Se tunne kun muiden mielipiteistä ei tarvitse enää välittää.

Ihanaa kun on päässyt pisteeseen ettei tarvitse yrittää väkisin miellyttää esim omia vanhempiaan. Mun isäni on aina ollut kauhean kriittinen ja tykännyt ohjeistaa ja ojentaa, valistaa lastenkasvatuksessa jne.
Aiemmin olen ollut hienotunteisesti hiljaa ja provosoitumatta. Nyt viimeksi valitti etteivät lapseni ole kiittäneet joululahjoistaan. Oikeasti kiittivät, olin vielä itse paikalla mutta ilmeisesti lahjoista olisi pitänyt vielä erikseen soitella ja vuolaasti kiittää. Sanoin että kyllä lapset kiittivät mutta jos tuntuu etteivät kiittäneet tarpeeksi, voi aivan hyvin lopettaa lahjojen hankkimisen. Ihan helppoo niin ei sitten tarvitse pahoittaa mieltään kiittämättömyydestä. Ja erittäin ylpeä olen itsestäni että sanoin tämän ihan nätisti mitenkään sen kummemmin hermostumatta.