Kuka muistaa HELLEKESÄN 2010? Suomessa oli silloin +37,2°C lämmintä
Heinäkuussa 2010 yhtä päivää lukuun ottamatta jokainen päivä oli hellepäivä. :D
Esim. Puumalassa +30 astetta meni rikki 12 päivänä.
Sää vain lämpeni ja 29.7.2010 Liperissä Joensuun lentoasemalla mitattiin jo +37,2°C. Muistan tämän päivän kuinka lämmin se olikaan.
Elokuussakin hätyyteltiin 34 asteen lämpötiloja.
Onneksi Suomessa on kuitenkin niin kuiva ilma, että +37,2°C ei tunnu oikeasti miltään verrattuna tropiikin 34 asteeseen. :)
Muistaako kukaan miten lämpimiä uimavedet olivat kesällä 2010?
Kommentit (1052)
Oli hauskin kesä ikinä. Sellaisra aikaa en enään takaisin voi saada:(
Mun paikkakunnalla ei vissiin ollut kovin pitkää jaksoa hellettä tuolloin. Sen muistan, että viikon ehkä oli todella kuuma. Mutta sen muistan, että 2014 oli paljon lämpimiä päiviä, kun asuin eri paikassa.
Muistan. Meillä helleputki päättyi kaupungin omaan juhlapyhään. Heti ilotulitusten jälkeen yöllä alkoi raju ukkosmyrsky joka kaatoi rannoilla ISOJA puita ja torilla katoksia lenteli ja laivojen torvet huutivat. Kovan tuulen jälkeen alkoi todella kova sade. Ambulanssit eivät päässeet sairaalanpihaan kun puita oli edessä. Ikinä en ole sellaista kokenut ja ihme ettei kukaan menehtynyt.
Muistan. Ei ole sen kesän kärsimys vielä haihtunut mielestäni.
Muistan. Olin töissä nuorten vastaanottokeskuksessa, ja somalit läkähtyivät. Sanoivat, että kyllä ovat kuumuuteen tottuneita, mutta Somaliassa on sentään öisin viileää, Suomessa lämpö on koko ajan. Pakastettiin vettä isoihin limsapulloihin ja nukuttiin niiden kanssa, pyyhkeeseen käärittynä oiva petikaveri. Ramadanin aika oli silloin myös loppukesästä, sekin aiheutti hiukan hankaluuksia.
Elokuussa oli sitten ne isot myrskyt... Sen ensimmäisen aikana nukuin teltassa, oli niin kuuma. Huomasin kyllä yöllä että sataa ja tuulee, mutta ajattelin vaan että ihanaa, viilenee. Aamulla kun heräsin, oli vähän sellainen hupsistasaatana -olo... Puita nurin ympärillä. Ja uutisia kuunnellessa menin vielä hiljaisemmaksi. Mulla oli jotenkin menny ohi, että myrskyä luvattu, tai en ainakaan tajunnut, että noin hurjana.
Hitto vieköön, muistan! Asuin Lapissa ja Oulun kohdilla meni joku raja, johon se helle oikeasti loppui. Sukulaiset soittelivat kotipaikkakunnalta, että huh huh, vielä vaan jaksaa paistaa, hellettä helteen perään. Itse väänsin itkua, kun olisko kaksi hellepäivää maksimissaan ollut koko kesänä. Kuulemma tosi upea kesä! :D Itse en päässyt kokemaan, vaikka kotimaassa olinkin.
En muista, mutta muistan hellekesän 2014. Meillä oli hellettä 5 viikkoa putkeen. Huh. Alkoi jo riittää se, kun kämppä oli kuin sauna eikä saanut nukuttua.
Muistan myös kesän 2014, yleensä nautin lämmöstä, mutta pienten kaksosten kanssa se oli tuskaa..
Muistan sen siitä että tapasin tulevan mieheni, muu on jäänyt vähän sumuun :) muistan kuitenkin että illastakin oli todella lämmin, tarkeni vähissä vaatteissa.
Joo, silloin lapsia hukkui harva se päivä ☹️ 2011 olin viimeisilläni raskaana, sekin kesä oli ennätyshelteinen.
Olin kesäkuussa 3 viikkoa ulkomailla missä päivittäin oli noin 30-45 astetta. Siellä ollessa aloin jo kaipaamaan viileää Suomen kesää.. Sitten pamahti nämä helteet Suomessa. Olin töissä Siwassa, missä ei toiminut ilmastointi. Sisälämpötila pyöri 30 asteessa, kylmälaitteet toimi miten sattui ja tavaraa homehtui, tauoista ei ollut tietokaan ja kauppa oli aina täynnä porukkaa viereisen rannan ja baarin vuoksi😄 mutta opin asiakaspalvelusta enemmän kuin koskaan tuona kesänä ja siitä mitä kiire pahimmillaan on. Värikästä asiakaskuntaa riitti ja tuli kuultua kaikenlaisia tarinoita 😄 kaikkea tuota silti lämmöllä muistellen. Vapaa aikaa osasi arvostaa ja kaikki aika työn ulkopuolella menikin ystävien kanssa.
Voi, elävästi. Olin kesätyössä rappusiivoojana. Päivästä, tunnista ja minuutista toiseen ne ummehtuneet, lemuavat, 60- ja 70-lukujen kerrostalot, joissa ei juuri ilma kierrä. Viikon kohokohta oli se eräs uusi kerrostalo, jossa oli viileää ja ah luksusta, hissi. Lähes jokaisen työpäivän jälkeen olin väsymyksestä ja turhautuksesta ihan saakelin kiukkuinen.
Ain laulain työtäs tee...
Kuulostaa ihanalta kesältä. Tein vaikeaa eroa silloin enkä muista oikein mitään koko vuodesta 2010, paitsi se oli kai loppukesää kun muutin omaan asuntoon.
Muistan, valitettavasti. Sisällä oli kuuma yötä päivää, ja ulkona kunnon pätsi. Nurmikot olivat kulottuneen ruskeita, ja puut kuolivat pystyyn. Näkymä oli ainakin täällä Etelä-Suomessa kuin Afrikassa. Viime kesä oli ehkä viileä, mutta ihanan vihreä!
Helteet menettelevät, kunhan yöllä on viileää. Muuten, ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihanalta kesältä. Tein vaikeaa eroa silloin enkä muista oikein mitään koko vuodesta 2010, paitsi se oli kai loppukesää kun muutin omaan asuntoon.
Samoin. Tai siis helteessä tuli se viimeinen niitti että nyt tää taistelu loppuu, en kestä enempää.
Upea kesä ja mies ei ollut ollenkaan kiinnostunut viettämään aikaansa perheen parissa vaan tekemään jotain ihan muuta. Ja keskusteltu oli siihen mennessä asioista tyyliin mitä hän elämältä haluaa? Kuulemma perheen mutta oli se kyllä omituista että yksin minä olin lasten kanssa rannalla, jätskillä, pyöräilemässä jne jne
Loma oli samaan aikaan...
Tulee muistikuvia joo. Sinä kesänä mulla alkoi vaihdevuodet ja hikoaminen oli massiivista muutenkin. Kesti pari viikkoa ennen kuin ymmärsin että mun hikoaminen ei ole enää normaalia lämmön aiheuttamaa hikoamista. Lisäksi tuli pääoireita, pinna katkeili koko ajan. Pystyin nukkumaan ovi auki ja tuuletin päällä.
Mulla kesti viikon verran, että pillerit alkoivat tehota.
Sitten lähdin Tallinnaan viettämään pari yötä. Olin tilannut matkan aiempaa ja tietysti pääsin ilmastoimattomaan hotelliin ja huoneeni oli auringon puolella. Olin melkein sekaisin sen reissun jälkeen. Yölläkin kävin hotellissa monta kertaa suihkussa että saisin vähän nukuttua.
MOnta viikkoa huonoilla yöunilla. Nukun yleensä 9 tuntia yössä.
Muistan. Meillä oli silloin duunissa tiloja remontissa, ja tehtiin käytännössä koko kesä töitä parakissa. Silloin +32 astetta tuntui ihanan viileältä, ja mä opin juomaan kivennäisvettä jota olin aiemmin inhonnut, kun keho kertoi tarvitsevansa jotain.
Muistan kyllä. Koirani oli silloin alle vuoden ja kyseessä oli sen ensimmäinen kesä. Viemme paljon koiraa veteen tutustumaan ja oppi silloin jotenkin "uimaan", vaikka ei koskaan ole osannut hyvin. Mustalle koiralle teki kyllä helle tiukkaa ja juuri muuta ei voitu tehdä kuin pihassa olla ja vedessä polskia. Pennulla oli vielä paljon energiaa ja usein juoksi itsensä ihan läkähdyksiin. Automatkat sukulaisten luokse olivat ihan piinaa, kun vanhemmassa autossa ei ilmastointi kovin hyvin toiminut. Tämä on jäänyt mieleen. Nytkään en toivo kovin lämmintä kesää juuri koiran takia. Nyt vielä tällä samalla koiralla on jo sydänvika. Minä kyllä kestän helteet, mutta koira ei kovin hyvin.
Äh, siis kesä 2003 piti kirjoittaa!