Vierailija

Kyselee kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Olen alkanut ajatella onko oma äiti-suhteeni jotenkin vääristynyt. Äiti on valehtelematta oman mieheni jälkeen läheisin ihminen mulle, nähdään tosi usein (useita kertoja viikossa) ja hän auttaa paljon lasten kanssa ym. Huomaan jatkuvasti hämmästyväni oman ikäisteni ihmisten käytöksestä, vaikuttavat niin "aikuisilta", ja samaan aikaan minulla tunne että olen jumahtanut jonnekin 18v tasolle enkä osaa edes luontevasti kasvattaa omia lapsiani, menevät kohta varmaan kehityksessä ohi minusta 😩 Epäilen itse tämän johtuvan siitä että olen liikaa "kiinni" äidissä, mietin aina kaikista asioista mitä äiti tästä sanoisi jne. Ja siis haluan korostaa että meillä on aina ollut (teini-iän myrskyjä lukuunottamatta) lämpimät ja avoimet välit, samankaltainen huumorintaju jne. Eli mistään lapsuuden traumasta tässä ei nyt kai ole kyse sentään. Onko kellään ollut samanlaista? Tuntuu etten osaa elää OMAA aikuista elämääni ollenkaan enkä rakentaa omaa aikuista minuutta.

  • ylös 3
  • alas 0

Kommentit (8)

Vierailija

Se on nyt vähän myöhäistä. Yleensä napanuoran katkaisee jo synnytyksen yhteydessä kätilö tai lapsen isä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Eikös tää irrottautuminen aloiteta teini.iässä. Sitä kutsutaan kapinoinniksi. Itse olen äärripäätä koska haluan tehdä kaiken täysin toisin kun äitini toivoisi. Eli olen jo lähes 50v nainen ja kaikki mennyt päinvastoin kun äitini toivoi. Olen siis tietenkin lapseton ja elän suhteessa, jossa emme asu yhdessä. Olen myös tytön, vaikka äitini toivoo vain sitä vakituista työpaikkaa. Eli olen vetänyt kaiken ääripäähän. Kai tämäkin on sairaus.... mutta toisten toiveiden mukaan eläminen on myös hulluutta. Yhteiskunnan vaatimukset vetää useimmait toivottomaan miellyttämiseen haluun. Miettikää mitä itse haluatte.

Vierailija

Nääh, erilaisia äitisuhteita on vaikka muille jakaa. Ilmeisesti ihan tykkäätte viettää yhdessä aikaa ja sun äiti tykkää sua auttaa? Mitä sitten jos et ole yhtä itsenäinen kuin ikätoverisi? Sulla on nyt helpompaa ja eiks se oo ihan hyvä?

Vierailija

Saahan sitä olla hyvät välit äitiin. Mutta et elä äitiäsi varten tai äitisi elämää. Lakkaa nyt ainakin ihan ekaksi miettimästä äitisi mielipiteitä joka asiaan. Ratkaisut teet sen mukaan mikä sopii sinulle ja sinun perheellesi.

Opettele käyttämään omia aivojasi ja tunnista omat rajasi.

Sinä saat olla erimieltä kuin äitisi eikä aina tarvitse miellyttää muita.

Aikuiseksi kasvaa kun alkaa itse ottaa vastuuta omasta elämästä.

Vierailija

Mitä haittaa tuosta on, jos äitisi kuitenkin kunniottaa rajojasi, ei puutu sopimattomasti..?

Vierailija

Suosittelen kuitenkin aikuiseksi kasvamista ennenkuin lapsesi ovat teini-ikäisiä tai et tule pärjäämään heidän kanssaan. Et tarvitse äitisi lupaa ja/tai hyväksyntää joka asiaan. Olet aikuinen ja itsekin äiti...osaat ja pärjäät ihan itse. Toki voit olla äitisi kanssa läheinen mutta älä siirrä äidillesi vastuuta omasta elämästäsi. Onko sinulla huono itseluottamus ja pelkäätkö mokia/elämää?

Vierailija

Kuten edellä sanottukin, ei ole mitään väärää olla läheisissä väleissä äitiin tai isään tai kehenkään muuhunkaan, vaikka bestikseen. Asia ilmiselvästi häiritsee sinua kuitenkin kun otat sen puheeksi täällä. 

Ota etäisyyttä äitiisi. Jos huomaat että ahdistut ja kaipaat häntä valtavasti etkä pysty olemaan ilman hänen mielipiteitään tai läsnäoloaan, silloin on ehkä paikallaan käydä terapeutin kanssa puhumassa asiasta Tämä siis omakustanteisesti, koska tilanteesi ei ole niin vakava että julkisella puolella sinuun suhtauduttaisiin mitenkään rakentavasti, valitettavasti.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla