Keskivertoa älykkäämpi: mikä älykkyydessä on raskainta?
Minulle henkilökohtaisesti se, että osaan hahmottaa asiat suurina kokonaisuuksina, joissa monet tekijät vaikuttavat toisiinsa ja jotka harvoin ovat kovin mustavalkoisia tai joko-tai. Näin on usein esim. poliittisten tai eettisten kysymysten kanssa. On jotenkin tuskastuttavaa huomata kerta toisensa jälkeen, että populistiset one-linerit purevat keskivertoihmisiin paljon tehokkaammin, eivätkä he edes halua ajatella asioita monelta kantilta. Muita?
Kommentit (1229)
Se, kun tyhmät ei älyä, miten nopeasti hoksaan ne tyhmiksi ja kun esitän tyhmempää, eikä ne älyä sitäkään.
Se, että näkee ihmisistä ja elämästä niin paljon läpi. Suuri osa tästä elämäksi kutsuttavasta kohelluksesta on vähäjärkisiin normeihin mukautumista. Ihmisten reaktiot ovat usein aivan järjettömiä, kun näitä tiettyjä kaavoja rupeaa kyseenalaistamaan. Juostaan kaiken maailman statusmarkkereiden perässä ja sitten ihmetellään, kun asiat menevät vituralleen, masentaa ja ollaan onnettomia. Mutta kun se omaehtoinen ajattelu ja elämän muokkaaminen oikeasti itsensä näköiseksi ei ole vaihtoehto.
Se, kun ymmärrän kaikki vedätysyritykset ja muut tyhmien kuvittelemat mukamas "langat" hetimmiten, joskus on kiva hieman vedättää ja antaa tyhmän kuvitella olevansa fiksu lähtemällä mukaan johonkin vedätysyritykseen. Olen aina askeleen edellä tämmöisessä, sekin ärsyttää. Joskus voisi olla tyhmempikin, eikä hoksata aina kaikkea😄
Eri galaksilla eläminen.
Somealustat osoittavat erilaisuuteni räikeästi. En vain ymmärrä valtaosaa ihmisistä, eivätkä he minua. Huumorintajuni on aivan eri maailmasta. Ihmisyys on mulle harmaan eri sävyjä, ei koskaan mustaa tai valkoista. En kykene tuomitsemaan.
Vierailija kirjoitti:

Tämä! 😄 Ihmisten tavoitteet ja motiivit ovat yleensä ihan hetkessä järkeiltävissä. Sellaisen summittaisen psykologisen analyysin ihmisestä saa myös yleensä tehtyä hyvin äkkiä.

Ja tämä. Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä sitä, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kenenkään elämä ei loppujen lopuksi ole millään tavalla "oma".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, kun ymmärrän kaikki vedätysyritykset ja muut tyhmien kuvittelemat mukamas "langat" hetimmiten, joskus on kiva hieman vedättää ja antaa tyhmän kuvitella olevansa fiksu lähtemällä mukaan johonkin vedätysyritykseen. Olen aina askeleen edellä tämmöisessä, sekin ärsyttää. Joskus voisi olla tyhmempikin, eikä hoksata aina kaikkea😄
Tämä! 😄 Ihmisten tavoitteet ja motiivit ovat yleensä ihan hetkessä järkeiltävissä. Sellaisen summittaisen psykologisen analyysin ihmisestä saa myös yleensä tehtyä hyvin äkkiä.
Mitä tarkoitat summittaisella psykologisella analyysilla? Mistä tiedät, onko päättelysi mennyt nappiin? Omassa elämässä on ainakin tapahtunut sellaisia asioita, jotka ovat aika epätodennäköisiä, ja olisin yllättynyt jos kukaan arvaisi edes sinnepäin oikein. Uskon, että olemuksestani tulee kyllä tietty vaikutelma, mutta luulen, että ihmiset päättelevät sen johtuvan jostain muusta kuin mitä todellisuus pitää sisällään, ja mitä en todellakaan levittele ympäriinsä.
AP on suuruuskuvitelmissaan. Dg?
Vierailija kirjoitti:
Se, että näkee ihmisistä ja elämästä niin paljon läpi. Suuri osa tästä elämäksi kutsuttavasta kohelluksesta on vähäjärkisiin normeihin mukautumista. Ihmisten reaktiot ovat usein aivan järjettömiä, kun näitä tiettyjä kaavoja rupeaa kyseenalaistamaan. Juostaan kaiken maailman statusmarkkereiden perässä ja sitten ihmetellään, kun asiat menevät vituralleen, masentaa ja ollaan onnettomia. Mutta kun se omaehtoinen ajattelu ja elämän muokkaaminen oikeasti itsensä näköiseksi ei ole vaihtoehto.
Reaktiot eivät ole järjettömiä vaan ihan ennustettavissa olevia, jos tiedetään jotain ihmisen historiasta, biologiasta ja evoluutiosta. Siinä mielessä ne tietysti voivat olla epäloogisia, että käytös ei johda siihen mihin ihminen sanoo tai ajattelee, että se menisi.
Minua on lapsesta asti sanottu älykkääksi, ja kai sitä jossain määrin olenkin. Itselläni ehkä huonoin juttu tässä on ollut se, että en koskaan oppinut opiskelemaan ja tekemään töitä menestyksen eteen. Peruskoulu oli ns. liian helppo, ja lukiokin monilta osin. Tavallaan minusta tuli alisuoriutuja, koska olen myös varsin kunnianhimoton. Jälkimmäistä olen viime aikoina miettinyt siltä kantilta, että se voi liittyä myös heikkoon itsetuntoon, joka on ollut ongelmani oikeastaan aina. Kun ei mitään tavoittele, ei myöskään pety. Kauppikseen menin, kun en muutakaan keksinyt, mutta työelämässäkin olen oikeastaan jättänyt suurimman osan kapasiteetistani käyttämättä. Toisaalta olen malliesimerkki huijarisyndroomaisesta, ja kyseenalaistan usein osaamistani ja kykyjäni.
Omassa tuttavapiirissäni tunnen itseni keskiverroksi, mutta monesti oman "kuplan" ulkopuolella hämmennyn siitä, miten hitaalla osa ihmisistä käy. Joissain tapauksissa huomaan jopa vältteleväni ns. hitaaksi kokemiani ihmisiä, vaikkei se nyt vaikka työelämässä ole aina mahdollista. Rakastan pitkiä, polveilevia keskusteluja ja mielipiteiden haastamista molemmin puolin, ja turhaudun ihmisistä, joiden kanssa kauppalistaa vaativampien puheenaiheiden käsittely on mahdotonta.
Olen "inhorealisti", ja minun on vaikea sulkea silmäni epäkohdilta. Monesti tuntuu, ettei oma pää ole koskaan hiljaa. Usein olen hieman kateellinen sellaisille happy go lucky -tyylisille ihmisille, jotka vain porhaltavat elämänsä läpi ilman sen kummempaa miettimistä.
En ole varsinaisesti huippuälykäs. Keskivertoa fiksumpi kuitenkin. ÄO on 127. Tunneäly nolla, tilannetaju nolla, empatia nolla, sympatkyky nolla. Töissä olen töykeä jurottaja joka kuitenkin saa homman toimimaan ja ratkaisee ongelmat ja tuottaa voittoa firmalle, ehkä siksi olen saanut pitää duunin vaikka kukaan ei pidä minusta. Käyn siellä kuitenkin koska tarvitsen rahaa elämiseen. Tienaan hyvää palkkaa enkä kuluta juurikaan niin sitä on kertynyt. lahjoitan sitä hyvöntekeväisyyteen koska en tee sillä ylimääräisellä rahalla mitään, ehkä siitä on jollekulle iloa. Kukaan ei tiedä sitä eikä saa koskaan tietää. Asun yksin ja viihdyn yksin, pääsääntöisesti. Joskus on hetkiä kun kaipaisin jotakuta jolle jutella niitä näitä mutta yleensä en jaksa ihmisiä ja uuvun sosiaalisista tilanteista.
Vierailija kirjoitti:
Se, kun ymmärrän kaikki vedätysyritykset ja muut tyhmien kuvittelemat mukamas "langat" hetimmiten, joskus on kiva hieman vedättää ja antaa tyhmän kuvitella olevansa fiksu lähtemällä mukaan johonkin vedätysyritykseen. Olen aina askeleen edellä tämmöisessä, sekin ärsyttää. Joskus voisi olla tyhmempikin, eikä hoksata aina kaikkea😄
Mutta jos joku sinua älykkäämpi on huijannut tai manipuloinut sinua, et ole ehkä hoksannut sitä vieläkään.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ovat vaan niin yksinkertaisia. En voi muuta sanoa.
Jokainen vaikuttaa joskus yksinkertaiselta, toki jotkut sitä oikeastikin on. Mutta ihmisille jäänee eniten mieleen ne muistot kun huomasi itsensä muita fiksummaksi, ja ne muistot pyritään selittämään parhain päin ja unohtamaan joissa ei itse tajunnut jotain, mitä olisi voinut.
Puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, kun ymmärrän kaikki vedätysyritykset ja muut tyhmien kuvittelemat mukamas "langat" hetimmiten, joskus on kiva hieman vedättää ja antaa tyhmän kuvitella olevansa fiksu lähtemällä mukaan johonkin vedätysyritykseen. Olen aina askeleen edellä tämmöisessä, sekin ärsyttää. Joskus voisi olla tyhmempikin, eikä hoksata aina kaikkea😄
Mutta jos joku sinua älykkäämpi on huijannut tai manipuloinut sinua, et ole ehkä hoksannut sitä vieläkään.
https://tieku.fi/teknologia/elammeko-simulaatiossa-nain-paasisimme-siit…
Vierailija kirjoitti:
En ole varsinaisesti huippuälykäs. Keskivertoa fiksumpi kuitenkin. ÄO on 127. Tunneäly nolla, tilannetaju nolla, empatia nolla, sympatkyky nolla. Töissä olen töykeä jurottaja joka kuitenkin saa homman toimimaan ja ratkaisee ongelmat ja tuottaa voittoa firmalle, ehkä siksi olen saanut pitää duunin vaikka kukaan ei pidä minusta. Käyn siellä kuitenkin koska tarvitsen rahaa elämiseen. Tienaan hyvää palkkaa enkä kuluta juurikaan niin sitä on kertynyt. lahjoitan sitä hyvöntekeväisyyteen koska en tee sillä ylimääräisellä rahalla mitään, ehkä siitä on jollekulle iloa. Kukaan ei tiedä sitä eikä saa koskaan tietää. Asun yksin ja viihdyn yksin, pääsääntöisesti. Joskus on hetkiä kun kaipaisin jotakuta jolle jutella niitä näitä mutta yleensä en jaksa ihmisiä ja uuvun sosiaalisista tilanteista.
Piti vielä lisäämäni, en edes pitänyt itseäni mitenkään älykkäänä. Nään vain heti teknisistä suunnitemista ja ratkaisuista syy-seuraussuhteita ja miten mikäkin vaikuttaa mihin niin olen hyvä suunnittelemaan prosesseja. Enkä pidä äo-testiä minään fiksuuden mittarina, kerroin vain 127 pisteen arvoisesti miten ne kuviot pyörähtelee seuraavaksi.
Nämä nykyiset en tiedä mitä ne nyt oikeastaan ovat, jonkinlaisia salaliittolaisia, jotka eivät suostu ymmärtämään faktoja.
Kaikesta kehitetään joku salaliitto. Viimeisin esimerkki vaikka mistä johtuu suklaan hinnan nousu.
Alle 40-vuotiaden älykkyys laskee länsimaissa, mutta miksi? "Tulokset ovat vaikuttavia ja melkoisen huolestuttavia"
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1314406
Vierailija kirjoitti:
Muiden tyhmyys
Miksi tää kommentti ei oo saanut enemmän yläpeukkuja? Paras vastaus täällä :DDDD