Keskivertoa älykkäämpi: mikä älykkyydessä on raskainta?
Minulle henkilökohtaisesti se, että osaan hahmottaa asiat suurina kokonaisuuksina, joissa monet tekijät vaikuttavat toisiinsa ja jotka harvoin ovat kovin mustavalkoisia tai joko-tai. Näin on usein esim. poliittisten tai eettisten kysymysten kanssa. On jotenkin tuskastuttavaa huomata kerta toisensa jälkeen, että populistiset one-linerit purevat keskivertoihmisiin paljon tehokkaammin, eivätkä he edes halua ajatella asioita monelta kantilta. Muita?
Kommentit (1229)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tuhlaavat ja kuluttavat aikaansa joutavuuksiin. En pysty katsomaan televisiota, koska se on täynnä aivan joutavaa ohjelmistoa. Asia ja opetusohjelmia on aivan liian vähän.
No nekin asiat mihin sinä kulutat ja tuhlaat aikaasi ovat joidenkin mielestä joutavuuksia. Täysin makuasia että mitkä asiat ovat joutavuuksia ja mitkä eivät ole.
En usko että olisin erityisen älykäs mutten todella tyhmäkään. Kaipaan hyviä keskusteluja. Ihmisten kanssa jutut on pinnallisia. Raha on se mistä ihmiset haaveilee. Mä haaveilen mielenrauhasta. Olen yleensä huolestunut ja hermostunut.
Vierailija kirjoitti:
Minulle raskainta on että kaikki luulee että olen kävelevä tietopankki, työkaverit käyttää hyväksi edistääkseen omia urapolkujaan antamatta siitä yhtään mitään krediittiä, ja jos en satu tietämään jotain (tai teeskentelen etten muka tiedä ettei tarvitsisi auttaa toista enempää) niin alkaa äänekäs kauhistelu että oho enkö nyt tiennyt juuri tuota kun tiedän aina kaiken. :((
Tiedän minäkin paljon mutta vain mua kiinnostavista asioista. Ei mun tarvitse tietää mitään niistä asioista jotka mua ei kiinnosta. Kukaan ei tiedä kaikkea.
Älykäs tuskin kirjoittelee tähän palstaan. Älykäs ei myöskään harrasta roskalehtien lukemista. Pidän sanonnosta tyhjät tynnyrit kolisee eniten. Sellaiset ei niin älykkäät ihmiset puhuu mielellään ja juoruilee.
En ole korkeasti koulutettu, enkä usko että Mensan testeissä selviäisin kovinkaan pitkälle, mutta olen 56v elämäni viimeisimpinä 30 vuonna tullut siihen tulokseen että olen omalla tasollani keskivertoa älykkäämpi. Tai ainakin nokkelaälyisempi kuin keskiverrosti muut. En sano ollenkaan että olisin kaikista tuntemistani ja tapaamistani ihmisistä nokkelaälyisin ja fiksuin, mutta kirjoitan nyt keskiverrosta.
Minulla on ollut joku taipumus esim työpaikalla aina hakeutua älykkäiden ja fiksujen joukkoon, koen että on helpompaa olla heidän kanssa tekemisissä kuin niiden jotka ei ole kovinkaan fiksuja.
Ehkäpä tämä ominaisuus minussa on ollut syy siihen että olen päässyt lähtökohtiin nähden (koulumenestys ja kirjaviisaus ylä asteella) erittäin pitkälle työurallani. Olen ollut kahdellakin isolla globalilla firmalla, joissa minua on aina pyydetty "isompiin saappaisiin" ja todella suureksi yllätyksekseni minua on sanottu joitakin kertoja "todella älykkääksi", vaikken siis itse niin ajattele.
Se että töissä, lähipiirissä, ystävissä, tutuissa jne on niitä ei niin älykkäitä, on jopa suorastaan vähän yksinkertaisia, niin huomaan miten mulla meinaa mennä hermo kun he eivät tajua eikä heidän kanssa fiksu keskustelu oikein onnistu. En jaksa jutella jotain yksinkertaista vain heihin itseensä liittyvää arjen diiba daabaa kovinkaan kauaa. Kaipaan muutamiakin fiksuja nokkelaälyisiä ystäviäni, joiden kanssa viihdyn ihan siitä syystä että keskustelu on samalla tasolla, oivallamme nopeasti asiat, kokonaisuudet ja syy-yhteydet, metaforat ym. Keskustelu on vuorovaikutteista eikä niin että toinen puhuisi kokoajan itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas älykkäät mitä tekisitte maailman hyväksi jos saisitte valtaa. Kynttilät pois vakan alta.
Tasavero kaikille ja pitkäkestoiset sosiaalituet pois muilta kuin sairailta, vammaisilta ja opiskelijoilta.
Tämä lopettaisi lokkeilut yhteiskunnan rahoilla ja kannustaisi ihmisten elättämään itsensä omin avuin.
Raskainta.. kuvittelisin että varmaankin raskasta on elää kuvitelmassa että on keskivertoa älykkäämpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Hengenheimolaisia on vaikea löytää. Vaaleissa äänestäminen tuntuu useimmiten mahdottomalta, tarpeeksi hyvää ehdokasta ei vain löydy.
Vähän sama täälläkin. Minä äänestin Marinia aina, mutta enää, koska tämä translaki mahdollistaa mulkut naisten intiimitiloissa.
Kuka fiksu äänestäisi tyyppiä, joka on poliittinen broileri ilman mitään kosketuspitaa todellisuuteen?
Älykkäänä ihmisenä tajuan, että politiikka on peliä eikä siellä kukaan keiku hyvää hyvyyttään. Jokainen eduskunnassa aikaa viettävä pösilö on siellä vain vallan takia. Täyttää jotain tyhjiötä itsessään. Niillä ei ole yhtään sen enempää käsitystä miten tätä maata pitäisi johtaa kuin meillä muillakaan. Tarkoitus on vain pysyä vallassa kiinni. Eli ihan sama ketä äänestää.
Raskasta on ainakin digitalisaatio sikäli, että on valtava määrä ihmisiä, joille digitalisaatio on aivan ylitsepääsemättömän vaikea asia. Eikä kyse ole pelkästään vanhoista ihmisistä. Yötä päivää ihmiset soittelee, että heidän arkiasiansa pitäisi minun tulla hoitamaan ja hyysäämään, kun eivät itse viitsi tai osaa opetella yhtään mitään uutta ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tuhlaavat ja kuluttavat aikaansa joutavuuksiin. En pysty katsomaan televisiota, koska se on täynnä aivan joutavaa ohjelmistoa. Asia ja opetusohjelmia on aivan liian vähän.
Miksi älykäs ei voisi katsoa viihdeohjelmia?
Olen kyllä vähän jäävi, koska en itse katso TV:tä ollenkaan . Joskus jonkun tiedotustilaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tuhlaavat ja kuluttavat aikaansa joutavuuksiin. En pysty katsomaan televisiota, koska se on täynnä aivan joutavaa ohjelmistoa. Asia ja opetusohjelmia on aivan liian vähän.
No nekin asiat mihin sinä kulutat ja tuhlaat aikaasi ovat joidenkin mielestä joutavuuksia. Täysin makuasia että mitkä asiat ovat joutavuuksia ja mitkä eivät ole.
Ai kuin tämä palsta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas älykkäät mitä tekisitte maailman hyväksi jos saisitte valtaa. Kynttilät pois vakan alta.
Tasavero kaikille ja pitkäkestoiset sosiaalituet pois muilta kuin sairailta, vammaisilta ja opiskelijoilta.
Tämä lopettaisi lokkeilut yhteiskunnan rahoilla ja kannustaisi ihmisten elättämään itsensä omin avuin.
Miten kertoa ettei ole keskivertoa älykkäämpi. Et ymmärrä edes syyseuraus-suhdetta.
Just oli juttu kuinka ei matemaattisesti lahjakas oli Mensassa. Että, tyhmältä kuulostaa tuo sun heitto. Just sellaselta kapeakatseiselta ja ihmiseltä, jonka kanssa ei pysty keskustelemaan vaan joka jokapaikassa tyrkyttää omaa agendaansa ja jonka maailmankuva on ylimielinen. Ehkä et kykene aitoon itsereflektointiin, ihmissuhteet jää pinnallisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Raskainta.. kuvittelisin että varmaankin raskasta on elää kuvitelmassa että on keskivertoa älykkäämpi.
Tämä. Moni matemaattisesti lahjakas uskoo olevansa keskivertoa älykkäämpi. Totuus on ettei numeroiden pyörittely tee ketään älykkääksi, jos ei edes ymmärrä kontekstia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Hengenheimolaisia on vaikea löytää. Vaaleissa äänestäminen tuntuu useimmiten mahdottomalta, tarpeeksi hyvää ehdokasta ei vain löydy.
Vähän sama täälläkin. Minä äänestin Marinia aina, mutta enää, koska tämä translaki mahdollistaa mulkut naisten intiimitiloissa.
Kuka fiksu äänestäisi tyyppiä, joka on poliittinen broileri ilman mitään kosketuspitaa todellisuuteen?
Älykkäänä ihmisenä tajuan, että politiikka on peliä eikä siellä kukaan keiku hyvää hyvyyttään. Jokainen eduskunnassa aikaa viettävä pösilö on siellä vain vallan takia. Täyttää jotain tyhjiötä itsessään. Niillä ei ole yhtään sen enempää käsitystä miten tätä maata pitäisi johtaa kuin meillä muillakaan. Tarkoitus on va
En usko. Tiedän ja tunnen ihmisiä, jotka ovat ja ovat olleet politiikassa, koska haluavat vaikuttaa. Parantaa epäkohtia ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Ovat huolissaan asioista yms. Osa on antanut periksi ja siirtynyt muualle vaikuttamaan.
Siinä ei paljon ajattelulle tai älylliselle elämälle tilaa jää. Kuulostat todella tylsältä. Turn off. Kaikilla on Jumala. Jotkut palvoo itseään. Vanhemmiten sekin loppuu.
Ja älykäs ihminen tietää, ettei tiedä. Vaan on utelias.
Maailman älykkäin ihminen (IQ mitattu) Just puhui Jumalasta ja Jeesuksesta, että turhaan kuvittelet liikoja. Et ole Jumala, etkä itseäsi luonut.
Älykkyys (ÄO) on valtavan yliarvostettu ominaisuus. Syynä on se että älykkyydestä on tehty työelämän osaamattomissa käsissä taikasauva, jonka kuvitellaan korjaavan kaikki ongelmat.
Näin on puolestaan siksi, että toisin kuin vaikkapa sosiaalisuutta tai luovuutta, älykkyysosamäärä on erittäin helppo mitata luotettavasti. Kauppatieteilijät ja insinöörijohtajat myös rakastavat mittareita ja siksi älykkyysosamäärästä on tullut tärkein rekrytointimittari.
Lopputulos on katastrofi ja nykyisessä työelämässä on jokseenkin kaikki pielessä mikä voi olla pielessä. Ainoastaan rekrytointipsykologeilla pyyhkii hyvin.
Missä menee pieleen?
Älykkyys ominaisuutena on yhtä kuin tiedon käsittelyn nopeus. Älykkyys EI OLE luovuutta, teknistä lahjakkuutta, empatiaa, sosiaalisuutta, karismaa, kommunikointilahjakkuutta saati ajattelun taitoa, joita kaikkia tarvitaan työelämässä.
Kertokaas älykkäät mitä tekisitte maailman hyväksi jos saisitte valtaa. Kynttilät pois vakan alta.