Voiko Suomessa olla työ josta ei voi puhua?
Tässä jonkin aikaa tapaillut miestä, joka ei halua kertoa mitä tekee työkseen.
Alku vaiheessa tapailuamme en kiinnittänyt huomiota siihen, että ei puhu mitään työstään, kun hyvin avoimesti kertoili elämästään,menneisyydestään ja harrastuksista. Tavatessamme kertoi olevansa lentäjä, jonka ymmärsin huumoriksi, kun sopi tilanteeseen.
Jonkin aikaa tapailtuamme kysyin mitähän tekee työkseen, niin ohitti kysymyksen ja vaihtoi aihetta. Vitsaili jossain vaiheessa olevansa piilo miljonääri, katselee ensin että en ole rahojen perässä.
Kaverin kanssa tästä ollaan keskusteltu, niin hän on sitä mieltä, että olisi työtön joka ei vaan kehtaa kertoa sitä. Sekin on jotenkin poissa suljettu, kun lähtee aamuisin töihin ( tai johonkin), harrastukset ja muut ulkoiset tekijät kertoo kyllä muuta kuin työtön.
On alkanut arveluttaa onko hänen elantonsa ihan rehellistä. Hänestä ei löydy googlettamalla mitään, hänen puhelin numeronsa on salainen. Eikä hänellä ole mitään sosiaalisen median tilejä.
Vietimme pitkää viikonloppua yhdessä ja olisin halunnut laittaa instaan meistä yhteiskuvan, mutta hän kielsi laittamasta kuvaansa mihinkään.
Tänään kysyin, että mitä hän tekee työkseen kun se mietityttää minua. Vastasi ettei puhuta siitä vielä.
Tällaisia havaintoja olen tehnyt, ettei hänelle mene viestit päivisin perille. Vastailee sitten illalla. Muutaman kerran olen yrittänyt soittaa päivällä, muutei saa yhteyttä.
Kommentit (267)
Sen tiedän ettei voi olla lentäjä. Ihan normaali lenkkeilevä ja salilla käyvä mies hän on, ettei mikään lihaskimppu ole. Kova kunto hällä on kyllä.
Poliisiksi en voi uskoa, tai sitten tällä suutarilla ei ole kenkiä :)
Kujalla kirjoitti:

Hävittäjälentäjä ei voi sitten olla mikään jääkaappipakastin, mutta maratoonit pitää kyetä juoksemaan.
Kujalla kirjoitti:
Vietimme pitkää viikonloppua yhdessä ja olisin halunnut laittaa instaan meistä yhteiskuvan, mutta hän kielsi laittamasta kuvaansa mihinkään.
En minäkään haluaisi että joku puolituntematon seurustelukumppani laittaa kuviani nettiin. Ja tiedoksi, että minulla ei todellakaan ole mitään salattavaa, eikä työn suhteenkaan mitään hävettävää. Kaikki ei vaan ole sellaisia, että pitää ottaa vähintään se sata selfietä joka päivä, ja laittaa ne heti nettiin toisille samanlaisille kananaivoille pällisteltäväksi.
Vierailija kirjoitti:

En minäkään. Kaikki tilini ovat yksityisiä ja vain perheen jäsenille ja oikeille ystäville.
Tai sit se yksinkertaisesti naimisissa...
Jos se elää kaksoiselämää. Tiedätkö mitään siitä? Tai entä jos se on poliitikko/julkkis, jota et vaan tunnista. Täähän menee jännäksi.
On oppinut naisilta paskatestaamisen.
Voi hyvinkin olla miljonääri ja kartoittaa oletko esimerkiksi lompakkoloinen.
Lisäksi some ja sinne kuvien tunkeminen on syöpää.
Kaverille kävi sama homma. Tosin ulkomaalainen mies. Mies katoili aina välillä, ei vastannut puhelimeen, ei suostunut kertomaan duunipaikkaansa. Lopulta kun kaverini uhkasi erota koska oli varma että mies käy vieraissa niin kertoi että oli tullut Suomeen polisiin peitetehtäviin.
Todennäköisesti elää kaksoiselämää, perhe ja silleen. Mutta etsii uutta jännitystä. Ei haluu, että tulet työpaikalle stalkkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Poliisin karhu-ryhmä tuli mullakin mieleen. Heillä on oikeesti tosi tiukka mitä saa kertoa ja pakko olla tarkka yksityisyydestä. Osa ei edes kerro puolisolle.
Ai eivät kerro kenellekään että ovat poliiseja,puolisotkin ihmettelee minne se jokapäivä menee
Vierailija kirjoitti:
Kaverille kävi sama homma. Tosin ulkomaalainen mies. Mies katoili aina välillä, ei vastannut puhelimeen, ei suostunut kertomaan duunipaikkaansa. Lopulta kun kaverini uhkasi erota koska oli varma että mies käy vieraissa niin kertoi että oli tullut Suomeen polisiin peitetehtäviin.
Vai diilaamaan huumeita?
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään ihme että yrittää vältellä työstään puhumista kun sinä tunnut kärttävän siitä jatkuvasti. Varmaan luulee että olet vain rahan perässä, ja siltä kyllä kieltämättä vaikutatkin.
Jos suhde on jo siinä vaiheessa, että vietetään viikonloppuja yhdessä ja ollaan laittamassa yhteiskuvia someen, niin onhan se nyt outoa ettei tiedä mikä toinen on ammatiltaan.
Ukko35 kirjoitti:
Niinkuin joku aiemmin sanoikin, voi olla myös hävittäjälentäjä.
Ne pidetään salassa kun niitä ei hirveästi Suomessa ole. Jos henkilöllisyydet olis tiedossa, vihollinenhan listis ne ukot ja siinä olis suomen maanpuolustus ihmeissään kun ei kukaan osais lentää hävittäjää...
Elämä kun ei mene niin kuin pearl harbor elokuvassa jossa jokainen maajussin poika osaa lentää taistelukonetta..
Höpsistä. Ihan normaali ammatti.
Jos sillä on työ, josta ei ole ylpeä? Roskakuski, McDonaldsin vuoropäällikkö tai jätevedenpuhdistaja? (Näissä ammateissa ei ole mitään vikaa)
Täällä on epäilty varttua miestä, kaksoiselämää, lentäjää, mitä muutakin. Kukaan ei ole vielä epäillyt huume diileriä, mitä ystäväni ehdotti :). Tosiaan on hyvin avoimesti kertonut elämästään ja menneisyydestään. Ainoastaan ei ole kertonut työstään. Ja olisin halunnut tietää, että millaisia töitä Suomessa on missä ei voi paljastaa sitä. Tuo poliisi olisi vahva ehdokas, mutta epäilen sitä suuresti. Lentäjä ei voi olla. Henkivartia, ehkä.