Mies haluaa lapsia, minä en, ja se rikkoo minut

Jännää. Lapset on #1 syy miksi edes harkitsisen suhteen aloittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti olen samalla kannalla kuin aiemmat vastaajat, oman kokemukseni perusteellakin. Olen tapaillut muutaman kerran miellyttäviä miehiä ja aika piankin ottanut puheeksi tulevaisuudensuunnitelmat. En niin, että "koskas herra haluaa alkaa lapsia väsäämään", vaan että onko ne haaveissa ylipäänsä. Ja yleensä ne on, eikä siinä itseäkään ole lohduttanut nuo sanat, että ei kuitenkaan moneen vuoteen. En halua rakastua ihmiseen, josta joudun jossain vaiheessa kuitenkin luopumaan, enkä ikimaailmassa haluaisi ottaa vastuuta siitä, että toinen kenties rakastuisi minuun ja sen vuoksi luopuisi lapsihaaveistaan. 

Onko tutkittu miksi et saa lasta?

Eipä asiaa ole tarvinnut sen kummemmin tutkia: en saa lasta, koska pidän niin tiukasti kiinni ehkäisystä. :D

No sittenhän rakkauden hedelmä on täysin mahdollinen kun sopiva mies vaan löytyy.

Mun on mahdoton ymmärtää että miksi ihmiset jotka ei halua lasta ylipäätään menevät mihinkään ihmissuhteisiin?!

Ehdottomasti kannattaa elää täysin yksin.

Mikä ihmisiä vaivaa? Eikö voi vaan hyväksyä toisen päätöstä olla tekemättä lapsia? Tää "kyllä aika näyttää kun löydät sen oikean" "kyllä sun mielipiteet muuttuu" on ärsyttävää. Minä ja mieheni emme halua lapsia ja molemmilla on se tunne "se oikea" .minä en halua olla raskaana tai synnyttää. Sillä ei ole mitään tekemistä pelon kanssa. Olen sitten varmaan pinnallinen, itsekäs ja epäonnistunut naisena. Mies ei halua isäksi. Aiomme molemmat mennä sterilisaation kun ikää on tarpeeksi.

Ei tuossa ole kuin kaksi tapaa toimia:

1. Alistu siihen, että tulet tekemään lapsia, vaikket haluaisikaan. Jos se siis on miehesi ehto ja tavoite. Hänellä on siihen toiveeseen yhtälainen oikeus kuin sinulla lapsettomuuteen. Selkeästi noin merkittävässä asiassa tilanteenne ei kohtaa ja loppujenlopuksi toinen on katkera. Todennäköisesti sinä, jos äitiys osoittautuu vielä kamalammaksi, kuin se voisi olla.

2. Lähde pois suhteesta. Enemmän se sattuu sitten, kun olette eläneet elämää vuosia yhdessä. Alkutaipaleella irtautuminen on helpompi tehdä. Olet nuori ja sinulla on suurempi mahdollisuus löytää kumppani. Sterilisaatio kannattaa hakea ennen seuraavaa suhdetta, jolloin voit heti alusta lähtien sanoa, että lapset eivät kuulu tulevaisuudensuunnitelmaasi ja että se on pysyvästi poissa mahdollisuutena.

Olin itse parisuhteessa se osapuoli, joka oli kallistuneena kyllä -suuntaan. Puoliso ei halunnut lapsia. Ei on mielestäni vahvempi kuin kyllä. Minä valitsin hirvittävän kipuilun jälkeen riskin, puolisoni ja lapsista vapaan elämän, vaikka välillä kohtu kiljuu menetettyä käyttötarkoitusta.

Vierailija kirjoitti:

Mun on mahdoton ymmärtää että miksi ihmiset jotka ei halua lasta ylipäätään menevät mihinkään ihmissuhteisiin?!

Ehdottomasti kannattaa elää täysin yksin.

Niin jos ei halua lasta niin ei saa edes kokea rakkautta tai läheisyyttä toisen ihmisen kanssa? Onks se jotenkin sulta pois?

Vierailija kirjoitti:

Mun on mahdoton ymmärtää että miksi ihmiset jotka ei halua lasta ylipäätään menevät mihinkään ihmissuhteisiin?!

Ehdottomasti kannattaa elää täysin yksin.

Minun on mahdoton ymmärtää, että näinki sokeita ja tolloja ihmisiä on oikeasti olemassa. Nyt vähän valoja päälle.

Miehen osuus lasten hankinnassa ja kasvatuksessa on edelleen mitä on (biologia, vastuu, asenteet, odotukset, vaatimukset). Siinä asemassa on helppo haluta.

Suru sydämessä kirjoitti:

Olen kipeästi vertaistuen, neuvojen ja näkemysten tarpeessa. Aihe on minulle tällä hetkellä todella arka, joten toivoisin asiallista keskustelua.

Olen ollut seurustelukumppanini kanssa yhdessä hieman vajaan vuoden. Yhteenmuutto tuli meille ajankohtaiseksi hieman nopeammin kuin olimme ajatelleet. Mies on asunut veljensä kanssa kämppiksinä, mutta veli halusi muuttaa tyttöystävänsä kanssa yhteen. Mies olisi joutunut muuttamaan kämpästä pois, tai etsimään ventovieraan kämppiksen, joten katsoimme parhaaksi muuttaa yhteen. Meitä on vähän jännittänyt, mutta olemme olleet lopulta innoissamme.

Meidän suhteessamme on kuitenkin yksi suuri taakka. Hän haluaa jonain päivänä lapsia, ja minä todennäköisesti en. Mies sanoi minulle, ettei halua lapsia vielä useaan vuoteen, joten voisin "olla huoleti". Minä sanoin, etten tiedä haluanko investoida suhteeseen, jolle on ikäänkuin tiedossa eräpäivä.

Mietin pitäisikö minun vain riuhtaista itseni suhteesta irti nyt, niin paljon kuin se sattuisikin. Teimme kuitenkin sen päätöksen, että jäimme yhteen. En ole tätä ennen koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä.

Mies sanoo, että lapset ovat asia, jossa hänen päätään ei voi kääntää, enkä minä sitä yritäkään. Hän puhuu tulevaisuudestamme siihen tyyliin, että pidemmällä aikavälillä tulemme haluamaan eri asioita, mutta että ollaan yhdessä siihen asti.

Ajatus siitä, että tulisimme joskus eroamaan, on musertava. Rakastan miestä niin paljon. Meillä on niin hyvä olla yhdessä, enkä ole koskaan tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa.

Minuun sattuu tällä hetkellä niin paljon. Haluaisin haluta samaa kuin hän. Tämä asia heittää varjonsa koko ihanan yhteenmuuttoajatuksen, ja samalla koko suhteen päälle.

Ymmärrän sinua. Tuo on se tuska, kun tajuaa, että rakastaa ihmistä, jonka kanssa ei voi olla tulevaisuutta.

Mies ei voi ymmärtää, että olet tosissaan. Hän ymmärrettävästi toivoo, että muutat mielesi ja hän saa sekä lapsen että sinut.

Jos olet varma että et halua lapsia, niin nyt on se hetki kun sinun on sanottava miehelle että teidän yhteen muutosta ja tulevaisuudesta ei voi tulla mitään.

Jouduin itse tekemään tuon, tosin niin että mies kertoi ettei halua lapsia. Nykyään hän on hyvin onnellinen vaimonsa kanssa eikä heillä ole lapsia. Minä olen hyvin onnellinen siitä että minulla on lapsia, vailla olenkin eronnut. En vaihtaisi missään nimessä tätä laosettomaan elämään, ja olisin ollut ikuisesti katkera, jos minut olisi huijattu siihen. En voisi rakastaa enää ihmistä, joka olisi toiminut niin itsekkäästi minua kohtaan, että olisi tehnyt niin valtavan elämänvalinnan puolestani.

Voimia sinulle surussa ja menetyksessä.

Mä alan tän palstan ja noiden lasten hakkineiden ystävien kanssa kallistua siihen lopputulokseen että lapsen hankkineet on jollakin tavalla vähän kateellisia ja katkeria kun menivät massan mukana ja hankkivat lapset. Eivät kyenneet tekemään viisasta ja rohkeaa päätöstä olla tekemättä niitä.

Nämä kommentit "sun elämä tulee olee tylsää" "sä et tiedä mitä menetät" "kyllä se mieli vielä muuttuu" jne. ovat vain keino saada minut ja muut lapsettomuuden valinneet tuntemaan itsensä jotenkin huonommiksi.

Vierailija kirjoitti:

Suru sydämessä kirjoitti:

Olen kipeästi vertaistuen, neuvojen ja näkemysten tarpeessa. Aihe on minulle tällä hetkellä todella arka, joten toivoisin asiallista keskustelua.

Olen ollut seurustelukumppanini kanssa yhdessä hieman vajaan vuoden. Yhteenmuutto tuli meille ajankohtaiseksi hieman nopeammin kuin olimme ajatelleet. Mies on asunut veljensä kanssa kämppiksinä, mutta veli halusi muuttaa tyttöystävänsä kanssa yhteen. Mies olisi joutunut muuttamaan kämpästä pois, tai etsimään ventovieraan kämppiksen, joten katsoimme parhaaksi muuttaa yhteen. Meitä on vähän jännittänyt, mutta olemme olleet lopulta innoissamme.

Meidän suhteessamme on kuitenkin yksi suuri taakka. Hän haluaa jonain päivänä lapsia, ja minä todennäköisesti en. Mies sanoi minulle, ettei halua lapsia vielä useaan vuoteen, joten voisin "olla huoleti". Minä sanoin, etten tiedä haluanko investoida suhteeseen, jolle on ikäänkuin tiedossa eräpäivä.

Mietin pitäisikö minun vain riuhtaista itseni suhteesta irti nyt, niin paljon kuin se sattuisikin. Teimme kuitenkin sen päätöksen, että jäimme yhteen. En ole tätä ennen koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä.

Mies sanoo, että lapset ovat asia, jossa hänen päätään ei voi kääntää, enkä minä sitä yritäkään. Hän puhuu tulevaisuudestamme siihen tyyliin, että pidemmällä aikavälillä tulemme haluamaan eri asioita, mutta että ollaan yhdessä siihen asti.

Ajatus siitä, että tulisimme joskus eroamaan, on musertava. Rakastan miestä niin paljon. Meillä on niin hyvä olla yhdessä, enkä ole koskaan tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa.

Minuun sattuu tällä hetkellä niin paljon. Haluaisin haluta samaa kuin hän. Tämä asia heittää varjonsa koko ihanan yhteenmuuttoajatuksen, ja samalla koko suhteen päälle.

Ymmärrän sinua. Tuo on se tuska, kun tajuaa, että rakastaa ihmistä, jonka kanssa ei voi olla tulevaisuutta.

Mies ei voi ymmärtää, että olet tosissaan. Hän ymmärrettävästi toivoo, että muutat mielesi ja hän saa sekä lapsen että sinut.

Jos olet varma että et halua lapsia, niin nyt on se hetki kun sinun on sanottava miehelle että teidän yhteen muutosta ja tulevaisuudesta ei voi tulla mitään.

Jouduin itse tekemään tuon, tosin niin että mies kertoi ettei halua lapsia. Nykyään hän on hyvin onnellinen vaimonsa kanssa eikä heillä ole lapsia. Minä olen hyvin onnellinen siitä että minulla on lapsia, vailla olenkin eronnut. En vaihtaisi missään nimessä tätä laosettomaan elämään, ja olisin ollut ikuisesti katkera, jos minut olisi huijattu siihen. En voisi rakastaa enää ihmistä, joka olisi toiminut niin itsekkäästi minua kohtaan, että olisi tehnyt niin valtavan elämänvalinnan puolestani.

Voimia sinulle surussa ja menetyksessä.

Tässä on se, mikä meidät ajoi eroon. Ei noin isoissa asioissa kai voi vaan taipua toisen tahtoon ja olla jollakin tasolla katkeroitumatta, puolin tai toisin. - Meille kävi hyvin; avioiduin uudelleen velamiehen kanssa, ja exällä on toivomansa suurperhe uuden vaimonsa kanssa.

Äitiys on ollut pitkä ja mutkainen matka, mutta tokihan se on hyvin hoidettu, kun siihen on kerran lähdetty. Lapsi on rakas, mutta näillä tiedoilla mitkä nyt on, en lähtisi tälle tielle, jos vielä olisin valintatilanteessa. Ajat ovat muuttuneet aika lailla, nyt se toisenkinlainen valinta on yleisesti vähemmän paheksuttu - tosin asenteet taitavat istua syvässä, sillä nykyisenkin puolison kanssa vastailtiin vuosikausia lähipiirin tentteihin siitä, miksi meille ei ole tulossa yhteistä lasta. No kun kumpikaan ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suru sydämessä kirjoitti:

Olen kipeästi vertaistuen, neuvojen ja näkemysten tarpeessa. Aihe on minulle tällä hetkellä todella arka, joten toivoisin asiallista keskustelua.

Olen ollut seurustelukumppanini kanssa yhdessä hieman vajaan vuoden. Yhteenmuutto tuli meille ajankohtaiseksi hieman nopeammin kuin olimme ajatelleet. Mies on asunut veljensä kanssa kämppiksinä, mutta veli halusi muuttaa tyttöystävänsä kanssa yhteen. Mies olisi joutunut muuttamaan kämpästä pois, tai etsimään ventovieraan kämppiksen, joten katsoimme parhaaksi muuttaa yhteen. Meitä on vähän jännittänyt, mutta olemme olleet lopulta innoissamme.

Meidän suhteessamme on kuitenkin yksi suuri taakka. Hän haluaa jonain päivänä lapsia, ja minä todennäköisesti en. Mies sanoi minulle, ettei halua lapsia vielä useaan vuoteen, joten voisin "olla huoleti". Minä sanoin, etten tiedä haluanko investoida suhteeseen, jolle on ikäänkuin tiedossa eräpäivä.

Mietin pitäisikö minun vain riuhtaista itseni suhteesta irti nyt, niin paljon kuin se sattuisikin. Teimme kuitenkin sen päätöksen, että jäimme yhteen. En ole tätä ennen koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä.

Mies sanoo, että lapset ovat asia, jossa hänen päätään ei voi kääntää, enkä minä sitä yritäkään. Hän puhuu tulevaisuudestamme siihen tyyliin, että pidemmällä aikavälillä tulemme haluamaan eri asioita, mutta että ollaan yhdessä siihen asti.

Ajatus siitä, että tulisimme joskus eroamaan, on musertava. Rakastan miestä niin paljon. Meillä on niin hyvä olla yhdessä, enkä ole koskaan tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa.

Minuun sattuu tällä hetkellä niin paljon. Haluaisin haluta samaa kuin hän. Tämä asia heittää varjonsa koko ihanan yhteenmuuttoajatuksen, ja samalla koko suhteen päälle.

Ymmärrän sinua. Tuo on se tuska, kun tajuaa, että rakastaa ihmistä, jonka kanssa ei voi olla tulevaisuutta.

Mies ei voi ymmärtää, että olet tosissaan. Hän ymmärrettävästi toivoo, että muutat mielesi ja hän saa sekä lapsen että sinut.

Jos olet varma että et halua lapsia, niin nyt on se hetki kun sinun on sanottava miehelle että teidän yhteen muutosta ja tulevaisuudesta ei voi tulla mitään.

Jouduin itse tekemään tuon, tosin niin että mies kertoi ettei halua lapsia. Nykyään hän on hyvin onnellinen vaimonsa kanssa eikä heillä ole lapsia. Minä olen hyvin onnellinen siitä että minulla on lapsia, vailla olenkin eronnut. En vaihtaisi missään nimessä tätä laosettomaan elämään, ja olisin ollut ikuisesti katkera, jos minut olisi huijattu siihen. En voisi rakastaa enää ihmistä, joka olisi toiminut niin itsekkäästi minua kohtaan, että olisi tehnyt niin valtavan elämänvalinnan puolestani.

Voimia sinulle surussa ja menetyksessä.

Tässä on se, mikä meidät ajoi eroon. Ei noin isoissa asioissa kai voi vaan taipua toisen tahtoon ja olla jollakin tasolla katkeroitumatta, puolin tai toisin. - Meille kävi hyvin; avioiduin uudelleen velamiehen kanssa, ja exällä on toivomansa suurperhe uuden vaimonsa kanssa.

Äitiys on ollut pitkä ja mutkainen matka, mutta tokihan se on hyvin hoidettu, kun siihen on kerran lähdetty. Lapsi on rakas, mutta näillä tiedoilla mitkä nyt on, en lähtisi tälle tielle, jos vielä olisin valintatilanteessa. Ajat ovat muuttuneet aika lailla, nyt se toisenkinlainen valinta on yleisesti vähemmän paheksuttu - tosin asenteet taitavat istua syvässä, sillä nykyisenkin puolison kanssa vastailtiin vuosikausia lähipiirin tentteihin siitä, miksi meille ei ole tulossa yhteistä lasta. No kun kumpikaan ei halua.

Tämä siis nro 6.

Mies kertoi heti aluksi ettei halua lisää lapsia, koska hänellä on jo edellisestä liitosta.

Minä kerroin heti että haluan joskus.

Oltiin tosi typeriä kun sivuutettiin tämä ongelma, ja molemmat varmaan ajatteli, että no mieli varmaan muuttuu.

Tuloshan oli se, että painostin niin kauan että mies suostui. Saimme lapsen ja luulin että kohta toisen. Nyt mies otti tiukan linjan ettei enää. Lisäksi hän ei yhtään sopeutunut pikkulapsielämään, alkoi viettää yhä enemmän aikaa töissä ja harrastuksissa.

Nykyään ollaan erottu, mies elää nyt sitä haluamaansa ei-perhe-elämää, minä eronneen yksinhuoltajan elämää yhden lapsen kanssa, kun olisin halunnut perhe-elämän ja monta lasta. Minulla ikä esteenä saada lisää.

Kun olisi siinä kohtaa tajunnut erota erilaisten toiveiden vuoksi, oltaisi ehkä kaikki onnellisempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli olet itsekeskeinen sika jolle oma napa on ainoa napa.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on on tämä aikakuden sairas muoti ilmiö.

Tämä,oksettavia aikoja elämme.

Niinpä. Naisten tehtävä on lisääntyä. Ehkäisyn käyttö ja aborttikin pitäisi siis kieltää. Tehdä mahdollisimman vaikeaksi valita lapseton elämä. Moni velakin saataisiin hyvin painostettua olemaan äiti, jos vaihtoehtona on sukkapuikolla tai henkarilla abortointi. 

Vierailija kirjoitti:

Mä alan tän palstan ja noiden lasten hakkineiden ystävien kanssa kallistua siihen lopputulokseen että lapsen hankkineet on jollakin tavalla vähän kateellisia ja katkeria kun menivät massan mukana ja hankkivat lapset. Eivät kyenneet tekemään viisasta ja rohkeaa päätöstä olla tekemättä niitä.

Nämä kommentit "sun elämä tulee olee tylsää" "sä et tiedä mitä menetät" "kyllä se mieli vielä muuttuu" jne. ovat vain keino saada minut ja muut lapsettomuuden valinneet tuntemaan itsensä jotenkin huonommiksi.

Hassua että luokittelet noin.

Minulla on lapsia, halusin heidät tieten, ja olen ikionnellinen siitä että saan olla heidän äiti.

Ymmärrän silti että kaikki eivät halua lapsia, eikä heidän elämä ole minulta pois. Jos heillä on pitkään nukuttu aamu viikonloppuna, minulla on vieressä suloinen tuhiseva lapsukaiseni.

Voimmehan olla molemmat onnellisia siitä, että oma elämä meni itselle onnellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mun on mahdoton ymmärtää että miksi ihmiset jotka ei halua lasta ylipäätään menevät mihinkään ihmissuhteisiin?!

Ehdottomasti kannattaa elää täysin yksin.

Samaa mieltä. Valtaosa kuitenkin haluaa lapsia. Jos ei heti löydä kumppania joka on yhtä varmasti sitä mieltä että lapsia ei tule, niin olisi paras odottaa siihen kun on tarjolla toisella kierroksella olevia, jotka lapsensa on jo tehneet. Itsekästä pilata jonkun parhaat vuodet kun toiveet ei kohtaa noin merkittävässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti olen samalla kannalla kuin aiemmat vastaajat, oman kokemukseni perusteellakin. Olen tapaillut muutaman kerran miellyttäviä miehiä ja aika piankin ottanut puheeksi tulevaisuudensuunnitelmat. En niin, että "koskas herra haluaa alkaa lapsia väsäämään", vaan että onko ne haaveissa ylipäänsä. Ja yleensä ne on, eikä siinä itseäkään ole lohduttanut nuo sanat, että ei kuitenkaan moneen vuoteen. En halua rakastua ihmiseen, josta joudun jossain vaiheessa kuitenkin luopumaan, enkä ikimaailmassa haluaisi ottaa vastuuta siitä, että toinen kenties rakastuisi minuun ja sen vuoksi luopuisi lapsihaaveistaan. 

Onko tutkittu miksi et saa lasta?

Eipä asiaa ole tarvinnut sen kummemmin tutkia: en saa lasta, koska pidän niin tiukasti kiinni ehkäisystä. :D

No sittenhän rakkauden hedelmä on täysin mahdollinen kun sopiva mies vaan löytyy.

No jos sun elämä jotenkin helpottuu ajatuksesta, että joku ventovieras ihminen ehkä jossain vaiheessa kuitenkin tekee lapsen kunhan "sopiva mies löytyy", niin tuudittaudu ihmeessä siihen. =) Itse tiedän onneksi paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä alan tän palstan ja noiden lasten hakkineiden ystävien kanssa kallistua siihen lopputulokseen että lapsen hankkineet on jollakin tavalla vähän kateellisia ja katkeria kun menivät massan mukana ja hankkivat lapset. Eivät kyenneet tekemään viisasta ja rohkeaa päätöstä olla tekemättä niitä.

Nämä kommentit "sun elämä tulee olee tylsää" "sä et tiedä mitä menetät" "kyllä se mieli vielä muuttuu" jne. ovat vain keino saada minut ja muut lapsettomuuden valinneet tuntemaan itsensä jotenkin huonommiksi.

Hassua että luokittelet noin.

Minulla on lapsia, halusin heidät tieten, ja olen ikionnellinen siitä että saan olla heidän äiti.

Ymmärrän silti että kaikki eivät halua lapsia, eikä heidän elämä ole minulta pois. Jos heillä on pitkään nukuttu aamu viikonloppuna, minulla on vieressä suloinen tuhiseva lapsukaiseni.

Voimmehan olla molemmat onnellisia siitä, että oma elämä meni itselle onnellisesti.

Mä uskon, että osa on ihan aidosti onnellisia vanhemmuudestaan. Mutta kyllä joidenkin viesteistä kuultaa läpi se, että omaa katumusta helpottaisi, jos saisi "huijattua" mahdollisimman monta samaan kärsimykseen. Ne on piilotettu juurikin noihin perusteluihin, kuten "riskejä pitää ottaa", "lapseton ei halua kasvaa aikuiseksi", "henkinen kasvu vaatii uhrauksia, ja lapseton näköjään haluaa vain päästä elämässä helpolla" jne. Lasten saaminen siis näyttää kaduttavan, joten sitä sitten yritetään perustella sillä, että on henkisesti parempi ja sisukkaampi ihminen kuin muut, jotka ovat päätyneet toisenlaiseen valintaan. Eli vanhemmuutta ei todellakaan perustella sillä, että on aidosti onnellinen siitä vieressä tuhisevasta lapsesta. Yritetään vain jotenkin todistella itselle, miksi se huono valinta, joka tuottaa nyt katumusta ja kärsimystä, oli sittenkin tarpeellista tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on mahdoton ymmärtää että miksi ihmiset jotka ei halua lasta ylipäätään menevät mihinkään ihmissuhteisiin?!

Ehdottomasti kannattaa elää täysin yksin.

Samaa mieltä. Valtaosa kuitenkin haluaa lapsia. Jos ei heti löydä kumppania joka on yhtä varmasti sitä mieltä että lapsia ei tule, niin olisi paras odottaa siihen kun on tarjolla toisella kierroksella olevia, jotka lapsensa on jo tehneet. Itsekästä pilata jonkun parhaat vuodet kun toiveet ei kohtaa noin merkittävässä asiassa.

Oletko vähän tyhmä? On lukuisia lapsettomia pariskuntia, joille se lapsettomuus on ollut YHTEINEN valinta. Ja aika henkisesti köyhä täytyy teidän lapsellisten parisuhde olla, jos ainut syy yleensäkin olla siinä parisuhteessa on lasten tekeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti olen samalla kannalla kuin aiemmat vastaajat, oman kokemukseni perusteellakin. Olen tapaillut muutaman kerran miellyttäviä miehiä ja aika piankin ottanut puheeksi tulevaisuudensuunnitelmat. En niin, että "koskas herra haluaa alkaa lapsia väsäämään", vaan että onko ne haaveissa ylipäänsä. Ja yleensä ne on, eikä siinä itseäkään ole lohduttanut nuo sanat, että ei kuitenkaan moneen vuoteen. En halua rakastua ihmiseen, josta joudun jossain vaiheessa kuitenkin luopumaan, enkä ikimaailmassa haluaisi ottaa vastuuta siitä, että toinen kenties rakastuisi minuun ja sen vuoksi luopuisi lapsihaaveistaan. 

Onko tutkittu miksi et saa lasta?

Eipä asiaa ole tarvinnut sen kummemmin tutkia: en saa lasta, koska pidän niin tiukasti kiinni ehkäisystä. :D

No sittenhän rakkauden hedelmä on täysin mahdollinen kun sopiva mies vaan löytyy.

No jos sun elämä jotenkin helpottuu ajatuksesta, että joku ventovieras ihminen ehkä jossain vaiheessa kuitenkin tekee lapsen kunhan "sopiva mies löytyy", niin tuudittaudu ihmeessä siihen. =) Itse tiedän onneksi paremmin.

Todellisen rakkauden voimaa ei pidä aliarvioida.