Miksi osa saa liikunnasta endorfiineja ja osa taas ei saa mitään sellaista?

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ensimmäiset 40 vuotta liikunta pakkopullaa enkä kokenut endorfiinihuumaa mistään. Sitten löysin sattumalta liikuntalajin joka sytytti ja tunnin jälkeen olin hurjassa endorfiinipläjäyksessä.

Haluaisitko kertoa mistä lajista on kyse? :)

35 tiivistää vielä. Minulle liikunnan on näemmä oltava energistä ja hauskaa, tai se on pakkopullaa.

Käyn selkäni takia myös joogatyyppisellä tunnilla viikoittain ja se on kyllä henkisesti tuskaa. Tunti on pitkä kuin nälkävuosi eikä onnellista yhtään. Selkä kumminkin pysyy kivuttomana vain sillä, niin sitä on siedettävä. Hauskanpitoliikunta on sitten jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ensimmäiset 40 vuotta liikunta pakkopullaa enkä kokenut endorfiinihuumaa mistään. Sitten löysin sattumalta liikuntalajin joka sytytti ja tunnin jälkeen olin hurjassa endorfiinipläjäyksessä.

Haluaisitko kertoa mistä lajista on kyse? :)

Itämainen tanssi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ensimmäiset 40 vuotta liikunta pakkopullaa enkä kokenut endorfiinihuumaa mistään. Sitten löysin sattumalta liikuntalajin joka sytytti ja tunnin jälkeen olin hurjassa endorfiinipläjäyksessä.

Haluaisitko kertoa mistä lajista on kyse? :)

Itämainen tanssi :)

Kiitos että vastasit. Onko sinulla aiempaa tanssitaustaa, vai menitkö ihan kylmiltään? Minun lajini on kävely, vaikka sitä ei esim. tällä palstalla liikuntakeskusteluissa pidetä liikuntana ollenkaan. Tykkään kävellä pitkää matkaa ja kauan, siis vaeltaa kantamuksen kanssa. Se on ihanaa, kun on vain tietä edessä satoja kilometrejä. Kun niin pitkälle matkalle ei pääse usein (tai siis on päässyt vain kerran), ei enää kymmenen kilometriä tunnu miltään. Lähden vielä uudelleen sellaiselle pitkälle matkalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ensimmäiset 40 vuotta liikunta pakkopullaa enkä kokenut endorfiinihuumaa mistään. Sitten löysin sattumalta liikuntalajin joka sytytti ja tunnin jälkeen olin hurjassa endorfiinipläjäyksessä.

Haluaisitko kertoa mistä lajista on kyse? :)

Itämainen tanssi :)

Kiitos että vastasit. Onko sinulla aiempaa tanssitaustaa, vai menitkö ihan kylmiltään? Minun lajini on kävely, vaikka sitä ei esim. tällä palstalla liikuntakeskusteluissa pidetä liikuntana ollenkaan. Tykkään kävellä pitkää matkaa ja kauan, siis vaeltaa kantamuksen kanssa. Se on ihanaa, kun on vain tietä edessä satoja kilometrejä. Kun niin pitkälle matkalle ei pääse usein (tai siis on päässyt vain kerran), ei enää kymmenen kilometriä tunnu miltään. Lähden vielä uudelleen sellaiselle pitkälle matkalle. 

Ihan kylmiltään menin, siellä oppii kyllä. Itämaista tanssia ei myöskään pidetä aina keskusteluissa mitenkään arvossa, vaikka lajissa voimistuu monpuolisesti koko kehon tärkeät lihaksistot kuten niska-hartia-yläselkä, rinta ja kädet, kyljet-alaselkä.-vatsa sekä myös jalat.

Kävely on mielestäni yksi parhaaimpia liikuntamuotoja myös :)

Vierailija kirjoitti:

M kirjoitti:

Mulla sama vika,tulee ennemminkin paska olo ja niin on ollut aina.

En tiedä vaikuttaako astma? Joskus olen ajatellut että tulee hapen puutetta tai jotain?

Mulla on astma eikä vaikuta, saan kicksejä liikunnasta. Hoitotasapaino kuntoon niin happi riitttäää.

Ei auta mitkään hoidot puhallusarvot aina huonoja,eikä mitään hengenahdistuksia kuitenkaan tule,syntymästä saakka ollut astma.

Joskus salitreenin jälkeen tulee ihan oksettava olo ja tuntuu että taju lähtee.

Ikää 42v ja tuntuu että huonompaan menee kun ikää tulee lisää.

Itsekin kuulun tähän ryhmään, joka ei saa mitään endorfiininousuja hikiliikunnasta. En enää ota paineita liikunnasta vaan teen sitä, mikä itselle sopii. Saan parhaan olon luonnossa vaeltelemisesta ja yleisestä käyskentelystä, jossa se ilo tulee ulkoilmasta ja luonnon läheisyydestä. Ei kaikkien tarvitse olla mitään treenihirmuja, mutta peruskuntoa on hyvä ylläpitää.

Minä saan voimakasta hyvän olon tunnetta ja tyytyväisyyttä itseeni ja maailmaan liikunnan myötä. Ehdottomasti parhaat kiksit tulee joko niin rankoista treeneissä, että ennen alkua pelottaa käydä tekemään tai isoista peleistä, joihin on keskittynyt koko edeltävän viikon ja käynyt päässä kymmeniä kertoja läpi eri tapahtumainkulut ja voiton euforian ja tappion katkeruuden.

Isoimman nautinnon saan nykyisin urheilun psykologisesta puolesta. Olen edustanut maatani kv-tasolla ja voittanut monet Suomen mestaruudet ja isoon peliin latautuminen, ottelun aikainen täydellinen keskittyminen ja ottelun jälkeinen totaalinen henkinen uupumus ovat erityisiä hetkiä. Joukkuelajissa pääset joka tilanteessa lukemaan myös muiden suhtautumisen siihen. On erittäin kiehtovaa katsottavaa, miten ihmiset valmistautuvat maksimaaliseen suoritukseensa. Jotkut ovat hiljaa ja omissa ajatuksissaan (minä), jotkut hölöttävät suuna päänä. Mitä lähemmäs ottelua mennään, sitä enemmän kaikkien olemus ja katse terästäytyvät. Itse olen sellaisissa tiloissa, että mikään ulkopuolinen ärsyke ei pääse läpi hetkeä ennen alkua.

Koska keskittyminen on täydellistä, isojen ottelujen jälkeen on aina aivan loppu henkisesti.

Todennäköisesti ihmisten aivot reagoivat yksilöllisesti välittäjäainetasolla liikuntaan. Liikunnasta mielihyväjärjestelmä todennäköisesti aktivoituu liikunnasta herkemmin. Tunnistan itsekin hyvän olon, mutta se liittyy aina siihen tunteeseen, että liikunta on ohi ja olen saanut jotain aikaiseksi eikä siihen, että pääkoppa suorastaan huutaisi glooriaa juoksulenkillä. Tunnen kyllä sellaisiakin ihmisiä, joiden pääkoppa pysyy kasassa ainoastaan liikkumalla ja liikkumattomuus johtaa kipuihin ja monenlaisiin vaivoihin. Kysymys on varmasti siitä, että toiset ovat myös luonnostaan fyysisempiä ja elävät fyysisten kokemustensa kautta enemmän.

Todella hyvä kysymys! Olen käynyt salilla kaksi vuotta , ja silti en saa mitään hyvää oloa vaan olen hikinen, uupunut, haluan suihkuun ja ruokaa. Muistan jo lapsena inhonneeni hiihtoa/luistelua ja sitä, miten äiti hehkutti posket punaisina kuinka nyt on hyvä olo! 

Minäkään en saa liikunnasta mitään. Siitä tulee vain inhottava olo; hikinen, epämiellyttävä ja väsynyt. En ole hyvä missään lajissa, joten en saa edes mitään onnistumisen elämyksiä liikunnasta. Se on alusta loppuun pakkopullaa ja tuntuu ajan tuhlaamiselta.

Ajattelin, että fyysinen työ herättäisi kehossani tarpeen liikkua, mutta ei. Ei tullut mieleenkään lähteä urheilemaan työpäivän jälkeen, vapaapäivinä tai edes lomalla. Sama inhottava ja väsynyt olo tuli aina vain jokaisen työpäivän jälkeen ja ne päivät, kun ei tarvinut liikkua, olivat aivan ihania.

Niin ja en ole ylipainoinen tai huonokuntoinen. Tuota fyysistä työtä tein useamman vuoden. Liikunta vain ei ole minua varten.

Itsekin inhoan sitä hikoilua ja puuskuttavaa tunnetta. On sietämätöntä, kun hengästyttää ja sydän hakkaa. Mulle tulee helposti hiki, aina tullut, riippumatta siitä missä kunnossa olen. Tämän takia hyötyliikunta kuten töihin pyöräily ei onnistu, koska töissä pitäisi sitten mennä suihkuun.

Uinti on mukavaa, siitä nautin ja käynkin pari kertaa viikossa uimassa.

Mulle hyvän olon tunne tulee liikunnan jälkeen, erityisesti jos pääsee heti saunaan. Sen jälkeen on kuin leijuisi, puhki, mutta niin raukea olo. Onko tämä endorfiini juttu? Esim. Työpäivän rasituksen jälkeen sauna ei anna samaa fiilistä

Minulla meni melkein 40 vuotta, ennenkuin löysin liikunnasta mitään iloa. Nyt olen löytänyt lajini, jossa olen kehittynyt vähän. Lisäksi laji on sellainen, jossa ei tarvitse mennä äärirajalle, jotta lihakset vahvistuvat, ei siis tarvitse tuntea hikoilua eikä pakahduttavaa hengästymistä. En tietysti ole samassa kunnossa kuin juoksijat, mutta urheilen 4 krt viikossa edes vähän. Menen mielelläni, tulen mielelläni ja keskikohtakin sujuu. Ja keho kiittää.

12121212 kirjoitti:

Mahdollisia selityksiä:

Et liiku riittävän reippaasti. Laiska löntystely ei välttämättä auta.

Olet huonossa kunnossa. Kun liikut reippaammin, tuleekin huono olo.

Olet syönyt liikaa tai liian vähän.

Sinulla on negatiivinen asenne.

Höpsistä. Kyse on genetiikasta. Osalla ihmisistä liikunta ei saa aikaan endorfiinityöppyä. Googlella löytyy aiheesta tutkimustietoa.

En lukenut kaikkia vastauksia mutta oma näkemykseni on että laji vaikuttaa. Esimerkiksi juoksemisesta en saa kiksejä, jotenkin keskityn liikaa puuskutukseeni ja siihen kuinka paljon aikaa on mennyt ja pitäisi vielä juosta. Mutta spinning. Siinä on aina niin hyvät fiilarit. Polkea kovaa musiikin tahdissa. Tuntuu että voisin laulaa vaikka syke ihan tapissa. Harrastan kaikenlaista muutakin liikuntaa, esim. tanssia mut jostain syystä saan ainoat todelliset kiksit spinningistä.

Tässä tutkimustietoa. Noin joka kymmenes ei saa liikunnasta endorfiiniryöppyä.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/etko-saa-nautintoa-liikunnasta-syy-voi…

Tää on ihan sama juttu miks toiset ihmiset saa säväreitä kodeiinista ja jää siihen koukkuun. Toiset on taas vaan meh eikä ymmärrä miks niitä tabuja pitäis vedellä kun siitä tulee lähinnä epämiellyttävä olo.

Eli ihmiset on erilaisia, eikä ne pysty ymmärtämään sitä miks yhden kokemus samasta asiasta on erilainen kuin toisen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi asiaa ihmetellyt. Liikunnasta tulee vain hengästynyt olo ja kaikki vaatteet hikimärkänä sukista alusvaatteisiin. Naama punaisena puuskutan ja vain v- käyrä nousee. En aloita liian vaativasti , läheinen pt opastanut ( ja lapsesta asti liikunta oli jotenkin raskasta ja voimia vievää) .

Haluan vain äkkiä suihkuun ja kuivan olon . Mitään kiksejä ei koskaan tule.

Kyllä mä uskon, että kaikille löytyy sellaista liikuntaa, jos tulee hyvä olo. Itsekin olen sydänvikainen ja aina kärsinyt esim. koululiikunnasta, olin punainen, pulssi tuhatsata ja uuvuin jo tunnin alussa, silloin ei sydänvaivoistani tiedetty mitään. Nyt aikuisena olen aloittanut tosi vähällä, käynyt vaikka keinumassa, tanssinut kotosalla biisin tai kaksi tai rullaillut jumppapallolla ja tietenkin kävelyitä harrastan. Minun on vain pitänyt hyväksyä se, että se liikunta mistä ainakin tällä hetkellä saan hyvän olon ei toisten mielestä ole liikuntaa nähnytkään.

Mulla tämä vaati säännöllistä, muutaman kerran viikossa tapahtuvaa kuntoon nähden suht raskasta (mutta silloin silti hyvin pientä, koska olin aloittelija) juoksulenkkeilyä, kun yhtäkkiä joku viikko huomasin suihkussa lenkin jälkeen olon olevan todella hyvä. Keho oli rento, mutta mieli täydellisen virkeä ja selkeä. Tuo sitten aiheuttikin sen, että aina vaan kaipasi rankempaa ja rankempaa liikuntaa, eikä esim. reipas kävely tuntunut "miltään" ja aloin liikunnan avulla jahtaamaan tuota ihanaa endorfiiniannosta. Nykyään osaan onneksi nauttia monipuolisesta ja myös kevyemmästä liikunnasta nopeatempoisen juoksun lisäksi. Tosin ulkoilu on mulle se juttu, pieni pakkanen on kaikista nautinnollisin sää itselleni hengästyä ja saada happea. Salilla olo ja jumpissa käyminen vaan ärsyttää, en tykkää kauheasti ihmiskontakteista kun liikun. Ulkosalit on jees.

Eli oman kokemuksen mukaan sanoisin, että säännöllisyys ja raskas liikunta on keino, jolla endorfiinit saa hyrräämään. Tosin tuohonkin voi jäädä koukkuun siten, että vaatii aina enemmän ja enemmän, mikä ei lopulta enää ole tervettä. Itsekään en saa kävelystä tai pyöräilystä huomattavaa endorfiinipiikkiä (ei siltä ainakaan tunnu), mutta juoksusta saan. Liikunnasta ja ulkoilusta toki voi oppia nauttimaan myös muulla tavalla ja kyllä noi kävelyt sun muut myös rauhoittaa mieltä. Ja välillä myös on ihan hyvä jäädä sohvalle makaamaan, jos ei jaksa.