Lue keskustelun säännöt.
Vähän kyllä huvittaa ruuhkavuosista valittavien jutut...
22.01.2018 |
Olen siis itse kolmen neurologisesti sairaan lapsen kokoaikainen yksinhuoltaja. Itselläni yhdellä lapsista kaksi autismikirjon sairautta ja ADHD, toisella add ja oppimisvaikeus ja kolmannella ADHD. Ja olen tosiaan lasten kokoaikainen yksinhuoltaja. Täytyy sanoa, että rankkaa on. Kyllä vähän huvittaa kun kuuntelee parisuhteessa olevien yhden tai kahden tavis lapsen vanhempien valitusta ruuhkavuosista... Ja kun eivät voi edes kuvitella mitä on kun hoitaa IHAN KAIKEN yksin. Ja myös tuhat ja yksi lääkäriä, verkostopalaveria, koulutapaamista, terapiaa, apteekkeja jne.
Kommentit (41)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi-poro alkaa heti vinkua, jos lapsi herättää yöllä ja aamulla pitäisi lähteä palaveriin ryystämään kahvia ja mussuttamaan kampaviineriä. On se rankkaa :)
Täällä on todella ilkeitä kommentteja. Kyllä minä tunnen myötätuntoa ap:ta kohtaan. Kuulostaa rankalta.
Miksei teillä ole tukiperhettä? Eikö ole mitään viikonloppuleirejä neuro lapsille, jos he ovat niin vaikeita niin varmaan saisivat avustajankin mukaan, niin sinun olisi helpompi olla?
Ruuhkavuosilla ymmärtääkseni tarkoitetaan aikaa kun lapset ovat kohtuu nuoria ja omat vanhemmat kohtuu vanhoja niin, että töiden lisäksi täytyy hoitaa nuorempi ja vanhempi sukupolvi.
Toivottavasti et nyt ole ottanut ikääntyvien vanhempiesi asioitakin hoidettavaksesi.
Jos itsellä on neurologinen sairaus, eikö yksi lapsi olisi riittänyt? Jotkut asiat periytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän samat fiilikset, välillä ihmetyttää, tekeekö jonkin mielestä pelkästään lapsen saaminen jo elämästä 'ruuhkavuosia'? Facen ruuhkavuosiäitiryhmässäkin on ties mitä kotiäitejä, joilla on yhden tai kahden lapsen hoitamisessa niin kiireinen elämä.
Varmaan tarkoittaa omassa elämässä sellaista kiireisintä aikaa. Joku hankala yksikin lapsi voi saada elämän tuntumaan vuodeksi tai pariksi raskaalta. Useasti ns. ruuhkavuosiin sisältyy kuitenkin aika paljon kaikkea. Lapset saadaan siinä vaiheessa, kun ura on vasta nousussa, voi olla opintojakin kesken, taloa rakennetaan, muutetaan työn perässä jne. Millon mitäkin ja kaikilla vähän eri. Kyllä mä kutsun meidän elämää nykyään ruuhkavuosiksi, kun on opiskeluja, firma, normityö, etätyö, remontteja ja neljä pientä lasta. Ei se kuitenkaan ole mun huomionhakuisuudelta pois, jos joku kaksilapsinen kertoo olevansa väsynyt. Tässäkin tuntuu olevan vähän joku huomiomustasukkaisuus taustalla. :D
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen työelämässä. Ja lapseni eivät ole kehitysvammaisia vaan heillä on neurologisia sairauksia ja kirjoittajalle tiedoksi, että ne eivät näy syntyessä vaan tulevat ilmi vasta myöhemmin. Ja edelliselle kirjoittajalle, että olen kyllä jatkuvasti 5-6 tunnin yöunilla, en vain joskus. Siis ollut 13 vuotta, välillä vähemmilläkin. Ja kunpa minulla joskus olisikin vain 12 tunnin työpäivä. Aina sanonkin, että työpäivän jälkeen se minun työpäiväni vasta alkaakin. Aamut ja illat + viikonloput kolmen erityislapsen kanssa + kaikki kotityöt, kaupat, koulut, harrastukset, talon hoidot ovat kyllä monin verroin rankempia kuin työpäivät. Aina maanantaisin huokaisen helpotuksesta, kun pääsee töihin. Tuo on juuri se mitä normaalia kotielämää tavislasten kanssa elävä ei lainkaan ymmärrä. Erityislasten kanssa on tosi rankkaa joka hetki. Lasten opettajatkin aina ihmettelevät miten ihmeessä jaksan heidän kanssaan.
ap
Eli sinulla on kolme sietämätöntä häirikköä, jotka pilaavat niin opettajan kuin muidenkin oppilaiden arjen?
En kauheasti leveilisi asialla... kulutatte terapioidenne ja lääkitystenne kanssa varmaan kymmenkertaisen summan kuin tavallinen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just tuota en jaksa ymmärtää- jos jo eka lapsi oireili niin miksi ihmeessä piti tehdä vielä kaksi lisää!!?
Niin makaa kuin petaa. Älä vaan enää tee lapsia vaikka kuinka vauvakuume iskisi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on todella ilkeitä kommentteja. Kyllä minä tunnen myötätuntoa ap:ta kohtaan. Kuulostaa rankalta.
Sitä saa mitä tilaa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ja mitä näitä nyt on? Jos ap olisi kertonut tilanteestaan lyttäämättä ja väheksymättä muita, kommentitkin olisivat varmasti erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä sitä huonoille geeneilleen voi, hyvä että huvittaa edes 😊
Vierailija kirjoitti:
Niin minä en ole nyt nukkunut 13 vuoteen. Ja tosiaan edes viikonloppuisin ei ole koskaan sitä mahdollisuutta. Ja erityislapsilla kun tämä ei helpota, niin kuin sinulla tavislasten äiti. Lapsilla on sama isä, joka vain häipyi kuvioista kun elämä kävi liian raskaaksi, kun lasten sairaudet paljastuivat. Lasten isän lähdön jälkeen olen kerran yrittänyt seurustella tavislasten isän kanssa ja myös hän totesi elämäni vain olevan niin käsittämättömän raskasta, että hänkään ei jaksanut. Ja turha sanoa, että pitkiä päiviä tekevän tai reissaavan miehen puolisona on lähes samanlaista. Lastenikin isä oli sellainen ja kyllä vain silti helpotti kovasti. Eipä mm. tarvinnut laskuistakaan murehtia ja huolehtia yksin, tuskin sinunkaan.
ap
Missä vaiheessa sinun diagnoosi tuli? Oletko hakenut tukiperhettä? Haetko aktiivisesti apua ja huolitko kun sitä on tarjolla? Mä olen elänyt samanlaista arkea mutta en jäänyt tuleen makaamaan, hain aktiivisesti apua ja sitä sain. Yh saa vielä helpommin mä veikkaan.
Älä tee enää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sinä voit tietää mitä taakkoja ne ruuhkavuosista valittavat kantavat muassaan?
Hyvä, että löydät jotain huvia elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi 3 v lapsi joka nukkuu hyvin. Mies, ystäviä ja lapsen molemmat isovanhemmat 10 km säteellä. On n kerran viikossa yökylässä jossain. Tienaan hyvin ja harrastan 3x viikossa.
Ihan vaan kerroin niin kuin sinäkin.
En nyt puutu siihen että aplla 3 neurolasta.Nuo diagnoosit tosiaan saadaan usein vasta kouluiässä,samoin kuin tukitoimet jne.Mulla on myös 3 jotka ovat nk.erityislapsia.Asperger,ADD ja ADHD.Nuorimmat sisarussarjasta,aiemmat 3 kun ovat täysin terveitä.Elämä on rankkaa,päivittäistä taistelua että arki rullaa. Vastikään oon myös eronnut.Mutta se että minulla on rankkaa ei merkitse että muilla perheillä,omissa elämäntilanteissaan,olisi sitten helppoa.Rankkaa oli kun oma esikoinen syntyi ja hänen vauva-aikansa,vaikkei mtn ongelmia ollutkaan.Osaan samaistua ja tunnen myötätuntoa ylipäänsä kaikkia äitejä ja isiä kohtaan,jokaisella on omat hankaluutensa.
Ap olisi voinut lopettaa sen porsimisen jo ensimmäiseen, niin elämä olisi helpompaa.
Mullakin on add-lapsi. Sai diagnoosin vasta 16-vuotiaana. Meidän ruuhkavuodet olivat 10-4 vuotta sitten, kun muutamassa vuodessa sain kaksi sisätautidiagnoosia samalla kun mies sairastui vakavasti ja päätyi työkyvyttömyyseläkkeelle vähän yli kolmekymppisenä. Mulla oli voimat vähissä, vuorotyö ja vanhassa talossa ikuisuusremontti (peruskorjaus). Siinä oli kyllä mielentila, jossa en olisi kestänyt enää yhtään huonoja uutisia, mutta niin vaan siitäkin selvittiin, kaikki. Kohta aikuinen lapsi on edelleen terve, ja nyt tuo kaikki vaan paha muisto, johon edelleen vertaa kaikkia paskasateita, joita niskaan tulee. Ei silloin kyllä ollut aikaa eikä voimia miettiä muiden elämää, lähinnä lupasi, ettei koskaan valita, jos vielä joskus elämä sattuisi olemaan tylsää. Se lupaus on ollut helppo pitää. :)
Em väitäkään, että mulla on rankkaa. Osittain kyse on myös valinnoista. Meillä tarkoituksella iso ikäero lasten välillä, ei olla muutettu vuosiin, teen töitä vain osa-aikaisesti ja mies tuo välillä ruokaa töistä. Näin voimme kaikki hyvin. Toki myös onnea mukana mm. terveyden muodossa. Tosin rankka oli meilläkin kuopuksen elämän alkuvuosina, kun hän valvotti ja sairastuin itse.
Minulla kyllä meinasi ihan oikeasti tulla itku ap: n puolesta. On varmasti ihan käsittämättömän rankkaa. Nostan hattua!
No hyvä, nyt sait pädettyä. Laitammeko kruunun kutreillesi vai nostammeko ihan vaan jalustalle?
Tunnet varmaan sisäisesti valtavaa ylemmyyttä kuunnellessasi jonkun sillä hetkellä väsyneen ihmisen tilitystä. Hänhän on naurettava! Vain kaksi lasta, mieskin ja ilkeää vielä valittaa! Pyh! Pöh! Onneksi MINÄ tiedän, että MINULLA on vielä rankempaa <3 Hyvä minä!
Kunnes lojut illalla sohvalla, kun kaikki hommat on tehty ja lapset nukkumassa ja poskelle vierähtää kyynel, kun ajattelet miten yksinäistä sinulla on ja miten paha olla. Jonain päivänä ymmärrät, että olet ihan turhaan purkanut pahaa oloasi muihin ihmisiin tai vinoillut heidän kustannuksellaan. Joku heistä olisi voinut auttaa sinua, jos olisit nähnyt nenääsi pidemmälle ja kohdannut ihmiset reilusti ihmisinä, ilman ennakko-oletuksia.