Voisitko kuvitella asuvasi yhdessä miehen ja miehen vanhempien kanssa?
Anoppi ja miehen mummi toivovat kovin että muuttaisimme miehen kanssa kaikki saman katon alle. Olemme molemmat kolmekymppisiä työssäkäyviä ihmisiä, mutta olenko hullu jos suostun? Onhan yhteisasumisessa puolensa eikä kenenkään tarvitse olla yksin ja kotityötkin vähenevät tai ainakin uskon niin.
Kommentit (45)
Voi kamala sentään. Älä edes mieti moista, ellet halua mielenterveyttäsi menettää.
Vierailija kirjoitti:
Juu ei ikinä :D
Meitä asuisi sitten yhdessä viisi henkeä saman katon alla. :)
En ikinä suostuisi, en missään tilanteessa. Tilapäisesti voisi harkita vaikka kylppäriremontin ajaksi, mutta lopullisesti ei koskaan.
Elämänrytmit on täysin erilaiset, lasten kasvatuksessa ei olla samalla sivulla, ruokavaliot on erilaiset. Eieiei, on jo ajatuksena kamala.
Mies on naiselle vain menestys-objekti. Vanhempien kanssa asuminen osoittaa, että mies ei ole menestynyt, jolloin naisen on vaikea kokea viehätysvoimaa miestä kohtaan.
Suostuisin silmänräpäyksessä. Voisin asua miehen kanssa vaikka katuojassa. Mikä tahansa on parempi kuin ikuinen yksinäisyys.
En minä voisi. Jos kyse olisi maatilasta, jota me olisimme jatkamassa miehen vanhempien eläköidyttyä niin se voisi olla ainoa syy. Mutta nyt kun vanhemmat ovat eronneet ja asuvat kaukana meistä ja toisistaan, niin oikein olisi perustetta yhdessä asumiselle. :)
Kyllä voisin itse kuvitella asuvani anopin ja mummin kanssa. Riippuu tietenkin miten muuten tulette toimeen, onko anoppi komentamiseen ja määräämiseen taipuvainen. Joudutteko hoitamaan heitä? Tee itsellesi ja miehellesi kysymyslista mieltä askarruttavista asioista ja käykää se yhdessä läpi ( Anoppi ja mummi mukana ?) Jos viivan alle jää tarpeeksi plussaa niin yhteen vaan!
En ikinä! Tiedän pariskunnan jotka asuivat miehen veljen ja äidin kanssa. Vaimo oli melkein orja siellä. Ja muutenkin hyi hitto. Myöhemmin muuttivat omaan asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Suostuisin silmänräpäyksessä. Voisin asua miehen kanssa vaikka katuojassa. Mikä tahansa on parempi kuin ikuinen yksinäisyys.
Siis kenen tahansa miehen?
Menettäisin järkeni ja niin sinäkin. Ei kiitos perhekommuunille.
En voisi kuvitella eläväni mieheni vanhempien kanssa saman katon alla (eivätkä hekään, eivät edes toistensa kanssa saman katon alla, kun ovat n. 30 vuotta sitten eronneet), mutta ei se tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi asua appivanhempiensa kanssa. Tunnen tästä läheltä erään ihmisen, joka asui appivanhempiensa kanssa samassa talossa, kun he rakensivat omaa taloaan, ja hän sanoi, ettei ole pahaa sanottavaa siitä ajasta.
Kotityöt lisääntyvät sitä mukaa, mitä enemmän ihmisiä saman katon alla asuu.
Tuo järjestely voi toimia,
JOS kaikilla asianosaisilla on joku oma paikka/huone (muu kuin sängynkokoinen makkari), missä saa olla rauhassa ja puuhata omiansa,
JOS kaikilla on myös oikeus olla siellä omassa rauhassaan juuri niin paljon kuin tarvitsee,
JOS talouasiat ja se, kuka ostaa ja laittaa ja käyttää mitäkin ruokia, sähkölaskuja, vessapapereita, paistinpannuja etc. on kunnolla ja järkevästi sovittu ja sopimuksissa pysytään ja
JOS myös kotitöistä on järkevästi sovittu ja sopimusta noudatetaan
JOS kaikilla osapuolilla on käytöstavat hallussa ja halu noudattaa niitä.
Jos yksikään näistä kohdista ei toimi, homma on kidutusta kaikille. Ennen vanhaan näin elettiin, mutta silloin suvussa olikin yleensä yksi varakas päämies, joka maksoi kaiken ja loppujen oli sit vaan nöyrästi sopeuduttava sen isännän/emännän sääntöihin.
Minullekin kävisi joku lyhyt aika kuten kylppäriremontti, mutta ei yhtään enempää. Omien vanhempien luokse en menisi edes yhdeksi yöksi.
Ja ajatuksena on varmasti, että sinä hoidat sitten miehen mummon hautaan asti ja sitten vielä anopinkin, samalla kun saatte heidän kasvatettavaksi ainakin kaksi lasta. He tietty hoitaisivat lapset oman mielen mukaan silläaikaa kun sinä ja miehesi olisitte töissä.
En voisi. Olen hetero mies ja vaikka sen miehen koko perhe olisi umpihomoja, niin varmaan pitäisivät meikää aika ulkopuolisena.
Voisin ajatella tätä jos: vanhemmat muuttaisivat meidän lähelle. Heillä olisi oma vaarinpirtti ehkä sadan metrin päässä. He asuisivat omaa pirttiään, jos olisivat lasten kanssa niin lapset menisivät sinne.
Ei niin että olisin heidän nurkissa, ei niin että anoppi olisi omin lupineen keittiössäni kun tulisin kotiin.
Tai niin että olisi isompi talo joka hankittaisiin tällaiseksi kommuuniksi, niin että siellä olisi yksi asunto meille, yksi isovanhemmille, ja joku yhteistila ja yhteiskeittiö.
Isovanhemmat eivät edelleen tulisi meidän kynnyksen yli kuin erikseen kutsusta.
Minua ei haittaisi jos samalla hoitaisimme vanhojen ihmisten raha-asiat ja lumityöt, ja samalla tekisin ruokaa kuudelle kuin neljälle. Mutta sitä anopin jumalisuutta ja asenteellisuutta ja marttyyriutta vaan en kestäisi, enkä appiukon iänikuisia vitsejä, enkä sitä kun hän katselee urheilua telkasta kaiket päivät täysillä.
Paljon helpompi vain muuttaa pikkupaikkakunnalla lähelle. Samat hyödyt muttei niin paljon haittoja.
Mukavienkin ihmisten persoona muuttuu kun tulee muistosairautta.
Vierailija kirjoitti:
En minä voisi. Jos kyse olisi maatilasta, jota me olisimme jatkamassa miehen vanhempien eläköidyttyä niin se voisi olla ainoa syy. Mutta nyt kun vanhemmat ovat eronneet ja asuvat kaukana meistä ja toisistaan, niin oikein olisi perustetta yhdessä asumiselle. :)
Kyse ei ole maatilasta ja miehen perhe asuu suurkaupungin laidalla hyvällä alueella, jossa tilaa ja rauhaa riittää. Alueella on paremmat lenkkeilymaastotkin mitä meillä täällä keskustassa, jossa asumme kahdestaan. Tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa ja välimme ovat lämpimät.
Juu ei ikinä :D