Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko Suomessa olla työ josta ei voi puhua?

Kujalla
14.01.2018 |

Tässä jonkin aikaa tapaillut miestä, joka ei halua kertoa mitä tekee työkseen.
Alku vaiheessa tapailuamme en kiinnittänyt huomiota siihen, että ei puhu mitään työstään, kun hyvin avoimesti kertoili elämästään,menneisyydestään ja harrastuksista. Tavatessamme kertoi olevansa lentäjä, jonka ymmärsin huumoriksi, kun sopi tilanteeseen.
Jonkin aikaa tapailtuamme kysyin mitähän tekee työkseen, niin ohitti kysymyksen ja vaihtoi aihetta. Vitsaili jossain vaiheessa olevansa piilo miljonääri, katselee ensin että en ole rahojen perässä.
Kaverin kanssa tästä ollaan keskusteltu, niin hän on sitä mieltä, että olisi työtön joka ei vaan kehtaa kertoa sitä. Sekin on jotenkin poissa suljettu, kun lähtee aamuisin töihin ( tai johonkin), harrastukset ja muut ulkoiset tekijät kertoo kyllä muuta kuin työtön.
On alkanut arveluttaa onko hänen elantonsa ihan rehellistä. Hänestä ei löydy googlettamalla mitään, hänen puhelin numeronsa on salainen. Eikä hänellä ole mitään sosiaalisen median tilejä.
Vietimme pitkää viikonloppua yhdessä ja olisin halunnut laittaa instaan meistä yhteiskuvan, mutta hän kielsi laittamasta kuvaansa mihinkään.
Tänään kysyin, että mitä hän tekee työkseen kun se mietityttää minua. Vastasi ettei puhuta siitä vielä.
Tällaisia havaintoja olen tehnyt, ettei hänelle mene viestit päivisin perille. Vastailee sitten illalla. Muutaman kerran olen yrittänyt soittaa päivällä, muutei saa yhteyttä.

Kommentit (267)

Vierailija
61/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko35 kirjoitti:

Jos se on poliisin Karhu-ryhmässä?

No miksi ei voisi kertoa että on poliisi? Karhyryhmähän koostuu tavallisista poliiseista.

Kyllähän ne nyt sen kertoo, että ovat poliiseja. Muttei sitä, että ovat Karhuryhmässä, eivät halua ongelmia elämäänsä, eikä huolestuttaa perhettään.

Niin? Ja tässä on kyse siitä että ei kerro mitä tekee työkseen. Jos olisi karhuryhmässä, niin kertoisi olevansa poliisi ja kuskaavansa päivät pitkät juoppoja vuoron perään putkaan tai terveyskeskuspäivystykseen.

Jos olisi oikeasti joku salainen työ, niin olisi keksinyt sopivan tylsän työtehtävän itselleen.

Luultavasti kyse on täsmälleen päinvastaisesta. Yrittää esittää salaperäistä, oikeasti työ ei ole yhtään hohdokas.

Vierailija
62/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Supo mulle tuli mulle ekana mieleen.

Poliisilla on myös muita tehtäviä, joista ovat aika hissukseen ja henkilökohtaiset asiat ovat salaisia.

Jos minä olisin supolla töissä, niin sanoisin olevani poliisin kirjaamossa arkistonhointajana tms. tylsää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/267 |

Niinhän he usein varmaan sanovatkin. Eihän siinä muuta tarvii, kun kyselläkään ei kannata.

Vierailija
64/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nokian huippuvuosina siellä työskennelleet eivät kertoneet juuri mitään työstään (paitsi sen, että ovat Nokialla). Olen kuullut, että jos oli kansainvälinen tehtävä/isompi pomo, niin monilla ei ollut mitään tietoja netissä, eikä esim plussa- ja bonuskortteja ym.

On myös töitä, joissa ei ole mitään ekstrasalaista, mutta joillakin ihmisillä liittyy näihin töihin ja firmoihin vahvoja mielikuvia ja siksi niistä ei halua heti kailottaa. En nyt keksi mitään hyviä esimerkkejä, sanotaan vaikka patologi.

Vierailija
65/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Supo mulle tuli mulle ekana mieleen.

Poliisilla on myös muita tehtäviä, joista ovat aika hissukseen ja henkilökohtaiset asiat ovat salaisia.

Jos minä olisin supolla töissä, niin sanoisin olevani poliisin kirjaamossa arkistonhointajana tms. tylsää.

Tiedän yhden joka on supolla. Ei se mikään salaisuus ole. Ne tehtävät siellä kyllä ovat.

Vierailija
66/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli ekana mieleen, että mies on varattu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitaa olla naimisissa oleva viikonloppumiljonääri. Siitä ei löydy tietoja, koska ei kerro oikeaa nimeään. Yrittää vain pitää jännitystä yllä ja sä menit halpaan. Sorry. Mä en tapailisi ketään, josta ei löytyisi mitään tietoja netistä. Jollei muuten pystyisi selvittämään kuka on ja mistä tulee.

Vierailija
68/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

On outoa, että ei kerro mitään. Oma sukulaiseni ei kerro työstään mitään muuta kuin että on töissä armeijalla toimistotöissä Helsingissä. Tiedän muualta, että hänellä on erittäin korkea sotilasarvo, joten kiinnostaisi kovasti että mitä kaikkea hän tekee, mutta ymmärrän kyllä, että ei voi puhua mitään työstään. Itse uskon hänen olevan mukana asehankinnoissa ym.jännässä, on usein ulkomailla työmatkoilla. Tosin ei niistäkään kerro yleensä edes että mihin maahan on menossa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/267 |
14.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi tuttuni ei puhu töistään juuri mitään. On mukana valtion omistamien tiettyjen kiinteistöjen kunnostuksessa yms. On sanonut sairaalle äidilleen, että välillä hän on tunteja ilman puhelinta, sillä menee johonkin bunkkereihin töissä, ja niihin ei saa viedä puhelinta.

Vierailija
70/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nokian huippuvuosina siellä työskennelleet eivät kertoneet juuri mitään työstään (paitsi sen, että ovat Nokialla). Olen kuullut, että jos oli kansainvälinen tehtävä/isompi pomo, niin monilla ei ollut mitään tietoja netissä, eikä esim plussa- ja bonuskortteja ym.

Höpö höpö.

T. 90-luvulta asti Nokialla ollut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sarjamurhaajatkaan eivät varmaan huutele ammattiaan pitkin Facea:)

Vierailija
72/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sarjamurhaaja ei sentään ole ammatti:) Palkkamurhaaja enemminkin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku "valtion salainen agentti", se mies käyttää jopa väärää sukunimeä jota eräs tuttu joutuu käyttämään koska meni hänen kanssaan naimisiin eli molemmilla väärennetty sukunimi jopa. En tajunnut että tällaista voi olla Suomessa. Tuo tuttu ei ole koskaan kertonut miehensä työstä mitään kuin että se on huippusalainen.

Vierailija
74/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverille kävi sama homma. Tosin ulkomaalainen mies. Mies katoili aina välillä, ei vastannut puhelimeen, ei suostunut kertomaan duunipaikkaansa. Lopulta kun kaverini uhkasi erota koska oli varma että mies käy vieraissa niin kertoi että oli tullut Suomeen polisiin peitetehtäviin.

Vai diilaamaan huumeita?

Ei ollut diileri, ei. Komennus loppui jonkin ajan kuluttua ja mies pyysi kaveriani muuttamaan kotimaahansa, oli saanut päivänvaloa kestävän viran.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko35 kirjoitti:

Niinkuin joku aiemmin sanoikin, voi olla myös hävittäjälentäjä.

Ne pidetään salassa kun niitä ei hirveästi Suomessa ole. Jos henkilöllisyydet olis tiedossa, vihollinenhan listis ne ukot ja siinä olis suomen maanpuolustus ihmeissään kun ei kukaan osais lentää hävittäjää...

Elämä kun ei mene niin kuin pearl harbor elokuvassa jossa jokainen maajussin poika osaa lentää taistelukonetta..

Ei tosiaan. Veli venäläinen vei kylmän sodan aikaan pommi- ja tiedustelukoneita oliko Libyaan ja joutui kohta viemään itäsaksalaisia pilotteja perässä koska paikalliset eivät oppineet lentämään niillä. Monissa lähi-idän maissa on edelleen ulkomaisia ostolentäjiä ja rikkaammissa myös ulkomainen huoltohenkilökunta.

Alle 100 äo:lla ei hävittäjää lennetä vaikkei se mitään rakettitiedettäkään ole.

Anteeksi faktoihin perustuva rasismi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tupolev_Tu-22#Libya

Johtuu siitä, että tekstit on nappuloissa vain venäjäksi.

Niin kun alle 100 ÄO:lla ei opita venäjää edes nappuloiden verran.

Vierailija
76/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisko olla patologi? Ei viitsi kertoa että avasinpa tänään taas pari mummoa ja voi kyllä sillä toisella oli paksu rasvakerros masun päällä. Ja mitäs sitten syötäis? Miten olis rasvaranskalaiset ja kerrosburgeri?

Vierailija
77/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisko gynekologi? 

Vierailija
78/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen yhden entisen poliisin jonka tehtäviin kuului mennä aina ensimmäisenä tutkimaan vainaja. Kuulemma noin tuhat keikkaa oli ollut eikä kyllä halunnut puhua siitä hommasta paljoakaan.

Vierailija
79/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kujalla kirjoitti:

Tässä jonkin aikaa tapaillut miestä, joka ei halua kertoa mitä tekee työkseen.

Alku vaiheessa tapailuamme en kiinnittänyt huomiota siihen, että ei puhu mitään työstään, kun hyvin avoimesti kertoili elämästään,menneisyydestään ja harrastuksista. Tavatessamme kertoi olevansa lentäjä, jonka ymmärsin huumoriksi, kun sopi tilanteeseen.

Jonkin aikaa tapailtuamme kysyin mitähän tekee työkseen, niin ohitti kysymyksen ja vaihtoi aihetta. Vitsaili jossain vaiheessa olevansa piilo miljonääri, katselee ensin että en ole rahojen perässä.

Kaverin kanssa tästä ollaan keskusteltu, niin hän on sitä mieltä, että olisi työtön joka ei vaan kehtaa kertoa sitä. Sekin on jotenkin poissa suljettu, kun lähtee aamuisin töihin ( tai johonkin), harrastukset ja muut ulkoiset tekijät kertoo kyllä muuta kuin työtön.

On alkanut arveluttaa onko hänen elantonsa ihan rehellistä. Hänestä ei löydy googlettamalla mitään, hänen puhelin numeronsa on salainen. Eikä hänellä ole mitään sosiaalisen median tilejä.

Vietimme pitkää viikonloppua yhdessä ja olisin halunnut laittaa instaan meistä yhteiskuvan, mutta hän kielsi laittamasta kuvaansa mihinkään.

Tänään kysyin, että mitä hän tekee työkseen kun se mietityttää minua. Vastasi ettei puhuta siitä vielä.

Tällaisia havaintoja olen tehnyt, ettei hänelle mene viestit päivisin perille. Vastailee sitten illalla. Muutaman kerran olen yrittänyt soittaa päivällä, muutei saa yhteyttä.

Voi. Suojelupoliisissa esimerkiksi.

Monissa ammateissa on myös ehdoton vaitiolovelvollisuus

Vierailija
80/267 |
15.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan noita vaihtoehtoja. Valtiolla jossain tosi luottamuksellisissa tehtävissä eli supo, armeija tms. Tai sitten yksityisessä turvafirmassa tai esim. it-hommissa, joissa kova turvaluokitus.

Jos muut merkit eivät herätä epäilystä, niin anna olla. Vaimon ja perheen voi sulkea pois muilla menetelmillä kuin utelemalla työpaikasta. Työtön ketku ei ilmeisesi ole kuitenkaan. Pieni mahdollisuus hämärähommiin jää elämään, mutta sekin selviää sulla kyllä jossain vaiheessa, ilmeisesti kyseessä ei ole kuitenkaan liivimies tms.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä yksi