Lue keskustelun säännöt.
Äitini vallankäyttö
22.01.2018 |
Äitini pitää mykkäkoulua minulle kolmatta viikkoa, kun suhtauduin hieman nihkeästi vaikkakin myönteisesti hänen pyytäessään kyytiä töihin. Mietin, kumman velvollisuus on lähestyä ja selvitellä asiat?
Asumme eri puolilla kaupunkia. Hänellä olisi alkanut työ kahdeksalta ja minulla kymmeneltä. Äitini soitti illalla, kertoi huimauksesta ja sanoi, ettei voisi kävellä aamulla parin kilometrin matkaa. Hän pyysi ensin miestäni viemään, koska tiesi tämän olevan sillä viikolla iltavuorossa ja kuskaavan mahdollisesti lapsia aamulla. Sanoin, että soitan illalla myöhemmin klo 23, kun mieheni on palannut töistä.
Päätin kuitenkin pian puhelun jälkeen meneväni aikaisemmin töihin, että voisin viedä lapset ja äitini. Soitin äidilleni ja aloin neuvotella ajoista... Kun sopivaa aikataulua ei heti keksitty, löi hän luurin korvaani: "No ei sitten, kun on niin vaikeaa".
Yleensä hän laittaa jotain viestiä useita kertoja viikossa ja kyselee lapsista. Tiedän hänen mököttävän, kun viestejä ei tule. Vastaavaa on tapahtunut ennenkin. Viimeksi pari vuotta sitten. Noilla kerroilla hän on laittanut perään vielä viestiä, että ei halua olla enää tekemisissä kanssani. Kun yritän puhua hänelle, hän saattaa syyttää minua vuosikymmeniä sitten tapahtuneista asioista yms. älytöntä.
En uskalla soittaa, kun en halua taas kuulla solvauksia.
Miten selviätte kiukuttelevien vanhempienne kanssa?
Kommentit (18)
Mitä neuvottelemista siinä on, jos hänen pitää olla kahdeksalta töissä? Joko voit tarjota kyydin siihen sopivaksi tai et voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi olla töissä jos ei pysty kävelemään huimauksen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Mitä neuvottelemista siinä on, jos hänen pitää olla kahdeksalta töissä? Joko voit tarjota kyydin siihen sopivaksi tai et voi.
Hänellä on yleensä liukuva työaika ja ehdotin, että tulen klo 8.15, kun lapset on viety. Tuona päivänä olikin palaveri, jossa piti olla jo 8.15. Sanoin tulevani 8.05, jolloin hän löi luurin kiinni.
Selviän sillä, etten välitä tuollaisten tunteista. Niistä ei ole mulle mitään hyötyä, kun kokonaisaldo painuu miinukselle s'on moro! Ja jos kokonaissaldo on plussalla, niin en vaan piittaa. Miksi mä itkisin, kun toinen tomppeli siellä kiukuttelee? Musta on tullut kova, mutta vain mulkuille, ja nautin siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla töissä jos ei pysty kävelemään huimauksen vuoksi?
Niin. Sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei kyllä siis kiinnostais yhtään, miten tuollainen mulkku pääsee töihinsä.
t.kristallikissa
Tai ehkei nyt mulkku, mutta vaikeilija.
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hitto vie alanöyristelemään ja lepyttelemään. Se ei ole sinun tehtävö. Äitidi vetelee syyllistämisnaruista minkä kerkeää javmykkäkoulu kaupanpäälle - tuo on henkistä väkivaltaa.
Omat äitini ja isäni aivan samanlaisia. Koko lapsuus ja nuoruus ja varhaisaikuisuus meni siinä että he aina tiuskivat ja loukkaantuivat ja minä lepyttelin, pyytelin anteeksi ja kannoin kokonaisvastuun tilanteesta. Vanhemmat tomivat näin aina.
Oman lspseni myötä tuo syyllistäminen ja marttyrountiloukkaantuminen sai valtavat mittasuhteet, joka asiasta suuttuivat ja loukkantuivat suurieleisesti ja aina odottivat että minä paikkaan ja liennytän. Paloin miltei loppuunja hain psykologilta apua.
Tätä myötä opin ymmärtämään että kyse on ainavadtuun ottamatta jättäminen tunteista. Eli kun äitisi loukkaantuu ja pahoittaa mielen, hän ei ota vadtuuta tunteistaan itse vaan sysää sen sinulle. Sinä joudut sitten ottamaan ne tunteet ja ahdistumaan, ja otat samalla vastuun että sinun tehtäväsi on tehdä äidille hyvä mieli.
Minä koulutin vanhempani. En enää lepytellyt, annoin niiden ihan rauhass mykkäkouluilla, mykkäkoulut kesti puolikinvuotta. Mutta niin vaan oppivat. Oppivat että minä en otataskaksi heidän tunnetilaa, vasn vastuu on heillä ja myös vastuu keksiä keinot tunnetilan helpottamiseen on heillä. Ei minulla.
Ap, anna äitisi mykkäkouluilla, hän käyttää sinuun sillä valtaa ja manipuloi. Ole kun et huomaa koko tilanneta. Kyllä se muutaman viikon päöstä soittaa, ja sillon olet vaan iloinen ja normasli.
Siinähän olette, vaikeilijoiden armoilla, kun ette osaa olla piittaamatta paskaläjistä! Mäpäs osaankin! Ei kyllä hetkauttais yhtään ja jos ei vastapainoksi auttais mua niin selviän kaikista asioistani kyllä ihan itse.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä hitto vie alanöyristelemään ja lepyttelemään. Se ei ole sinun tehtävö. Äitidi vetelee syyllistämisnaruista minkä kerkeää javmykkäkoulu kaupanpäälle - tuo on henkistä väkivaltaa.
Omat äitini ja isäni aivan samanlaisia. Koko lapsuus ja nuoruus ja varhaisaikuisuus meni siinä että he aina tiuskivat ja loukkaantuivat ja minä lepyttelin, pyytelin anteeksi ja kannoin kokonaisvastuun tilanteesta. Vanhemmat tomivat näin aina.
Oman lspseni myötä tuo syyllistäminen ja marttyrountiloukkaantuminen sai valtavat mittasuhteet, joka asiasta suuttuivat ja loukkantuivat suurieleisesti ja aina odottivat että minä paikkaan ja liennytän. Paloin miltei loppuunja hain psykologilta apua.Tätä myötä opin ymmärtämään että kyse on ainavadtuun ottamatta jättäminen tunteista. Eli kun äitisi loukkaantuu ja pahoittaa mielen, hän ei ota vadtuuta tunteistaan itse vaan sysää sen sinulle. Sinä joudut sitten ottamaan ne tunteet ja ahdistumaan, ja otat samalla vastuun että sinun tehtäväsi on tehdä äidille hyvä mieli.
Minä koulutin vanhempani. En enää lepytellyt, annoin niiden ihan rauhass mykkäkouluilla, mykkäkoulut kesti puolikinvuotta. Mutta niin vaan oppivat. Oppivat että minä en otataskaksi heidän tunnetilaa, vasn vastuu on heillä ja myös vastuu keksiä keinot tunnetilan helpottamiseen on heillä. Ei minulla.
Ap, anna äitisi mykkäkouluilla, hän käyttää sinuun sillä valtaa ja manipuloi. Ole kun et huomaa koko tilanneta. Kyllä se muutaman viikon päöstä soittaa, ja sillon olet vaan iloinen ja normasli.
En ois kyllä iloinen ja normaali, vaan vttuilisin täysillä, että koitti syyllistää mua, niin kuin MUSSA OIS JOTAIN VIKAA, vaikeilulla. Että pyydäpäs ensin anteeksi!
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Siinähän olette, vaikeilijoiden armoilla, kun ette osaa olla piittaamatta paskaläjistä! Mäpäs osaankin! Ei kyllä hetkauttais yhtään ja jos ei vastapainoksi auttais mua niin selviän kaikista asioistani kyllä ihan itse.
t.kristallikissa
No sittenhan sinun ei tarvitse tehdä enää YHTÄÄN avausta äidistäsi ikinä. Hieno homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä hitto vie alanöyristelemään ja lepyttelemään. Se ei ole sinun tehtävö. Äitidi vetelee syyllistämisnaruista minkä kerkeää javmykkäkoulu kaupanpäälle - tuo on henkistä väkivaltaa.
Omat äitini ja isäni aivan samanlaisia. Koko lapsuus ja nuoruus ja varhaisaikuisuus meni siinä että he aina tiuskivat ja loukkaantuivat ja minä lepyttelin, pyytelin anteeksi ja kannoin kokonaisvastuun tilanteesta. Vanhemmat tomivat näin aina.
Oman lspseni myötä tuo syyllistäminen ja marttyrountiloukkaantuminen sai valtavat mittasuhteet, joka asiasta suuttuivat ja loukkantuivat suurieleisesti ja aina odottivat että minä paikkaan ja liennytän. Paloin miltei loppuunja hain psykologilta apua.Tätä myötä opin ymmärtämään että kyse on ainavadtuun ottamatta jättäminen tunteista. Eli kun äitisi loukkaantuu ja pahoittaa mielen, hän ei ota vadtuuta tunteistaan itse vaan sysää sen sinulle. Sinä joudut sitten ottamaan ne tunteet ja ahdistumaan, ja otat samalla vastuun että sinun tehtäväsi on tehdä äidille hyvä mieli.
Minä koulutin vanhempani. En enää lepytellyt, annoin niiden ihan rauhass mykkäkouluilla, mykkäkoulut kesti puolikinvuotta. Mutta niin vaan oppivat. Oppivat että minä en otataskaksi heidän tunnetilaa, vasn vastuu on heillä ja myös vastuu keksiä keinot tunnetilan helpottamiseen on heillä. Ei minulla.
Ap, anna äitisi mykkäkouluilla, hän käyttää sinuun sillä valtaa ja manipuloi. Ole kun et huomaa koko tilanneta. Kyllä se muutaman viikon päöstä soittaa, ja sillon olet vaan iloinen ja normasli.
Anteeksi kamalat kirjoitusvirheet, kännykällä bussissa tulee huonoa jälkeä...
Vierailija kirjoitti:
Älä hitto vie alanöyristelemään ja lepyttelemään. Se ei ole sinun tehtävö. Äitidi vetelee syyllistämisnaruista minkä kerkeää javmykkäkoulu kaupanpäälle - tuo on henkistä väkivaltaa.
Omat äitini ja isäni aivan samanlaisia. Koko lapsuus ja nuoruus ja varhaisaikuisuus meni siinä että he aina tiuskivat ja loukkaantuivat ja minä lepyttelin, pyytelin anteeksi ja kannoin kokonaisvastuun tilanteesta. Vanhemmat tomivat näin aina.
Oman lspseni myötä tuo syyllistäminen ja marttyrountiloukkaantuminen sai valtavat mittasuhteet, joka asiasta suuttuivat ja loukkantuivat suurieleisesti ja aina odottivat että minä paikkaan ja liennytän. Paloin miltei loppuunja hain psykologilta apua.Tätä myötä opin ymmärtämään että kyse on ainavadtuun ottamatta jättäminen tunteista. Eli kun äitisi loukkaantuu ja pahoittaa mielen, hän ei ota vadtuuta tunteistaan itse vaan sysää sen sinulle. Sinä joudut sitten ottamaan ne tunteet ja ahdistumaan, ja otat samalla vastuun että sinun tehtäväsi on tehdä äidille hyvä mieli.
Minä koulutin vanhempani. En enää lepytellyt, annoin niiden ihan rauhass mykkäkouluilla, mykkäkoulut kesti puolikinvuotta. Mutta niin vaan oppivat. Oppivat että minä en otataskaksi heidän tunnetilaa, vasn vastuu on heillä ja myös vastuu keksiä keinot tunnetilan helpottamiseen on heillä. Ei minulla.
Ap, anna äitisi mykkäkouluilla, hän käyttää sinuun sillä valtaa ja manipuloi. Ole kun et huomaa koko tilanneta. Kyllä se muutaman viikon päöstä soittaa, ja sillon olet vaan iloinen ja normasli.
Loistava vastaus
T: ap (unohdin aiemmat kommenttini kuitata)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkin äiti pyytää tuota ensin anteeksi, ennen kuin mikään jatkuu, jos siedätte tuollaista nilkoillenne kusemista, niin sitä myös saatte! Ehkei se äiti ikinä pyydä anteeksi, no, sitten oisin vain tyly takaisin että kumman äiti valitsee? Anteeksipyynnön vai ulkoruokinta-asenteen saannin?
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinähän olette, vaikeilijoiden armoilla, kun ette osaa olla piittaamatta paskaläjistä! Mäpäs osaankin! Ei kyllä hetkauttais yhtään ja jos ei vastapainoksi auttais mua niin selviän kaikista asioistani kyllä ihan itse.
t.kristallikissaNo sittenhan sinun ei tarvitse tehdä enää YHTÄÄN avausta äidistäsi ikinä. Hieno homma.
Mun äiti ei ole noin nynny ja helppo. Peräti löi luurin korvaan, kauheaa, yhyy!
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin äiti pyytää tuota ensin anteeksi, ennen kuin mikään jatkuu, jos siedätte tuollaista nilkoillenne kusemista, niin sitä myös saatte! Ehkei se äiti ikinä pyydä anteeksi, no, sitten oisin vain tyly takaisin että kumman äiti valitsee? Anteeksipyynnön vai ulkoruokinta-asenteen saannin?
t.kristallikissa
Ymmärrän pointtisi. En vain jaksais olla tyly.
ap
Kannattaa muistaa että sukulaisuus ei ole velvoite.
Ette te vietä vapaa aikaakaan kusipää kavereiden kanssa, miksi vain se että on sukua, muuttaisi asiaa?
Jos äitini yrittää kiukutella tai komennella, lopetan keskustelun siihen. Kuukauteen kun en vastaa puheluihin, niin alkaa taas tarvittavaa nöyryyttä löytymään. Vuosikymmenessä kehitystä on jo tapahtunut melkoisesti.