Miten te sinkut kestätte?

Mä olen 39 v 2 pojan yh-äiti. Elin 2,5 vuotta yksin, kunnes löysin miehen. Luulin, että hän olisi se oikea. Eipäs vaan ollutkaan vaan minut jätettiin juhannuksena. Elämä vaan menee näin ja nyt totuttelen elämään yksin.



Älä etsi miestä, hän tulee elämääsi, kun sitä vähiten odotat, niin mullekin kävi. Kyllä vielä löydät itsellesi oikean kumppanin, mutta sitä oikeaa ei välttämättä löydy baareista tai kapakoista. En vaan osaa itsekään sanoa, mistä sen löytäisi. Joskus voi käydä niin hyvä tuuri, että sen löytää kapakasta.



Äitini neuvoi minua, että mene tanssikurssille ja ala käymään tansseissa, sieltä löytää miehiä, kuulemma.



Tsemppiä sulle!

vasta kun alat oleen vähän päälle kolmekymppinen :)

kun nautin olosta yksin lasten kanssa. Vaikea ero takana ja en ole kiinnostunut miehistä alkuunkaan. Ei musta ole mitään miesten vihaajaa tullut mutta kun ei vain innosta alkaa puljaamaan kenenkään kanssa. Johtuen varmasti avoimesta ja rennosta suhtautumisesta vastakkaiseen sukupuoleen tulijoita olisi. Ei vaan nappaa niin ei. Ei tarvitse vastata tekemisistään kenellekkään. Yksin päätän omat ja lasteni asiat ja se on todella vapauttavaa.

Mietin vain että tuleekohan näin olemaan aina. Jäänkö joksikin kummajaiseksi?

Minä elän vielä avioliitossa mutta alkaa tuntua että sinun elämäsi kaltainen elämä sopisi minullekin paremmin. Mies on ihan turha tässä koko kuviossa. Ja varmaankin kun huomannut mitättömyytensä, on sitten aina vihainen ja surullinen ja ties mitä muuta, pilaa kodin ilmapiirin joka päivä.

mutta on vaan iskenyt hurjan kova yksinäisyys... tosin vanhaa suhdetta ei ole kyllä yhtään ikävä, mutta ihanaa miestä rinnalle on:(