Keskivertoa tyhmempi: mikä on raskainta tyhmyydessä?
Kertokaa ajatuksianne ja suurimpia tyhmyyden aiheuttamia ongelmia tänne
Kommentit (84)
Tuossa voi oikeasti olla hankala paikka, jos ihmisellä on älykkäät geenit ja joku vammauttava tekijä.
Puolison suvussa on kehitysvammainen mies, joka on yllättävissä asioissa skarppi, vaikka kokonaisuus jää vaatimattomaksi eikä suoriudu elämässään täysin itsenäisesti. Muiden on vaikea osata suhtautua häneen ja hänellä on ollut vaikeuksia itselläänkin sopeutua tilanteeseensa. Häntä varotaan turhankin paljon, jotta ei tulisi kiusallisia tilanteita puoleen tai toiseen, ja hän on varmasti yksinäinen.
Omaan sukuuni taas on naitu nainen, joka on yllä kuvaamaani mieheen verrattuna huomattavan yksinkertainen, vaikkei kehitysvammadiagnoosia olekaan ja on ikänsä tehnyt hyvin yksinkertaisia töitä. Hänen pärjäämisensä elämässä perustuu kokonaan siihen, että hänen miehensä on älykkydeltään senverran lähempänä keskiarvoa, että hänen ohjauksessaan elämä kulkee ennakoitavaa, ahdasta uomaansa turvallisesti, erittäin jäykkien sääntöjen sanelemana. Poikkeustilanteissa nainen on kuitenkin lapsen tai eläimen tavoin paniikissa ja vaikeasti käsiteltävissä.
Ihmiset, jotka kieltävät ilmastonmuutoksen sillä perusteella, että Suomessa kylmenee.
Vierailija kirjoitti:
Olen tyhmä kuin vasemman jalan saapas.
Pienessä Lestadiolaispiirissä lapsuuteni eläneenä, tyhmyyteni ei kiinnittänyt paljoakaan ympäristössäni huomiota, sillä serkusavioliitot olivat yleisiä ja ystäväpiirini samalla tavalla vajavaista kanssani.
Nuoruuteni meni opiskellessa ja melko hyvällä menestyksellä, sillä lesta taustani ansiosta minulla oli aina lähelläni ihmisiä jotka antoivat valmiit vastauksen ja tukiopetusta aina tarvitatessa. Isi aina sitten palkitsi auttajat talkootyöllä ja herran siunauksella.
Kauppakoulun suoritettuani aloitin bisneksen teon uskonkavereideni kanssa ja jumala auttoi minua sijoittamaan valtion rahaa onnistuneesti periaatteella,valtio rahoittaa ja kantaa riskin/minä rahastan voitot.
Polittinen urani on pelkkää sattumaa.
Uskoveli/bisneskumppani sitä minulle ehdotti ja takasi Lestadiolaisten ja maaseudun yhtä tyhmän väestön vankkumattoman tuen pyrkimyksessäni.
Olen nyt pääministerinä, enkä ymmärrä asioista vieläkään kilin kellin vertaa.
Teen päätöksiä ja kauhistun jälkeenpäin millainen haloo niistä kansan keskuudessa syntyy.
Pöyristyn kun en muuta osaa kun jossain pommit paukkuu ja ajelehdin kuin suomi ajopuuna tilanteesta toiseen.
Osaan katsoa ihmisiä tonninseteli ilmeellä ja se näyttää olevan tehokas keino näyttää älykkäältä.
Mitähän hittoa tästä vielä seuraa.
Kertokaa älykkäämmät pliiiiis.
Ihan huippu! Naurahdin, mitä teen erittäin harvoin palstaillessani.
Pidetään sitten jämptinä ja neuvokkaana ja kädentaitoja mutta matematiikka yhtä tuskaa ja tietokoneista vain välttämätön osaaminen kun nuoruuden into jo takanapäin ja osaa ottaa jo varmanpäälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tota.... mä oon varmaan oikeesti tyhmä. En oo koskaan tajunnu paljoo juttuja ja koulu jäi ysiluokkaan.
En esim tajuu sellasta kun avaruus. Et mikä se on. Tai jos laittaa taikinan uuniin miten siitä tulee leipä.
Mua on helppo jekuttaa ja huijata, esim rahaa. Tai baarissa joku mies ehdottaa jotain niin uskon heti et kylläpäs mua onnisti kun ihana hunki on kiinnostunu.
Sitten en esim tajunnut et ilman ehkäisyä voi ihan oikeesti tulla raskaaksi.
Oon 23 v.
Nro 8, oletko vielä täällä? Miten niin et tajua sellaista kuin avaruus? Ja että ilman ehkäisyä voi raskaaksi? Osaatko tarkentaa vähän, mitä näissä et "tajua"!
En ole nro 8, mutta on kyllä ihan pakko väliin huutaa, että taitaa kasi olla sinua älykkäämpi ja syvällisempi tapaus. Luuletko sinä oikeasti ymmärtäväsi mitä on avaruus?
Sinulle se on se missä on ne planeetat ja sit aurinko ja kuu.
Toiset pohtivat tilaa, aikaa, ulottuvuuksia ja äärettömyyksiä, sekä sitä mitä materia ja valo ovat, ja miten kaikki on vaan tyhjyyttä oikeasti. Tai mitä antimateria ja pimeäaine what the f... oikein tarkoittaa.
Minusta on yksi älykkyyden merkkejä että osaa ihmetellä ja kyseenalaistaa sellaisia asioita joita muut eivät tule edes ajatelleeksi. En ole koskaan itse nimittäin pohtinut miten se taikina muuttuu kovaksi leiväksi. Nestettä haihtuu joo joo, mutta silti.
Vierailija kirjoitti:
Mietipä tuota kysymääsi asiaa nyt oikein kunnolla ja perinpohjaisesti.
Kukaties saattaisit löytää juuri sen oikean vastauksen tuohon sinua kiinnostavaan asiaan -omasta sisimmästäsi !
Voisit vaikka katsoa siinä samalla ihan vaikka sinne seinäpeiliisi...
(' take a deep breath before it')
...ja kysyä sitten itseltäsi:
' Millaiseksi arvioin tyypiltään sellaisen ihmisen, jolla herää tarvetta kysyä jotain tuollaista tällä keskustelupalstalla ?'
Minä pidän sinua tyhmänä kirjoituksesi perusteella. Ehkä tuo iänikuinen peiliinkatsominen ja ihan oikein englanniksi ja oikein alentuvaan tyyliin, aiheutti sellaisen tunnelman.
Ota itse oikein hikilenkin verran happea sisuksiisi ja mieti, miksi joku voisi haluta keskustelupalstalta kysyä asiaa, eikä vain yksin pyöritellä päässään tai töksäyttää jollekin livenä päin naamaa?
Miksi vastasit aloittajan kysymykseen? Kiinnostiko? Tunnistitko itsesi?
Jos siis tunnistit itsesi kohderyhmäksi, niin miksi et vastannut kysymykseen? Mikä on raskainta?
Propagandhi kirjoitti:
Mission 1:
Brändää käsite tyhmyys.
Sisällytä brändimielikuvaan ainakin nämä:
-syrjäytyneet nuoret...check
-Laura Huhtasaaren äänestäminen...viesti 22, check
-se ettei käytä ehkäisyä
Jos mahdollista, väritä brändimielikuvaa siten, että vähennät sympatioita syrjäytyneitä nuoria kohtaan. Pohjusta yleistä mielipidettä siihen suuntaan, että alettaisiin pitää sosiaalisesti hyväksyttävänä lisääntymisen sääntelyä valtiovallan taholta äo-testaukseen perustuen...check check
Koulutusjärjestelmän romuttaminen ja kansansivistyksen rapauttaminen onkin jo uusi iso missio, siitä toisaalla.
Keep up the good work buddies, Namaste!
Sinä olet präntännyt tyhmyyteesi tuon muka kuulin anklismien viljelyn.
Tulee mieleen myös että monet ovat masentuneita ja masentuneena kaikki menee usein "yli hilseen" eikä tieto jää päähän. Itse esim olin nuorena masentunut. Olin lukiossa ja kävin sen 4 vuodessa koska en kyennyt pantaamaan itseeni niin paljon tietoa, masennus oli minulle hyvin "outo ja hidas" olotila. Olen edelleen nuori vasta 24v mutta olen huomannut että oikeasti olen fiksu ja oikeanlaisessa ympäristössä kykenen paljon parempaan suoritukseen eri pulmanratkomis tilanteissa kuin moni muu ikäiseni nuori. Olen hyvin erityisherkkä ja sen takia monesti yliaktiiviset puhuvat ihmiset laittavat minut nopeasti "hitaan" ja "tyhmän" lokeroon koska sosiaaliset tilanteet hermostuttavat minut.
Niin siis kyllä se masennus yleensä tulee omaan tietoon mutta se että joillakin voi olla se että sairastaa lievää masennusta niin kauan että tottuu olotilaan ja sitten kun sen huomaa ja rupeaa tervehtymään niin kyllähän se eron huomaa ajatuksen juoksussa.
Mensan testeissä olen kuitenkin saanut 126 ÄO pistettä.
Raskainta on se, että joutuu tekemään enemmän töitä menestyäkseen kuin fiksummat. Vanhempani ovat korkeasti koulutettuja ja ovat aina vastineet minulta paljon. En kuitenkaan päässyt heidän toivomalleen alalle, mutta yliopistoon kuitenkin. En vaan meinaa saada mitään aikaiseksi ja tuntuu, etten ymmärrä mistään mitään... Hävettää, vaikka olen tehnyt älyttömästi töitä tämän eteen :( Minulla oli jo lapsena oppimisvaikeuksia, ja samalla testattiin äo joka oli 88. Selvästi keskivertoa huonompi siis.
Kiinnostuksen kohteeni ovat myös vähän erilaiset mitä kavereilla. Minua kiinnostaa lähinnä vain tv-sarjat ja piirtäminen. En uskalla keskustella mistään vakavista aiheista, kun en ymmärrä niistä mitään enkä halua joutua nolatuksi. Lisäksi mietin paljon muita ihmisiä ja olen hirveän kateellinen. En varmaan löydä kumppaniakaan ikinä, en ole ikinä siis seurustellut.
Olen keskivertoa tyhmempi enkä suvaitse että kukaan kyseenalaistaa tätä. Tietokonepeleillä ja seksillä yritän täyttää valveilla olon tunnit.
Liikuntaa n. 100 metriä päivässä, joka tulee jääkaapilla kulkemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt ihmiseen, joka vastasi kysymykseen toistamalla saman kysymyksen. Se oli jo todellista tyhmyyttä. En ollut sellaista koskaan ennen nähnyt. Sen jälkeen kyllä päädyin ryhmään, jossa oli henkilö, joka ei osannut yhdyssanoja. Se oli toinen kosketukseni tyhmyyden kanssa. Oma vika, kun meni ryhmään, jonka jäseniä ei oltu karsittu millään läpäisykokeilla.
Et sinäkään kovin välkky ole, kun et ymmärrä ap:n kysymystä:)
Taidat olla kaikein tyhmin etkä edes ymmärrä?
Puolet suomalaisista on keskivertoa tyhmempiä, eli joka toinen vastaantulija on sellainen. Eli ei se ole mitenkään harvinaista, eikä tarkoita sitä että he olisivat jotenkin "talutettavia". Kouluttamattomuus ei tee ihmistä tyhmäksi, ja sivistymättömyys on laiskuutta.
Olen omassa kontekstissani "tyhmä". Tosin sanoen, olen sinänsä keskivertoa älykkäämpi (joskus tein jonkun suuntaa-antavan, ei siis mikään virallisen testin ja tulos oli 130), mutta olen kuitenkin ainakin nyt aikuisena hidas oppimaan uutta ja tunnen itteni ihan hemmetin tyhmäksi työyhteisössäni. Olen amk-koulutettu. Lukiossa meni vielä ihan hyvin ja kirjoitin kohtalaisilla arvosanoilla ylioppilaaksi. AMK:ssa ja siitä lähtien mulla on tosissaan ollut vaikea tajuta asioita, ja ihan häpeämättä tunnustankin, että kävin koulun ja valmistuin "muiden siivellä". Töissä oon ollut muutamia työttömyyskuukausia koko ajan valmistumisen jälkeen. En ole pysytellyt paikoillaan niin kauaa missään, että olisin työtä tekemällä oppinut jonkun alan ammattilaiseksi ihan kunnolla. Nytkin olen puoli vuotta ollut uudessa työssä, ja mulla on koko ajan ihan kauhee aivosumu, kun en vaan tajua asioita. Osaan kyllä esittää tosi fiksua ja pätevää, sillä mä oon pärjännyt... Ja sillä, että tulen toimeen ihmisten kanssa. Mutta joo, työn sisällöt ja niiden oppiminen on ihan kauhean hankalaa. Toimialapäivillä mietin, mitä kieltä kollegat oikein puhuu, kun mä en vaan käsitä. Sit tulee nuoria opiskelijoita harjoittelujaksoille, ja nekin vaikuttaa paljon fiksummilta kuin mä. Noloa vastata kysymyksiin, että en tiedä.
Ärsyttävää olla tässä välissä. Esim. vanhempani on oikeasti aika tyhmiä, ja mä en jaksa niiden juttuja. Kytätään naapureita ja kauhistellaan niiden tapoja, suututaan vähän väliä milloin kenellekin ihan kummallisista jutuista, möyhätään soumi ensin -juttuja ja käytetään tosi junttia kieltä. Ollaan maailman ylpeintä, kun pikkuserkun kumminkaima on Kaisa Mäkäräinen, kun se nyt on MEIDÄN SUKUA. Kuunnellaan Jaakko Tepon levyä ja nauretaan niille jutuille niin kuin ne olisi maailman älykkäintä huumoria. Höhö höhö. Sit oon minä, joka en jaksa noita juttuja, mutta jolla ei "parempaakaan" seuraa ole. Kun sitten taas muissa piireissä on se, joka ei mistään mitään tajua.
äo-130 trollit kertovat miten helppoo olla tyhmä ja äo-110 vinkuu ja vikisee
Koneinsinöörithän ovat tällaisia eli tyhmiä, joiden paperit hukkui mereen.
Vierailija kirjoitti:
Huono koulumenestys yrityksistä huolimatta, yksinäisyys, halveksunta ja ihmisten ymmärtämättömyys tyyliin "En tajua miten et osaa näin helppoja juttuja!" "Miten voit olla normaalissa koulussa?" "Miks oot tavallisella luokalla?" ja "Eikö sua hävetä?"
Tietysti häpeän tyhmyyttäni, vaikken voi sille itse juuri mitään tehdä. Nuo kommentit tuntuvat silti pahalta ja usein olen miettinyt, että olisi mukavampaa olla oikeasti kehitysvammainen kuin keikkua typerän ja kehitysvammaisen välillä. Joskus olen jopa miettinyt, olisinko lievästi kehitysvammainen.
En ikinä ymmärrä mitään monimutkaisempia asioita, en lukemaani ainakaan kovin hyvin, en osaa laskea edes peruslaskuja, enkä pärjää missään aineessa kovin hyvin. Kaikki vaan menee yli hilseen ja se harmittaa valtavasti.
Toivottavasti en joudu enää kauaa olemaan täällä, vaikka nuori olenkin.
Minä olen aivan samaa mieltä siitä, että helpompaa ja vapauttavampaa olisi oikeasti olla kehitysvammainen sen sijaan, että olisi laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Kehitysvammaisena sitä olisi vain iloisempi, sosiaalisempi ja tietämätön tyhmyydestä, ja yhteiskunta tasoittaisi tietä.
Tiedän aivan hyvin asiasta, koska minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista ja kognitiivinen suoriutumisprofiili on epätasainen. Olen heikon keskitason ja heikon rajamailla. Arvioin oman ÄO:ni olevan 80-85 eli heikkolahjaisuuden ylälukemilla, vaikka tarkkaa lukua olisi minun kohdalla vaikea arvioida psykologin mukaan.
Kuitenkin olen liian fiksu ollakseni niilo22:en kaltainen hölmö, joka sanoo vastaukseksi "Ei ole meikäläisen juttuja" tai "En osaa sanoa", ellei sitten kyseessä ole roolihahmo, jota jotkut ovat spekuloineet netissä. Älykkäät toki osaa esittää tyhmää, mutta toisinpäin se ei onnistu. Itse taas olen realisti, en sen enempää bimboile enkä väitä olevani älykkö ja kaikkitietävä, vaan rehellisesti myönnän olevani tietämätön joistain yleistiedon asioista, vaikka siinä pärjännyt kognitiivisissa testeissä vaikken ole mikään ahkera lukija ja expertti (erityisesti biologiassa, maantiedossa, kemiassa ja fysiikassa, tuntuu jopa perustieto välillä menevän unholaan). Olen ihan naispuolinen versio Homer Simpsonista: yhtä tyhmä ja laiska, jolle kaikki on ollut niin rentoa ja mukavaa. Ihan en mikään töissä pelleilijä ole, enkä kaipaa koko kansan pellen tai viihdyttäjän roolia.
Kuitenkin sitten olen liian typerä pärjätäkseen ns. normaalien maailmassa. Prosessointinopeuteni on heikkoa keskitasoa ja epäselvissä asioissa mietim hiljaa pääni sisällä, että uskallanko ja osaanko edes tehdään tätä tuntiessani itseni kömpelöksi. En ole riskien ottaja, vaan todella varovainen, pelokas ja harkitseva. Asiantuntevien ammattilaisten puolelta minulle suositellaan käytännön töitä, mutta niissäkin otettava huomioon, että ei siivoustyötä tai ei enää tarjoilijan töitä johtuen fyysisestä raskaudesta. Itse olisin mielelläni luonut työn videopelien parissa (vaikkapa asiakaspalvelijan pestissä), mutta nykyään pitäisi olla kattava verkosto luotuaan työnsä itseoppimalla. Uskon myös osaamiseni olleen ruosteessa, vaikka kuinka kiinnostaisi pelien maailma jollain tasolla, mutta on otettava huomioon kuivasilmäisyys silmieni ollessa jo liikaa koetuksella.
Meidänlaisille pitäisi olla vertaistukiryhmä, jossa miettiä ristiriitoja omien sekä muiden näkemysten välillä sekä muiden vääriä oletuksia omasta fiksuudesta, jolle tekisi aina mieli nauraa, kun on ihan mustaa valkoisella, että en ole älykäs. Kehitysvammaliiton toiminta ei mitenkään kiinnosta mieltäessäni sen toiminnan liian lapsellistaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Huono koulumenestys yrityksistä huolimatta, yksinäisyys, halveksunta ja ihmisten ymmärtämättömyys tyyliin "En tajua miten et osaa näin helppoja juttuja!" "Miten voit olla normaalissa koulussa?" "Miks oot tavallisella luokalla?" ja "Eikö sua hävetä?"
Tietysti häpeän tyhmyyttäni, vaikken voi sille itse juuri mitään tehdä. Nuo kommentit tuntuvat silti pahalta ja usein olen miettinyt, että olisi mukavampaa olla oikeasti kehitysvammainen kuin keikkua typerän ja kehitysvammaisen välillä. Joskus olen jopa miettinyt, olisinko lievästi kehitysvammainen.
En ikinä ymmärrä mitään monimutkaisempia asioita, en lukemaani ainakaan kovin hyvin, en osaa laskea edes peruslaskuja, enkä pärjää missään aineessa kovin hyvin. Kaikki vaan menee yli hilseen ja se harmittaa valtavasti.
Toivottavasti en joudu enää kauaa olemaan täällä, vaikka nuori olenkin.
Hyvin sinä ainakin kirjoittaa osaat. Ongelmasi taitaakin olla se että ympärilläsi on ikäviä ihmisiä, kiusaamista. Silloin on raskasta tsempata opinnoissa ja kukoistaa. Sinussa ei ole mitään vikaa, mutta psykologin kanssa juttelu ja erityisesti ammatinvalintapsykologin palveluiden käyttäminen voisi auttaa sinua omalla tielläsi.
Että kun ei vaan tajua tai osaa. En esim tajua mitään piilov*ttuilua ja mulle pitää vääntää rautalangasta kaikki. En tajua myöskään mitään rivien välistä-viestintää enkä vihjailuja, vaan ainoastaan suora puhe toimii, jos toimii. Jos joku sanoo että olen tyhmä, en ymmärrä loukkaantua koska oikeassahan se toinen on. Lähtökohtaisesti pidän siis muita ihmisiä automaattisesti viisaampina mitä itse olen enkä kyseenalaista muiden sanomisia.
Muutenkin olen sinisilmäinen ja uskon ihmisistä aina hyvää.
Se on raskainta olla tyhmä ja tajuta se itsekin.