatto joka ei kelpaa kenellekään. En edes itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vähättelyllä tuhottu itsetunto.

Sama juttu, vanhempieni mielestä lapselta piti ottaa "luulot" pois vähättelemällä, alistamalla ja nöyryyttämällä. Kertaakaan ei ole kehuttu tai kannustettu mutta latistettu on senkin edestä. Ruumiillinen kuritus (ainakin vähintään sen pelko) oli päivittäistä ja muuta kasvatusta ei sitten ollutkaan. Mitään ei opetettu, kerrottu eikä selitetty koskaan.

N41

Hyväksikäytöt ja kidutus.

Henkinen ja fyysinen väkivalta, vähättely, kylmyys, etäisyys, halveksinta ja hyljeksintä. Terkkuja kotiin.

Äiti joskus käski siivota. Nyt en siivoa kotonani ikinä kostoksi äidille!

Isä haukku usemman kerran huoraksi ja kerran tankiksi. kerran repi takkini rikki kun tulin kotiin ja pyöritteli hiuksista pitkin seinää.

Oli juoppo, sitä sai aina pelätä viikonloppusin, hakkasi äitiä ja lapsesta asti jousuin olemaan äitin henkivartijana, piilottelin teräaseita ja juoksin hanekeen soittamaan poliiseja ja menin väliin kun kuristi äitiä jne. Oli iso yli satakiloinen mies, vahva duunari.. kivikovaa lihasta. viikolla kävi töissä ja oli ihan kiltti.

Äitini on aina ollut tärkein ihminen ja auttajani elämässä, on vieläkin. Mutta se jäi mieleen kun kerran kun olin nuori se potkaisi minua, se on ainoa kerta kun on fyysisesti käynyt minuun käsiksi. Siksi jäi mieleen, sanallisesti on viiltänyt muutaman kerran, nekin jäi mieleen. Mutta en  niitä ole pohtinut, ymmärrän mitä helvettiä ja pelkoja äiti sillon kävi läpi, enkä teininä helpottanut asiaa, olin aika kamala.

Isän kanssa onneksi saatiin välit kuntoon ennen kuin kuoli, pyysi minulta kaikki anteeksi mitä on mulle sanonut ja aiheuttanut. Olin lapsena aina isän tyttö ja ne välit sitten kylmeni kun teiniksi tulin ja sattui kaikenlaista. Mutta isää rakastin paljon ja ymmärrän nyt aikuisena, itsekin alkoholiin taipuvaisena, mitä helvettiä isäni elämä oli kun silläkin oli pahoja mielenterveysongelmia, mutta ei niihin koskaan apua saanu ja oli yksinäinen mies kaikenkaikkiaa, äiti oli hänen elämänsä ainoa turva ja suuri rakkaus, mutta sitten kännissä mustasukkasuus ja väkivalta tuli esiin, kun pelkäsi menettävänsä ainoan turvansa.

Kyllä sit'ä aikuisena ymmärtää näitä asioita, lapsen silmin kaikki vaan näytti hyvin pelottavalta, ja minulla on sellaset aivot että olen aina varuillani kun olen ihmisten parissa, käyn aina hälytystilassa kun olen sosiaalisessa tilanteessa, sieltä lapsuudesta se jotenkin tulee kun näin väkivaltaa ja jouduin toimimaan henkivartijana ja olemaan aina valppaana viikonloput ja kuuntelemaan ja tarkkailemaan koska pitää toimia.

Olen ihmisarka ja erakkoluonne. Aivoni ylikuormittuvat jos olen monta tuntia ihmisseurassa.

Ollessani yläasteikäinen isä kiusasi ja härnäsi minua. Hän ärsytti minua tahallaan läpsimällä pepulle, toisin sanoen ahdisteli seksuaalisesti. Käytös jatkui vuosien ajan, vaikka pyysin monet kerrat lopettamaan. Äiti puuttui asiaan vasta kun itkin ja raivosin turhautuneena. Muutakin henkistä väkivaltaa ja laiminlyöntiä koin, vaikka olimme ns. normaali perhe ja kulissit kunnossa.

Aikuisena yritin ottaa asian esille, mutta keskusteluyritys meni täysin pieleen. Lopputulos oli se, että asia kääntyi jotenkin minun viakseni. Äidin mukaan isä yritti vain saada minua puhumaan, kun olin niin sulkeutunut. En nyt tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, koska kyse oli niin "lievästä" jutusta. Suhtautumiseni vanhempiin on erittäin ristiriitaista.

Masennus, psyykosi ja skitsofrenia.

Todella väkivaltainen selkäsauna ollessani juuri ja juuri seitsemänvuotias suloinen ja kiltti pikkutyttö. Sen jälkeen vielä uhkaus antaa uudelleen selkään. En ollut syyllinen siihen, mistä minua syytettiin.

Teko on mielessä päivittäin, siitä on kulunut nyt yli 50 vuotta.

Periytti massiivisen leveän perseen.

Turvattomuus.

Yritin miettiä, mikä olisi se sana joka kuvaisi sitä tunnelmaa millainen lapsuuteni oli. Ainakin yksinäinen. Muistan myös pienestä pitäen pelänneeni asioita niin, että se rajoitti tekemisiäni. Mutta jotain on minullakin pahasti vielä piilossa, sillä vaikka kaikkea kamalaa olen kokenut, se pahin tuntuu olevan vielä muistamatta. 

Olen ainoa lapsi, ja vanhempani joivat reippaasti. Äidistä tuli alkoholisti. Se tarkoitti riitoja, tukistamista, pitkiä, venyviä viikonlopun aamuja ja aamupäiviä kun piti olla hiljaa, kun äiti nukkui krapulaansa pois. Kuvaavaa varmaan on, että en muista, missä äiti oli kun joi, muistan vain jos hän oli hiuksissani kiinni tai makuuhuoneessa hiljaa. 

Molemmat vanhempani eivät osanneet kasvattaa. Minun piti osata kaikki heti, tai muuten se juttu ei ollut minun juttuni. Eli jos en vaikka osannut heti jonkun pelin sääntöjä, minut käskettiin tilanteesta pois. Minua vertailtiin jatkuvasti serkkuihini, ja äitini lempilauseet oli "olisit niin kuin Tiina", "teen sinut perinnöttömäksi ja annan kaikki Tiinalle" ja "kukaan ei halua sinun kanssasi naimisiin, kun olet noin hirveä". Vuosien saatossa kommentit pahenivat, ja olin jo *uora. Kerran yläkoulussa miespuoleinen opettaja tuli kaupassa vastaan ja sanoi ohimennen minulle "moi". Äiti kysyi, että panenko tuota miestä kun se moikkasi minulle. 

Eikä tässä ole edes ne pahimmat jutut. Jouluaatto, kun äiti ryyppäsi ja lähti yönselkään. Isä repimässä hiuksista ja heittämässä rappukäytävään. Syntymäpäivät, kun leivoin kakun itselleni (alkaen 11-vuotiaasta). Äiti soittamassa jostain, että lähetti miehet tappaamaan minut, koska olen hänen elämänsä virhe. 

Onhan näitä. Kaikkein pahimmilta tuntuu kuitenkin nyt, aikuisena, 38-vuotiaana, kouluttamattomana, työkyvyttömyyseläkeläisenä. Että oikeassa olivat sitten kuitenkin, ei minusta tullut koskaan mitään. 

Se kun vanhemmat kertoi ettei joulupukkia ole olemassa.

Jatkuva arvostelu, miksi olet tuollainen, miksi et ole sellainen ja tällainen. Henkisesti köyhä koti. Naljailua, vähättelyä, dissaamista. Lapsena minun tarpeeni sivuutettiin, isän tarpeet olivat etusijalla. Isä on lyönyt minua ja tyrannisoinut koko ikänsä. Äiti ei ole koskaan puolustanut minua, jos minulle tehtiin vääryyttä, vika oli minussa ei vääryyden tekijässä.  Minua on kuritettu, tukkapöllyä, luunappeja, henkistä väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa. Äidin mielestä meillä oli normaali hyvä perhe, ihan sukulaistenkin mielestä niinkuin äiti sanoo, sukulaisethan olivatkin kärpäsenä katossa katsomassa kun minua henkisesti kiusattiin ja fyysisesti kuritettiin. Eli tyypillinen narsistien perhe, ulospäin kaikki kiiltää, sisäpuolella voidaan huonosti. Olen katkaissut välit vanhempiini. Olen nainen 50-vuotias.

Se, että vanhemmat olivat kyvyttömiä ja haluttomia suojelemaan minua paljon vanhemmalta, näkyvästi mt-ongelmaiselta mieheltä. Päädyin alaikäisenä sen kanssa naimisiin ja kun kerroin millainen hän todella oli, eivät uskoneet. Kun uskalsin erota, haukkuivat minut. Päädyin suoraa päätä väkivaltaiseen suhteeseen ja kun menin käymään vanhempien luona naama mustaksi hakattuna, haukkuivat minut taas.

Isän poissaolo ja alkoholismi, väkivaltaisuus äitiä ja muita naisia kohtaan, tilanteet missä kerjäsi kännissä ruokarahaa vierailta ihmisiltä kadulla huudellen näille että mä tarvitsen ruokaa, läpällä kännissä puhui kuinka myy mut kaverilleen ja olin 5. Muistan edelleen kun tämä kaveri sanoi että noniin nyt on kaupat tehty ja otti mut autoonsa ja aloin itkemään ja huutamaan ja iskä alkoi nauramaan kaverinsa kanssa ja avasi auton ovet ja sanoi että se oli vitsi vaan höpsö... ei ollut kivaa. Isän lähdettyä kun äiti löysi uuden ”täydellisen” miehen , joka käytti seksuaalisesti hyväkseen mua ikävuosina 6 ,7 ja 11, ja oli todella sairas narsisti jota pakenimme turvakotiin ja sukulaisille, uhkasi tappaa koko perheen ja hommata palkkatappajat tekemään tämän jos ei itse sitä tee.

Kun äiti uhkasi erolla ja kertovansa asiat niin sanoi että kertoo poliiseille että äiti itse käyttänyt lapsiaan seksuaalisesti hyväks ja kun veljeni ja minä ollaan oltu pieniä.

Oli niin sairas että sai äitin vain jäämään suhteeseen useaksi vuodeksi, teki äitin raskaaksi ennenkun paljasti todellisen minänsä, ja kiristi yhteisellä lapsella, kaappasi lapsen ja pahoinpiteli ja haukkui äitiä jolla sai äidin aina palaamaan kun äiti ei enään uskaltanut lähteä. 12 vuotiaana pääsin toiseen perheeseen mutta eipä musta mitään tullut, en ole opiskellut kuin ammattikoulun nipinnapin ja olen vakavista mt-ongelmista kärsivä 26 vuotias kaappijuoppo joka hautoo itsemurhaa kuukausittain.