Kertokaa hyviä vinkkejä miten saada lapset lukemaan?!
Onko kenelläkään nerokkaita ideoita miten saada alakouluikäistet lukemaan kirjoja? Tyttö lukee kyllä, mutta pojalle lukeminen on haastavaa. Kaikki muu toiminta kiinnostaisi enemmän. Miten te olette onnistuneet?
Kommentit (21)
Meillä oli sellainen, että kun luki kirjan sai laittaa kiven lasipurkkiin. Kun lasipurkki tuli täyteen teimme jotain kivaa, kuten kävimme elokuvissa tai saimme pelejä tai muuta vastaavaa. Nykyään voisi toimia jopa että saisi jonkun 10€ lahjakortin playstoreen tai muuhun vastaavaan :)
Kiinnostuisiko hän ensin vaikka sarjakuvista? Jos aloittaisi lukemisen niistä ja myöhemmin olisi helpompi siirtyä muihin kirjoihin. Tai sitten koittaisi lukea jotain kirjaa, jonka tarina on tuttu jo entuudestaan, esimerkiksi on katsonut siitä tehdyn elokuvan.
Tosi hyvä on Tatun ja patun satukirja ohjeilla. Lapsia naurattaa lukea sitä.
Ei muuta kuin että istutaan alas ja luetaan kirja, yhteinen hetki.
Siihen ei taida olla neuvoa. Tyttöni pyysi aina lukemaan kirjoja ja hänelle luinkin paljon. Poika taas ei malttanut pysyä paikoillaan sen vertaa, että olisin lukenut edes pari sivua satukirjaa.
Missään nimessä älä pakota lukemaan, se voi luoda inhon kaikkea lukemista kohtaan. Minkä ikäinen lapsi on? Voisitte lukea aluksi yhdessä jotain kirjaa, niin että sinä luet ääneen. Jotain helppoa ja mukaansatempaavaa ensin. Kouluikäisetkin lapset kuuntelevat mielellään vielä ääneen lukemista, varsinkin jos ovat itse hitaita lukemaan. Voit tehdä niin, että luet kirjan johonkin sopivan jännittävään kohtaan asti, ja sanot sitten että nyt et jaksa enää lukea. Jos lapsi innostuu tarpeeksi, hän lukee kirjan sitten itse loppuun. Yritä myös luoda lukemisesta houkutteleva vaihtoehto tekemiselle, eli siis älä mahdollista vaihtoehtoja pelaaminen vs. lukeminen, lähes kuka tahansa lapsi pelaa mieluummin kännykällä. Kun on tarpeeksi tylsää eikä mitään tekemistä (kännykkä), lapsi saattaa tarttua kirjaan.
Olemme aina lukeneet paljon lapsille. Kun itse oppivat lukemaan, tehtiin niin että lapset luki pari sivua kirjaa ääneen ja me vanhemmat muutaman sivun enemmän vuorotellen. Näin kirjattiin edistyi nopeammin.
Mieheni ja minä olemme itsekkin aina harrastaneet lukemista. Onkin aika metka huomata, ettei yksikään lapsista ole kiinnostunut kirjojen lukemisesta harrastuksena. Ovat kaikki hyviä ja nopeita lukijoita, mutta ei vaan kiinnosta. Pakolliset koulujutut lukevat ja netissä tietysti lukevat tekstejä mutta siihen se sitten jääkin. Meilläkin on kaikilla pelit ja vehkeet e-kirjojen lukemiseen ja äänikirjojen kuuntelemiseen, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Nykyään on niin monenlaista muuta nopeampaa ja näyttävämpää viihdykettä tarjolla, ettei se kirjojen lukeminen niille pärjää.
Jos poika tykkää viettää paljon aikaa ruudun ääressä ja sitä on rajoitettu (toivottavasti) niin lisäaikaa lukemalla.
Esimerkiksi kaksi tuntia viikossa lukemalla saa tunnin lisäaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos poika tykkää viettää paljon aikaa ruudun ääressä ja sitä on rajoitettu (toivottavasti) niin lisäaikaa lukemalla.
Esimerkiksi kaksi tuntia viikossa lukemalla saa tunnin lisäaikaa.
Tämähän nyt vaan vahvistaa sitä ajatusta että kirjan lukeminen = tylsää ja pakollista, jotta saa sitten olla ruudun äärellä = kivaa
Aku Ankan taskukirjametodi toimi mulla lapsena, ja näyttäisi toimivan edelleen. Sekin on parempi kuin ei mitään.

Meillä myös toimi tämä, tosin toisinpäin eli vanhemmat lukee kirjaa ääneen ja lapsi jatkoi siitä muutaman sivun. Joka ilta sinnikkäästi tätä. Vartin itsenäisestä lukemisesta sai alussa myös yhden ruksin. Yhden ruksinarvo 0.50 e. Rukseja keräämällä sai ostettua jotain pientä itselleen.
Myös lasten tietokirjat, ennatyskirjat, Ripley's Believe or Not ja lasten matkakirjat kiinnostavat. Niissä teksti on lyhyttä. Tilasimme myös Koululainen lehden. Sitä luetaan. Aku Ankkaa tilaus oli turha - ei kiinnostanut.
Niin totta, että nykyajan lapset ei tunnu mieltyvän lukemiseen sillä tavoin kun omassa lapsuudessa. Mutta uskon, että tottumukset ja aivot on muokattavissa.
Toinen este lukemiseen saattaa olla heikko lukutaito. Meidän alakoululaisella lapsella on jonkin verran kirjoitusvirheitä. Sanojen viimeinen kirjain putoaa pois, tuplakonsonantti unohtuu toisinaan, todella pitkien sanojen lukemisessa oikaistaan ja se luetaan hitaasti (esim. Sana mahdottomuudessaankin). Luulen, että tämä myös yksi heikon lukuinnostuksen syy. Tosin lukeminen auttaa myös kirjoittamiseen.
Hyviä kirjoja kannattaa katsoa vaikka yhdessä kirjakaupasta. Sitten, kun oikean tyyppisiä kirjoja löytyy, niin voi jatkaa harrastusta kirjastossa.
Vierailija kirjoitti:
Aku Ankan taskukirjametodi toimi mulla lapsena, ja näyttäisi toimivan edelleen. Sekin on parempi kuin ei mitään.
Ei Aku Ankoissa ja taskukirjoissa ole mitään vikaa, päinvastoin, niiden kieli on todella laadukasta.
Vierailija kirjoitti:
Missään nimessä älä pakota lukemaan, se voi luoda inhon kaikkea lukemista kohtaan. Minkä ikäinen lapsi on? Voisitte lukea aluksi yhdessä jotain kirjaa, niin että sinä luet ääneen. Jotain helppoa ja mukaansatempaavaa ensin. Kouluikäisetkin lapset kuuntelevat mielellään vielä ääneen lukemista, varsinkin jos ovat itse hitaita lukemaan. Voit tehdä niin, että luet kirjan johonkin sopivan jännittävään kohtaan asti, ja sanot sitten että nyt et jaksa enää lukea. Jos lapsi innostuu tarpeeksi, hän lukee kirjan sitten itse loppuun. Yritä myös luoda lukemisesta houkutteleva vaihtoehto tekemiselle, eli siis älä mahdollista vaihtoehtoja pelaaminen vs. lukeminen, lähes kuka tahansa lapsi pelaa mieluummin kännykällä. Kun on tarpeeksi tylsää eikä mitään tekemistä (kännykkä), lapsi saattaa tarttua kirjaan.
Komppaan tätä. Alakoululaisille voi hyvin lukea vielä ääneen kirjaa. Se saattaa innostaa lapsen lukemaan muutaman sivun myös itse, kun kirja jää mielenkiintoiseen kohtaan. Tuo, että kännykkä löytää tiensä lapsen käteen liian helposti on totta. Joka päivä useamman kerran päivässä joudun sanomaan lapsilleni kännykän käytöstä. Vaikka lapset kyllä tekevät läksynsä, tapaavat kavereitaan, leikkivät sisällä ja ulkona, harrastavat, pelaavat lautapelejä meidän vanhempiensa kanssa, harrastetaan koko perhe niin kumma kyllä kun istahdan sohvalle ja aukaisen tv:n, niin lapsi istuu sohvalle ja aukaisee kännykän. En ymmärrä.
Lue iltasatu joka ilta. Näin meillä tehtiin vielä silloinkin, kun siskoni kanssa osasimme itsekin lukea. Jostain jännästä pidemmästä kirjasta. Kannatti, en voi sanoa olevani himokas lukutoukka, mutta kuitenkin usein saan näin aikuisenakin kuulla verbaalisesta lahjakkuudestani (mm. ammatinvalintapsykologilta). Puhumista ei meidän perheessä ole juuri harrastettu, joten ilmeisesti juuri satujen lukemisesta johtuu. Kiitti äiti ja isi :)
Miksi lasten pitäisi lukea, jos se ei heitä kiinnosta? Harrastaisitko itse jotain sellaista, josta et olisi kiinnostunut vain siksi, että joku toinen haluaisi, että teet niin? Minä en ainakaan harrastaisi.
Ilman lukemisen harjoittelua heistä tulee huonosti lukevia aikuisia. Siitä taas on monenlaista harmia.
Lapsi lukee kyllä, kunhan sisältö on tarpeeksi mielenkiintoista eikä liian lapsellista.
Laita 30min aikaisemmin sänkyyn ja lapsi voi itse valita käykö heti nukkumaan vai lukee kirjaa. Sopivia kirjoja tuodaan muutama kirjastosta niin voi sitten kokeilla mikä kiinnostaa. Jos lapsi joka ilta nukahtaa heti, täytyy sänkyyn meno aikaa aikaistaa.
Meillä tämä toimi tytölle, joka ei malta päivisin istua paikoillaan. On nykyään hyvä lukua ja lukee paljon, mutta edelleenkään ei yleensä lue kuin illalla sängyssä. Päivisin tekee aktiivisempia juttuja.
Just joo kirjoitti:
Miksi lasten pitäisi lukea, jos se ei heitä kiinnosta? Harrastaisitko itse jotain sellaista, josta et olisi kiinnostunut vain siksi, että joku toinen haluaisi, että teet niin? Minä en ainakaan harrastaisi.
Lukeminen ja luetun ymmärtäminen ovat nykyäänkin tärkeitä taitoja, joita ilman ei pärjää. Lukeminen kehittää myös omaa mielikuvitusta, sivistää ja antaa laajemman sanavaraston ja valmiudet tuottaa itse erityyppisiä tekstejä. Nämä syyt nyt tulee ihan ensimmäisenä mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika tykkää viettää paljon aikaa ruudun ääressä ja sitä on rajoitettu (toivottavasti) niin lisäaikaa lukemalla.
Esimerkiksi kaksi tuntia viikossa lukemalla saa tunnin lisäaikaa.
Tämähän nyt vaan vahvistaa sitä ajatusta että kirjan lukeminen = tylsää ja pakollista, jotta saa sitten olla ruudun äärellä = kivaa
Meillä on käytössä Sama homma. Tuleepahan otettua kirja edes joskus käteen, välillä huomaakin sitten ihan tykkäävänsäkin. Pitkillä autommatkoilla kirjat ainoina viihdykkeinä osuu myös käteen aika hyvin 😉
Ekapelistä tykkää ja lukutaidon vahvistuttua siinä toivottavasti myös kirjoista.
Anna kirja lasta kiinnostavasta aiheesta.
Meillä poika lukee illalla iltasadun nuoremmilleen.
Hauska kirja on vaikka "yök, kakkaa"