Presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren gradu on täys suoria kopioita!
Kuinka voi olla mahdollista että Presidenttiehdokas Huhtasaaren gradu on täysin kopioitu. Kuinka Huhtasaari kehtaa vielä jatkaa kisassa senkin jälkeen, kun kaikki hänen "ideansa" on muualta lainattua?
http://tiaintu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249212-laura-huhtasaaren-gradu-…
Kommentit (145)
vastaaja kirjoitti:
Svenska Yle kertoo nyt, että noin 30 prosenttia Huhtasaaren gradusta on kopioitu yhdestä ainoasta lähteestä eli toisen henkilön vuonna 2001 valmistuneesta gradusta. Tätä työtä ei ole listattu Huhtasaaren gradun lähdeluetteloon.
Minulle puolestaan jäi hieman epäselväksi mihin toimittaja perusti väitteensä kopioidusta 30 prosentista? Svenska Ylen artikkelissa (joka ilmeisesti oli näistä ensin) tämä mainittiin kuin kyseessä olisi yleisesti tunnettu fakta tai toimittajan näkemys. Veikkaisin jälkimmäistä ja siksi ihmettelenkin mikä tekee toimittajasta pätevän gradun arvioijan. Kun kelpoisuusvaatimuksena on vähintään tohtorin tutkinto alalta.
Ja mikä tekee toimittajasta vielä tämän lisäksi pätevän kyseenalaistamaan Jyväskylän yliopiston päätöksen?
Inhottava nainen jonka moraali ja älykkyys ovat pyöreä nolla.
Onhan siellä poikia jotka ovat vielä kuka valtiotoeteiden yö joku on oikeustieteen yo jne
vastaaja kirjoitti:
Svenska Yle kertoo nyt, että noin 30 prosenttia Huhtasaaren gradusta on kopioitu yhdestä ainoasta lähteestä eli toisen henkilön vuonna 2001 valmistuneesta gradusta. Tätä työtä ei ole listattu Huhtasaaren gradun lähdeluetteloon.
Ainahan nyt yksi lähde voi lähdeluettelosta unohtua, ei se silloin plagiointia ole vaan inhimillinen erehdys. En lähtisi noin kevyin perustein syyttelemään.
Tärkeisiin asioihin ylekin aikansa ja rahansa tuhlaa.
Sääli ettei noita kiinnosta esim. se miten rkp käytännössä ostaa itselleen mieluisia päätöksiä säätiörahalla (jota jaellaan puolueille jotka tajuavat tehdä rkp:n edun mukaista politiikkaa) ja tukemalla tietynlaisia kansan edun ja tahdon vastaisia päätöksiä tekeviä poliitikkoja vaaleissa rahallisesti.
Kyllähän huhtasaaren gradu on paljon tärkeämpi ongelma kuin systemaattinen rahalla vaikuttaminen. Varsinkin kun rkp ei ole ainoa edunvalvontajärjestö joka saa "mystisesti" tahtonsa läpi liki 100% oman alansa lainsäädännössä ja kansan edun ja tahdon vastaisesti.