En jaksa tätä enää
Olen 18-vuotias tyttö. Tämä on ihan oikeasti järkyttävää enkä jaksa enää yhtään. Viimeisen 3 viikon aikana olen ollut ihan viittä vaille tekemässä itsemurhaa, mutta en vain ole sitten uskaltanut lopulta tehdä sitä. Mä en selviä tästä elämästä. Stressaan kaikkea ihan liikaa ja tulevaisuus ahdistaa. En pysty tähän.
Syksyllä olin muutaman kuukauden osastolla, mutta ei se auttanut ainakaan mitenkään merkittävästi. Tietysti siellä oli helpompi olla kuin kotona, koska ei ollut mitään velvollisuuksia. Tavallaan haluaisin mennä sinne takaisin, mutta mitä se auttaisi. En mä voi sinne muuttaakaan. Lisäksi pitäisi laittaa meidän koira hoitoon, koska äiti on sanonut, ettei jaksa/kerkeä lenkittää sitä tarpeeksi töiden jälkeen ja syksy oli ollut kuulemma tosi rankka. Umpikuja. Mulla on koko ajan syyllinen olo, kun en lenkitä koiraa tarpeeksi. Tänäänkin käytin sen vain 10 minuutin pissalenkillä, kun en vaan jaksanut. Huomenna on ihan pakko tehdä pidempi lenkki.
Parin viikon päästä mun pitäisi palata lukioon. Se stressaa. Kirjoitukset stressaa, vaikka onneksi aloittaisin ne vasta ensi syksynä. Opetussuunnitelmat vaihtuu ja joutuisin kirjoittamaan esimerkiksi fysiikan sähköisesti, vaikka olen tehnyt kaikki käymäni 6 kurssia paperilla. Pitäisi opetella, miten laskut tehdään koneella. En jaksaisi mennä kouluun, mutta tiedän etten kestäisi itseäni, jos en mene. Taas umpikuja.
Järkyttävää ajatella sitä vaihtoehtoa, että mä en ehkä koskaan uskalla tehdä itsemurhaa. En ole tähänkään mennessä uskaltanut. Pitäisi kärsiä ja sinnitellä koko elämä täällä.
Sairaanhoitajaa näen vasta puolentoista viikon päästä. Miten jaksan sinne asti? Ei ole kuitenkaan muutakaan vaihtoehtoa kuin jaksaa, koska osastolle en voi mennä. Ellen tietysti sitten kuitenkin uskalla kuolla. Tuskin.
Apua.
Kommentit (45)
Etsitte paikan, jossa koira voi olla hoidossa, kunnes voit paremmin.
Kissani olivat syöpähoitojeni aikana puoli vuotta hoidossa ventovieraalla ihmisellä, joka huolehti lastensa kanssa kissoistani.
Apua saa aina.
Tärkeintä on, että sinä voit paremmin.
Vierailija kirjoitti:
No mitäs jaksettavaa tuossa ap:n elämässä nyt on? Vähän opiskelua ja koiranulkoiluttamista? Onkohan susta mihinkään?
Haista vittu.
Yritä jaksaa päivä kerrallaan. Äläkä varsinkaan mieti, ettei tilanne välttämättä aina kasvun myötä helpota. Velvollisuudet vain lisääntyvät.
Itse sain myöhemmin huomata valinneeni väärän alan. Toimeentulon vuoksi on kuitenkin pakko käydä töissä. Elämä tuntuu erityisen raskaalta, kun joutuu lähes päivittäin tekemään sellaista työtä, mistä ei pidä. Samalla esittää tehokasta, ettei irtisanota ja joudu tuohon uuteen puuhattuun työttömien aktivointimalliin. Yhteiskunta pistää koko ajan lisää paineita ja osattavat kokonaisuudet vain lisääntyvät, mistä en oikeasti haluaisi edes tietää yhtään mitään.
Sim. se koira, kyllä,se muuallakin pysyy elossa, en todellakaan jaksaisi välittää koirasta tuossa tilassa, vaikka siitä ois 1 osaa iloa, niin jos siitä on 10 osaa vaivaa, niin noup.