Parisuhteessa (suht.) onnelliset: Mikä ärsyttää kumppanissa eniten ja kuinka pystytte elämään asian kanssa?

Mykkäkoulu, kun on vihainen. Ei kestä koko päivää, mutta muutaman tunnin ainakin.

Kestän sitä niin, että pidän sitten mykkäkoulua hänelle (vain sen ajan, kun suostuu taas itse puhumaan). Saatan kyllä välipalaa tehdessä kysyä haluaako hänkin - ei vastausta - no syön sitten yksin. Saattaa jossain kohtaa tulla valittamaan että miksi en mennyt juttelemaan hänelle vaikka piti mykkäkoulua.. no juuri sen takia, että yksinpuhelu on typerää :) kasvaisi aikuiseksi, ongelmat selviävät paremmin puhumalla.

Muuten kyllä ihana mies, ja riitelemme erittäin harvoin - pääosin alkoholin alaisena, mutta sitä ajattelimme nyt vähentää entisestään.

N23 (mies 24)

Mun mies on kovaääninen, itse pidän ihan kunnon hiljaisuudesta, tosin viikonloppuisin yleensä kuunnellaan musiikkia. Mölyämiseen on auttanut yleensä vain sanominen, tosin vain hetkellisesti. Mies ei tunnu osaavan/tykkäävän tehdä juuri mitään yksin, jonka vuoksi hän ei aina ymmärrä sitä, kun minä vetäydyn vain omaan seuraani. Tähän asiaan ei ole varsinaisesti löytynyt ratkaisua, mutta sen kanssa pärjää, kun vain aina sanon uudestaan ja uudestaan, että tarvitsen omaa aikaa ja rauhaa.

Sotkuisuus on meidän suhteessa isoimpia nurinan aiheuttajia. En ole itsekään mikään siisteysintoilija, mutta kuitenkin se pääasiallinen siistijä, joten näen punaista jos ei omia jälkiään voi korjata (esim läikkynyttä kahvia tai roskia).

Viime aikoina on ollut ongelmia myös syvällisyyden kanssa. Tarkoitan tällä sitä, että välillä minusta tuntuu, ettei mies ole enää kiinnostunut mielipiteistäni tai tunteistani - ilmoittaa tosin kovaäänisesti omat mielipiteensä ja loukkaantuu, jos ei hänen tunteitaan oteta huomioon. Tähän ei ole vielä ratkaisua löytynyt ja se hiertääkin suhdetta aika tavalla (erityisesti siis minun osaltani).

Sanottakoon vielä, että mies on ehdottomasti elämäni rakkaus ja naimisiin ollaan menossa, vaikka välillä tuntuukin, että hakkaako tässä päätään seinään, kun koittaa tulla toimeen, joissakin asioissa, niin erilaisen ihmisen kanssa. On se rakas, mutta myös saakelin raivostuttava.

Epäsiisteys. Likaisia sukkia, jogurttipurkkeja ja milloin mitäkin lojuu herran jäljiltä joka puolella. Likaiset astiat jäävät pöytään/yöpöydälle. Sylkee lavuaariin eikä huuhdo. Jos hänelle sanoo, että viepäs tuo astia koneeseen, niin hän vastaa että joo, vien ihan kohta. Mitä ei kuitenkaan tapahdu.

Oikeasti tuon kanssa pystyy elämään vain siten, että siivoaa sen jälkiä. Muuten täällä varmaan vilistäisi torakat. Siedän tuota, koska hän on muuten aivan superihana, paras ystävä ja sielunkumppani. Juttelee, kuuntelee, sanoo aina ne oikeat sanat, välittää ja on uskollinen. Ja näyttääkin mun silmään hyvältä.

Sotkuisuus ja hamstraaminen. Mitään ei voida heittää pois ja itse olen minimalistinen. Asia on ratkaistu niin että talossa yläkerta kuuluu miehelle ja saa tehdä ja hamstrata siellä mitä haluaa ja alakerta missä on keittiö, olohuone ja makuuhuoneet ja muut elintilat kuulu mulle tai toki muillekkin mutta minä päätän suunnilleen miten siellä asiat on. Järjestely on toiminut hyvin.

Puhuu välillä tosi kovaäänisesti, kiroten ja "tamperelaisittain" reteesti ja röhönauraen kännykkään. Tiedän silloin että puhelun toisessa päässä on isänsä tai tietyt työtuttavat tai pomo.

Ärsyttää ihan tosi paljon tuollainen ettei voi olla oma itsensä vaan lähtee mukaan tuollaiseen rasittavaan möykkäämiseen. Yleensä viiton menemään hemmetin paljon kauemmas hoitamaan puhelunsa kun en kerta kaikkiaan kestä kuunnella sitä. Ja yritän muistaa että itsekin tapaan nauraa kaverini asiasta eksyville jutuille vaikkei oikeasti naurata. Mielestäni ollaan molemmat sosiaalisia jännittäjiä ja yritetään olla muille mieliksi.

Liikkumattomuus eli osittain epäterveelliset elintavat. Mies ei harrasta minkäänlaista liikuntaa ja vaikka onkin hoikka ja sinänsä sen näköinen, kun liikkuisikin joskus niin huolettaa tulevaisuus miehen puolesta. Vielä ei ole mitään sairauksia, mutta äkkiä tulee esim selkävaivoja jos ei itsestään huolehdi.

Puhuminen ei auta. Joskus pyydän mukaani lenkille, muttei ole vielä innostunut. En painosta, koska paino-ongelmia ei ole ja pidän liikkumisesta yksin.

Tavaroiden kadottaminen :-)

Kahdeksatta vuotta yhdessä ja sama meno jatkuu vuodesta toiseen.

Alussa kun etsi kännykkäänsä, tupakoitaan, sytytintään, pankkikorttiaan, elin tilanteissa mukana ja etsin hänen kanssaan, mutta melko pian tajusin ettei siitä ole mitään hyötyä. Kaikki aina hukassa ja jos jonnekin pitää lähteä, en nosta peffaani penkistä ennenkuin hän on löytänyt kaiken tarvitsemansa ja ulkovaatteet päällä odottamassa minua.

Täytyy häneltä vielä tarkistaa kysymällä onko kaikki nyt varmasti mukana, ettei tarrvitse palata hakemaan.

Mietityttää vain missä kodissamme on se jemma jonne mahtuu sata kertakäyttösytytintä :-)

Nosta n