Tyhjä pesä, miten olette selvinneet?
Kohta perheessämme on tilanne, että kaikki lapsemme o vat muuttaneet pois kotoa, jäämme siis mieheni kanssa kahdestaan. Olen jo nyt surullinen ja ahdistunut. Neuvoja?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, viimeinkin saadaan miehen kanssa keskittyä toisiimme ilman häiriöitä!
Äh, ei kukaan, EI KUKAAN normaali vanhempi noin ajattele.
Olet joku vela-vanhapiika.
Puolensa ja puolensa saattaa moni sanoa, mutta ei noin. Yksiselitteisen ihanaa?
Tarvitseeko itsetunto aina jonkun toisen jota mollata.
Vierailija kirjoitti:
Ei mua häiritse, niinhän sen kuuluu mennä. Omani on lievästi erityistarpeinen, joten kasvattaminen oli rankkaa. Nyt saa nauttia työn hedelmistä, aikuinen lapsi pärjää ja meillä vanhemmilla on aikaa itsellemme ja toisillemme.
Kuin meillä, tosin nyt on vasta muuttamassa. Olen ehdottomasti onnellisempi kuin koskaan, nyt kun voin luottaa toisen pärjäävän (arjen kanssa ei ole ongelmia, opiskeluun saa tukea). Puoliso on pitkän ja mutkaisen matkan jälkeen edelleen myös paras ystäväni ja kyllä, odotan aikaa kaksin. Kolme aikuista samassa kodissa on vaan liikaa, kaikkien mielestä. Lämpimät välit, ei huolta että yhteydenpito jäisi.
Lähinnä se tuntuu siinä, ettei ole niin sidottu kelloon, ei ole kiire töihin eikä töistä kotiin. Ei tarvitse joka päivä kokata, jos ei tahdo. On aikaa omiin juttuihin. Toisaalta, kyllä sitä lasten tuomaa elämää ja hälinää kaipaa. Koirat antoivat aikaisemmin ryhtiä elämiseen, mutta nyt kun viimeinenkin siirtyi tähdeksi taivaalle, on kyllä ikävä. Se auttaa, että lapset ovat opiskelujensa jälkeen asettuneet kaikki pk-seudulle. Pidämme tiiviisti yhteyttä whatsappin kautta ja tapaamme usein. Koirakuume kyllä polttelee.
Aika moni pesä vaikuttaa melko köyhältä, kun ei ole lapsia välissä. Sitten muutetaan erilleen muodikkkaasti eri paikkakunnille hakemaan uusia tuulia tai uusia töitä. Pidetään kulissi yllä, vaikka ei enää viihdytäkään yhdessä kuin pakollisissa edustustilaisuuksissa hautajaisissa häissä juhlissa..
Nähty.
Oliko rakkautta alunperinkään vai pelkkä sitoutumisriitti ja statuksen hakua lapsien kautta. Tyhjyys kumajaa monen keski ikäisen kodeissa. Teeskentelyä on vaikea jatkaa.
Oikein hyvin. Tapahtui iso ruokakulujen vähentyminen. Siivoustarpeen ja pyykkäämisen vähentyminen. Järjestelyistä, monista hankinnoista ja asioiden hoidosta vapautuminen. Oman ajankäytön ja vapaamman elämisen palautuminen.
Ihan hyvin on selvitty. Olo oli aika haikea, kun viimeinenkin lähti kotoa muuttokuormansa kanssa. Itkuhan siinä tuli, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja vietin koko loppupäivän tekemällä tyttären huoneeseen suursiivon. Riehuminen toi helpotusta juuri siinä tilanteessa ja jatko on sujunut yhtä mutkattomasti. Onhan ne lapset edelleen osa meidän elämää, vaikka asuvatkin satojen kilometrien päässä.