Miksi ihmiset ei tervehdi naapureitaan?
Miksi ihmiset ovat usein niin outoja, ettei naapureitakaan voida avoimesti tervehtiä? Mitä sillä mököttämisellä voittaa?
Kommentit (96)
Ei kiinnosta kaveerata naapureiden kanssa.
Miksi pitäisi puhua tuntemattomille? En tunne heitä. Satutaan vaan asumaan samassa talossa.
Minulle ei ole väliä tervehditäänkö minua, enhän edes tunne naapureita tai halua heihin tutustua
Mun naapuri tervehtii vaan mun koiraa, ei mua.
Kyllä meillä tervehditään, mutta ei sen kummemmin tutustuta. Pari sanaa saatetaan sanoa pari kertaa vuodessa.
Mun mieheni on kummallinen tapaus se moikkaa naapureita, kassatätejä ja ketä tahansa tuntemattomia. Kysynyt/sanonut mullekin että munkin pitää moikata naapureita ja siihen oon vastanut ei kuulu tapoihini ja en uskalla 😁
Mieheni on aina ollut kiltti ja kohtelias. Mä vaa jäädyn jos mieheni moikkaa naapurille ja sit mäkin yritän perässä sönköttää "aa.. moi..." 😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Mun mieheni on kummallinen tapaus se moikkaa naapureita, kassatätejä ja ketä tahansa tuntemattomia. Kysynyt/sanonut mullekin että munkin pitää moikata naapureita ja siihen oon vastanut ei kuulu tapoihini ja en uskalla 😁
Mieheni on aina ollut kiltti ja kohtelias. Mä vaa jäädyn jos mieheni moikkaa naapurille ja sit mäkin yritän perässä sönköttää "aa.. moi..." 😂😂😂😂
Minusta miehesi ei ole teistä se kummallinen tapaus.
Ihmetyttänyt joskus itseänikin. Tervehdin naapureita kohteliaisuudesta, kun on sellainen kasvatus joskus annettu. Ja minulla on sentään diagnoosi sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta, olen myös hyvin ujo ja introvertti. En jää siis lätisemään ihmisten kanssa, mutta tervehtimättä jättäminen on vain töykeää käytöstä.
Joillekin naapureille olen aluksi moikkaillut, mutta kun en ole saanut minkäänlaista vastareaktiota, niin olen lopettanut. Jotkut naapurit moikkaavat ja saatamme vaihtaa muutaman sanan, mutta varsinaista tuttavaa saati ystävää minusta ei ole tullut kenenkään kanssa, vaikka olen asunut talossa yli kymmenen vuotta.
Aikuisten elämä on outoa. Ruvetaan tervehtimään tuntemattomia ihmisiä tavan vuoksi. Mielestäni samassa rapussa asuvia ei oikeasti tarvitse edes huomioida. Sama asia olisi tervehtiä ihmisiä jotka asuvat samassa kaupungissa. Valitettavasti silti joutuu tervehtimään. Eipä se onneksi minua paljon haittaa kun en itse aloitetta tee. En tervehdi jos toinenkaan ei tervehdi. Ei minun vapaa-ajalla kuulu väkisin laittaa itseäni ahdistaviin tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Mun mieheni on kummallinen tapaus se moikkaa naapureita, kassatätejä ja ketä tahansa tuntemattomia. Kysynyt/sanonut mullekin että munkin pitää moikata naapureita ja siihen oon vastanut ei kuulu tapoihini ja en uskalla 😁
Mieheni on aina ollut kiltti ja kohtelias. Mä vaa jäädyn jos mieheni moikkaa naapurille ja sit mäkin yritän perässä sönköttää "aa.. moi..." 😂😂😂😂
Näin minäkin teen enkä koe olevani kummallinen vaan ihan normaali kohtelias ihminen.
Olin kaverin luona kylässä Keski-Euroopassa ja siellä tervehdittiin naapurit, samalla kadulla asuvat sekä metsälenkillä vastaantulevat ulkoilijat.
Olin yllättynyt kun muutimme Itä-Suomeen. Naapurit eivät vastaa tervehdyksiin kuin kiusaantuneella muminalla, kun ystävällisesti tervehdin. Tässä on kuitenkin asuttu jo yli vuosi... Helsingissä joka ikisessä osoitteessa, jossa asuin, oli aina yställisiä naapureita ja pienet lapsetkin oli opetettu reippaasti tervehtimään naapureita! Kerrostaloja siis kaikki sekä siellä että täällä.
Se pitäisi olla laissa, että tervehditään, jos kerran pitää. Epämääräistä tuollainen, että jotkut haluavat tervehdyksen ja jotkut ei, mistä sen tietää, että ketä voi tervehtiä.
Mä katson kasvoihin, jos syntyy katsekontakti niin sanon moi. Jos toinen välttelee katsetta tai on vaikka selin, niin en mä tervehdi sitten ollenkaan. Tämä siis niiden naapuretten kanssa, joita toisaan näkee vaan harvoin eikä ole mitään muuta kontaktia kuin satunnainen näkeminen jossain pihalla. En edes tunne niitä harvoin tavattuja, en tiedä ovatko rivarialueen asukkaita vai vieraita yms. jos satun näkemään kerran kuukaudessa. Seinänaapurit tunnen ja tervehdin, jutellaankin mutta heidän nimiään en tiedä.
Jurous tai ujous. Jälkimmäinen usein haluaisikin tervehtiä, mutta ei aina pysty.
Minuakin tympii, kun jotakin tervehtii ja sitten vaan kävellään tuppisuuna ohi, mutta enpä toista kertaa sitten tervehdi.
Toki pitää ajatella asia niin, että kaikki tosiaan eivät pysty tervehtimään ja osa vian on mulkkuja tai haluaa olla omissa oloissaan.
Asuin edellisessä asunnossani n 4 vuotta ja suurin osa naapureista tervehti aina. Muutenkin osan kanssa vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin, kun kohdattiin, vaikkei sen kummemmin tunnettu. Muutin jokin aika sitten uuteen paikkaan ja meidän rapussa kukaan ei moikkaa. Olen tervehtinyt saamatta mitään vastausta keneltäkään! Omituista minusta,mutta ilmeisesti sitten ihan tavallista.
Miehenä kyllästyin aikanaan siihen että lähes kaikki naispuoliset naapurit odottivat minun tervehtivän ensin ja sitte vasta olivat valmiita tervehtimään takaisin (ja osa ei edes silloinkaan tervehtinyt) joten nykyään en yleensä enää oma-aloitteisesti tervehdi naisia, vaan ainoastaan vastaan jos he tervehtivät ensin.
Jos ei uskalla.