Voiko Suomessa olla työ josta ei voi puhua?
Tässä jonkin aikaa tapaillut miestä, joka ei halua kertoa mitä tekee työkseen.
Alku vaiheessa tapailuamme en kiinnittänyt huomiota siihen, että ei puhu mitään työstään, kun hyvin avoimesti kertoili elämästään,menneisyydestään ja harrastuksista. Tavatessamme kertoi olevansa lentäjä, jonka ymmärsin huumoriksi, kun sopi tilanteeseen.
Jonkin aikaa tapailtuamme kysyin mitähän tekee työkseen, niin ohitti kysymyksen ja vaihtoi aihetta. Vitsaili jossain vaiheessa olevansa piilo miljonääri, katselee ensin että en ole rahojen perässä.
Kaverin kanssa tästä ollaan keskusteltu, niin hän on sitä mieltä, että olisi työtön joka ei vaan kehtaa kertoa sitä. Sekin on jotenkin poissa suljettu, kun lähtee aamuisin töihin ( tai johonkin), harrastukset ja muut ulkoiset tekijät kertoo kyllä muuta kuin työtön.
On alkanut arveluttaa onko hänen elantonsa ihan rehellistä. Hänestä ei löydy googlettamalla mitään, hänen puhelin numeronsa on salainen. Eikä hänellä ole mitään sosiaalisen median tilejä.
Vietimme pitkää viikonloppua yhdessä ja olisin halunnut laittaa instaan meistä yhteiskuvan, mutta hän kielsi laittamasta kuvaansa mihinkään.
Tänään kysyin, että mitä hän tekee työkseen kun se mietityttää minua. Vastasi ettei puhuta siitä vielä.
Tällaisia havaintoja olen tehnyt, ettei hänelle mene viestit päivisin perille. Vastailee sitten illalla. Muutaman kerran olen yrittänyt soittaa päivällä, muutei saa yhteyttä.
Kommentit (267)
Jos se on poliisin Karhu-ryhmässä?
Poliisin karhu-ryhmä tuli mullakin mieleen. Heillä on oikeesti tosi tiukka mitä saa kertoa ja pakko olla tarkka yksityisyydestä. Osa ei edes kerro puolisolle.
Ehkä se on poliisi peitetehtävissä ja sinä (tai joku läheisesi) on epäilty, jota hän tutkii?
Vierailija kirjoitti:
Poliisin karhu-ryhmä tuli mullakin mieleen. Heillä on oikeesti tosi tiukka mitä saa kertoa ja pakko olla tarkka yksityisyydestä. Osa ei edes kerro puolisolle.
Eikö ne saa edes kertoa kuuluvansa siihen?
Ns. suuressa maailmassa joku tiedustelualan ammattilainen voisi joutua toimimaan noin. Kyllähän Suomessakin tiedustelun asema on kohenemassa, joten mistä sitä aina tietää.
Entäs nää Kuukkelin palkkaamat? Hehän ei mukamas sais kertoa edes sukulaisilleen missä on töissä?
Poliisin karhuryhmä tai joku muu salainen viranomaistehtävä tuli ekana mieleen. Heistä ei löydy käytännössä mitään tietoja muualta kuin poliisin omasta tietokannasta.
Kaikki nyt ei vaan halua kuviaan joka helkutin instaan pitkin nettiä. Ei pidä olla liian skitso vaikka itse jakaisitkin kaiken mahdollisen tiedon itsestäsi netissä. Kaikki eivät ole kuten sinä. Toivottavasti mies löytää jonkun paremman.
Jos se on hävittäjälentäjä?
Silloin se olisi ollut totta kun kertoi olevansa lentäjä. Ennenvanhaan pilotit on Suomessa pidetty melko hyvin piilossa. En tiedä tosin miten asian laita nykyään, että onko julkisempaa. Tuskin se silti niin salaista olisi, ettei naisille voisi kertoa.
Missä asut?
Jos esim Jyväskylässä niin voi olla vaikka ilmavoimien esikunnassa. Siellä oma puhelin ei ole ollenkaan mukana luolassa.
Yksi kaveri oli Yhdysvaltain lähetystön turvahommissa. Sinä aikana ei käyttänyt somea. Ei ole tullut puheeksi oliko ihan vaatimus vai eikö vaan halunnut.
Karhun miehet ovat ihan ”tavallisia” poliiseja, kunnes tulee kutsu karhu-hommiin. Eli hyvin voi sanoa olevansa poliisi. Eihän sitä karhua kovin usein tarvitse, että siitä pelkästään töitä riittäisi.
No kerro nyt vähän onko fysiikaltaan ja olemukseltaan sellainen, että voisi olla karhu tai vastaava
Jo alepan kassalla taiu hyllyttäjä? Naulapoikana raksalla. Putkimiehen apumies. Risujenkerääjä. Strippari?
Karhu-ryhmä tuli mullakin mieleen. Läheinen sukulainen oli karhu-ryhmässä ja hän on kans tosi tiukka, että ei mitään hänestä someen, kaikki yhteystiedot salaiset, ei kertonut edes vaimolleen mitä oikeasti tekee ennen kuin olivat naimisissa, kertoili jotain ympäripyöreää että on poliisiasemalla töissä. Osin syynä se, että onhan se ihan riski, jos on naama somessa ja joku ex tyttöystävä tietää mitä tekee ja kertoo kostonhimoissaan tyypille, jonka ovesta on suunnilleen rysäyttänyt konekivääri kaulassa läpi, että hei toi se on ja tuolta sen löytää.
Ei mikään ihme että yrittää vältellä työstään puhumista kun sinä tunnut kärttävän siitä jatkuvasti. Varmaan luulee että olet vain rahan perässä, ja siltä kyllä kieltämättä vaikutatkin.
Poliisi se on.