Muistatteko lapsuudesta kaverien vanhempia, joita pelkäsitte?

Muistan. Yhdellä kaverilla oli väkivaltainen ja hullu isä, joka vihjaili seksuaalisesti lapsille ja käyttäytyi arvaamattomasti. Toisen kaverin äiti taas oli aina vihainen. Joskus itsekin mietin ja pelkään nalkuttaessani lapselle,et toivottavasti en näyttäydy pelottavana kavereidensa silmissä. Pyrin olemaan aina mukava ja rauhallinen. Naapurin äiti oli loputtoman kärsivällinen,rauhallinen ja sydämellinen ja viihdyin siellä siksi tosi hyvin. Omat vanhempani olivat riitaisia.

Joo parhaan kaverin äiti oli aina äkäinen. Kotiäiti vielä vuosikausia, en tiedä onko ikinä tehnyt töitä. Hoiteli vaan puutarhaansa ja heidän pihalla ei saanut leikkiä ettei nurmikko mene pilalle. Leikittiin yleensä meillä.

Kyllä! Ja tämä kaverin isä oli oikeasti maailman kultaisin ihminen, pelkäsin sen viiksiä :-D

Kun pääsin yli kammosta, käänsin täysin kelkkani ja roikuin enemmän sen isän seurassa kuin kaverin. Oli se kärsivällinen, aina jaksoi olla ystävällinen, vaikka 5-vuotias papupata oli "apurina" remonttihommissa :-)

Toisen kaverin äiti oli tiukkis, mutta minusta oli vaan ihanaa, kun sai huomiota ja komentelua käytöstavoista. Minulta lipsahtaa vieläkin enemmän hänen kuin oman äidin sanontoja kasvatuksessa.

Eli pelkäsin, mutta pääsin yli ja opin.

En pelännyt ennenkuin joskus 15-vutiaana, jolloin jouduin naapurin miehen kanssa ulkona keskellä päivää kahden kesken. Tajusin, että nyt tässä on pidettävä varansa.

Myöhemmin kuulin isältäni, että jonkun vuoden päästä mies oli kertonut, että hänellä on nuori tyttöystävä. Jälkikäteen isäni sai tietää, että tyttö oli 13-vuotias (mies noin 50 v) ja poliisit olivat hoitaneet asian. Miehen oma vaimo oli joutunut väkivallan pelossa muuttamaan muualle ja salaamaan osoitteensa kaikilta.

Joo muistan. Valitettavasti hän oli opettajani. Urheasti kuitenkin kävin kaverini luona kylässä koulun jälkeenkin. Kaverini äiti oli ihan huippu mukava. 

Joo. Eräällä samassa kerrostalossa asuvalla kaverilla oli äiti, joka valitti mulle milloin mistäkin. Muka tarkoituksella häirittiin häntä heidän ikkunan alla pihalla, saatoin katsoa häntä väärällä tavalla, olin ollut lapselleen ilkeä milloin mistäkin. Myönnän että joskus valitti aiheesta, mutta yleensä ei. Muuttivat pois, mutta nyt ovat muuttaneet takaisin. Olen nähnyt heitä pari kertaa kun vanhempieni luona käyn, mutta en uskalla edes katsoa silmiin tai moikata. :(

Yhden kaverin (kutsutaan kaveria vaikka Marjaksi) äiti oli aina vihainen, suu alituiseen rautanaulana. Vaati Marjalta täydellisyyttä aina ja joka asiassa. Hän valitti ihan estoitta milloin mistäkin kun heillä oli ja syytti Marjaa aina kaikesta, vaikka tämä ei olisi tehnytkään mitään. Esim. kerran olin heillä yökylässä, luimme yhdessä tulevaan kokeeseen. Koko iltaa ei kokeeseen lukuun mennyt, joten pelasimme lautapelejä Marjan sisarusten kanssa. Nukkumaan mennessä juttelimme kuiskaten aika pitkälle yöhön. Juttelimme siis oikeasti hiljaa, koska Marja sanoi, että sen äiti vetää kilarit jos ei olla hiljaa. (Marjan huone oli yläkerrassa, vanhempien makuuhuone alakerrassa suoraan Marjan huoneen alapuolella). Aamulla Marjan äiti vei meidät autolla kouluun ja huusi Marjalle koko matkan siitä, kuinka Marjan isä ei ollut saanut nukuttua, koska mekastimme (!) koko yön. Ja nyt isä joutui jäämään töistä kotiin, koska hänen mahahaava vaivaa unenpuutteen takia, ja se on Marjan syy. Huutoa tuli myös siitä, että emme olleet kuulemma lukeneet kokeeseen ollenkaan, olimme muka tehneet kaikkea muuta koko illan. Ihan sama mitä Marja koitti sanoa, huuto ja syytökset vain jatkuivat. Huutoon yhtyivät myös muut sisarukset, jotka menivät äitinsä puolelle ja haukkuivat Marjaa kaikesta.

Täytyy sanoa, että aika heikot on talossa seinät, jos kuiskaus kuuluu seinien ja lattioiden/katon läpi. Sekin täytyy sanoa, että aika heikosti menee vanhemmalla jos tuosta häiriintyy eikä kykene tulemaan sanomaan asiasta yöllä vaan järjestää huutokonsertin aamulla. 

Mun ystävällä oli huutava isä, huusi joskus minullekin että "vittu pitikö sinunkin tulla tänne". Oli ammatiltaan vielä erityisopettaja. Äitinsä oli bisnesnainen joka ei kestänyt heikkoutta. Tuohon perheeseen oli joka kerta inhottavaa mennä kun ei tiennyt mitä oli vastassa. Pahin todistamani tilanne oli, kun tämä isä heitti koiranpennun seinään... 

Ystäväni on myöhemmin sanonut, että varsinkin tuo isän huutaminen ja kyvyttömyys lempeään vuorovaikutukseen aiheuttivat hänelle masennusta, päihdekierrettä sekä epätoivoista halua kokea miehen turvaa. Tämä isä ei koskaan hakannut lapsiaan, vaan karjui. Ystäväni on siis sellainen että menee yhteen epäsopivien retkujen kanssa, eroaa pian ja heti perään tulee uusi mies. Äitiinsä hän suhtautuu lähinnä välinpitämättömän neutraalisti. 

Muistan naapurin isän. Tapana oli että kun heidän lapset tekivät jotakin pahaa niin paikalla olevat kaverit laitettiin "opetuksena" katsomaan kun hän antoi piiskaa paljaalle takapuolelle sellaisella metalliketju-virityksellä. Voin vaan kuvitella sen kivun ja pienen lapsen hädän. Koko toimituksen ajan piti katsoa päin, tai uhkasi että sitten kaverit on seuraavana vuorossa. Kerran vahingossa kaaduin naapurin pihassa (ehkä 5-vuotiaana) ja päästin pienen itkun. Tämä isä lähestyi minua sen metalliketjun kanssa ja ehdin juuri ja juuri juosta pensasaidan raosta omaan pihaan. Siis juuri tuollaisista mitättömistä jutuista nämä lapset saivat viikottain ketjusta :( Elettiin 70-lukua eikä kukaan puuttunut asiaan vaikka minä ja useampi kaveri kerroimme vanhemmillemme.

Jos jonkun isä tai äiti minulle jotain pelottavasti alkoi huutamaan, niin en kyllä enää sen kaverin kotiin lähtenyt. Tosin vain yhden tai kaksi sellaista tapausta muistan.

Vierailija kirjoitti:

Muistan naapurin isän. Tapana oli että kun heidän lapset tekivät jotakin pahaa niin paikalla olevat kaverit laitettiin "opetuksena" katsomaan kun hän antoi piiskaa paljaalle takapuolelle sellaisella metalliketju-virityksellä. Voin vaan kuvitella sen kivun ja pienen lapsen hädän. Koko toimituksen ajan piti katsoa päin, tai uhkasi että sitten kaverit on seuraavana vuorossa. Kerran vahingossa kaaduin naapurin pihassa (ehkä 5-vuotiaana) ja päästin pienen itkun. Tämä isä lähestyi minua sen metalliketjun kanssa ja ehdin juuri ja juuri juosta pensasaidan raosta omaan pihaan. Siis juuri tuollaisista mitättömistä jutuista nämä lapset saivat viikottain ketjusta :( Elettiin 70-lukua eikä kukaan puuttunut asiaan vaikka minä ja useampi kaveri kerroimme vanhemmillemme.

Kuulostaa kyllä aika uskomattomalta ettei nyt kukaan olisi noista pikkulasten ketjullahakkaamisnäytöksistä uskaltanut vanhemmilleen kertoa ja vielä uskottomammalta ettei niistä kukaan vanhempi olisi ilmoittanut asiasta ja  tapauksesta  suoraan poliisille.

Ja muuten tiedoksi, että ei  se 1970-luku ollut mitään keskiaikaa, vaan itse asiassa aika edistyksellinen lastenkasvatuksen vuosikymmen, jolloin radiossakin laulettiin lauluja lasten oikeuksista.

Ihan helpolla, eli ilman mitään viranomaisnäyttöä en kyllä tuollaista tarinaa usko, enkä suostu nielemään.