Mitä opit viimeisimmästä parisuhteestasi (joka päättyi)?

Viimeisin suhteen päättyminen oli viime vuosituhannella, niin ei ole kovin tuore asia. Varmaankin tärkeimmät opit siitä erosta: 1. eroaminen on todella kallista, olipa avo- tai avioliitossa ja 2. jos mies kaipaa ihailua osakseen, eikä sitä riittävästi saa (että nostettaisiin jalustalle puolijumalan asemaan), hän etsii uuden naisen tai naisia, joilta sitä saa. Exäni on kuulemma ollut jo vuosia polyamoristi, useamman naisen kanssa suhteessa.

Että en usko monogamiaan.

Että en enää ikinä laita elämääni toisen varaan. muutin suomalaisen miehen kanssa ulkomaille ja jäin yksin. Suhdetta oli kuitenkin jo 6 vuotta eletty Suomessa, joten kuvittelin olevamme vakaalla pohjalla.

Että en tarvitse miestä mihinkään.

Älä laske mitään toisen varaan. Kotia, raha-asioita, tulevaisuuden suunnitelmia jne.

Turvaa aina oma selustasi. Usko tekoihin, ei koskaan vain sanoihin!

Kun toinen suhteen alussa näyttää mikä on, usko heti, älä odota että kurat on housussa ennenkun tajuat minkä kanssa olet tekemisissä.

Älä sotke raha-asioita parisuhteeseen. Tai nyt ylipäätään mihinkään suhteeseen.

Jos ihmisellä on toimintamalli, siihen harvoin on poikkeuksia!

Näistä kun olisi muistanut pitää kiinni, olisi paljolta säästynyt...

Luottotiedot ja terveys asioita joiden menettämisen arvoinen ei ole koskaan kukaan!

Ei enää jalkapallofania.

Ei sellaista, joka etsii lähinnä synnyttäjää lapsilleen.

Sen opin ettei minua kukaan koskaan rakasta ja halua oikeasti. Pitää unohtaa, että olisin muka rakastettava nainen. Pitää unohtaa, että seksi on olemassa, sillä se ei selvästikkään ole minua varten. Minussa ei ole mitään vikaa, mutta silti en kelpaa. Oikea paikka tällaiselle naiselle olisi kai nunnaluostari, mutta en ole uskonnollinen, ja se ei ole sitä mitä haluaisin :(.

Että asioista pitää voida puhua ja pitää olla avointa. Riidaton ja helppo suhde ei ole yhtä kuin hyvä suhde, se voi olla yksinkertaisesti vaan etäinen suhde, jossa ei ole aitoa yhteyttä toiseen.

Opin, että minulla on älyttömän hyvät kommunikointi- ja ongelmanratkaisutaidot, olen empaattinen kuuntelija ja pidän malttini vaikeitakin asioita puitaessa. Opin myös, että millään noista asioista ei pelasteta suhdetta, jos kaksi ihmistä haluavat elämältä eri asioita.

Etten enää ikinä ota ylipainoista naista, joka ei meikkaa eikä panosta ulkonäköönsä muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Opin, että ÄLÄ LUOTA. Vaikka mies olisi sen luontoinen ettei varmasti petä, ei sillä ole mahdollisuutta eikä aikaakaan kun on paljon töissäkin ja plaaplaa ja jos ei ole töissä niin sitten kotona jne. Opetus oli, älä.luota.piste. Pettäminen paljastui ja hoitoja oli useampia liiton aikana.

Tää.

Pitää luottaa siihen omaan tunteeseen että jotakin on menossa. Kuuntelin vain sanoja jotka oli blaa blaa.

On sekä oikeus että velvollisuus voida itse hyvin. Enkä nyt tarkoita toisten kustannuksella.

Opin, etten koskaan halua koiraa tai naista, jolla on koira. Tai oikeastaan luulen, että tämä koskee mitä tahansa eläintä. Varmuuden vuoksi en siis ota ikinä mitään eläintä tai naista, jolla on jokin eläin.

Vierailija kirjoitti:

Minä opin arvostamaan normaaliutta ja itsenäisyyttä sekä sitä, ettei mies suhtaudu ulkonäköönsä neuroottisesti.

Mitä te olette viimeisimmästä parisuhteestanne oppineet?

Opin arvostamaan keskustelutaitoja ja aikuisuutta. 

Eksäni oli sitä mieltä, että on minua kypsempi ja tämän heitettyään repesin niin kovaan nauruun, etten ole vieläkään toipunut siitä pallearasituksesta. Eksän mielestä olin epäkypsä, kun olin avoimesti eri mieltä ihmisten kanssa sellaisista asioista kuin kirjat, leffat ja tv-sarjat ja se oli suoranaista idioottimaisuutta jäädä väittelemään eli keskustelemaan aiheesta. 

Sen lisäksi opin arvostamaan sitäkin, ettei kaikesta aivan normaalista tarvitse taistella. Aivan normaaleita asioita ovat siis se, ettei raha-asioita saa levitellä ympäri kyliä, yms. Eks saattoi pitää kolmen päivän mykkäkouluja ja syyksi riitti väärin paistetut kanamunat. Hän oli hotelli- ja ravintola-alalla töissä ja suutuin kun hän tuhlasi ruokaa sähläämisellään keittiössä mikä olisi ollut täysin vältettävissä pienellä järjenkäytöllä. Jos jotain inhoan niin ruualla leikkimistä ja mies tiesi tämän mutta vetäytyi omaan soppeensa kolmeksi päiväksi eikä sanonut minulle sanaakaan. Silloin se tuntui musertavalta, nykyisin tietäisin vain meikata ja lähteä menoihini aivan rauhassa. Syyski mykkäkouluihin riitti myös se, etten varonut omia tunnetilojani. Jos vihastuin jostain ja kehtasin näyttää sen, mies provosoitui taas että tavarat lentelivät. 

Ei ikinä enää tuollaisen kuumakallen kanssa. 

“He’s odd. He’s angry. He’s uncomfortable in his own skin. He bounces around from thing to thing.”

“I don’t want you to spend your whole life socializing him like he’s a stray dog, making the world a friendlier place for him. It’s not easy being married to an odd man,”

Lainaus the Girls-sarjasta.

Olin suhteessa vuosia oudon miehen kanssa, mutta eniten opin itsestäni. Siitä että voisin ylipäätään olla sellainen tosukka miksi muutuin. Itselleni on aina ollut selvää, että toisen varaan ei voi laskea mitään ja tietyt asiat, kuten raha olisi hyvä pitää erillään. Tämä suhde kuitenkin opetti, että olen äärimmäisyyksiin asti joustava ja minulla on pakottava halu uskoa muista pelkkää hyvää. Että olen epävarma ja uhriutuva.

Kaikista hassuinta on kuitenkin, että olen opinnut nykyisessä suhteessani kaikista eniten. Olen opinnut mitä on "normaali" käytös, että olen rakastettava ja arvokas ja sen että minulla on "lupa" odottaa ihmisiltä hyvää kohtelua ja tarpeideni huomioimista. Esimerkiksi on normaalia, että kipeänä ollessani voin odottaa että kumppanini käy minulle tarvittaessa kaupassa ja apteekissa ja että se on myös kumppanille itsestäänselvää, koska olen kumppanille tärkeä ja hän haluaa minun voivan hyvin, eikä kyseessä ole mikään ylinääräinen palvelus tai pillini mukaan tassimista.

Kaverini eksä, horoskoopiltaan skorpioni, oma eksäni, skorpioni.. Ei ikinä enää skorpionia..

Vahva epäily on, että suhteessa ollessamme oli jo jotain "salaisuuksia", erotessa luonnollisesti yritti laittaa kaiken riitelyn ja eron minun syykseni. Ei ollut selkärankaa kertoa totuutta, kiero ja paha ihminen. Todennäköisesti löysi siis seuraavan "uhrinsa", jo suhteessa ollessamme, tämä tuli jälkikäteen mutkan kautta selville..

Kaverini eksä, ihana narsisti myöskin.

Entinen "työkaverini", skorpioni. Manipuloiva, luonnehäiriöinen k.usipää ja selkään p.uukottaja.

Another turning point, a fork stuck in the road

Time grabs you by the wrist, directs you where to go

So make the best of this test, and don't ask why

It's not a question, but a lesson learned in time

It's something unpredictable, but in the end it's right

I hope you had the time of your life..

Opin, että rehellisyys on rajallista. Että harvalla meistä lopultakin taitaa olla mahdollisuuksia pitää kaikki avoimena. Mies ei ollut rehellinen tavoitteistaan eikä kateudestaan, minä koin tulleeni saalistetuksi väärin perustein ja joutuneeni ansaan, masennuin, koska en ollut rehellinen vihastani. Ja koska en ollut rehellinen vihastani, en myöskään tunnustanut itselleni kostonhimoani, joten minulle tuli yllätyksenä, miksi sekaannuin toiseen. Miehelle taisi tulla yllätyksenä se, että hänelle tuli tarve olla epärehellinen alkoholinkäytöstään. Siitä hän sen sijaan taisi olla epärehellinen vain minulle, miten normaalina hän epärehellisyyttä piti, ja miten läpäisevää se oli. Kaikessa parisuhteeseen liittyvässä hän piilotteli todellisia mielipiteitään ja piti teeskentelyä sivistyksenä, vaikka tosiasiassa yritti vain varmistella siinä omaa etuaan. Hänelle valheellisuus oli rehellisyyttä tärkeämpi arvo, ja tämä taitaa olla hänen luonteensa peruspiirre. Rehellisyys on eläimen hyve.

Ja opin sen, miten salavihaisia kaksi hyvinkin miellyttävänoloista ihmistä voi olla. Vaikka molemmat ihan aidosti uskoisivat olevansa hyviä ja kivoja ihmisiä. No, ehkä se kaikki on tavallaan totta yhtä aikaa.

Nykyisessä suhteessa ollaan aika hyviä tunnetason rehellisyydessä. Siksi tajuan ehkä ensimmäistä kertaa elämässä, että sama ihminen voi olla sekä piittaamaton paskiainen että kohtuullisen hyvä ihminen. Ihan sen mukaan, miten kova itsepuolutus on päällä. Ja samaten oivallan, että ne veemäiset puolet taitavat löytyä jokaisesta. Myöntämiskykyä ei sitten ehkä ihan yhtä monelta löydykään.

Edellisessä suhteessa siis tiivistetysti opin, että paskiaisiahan piisaa. Uudessa suhteessa opin, että sen ei tarvitse olla kauhean dramaattinen tieto. Pitäisi vain löytyä joka paskiaiselle kengittäjä.

Sen että naiset ovat pettäviä, valehtelevia sikoja. (Kyllä, haukuin pystyyn kun sain selville ja yritti ylimielisesti syyllistää minua.)

Että miehistä ei vain ole mihinkään, ei ikinä enää.

Mikäli olette alkoholia käyttävä pariskunta, niin juota AINA kumppanisi ensin kerran kunnon humalaan ennen kuin alat oikeasti vakavaan parisuhteeseen.

Alkoholia säännöllisesti, myös kohtuullisesti nauttivan todellinen luonne tulee sieltä pohjalta jurrissa esille.

Ei tule sitten yllätyksenä, kun se kulta sekoaa jossain pikkujouluissa totaalisesti.

Naisväessä on oikein kunnon hulluja seassa, kun ne ottaa kännit. Muuten ollaan niin siveyden sipulia tai muuta besserwisseriä.

Ja tottakai miehiin sama.

Aina kannattaa kävellä! Ja suhtautua epäilevästi ihmiseen, joka ei kävele.

Älä kuuntele/ katsele sinua alistavia sanoja tai tekoja. En luottanut intuitiooni, sitä kannattaa kuunnella. Älä kuuntele yhtään, jos sinua verrataan muihin vähätellen sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opin arvostamaan normaaliutta ja itsenäisyyttä sekä sitä, ettei mies suhtaudu ulkonäköönsä neuroottisesti.

Mitä te olette viimeisimmästä parisuhteestanne oppineet?

Opin arvostamaan keskustelutaitoja ja aikuisuutta. 

Eksäni oli sitä mieltä, että on minua kypsempi ja tämän heitettyään repesin niin kovaan nauruun, etten ole vieläkään toipunut siitä pallearasituksesta. Eksän mielestä olin epäkypsä, kun olin avoimesti eri mieltä ihmisten kanssa sellaisista asioista kuin kirjat, leffat ja tv-sarjat ja se oli suoranaista idioottimaisuutta jäädä väittelemään eli keskustelemaan aiheesta. 

Sen lisäksi opin arvostamaan sitäkin, ettei kaikesta aivan normaalista tarvitse taistella. Aivan normaaleita asioita ovat siis se, ettei raha-asioita saa levitellä ympäri kyliä, yms. Eks saattoi pitää kolmen päivän mykkäkouluja ja syyksi riitti väärin paistetut kanamunat. Hän oli hotelli- ja ravintola-alalla töissä ja suutuin kun hän tuhlasi ruokaa sähläämisellään keittiössä mikä olisi ollut täysin vältettävissä pienellä järjenkäytöllä. Jos jotain inhoan niin ruualla leikkimistä ja mies tiesi tämän mutta vetäytyi omaan soppeensa kolmeksi päiväksi eikä sanonut minulle sanaakaan. Silloin se tuntui musertavalta, nykyisin tietäisin vain meikata ja lähteä menoihini aivan rauhassa. Syyski mykkäkouluihin riitti myös se, etten varonut omia tunnetilojani. Jos vihastuin jostain ja kehtasin näyttää sen, mies provosoitui taas että tavarat lentelivät. 

Ei ikinä enää tuollaisen kuumakallen kanssa. 

Haha munkin edellinen eksä sanoi mulle pokkana olevansa parempi ihminen kuin minä (tuli esiin keskustelussa siitä että miksi suhteemme on jatkuvaa valtataistelua) kun hän puhuu viittä kieltä ja on onnistunut hankkimaan omistusasunnon - itselläni puolestaan on todella korkea koulutus ja hyvä ura, esimerkiksi, mutta en koskaan käyttäisi niitä ainakaan noin konkreettisena mittatikkuna ketään muuta ihmistä vastaan. Ratkesin vain nauruun kun tuo kommentti oli niin absurdi!

Opin että ansaitsen paremman miehen (enkä viittaa viiden kielen puhumiseen tai omistusasuntoon).