Tunnin raivokohtauksen jälkeen lapsi ryömi sänkyni alle ja nukahti

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei osaa hallita suuttumustaan, vaan riehuu itsensä väsyksiin jos ei keksi muuta tapaa käsitellä tunnetilaa. Nuo paikallaanpitämiset on asia johon suhtautuisin varauksella, koska voi olla että tilanne on lapsesta uhkaava ja vain lisää raivoa. Väsytystaktiikkanahan se toimii, mutta on lapselle lähinnä alistavaa.

Pidä huolta ettet itse korota ääntä tai käyttäydy mitenkään aggressiivisesti, vaan pidä äänesi ja olemuksesi rauhallisina. Jos tulee verbaalista kiukuttelua, vastaa vain "aijaa" tms. Voit myös kertoa, että ymmärrät että lasta harmittaa. Jos huutaa, pyydä nätisti lopettamaan koska korviisi sattuu. Jos meinaa paiskoa esineitä, estä ja kerro miksi niin ei tehdä. Kysy lapselta haluaisiko hän olla hetken yksin omassa huoneessaan. Älä komenna, vaan ehdota asiaa. Kun raivari laantuu, tarjoa syliä.

Minä olin lapsena temperamenttinen, ja aikuisten käytös pahensi tilannetta. Usein ihmiset eivät itse huomaa provosoivaa käytöstään. Kasvatin oman lapseni näillä ehdottamillani tavoilla, ja kiukunpuuskat jäivät aika lyhyiksi.

Meidän lapsi sai raivareita samassa iässä ja hänelle tuo paikallaanpitäminen toimi oikein hyvin. Joskus kun kokeilin päästää irti kesken raivarin, niin lapsi pyysi pitämään edelleen kiinni, koki sen turvalliseksi, kun ei hallinnut omaa raivoaan. Rauhallinen puhe tosiaan auttaa ja myötätunto, lohdutus että kohta raivonpuuska menee ohi. Tasapainoinen aikuinen hänestä kasvoi. Olihan se hikinen urakka pitää fyysisesti vahvaa lasta paikallaan pitkän aikaa.