Kuinka omituinen olet?

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa tällä vauva-palstalla kirjoittelevat ovat sisimmässään hyvin onnettomia.

En oikein jaksa uskoa. Aika tavallista sakkia täällä varmaan on, joista suuri osa on ihan onnellisia elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Puhun latinaa ja hieman koine kreikkaa. Osaan lukea ja hieroglyfeja ja nuolenpääkirjoitusta. Syön kotona viinirypäleitä hopeiselta sisältä kullatulta vadilta. Makaan italialaisella nahkasohvallani ja olen työtön hyvin ammattitaitoinen hitsari ja puualan artesaani. Haaveenani on reissu maailman ympäri 1800 luvun purjelaivalla. Olen historiafriikki ja mielestäni kauneimmat naiset ovat kirjaston ja museon tytöt. Nuorempana kävin yhden Suomen huippuopettajan opissa nyrkkeilemässä, sitten siirryin filippiiniläisiin taistelulajeihin, jotka kehitettiin espanjalaisten tultua sinne, eli keski-aikaisen miekkailun kehitetty versio. Ja olen kristitty, mutta enemmän ehkä gnostikko, en kuitenkaan sellainen gnostikko mitä nykyään ymmärretään, vaan enemmänkin Tien kulkija, joka pyrkii noudattamaan Jeesuksen ja Paavalin oppeja ennen kuin kristinusko otti vallan. 

Mitä muuta voisin kertoa? Pidän naisista, jotkut transnaisetkin menevät, mutta olen hengellinen, ja samaan aikaan fyysinen. Olen nostanut 130 kiloa penkistä ja juossut 22 kilometriä 20 kilon reppu selässä. Pidän lihan kosketuksesta, ja samalla pidän sitä turhuutena. Syön kaikkea ruokaa, käristän pekonia, mutta vain kasvissyöntiä pidän alkuperäisenä ja oikeana ravintona ihmiselle. 

Pukeudun kuin 12-vuotias poika vaikka olen melkein nelikymppinen nainen

Hymyilen usein ihan ilman syytä

Ilmeilen kummallisesti 

Vieläkö jatkan listaa?

En pysty keskittymään mihinkään, jos en saa samalla kävellä. Luen kirjojakin kävellen ympäri asuntoani.

Ilmeisesti olen kaikin tavoin kummallinen ja omituinen. Ja ensimmäinen reaktio, jonka minut tapaava ihminen saa on täysin vaistonvarainen (viha/pelko/inho/kuvotus/mikälie). Aivan sama vaikka tuijottaisin katatonisena seinää. Näköjään riittää, että näköyhteys on syntynyt. Eipä tuon jälkeen enää keneenkään voi edes yrittää tutustua. Kun se oma ulkonäkö ei ole priimaa, ei kukaan yritä lähestyä minua. Molempi pahempi. Yksinäisyyteen kyllä tottuu. Tavallaan. Ainakin osittain. Mutta siihen kuinka tylyjä (jopa pahantahtoisia) ihmiset ovat, en varmaan ikinä totu. Ilmeisesti ihmiset kokevat olevansa oikeutettuja sanomaan tai tekemään mitä huvittaa. Harmi ettei itse osaa olla yhtä tyly. Helpottaisi elämää aika paljon. Jos se tekee ihmisestä luuserin, niin olkoon.

Onneksi täällä saa päästää ajatukset lentämään, vaikka sensuuri iskee usein kun annan täyden laidan paskaa kommareille siis tarkoitan vasureille. En halua tutustua naapureihin, vaikka kuinka yrittävät päästä juttusille. Mitä se heille kuuluu, millä elän, mistä saan rahaa, kuinka joku voi edes kysyä noin. Minua huvittaa heidän uteliaisuutensa ja tunnen mielihyvää, kun eivät saa selville olenko lintu vai kala. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen omituinen siinä mielessä että muiden mielipiteet eivät hetkauta minua lainkaan. Teen vaan itse mitä tykkään enkä huomioi hirveesti muita ku miestäni.

 

Sama täällä tuohon teen vaan itse mitä tykkään enkä huomioi hirveesti muita. Se loppuosa ei sovi koska mulla ei ole miestä. Eikä tule.

Lisäksi: -En juo alkoholia. Ei vain maita eikä huvita.

              - Olen avoin ja utelias uusille asioille ja paikoille. Rakastan matkustaa ja tutustua uusiin erilaisiin ihmisiin.

              - Haluan tehdä työtä. En pysty elämään loisimalla.

              - En käy baareissa.

              - Elän ulkomailla, tällä hetkellä kolmas maa. En pelkää muutoksia ja uusia kulttuureita.

              - Olen erittäin päättäväinen ja määrätietoinen. Pärjään aina koska en ann

Minulla on melkein samanlainen käsikirja elämässäni. Kolmessa maassa ehdin tehdä töitä kunnes päädyin eläkkeellä Italiaan asumaan. Ystäviä ja tuttavia on aina löytynyt, niin kävi eläkeläisenä Italiassakin. Tietty on parempi osata maan kieltä alusta lähtien. Työtön en ollut päivääkään ja neljä vuosikymmentä oli työrupeama. Nyt reipastelen täällä sitten ja elän italialaista elämää, johon olen suuresti tykästynyt. Tontilla puutarhaa ja kasvimaa, ateljee ja muuta. Kissoja ja koira, kivoja naapureita ja itse perusterve - leskeksi jäin 26 v. sitten jo. Mukavasti menee, naapurien italialaislapsille opetan saksaa, ovat innoissaan oppimaan. Suomessa käydessäni (enää en käy) huomasin kyllä olevani outo lintu, ei ihmiset siellä oudoista linnuista tykkää yhtään, pitää olla samanlaista harmaata massaa kaikkien kanssa. 

Niin omituinen että ärsyynnyn kommenteista jossa ilmenee ettei asiaan ole perehdytty tai älli ei riitä.

Olen yleensä ujo ja hiljaa, mutta jos tykkään jostain aiheesta, saatan kovaankin ääneen ottaa sellaiseen kantaa aivan ykskaks. Minua pidetään seinähulluna.

Pukeudun kaikkein mieluiten kuin Dimebag Darrell. Hiuksia ei valitettavasti kasva, ja vaikka kaikkein eniten fanitan Slashin otetta kitaraan, en ihan kykene samaan. Kaarle Viikate kitaralla kyllä sujuu. Diggaan siis soittajia.

Ruma mutsinnussija, mutten siis koskaan ole nussinut mutsiani. Diggaamastanin musiikista huolimatta, ja skinhead tyylisestä kampauksestani olen -60 luvun hippi. Rakkautta kaikille, paitsi tietty, ei minulle.

Kaikki pariutumis yritykseni ovat kariutuneet tähän, en kuulu mihinkään ryhmään. Olen outo kaikissa ryhmissä.

Niin. Kuka meistä sitten on normaali ja pätevä määrittelemään sitä mikä on outoa ja mikä ei.

En ole omituinen. Keskiverto tavallinen ihan joka suhteessa. Ei mitään nähtävää täällä.

Sopivasti.

Puhun linnuille ja perhosille. Hihkun luonnon ilmiöille.

Mutta sitten taas olen vakaa vanha koulun työntekijä :D

Aika epäsosiaalinen. En sillätavalla ettenkö käyttäydy huomiotaherättämättömästi. En nimenomaan pidä huomiosta. En ikävöi juttiseuraa livenä. 

Luen välillä ihan maanisesti ja kaikki kiinnostava ihmisyydessä löytyy kansien välistä. Pidän itseäni aika onnekkaana. Olen luottanut vääriin ihmisiin ja väsynyt huteihin. Lukeminen miljoona kertaa fiksumpaa kuin kuvitella jonkun olevan kiinnostunut minusta ihmisenä. Annan tuon hankkeen jo olla.

Olen omituinen nainen. Minulla ei ole hiusten- eikä ripsien pidennyksiä. Ei tekokynsiä eikä turpeita huulia. Rintanikin ovat luomut. Pukeudun normaalisti - en paljastavasti enkä yritä vikitellä miehiä. Minua ei kiinnosta some (insta) eikä ne ihmiset siellä. Minulla on oma elämä. Ja Nokia 206 https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/80/Nokia_206.jpg.

Vierailija kirjoitti:

Olen omituinen nainen. Minulla ei ole hiusten- eikä ripsien pidennyksiä. Ei tekokynsiä eikä turpeita huulia. Rintanikin ovat luomut. Pukeudun normaalisti - en paljastavasti enkä yritä vikitellä miehiä. Minua ei kiinnosta some (insta) eikä ne ihmiset siellä. Minulla on oma elämä. Ja Nokia 206 https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/80/Nokia_206.jpg.

Tuo ei ole omituista, vaan tavallista.

Olen vähän monomaaninen. Keräilen esim vaatteita hitusen pakkomielteisesti. Ja kirjoja. 

En tarkoituksellisesti pyri olemaan omituinen. Tiedän että tuollakin pyritään houkuttamaan potentiaalisia kumppaneita erityisemmin vasemmistoskenessä.  Tälläisen koen jopa luotaantyöntävänä laskelmointina.

Viimeisen vajaan vuoden aikana olen innostunut neulomisesta oudolla tavalla. Mulla on tällä hetkellä työn alla kaksi villapaitaa ja sukat. Suunnittelen huolellisesti, mitkä osat niistä milloinkin on työn alla ja yritän keksiä sellaisen aikataulun, että neulottavissa olisi aina sekä aivot narikkaan-osuus jostain neuleesta että hankala kuvioneule jostain toisesta. Saatan vaikka töihin kävellessä laatia päässäni suunnitelmaa, miten onnistun tässä. Lisäksi haluan säästää yhden tietyn hihan neulottavaksi koulutustilaisuuteen syyskuussa, tämäkin vaatii muiden osien ajoittumista oikein, koska mulla ei ole oikeankokoisia puikkoja niin paljon että kaikkia hihoja voisi neuloa yhtaikaa. 

Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia. 

Olen 34 v nainen enkä ole koskaan seurustellut. Ei ole normaalia.