Mies haluaa lapsia, minä en, ja se rikkoo minut

Olen kipeästi vertaistuen, neuvojen ja näkemysten tarpeessa. Aihe on minulle tällä hetkellä todella arka, joten toivoisin asiallista keskustelua.

Olen ollut seurustelukumppanini kanssa yhdessä hieman vajaan vuoden. Yhteenmuutto tuli meille ajankohtaiseksi hieman nopeammin kuin olimme ajatelleet. Mies on asunut veljensä kanssa kämppiksinä, mutta veli halusi muuttaa tyttöystävänsä kanssa yhteen. Mies olisi joutunut muuttamaan kämpästä pois, tai etsimään ventovieraan kämppiksen, joten katsoimme parhaaksi muuttaa yhteen. Meitä on vähän jännittänyt, mutta olemme olleet lopulta innoissamme.

Meidän suhteessamme on kuitenkin yksi suuri taakka. Hän haluaa jonain päivänä lapsia, ja minä todennäköisesti en. Mies sanoi minulle, ettei halua lapsia vielä useaan vuoteen, joten voisin "olla huoleti". Minä sanoin, etten tiedä haluanko investoida suhteeseen, jolle on ikäänkuin tiedossa eräpäivä.
Mietin pitäisikö minun vain riuhtaista itseni suhteesta irti nyt, niin paljon kuin se sattuisikin. Teimme kuitenkin sen päätöksen, että jäimme yhteen. En ole tätä ennen koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä.

Mies sanoo, että lapset ovat asia, jossa hänen päätään ei voi kääntää, enkä minä sitä yritäkään. Hän puhuu tulevaisuudestamme siihen tyyliin, että pidemmällä aikavälillä tulemme haluamaan eri asioita, mutta että ollaan yhdessä siihen asti.

Ajatus siitä, että tulisimme joskus eroamaan, on musertava. Rakastan miestä niin paljon. Meillä on niin hyvä olla yhdessä, enkä ole koskaan tuntenut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa.

Minuun sattuu tällä hetkellä niin paljon. Haluaisin haluta samaa kuin hän. Tämä asia heittää varjonsa koko ihanan yhteenmuuttoajatuksen, ja samalla koko suhteen päälle.