Mitä opit viimeisimmästä parisuhteestasi (joka päättyi)?

Älä luota kumppaniisi. Lähde suhteesta heti kun kumppani valehtelee. Älä ole sinisilmäinen. Jos kumppaniisi estää sinut facebookissa suhteen aikana jätä se.

Jos kumppani rajoittaa elämää ja vaatii sinua muuttamaan sitä, juokse. Äläkä katso taaksesi.

Jos puoliso on juoppo, jätä se. Juoppoa ei paranna mikään, jos (kun) hän ei itse myönnä ongelmaansa.

Adhd-miestä en ota ikinä. Kerran valehtelija, aina valehtelija. Kusipäisyys tulee monissa muodoissa.

Sen, että minun ei tarvitse olla kenenkään kanssa.

En enää ikinä seurustele ulkomaalaisen miehen kanssa. Etäsuhteena vaan pysyi.

Opin sen, että ihan kivaan ei tarvitse tyytyä

Opin sen, että parisuhde-elämä ei ole sellaista elämää jota haluan elää.

Jos oma asenteesi on se, että omaan onnellisuuteensa pystyy vaikuttamaan ja toisen asenne taas se, että kaikki pitää saada valmiina, ei suhteesta tule mitään.

Kaikkien suhdekokemusteni perusteella olen oppinut, että siitä, miltä alussa tuntuu, ei voi päätellä suhteen tilaa vuoden päästä. Olen kokenut molemminpuolisesta hullaantumisesta alkaneen suhteen, jossa on vahva tunne siitä, että toinen on "sielunkumppani", mutta joka ei kestäkään arkea, sekä hitaasti lämpeävän, kaveripohjalta alkaneen suhteen, jossa olenkin ollut mitä onnellisin ja jossa tavallinen arkielämä on hyvää ja tyydyttävää. Suhtaudun varauksellisen huvittuneesti haastatteluihin, joissa vaikka julkkikset hehkuttavat rakkautta ensisilmäyksellä.

Uo

Jos kumppani puhuu yhtä ja tekee toista, jätä se. Jos toinen ei ole luotettava, lojaali ja sun puolella, jätä se.

Kauheaa, miten monta vuotta meni tämän tajuamiseen.

Ei pitäisi ryhtyä seksiin liian nopeasti, koska jos se on ihanaa, se sekoittaa arvostelukyvyn.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien suhdekokemusteni perusteella olen oppinut, että siitä, miltä alussa tuntuu, ei voi päätellä suhteen tilaa vuoden päästä. Olen kokenut molemminpuolisesta hullaantumisesta alkaneen suhteen, jossa on vahva tunne siitä, että toinen on "sielunkumppani", mutta joka ei kestäkään arkea, sekä hitaasti lämpeävän, kaveripohjalta alkaneen suhteen, jossa olenkin ollut mitä onnellisin ja jossa tavallinen arkielämä on hyvää ja tyydyttävää. Suhtaudun varauksellisen huvittuneesti haastatteluihin, joissa vaikka julkkikset hehkuttavat rakkautta ensisilmäyksellä.

Olet asian ytimessä.

Vahva vetovoima johtuu usein siitä, että toinen muistuttaa jompaakumpaa vanhempaasi. Hän saa sinut tuntemaan tarvetta tulla hoivatuksi. Mutta hän tulee haavoittamaan sinua juuri samalla tavalla kuin vanhempasi teki.

Heti syttyvällä halulla ei ole yhtikäs mitään tekemistä rakkauden tai edes rakastumisen kanssa. Se on silkkaa primitiivistä tarvetta, ja sen ennuste on huono.

Jos kumppani piikittelee sinua muka huumorin varjolla, arvostelee kaikkea sinussa (jopa tapaasi istua ja olla), ja esittää vaatimuksia vaatteiden tai hiustyylin suhteen, jätä se. Jos kaikki keskustelut pyörivät vain kumppanin ympärillä, jätä se. Jos kumppani yrittää hyötyä sinusta taloudellisesti tai muuten, jätä se. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien suhdekokemusteni perusteella olen oppinut, että siitä, miltä alussa tuntuu, ei voi päätellä suhteen tilaa vuoden päästä. Olen kokenut molemminpuolisesta hullaantumisesta alkaneen suhteen, jossa on vahva tunne siitä, että toinen on "sielunkumppani", mutta joka ei kestäkään arkea, sekä hitaasti lämpeävän, kaveripohjalta alkaneen suhteen, jossa olenkin ollut mitä onnellisin ja jossa tavallinen arkielämä on hyvää ja tyydyttävää. Suhtaudun varauksellisen huvittuneesti haastatteluihin, joissa vaikka julkkikset hehkuttavat rakkautta ensisilmäyksellä.

Ihan samanlaisia kokemuksia minullakin.

Toista ei voi muuttaa.

opin ettei väkivaltainen ihminen muutu paremmaksi. eikä oman mielipiteen kertominen oikeuta toista lähettämään päiviksi sairaalaan.

opin myös että puolisolle ei saa antaa/lainata suuria summia rahaa.

Opin, että minua 10 vuotta vanhempi, hieman viinaan menevä viikonloppuiskä on tolkuttoman huono miesvalinta :'D Never again!

Opin exäni avulla sen, että puolison tehtävä on parantaa itsetuntoani, ei musertaa sitä. Exäni opetti minulle paljon muutakin: mm. puhumaan tunteistani ääneen. Lisäksi opin mitkä ovat normaalissa parisuhteessa ns. normaalit rajat. Opin sen, että myös minä saan olla mustasukkainen, jos siihen aihetta löytyy. Näin mietittynä entinen parisuhteeni antoi minulle aika paljonkin. Toista vastaavaa en ole kolmeen vuoteen löytänyt.

Etten enää ikinä ota saman katon alle miestä, joka on elämäntapatyötön/taivaanrannanmaalari. Korkealentoisia suunnitelmia oli paljon, mutta mitään ei ikinä tapahtunut. Ja luonnollisesti mies kuvitteli, että kunhan vähän auttelee vuokran maksussa, niin muuta ei tarvi kustantaa, kun "eihän yksi ihminen nyt sillälailla kulutakaan". Mies ei siis vuokran osuuttaan lukuunottamatta kustantanut mitään yhteistä, vaan ihan asiaa ajattelematta söi minun ruokiani, käytti minun vettäni ja sähköäni, ja nautti minun siivoamastani kämpästä. Loppupeleissä sain sitten jo maksaa vuokraakin yksin, kun miehellä oli ensin "tässä kuussa vaikeaa", ja sitten homma vain venyi ja venyi ja venyi, kun mies taas suunnitteli visioitaan kuinka onnistuu siinä ja tässä ja maksaa sitten kaiken takaisin. Ei maksanut. Ja pitkään mies toki luotti siihen, että kyllä se mukava persoona ja rakkaussuhde kantaa näiden yli. No ei kantanut, kun lopulta huomasin ettei minulla ole enää rahaa itselleni mihinkään ja stressasin rahasta koko ajan samalla kun siivosin miehen jälkiä keittiöstä ja poimin hänen likaisia kalsareitaan lattialta.

Seuraavan kerran jos miehen otan, niin vähimmäiskriteerit on itsensä elättäminen, talouskuluihin osallistuminen ja omien jälkien siivoaminen.